0

Let your faith be bigger than your fears

let-your-faith-be-bigger-than-your-fears

Nimim. Unikukka 31.12.2014

Sain joululahjaksi rakkaalta ystävältä rannekorun, jossa oli risti. Koru oli rasiassa jossa saatteena oli kuvassa oleva teksti. Samaisena Jouluaattoaamuna kävin kävelemässä ja otin oheisen valokuvan. Tunsin jo kuvaa ottaessa että se on merkityksellinen – ei pelkästään minulle vaan myös ihmisille, joille olen tärkeä ja jotka ovat tärkeitä minulle. Lähetin kuvan ja tekstin jouluaattona hyvälle ystävälleni, ystävälleni jolle kulunut vuosi on ollut raskas. Hän vastasi, että ”Eräänä päivänä vastaavaa maisemaa katsellessa ajattelin, että usko omiin unelmiin on nyt suurempi kuin pelko mahalaskusta”. Tämä siis kolahti. Olin otettu, että olin saanut jakaa tämän hänen kanssaan.

Jouluviikon maanantaina sain kirjeen paikasta, jonne olin hakenut kouluun. Suurella jännityksellä ja odotuksella avasin kirjeen – en tullut valituksi. En osannut olla kovasti pettynyt, pettynyt kuitenkin. Ajattelin, että nyt minun tulee tehdä töitä sen eteen jotta tulen seuraavalla kerralla valituksi. Minulla oli takataskussa suunnitelma B, jonka siis nyt otan käyttöön.

Taistelen päivittäin tiettyjen asioiden kanssa, jotta arki sujuu – silti en ole menettänyt uskoa unelmaan, jonka haluan toteuttaa. Toisaalta toteutan ja elän jo osaa unelmastani. On ihmisiä, jotka sanovat ja toteavat, että se unelma johon tähyän, ei ole realistinen. Mielestäni unelmien ei tarvitse sitä ollakaan vaan pääasia että niitä on ja että niihin itse uskoo. Koska usko unelmiin antaa toivoa ja toivoa me tarvitsemme jokainen.

Pelkoja meillä on jokaisella, näin uskoisin, suurempia tai pienempiä. Pelot saattavat ohjata, muovata tai rajoittaa monella tapaa elämäämme. Ne saattavat estää meitä elämästä.

Yksi suurimmista peloistani on se että unohdan elää. Pelko siitä että syystä tai toisesta huomaan päivien vain lipuvan ohitse, todeten, että ”Siinä se elämä nyt menee”. Olen toiminnan ihminen ja juurikin siksi tuo pelko tuntuu pelottavalta. Pelko siitä että pysähdyn paikalleen, ”jähmetyn”, enkä huomaa ympärilläni olevia ihmisiä ja asioita. Pelkoa siitä etten pääse eteenpäin ja kerta toisensa jälkeen teen samat virheet ja erehdykset. Ryven niin sanotusti jo ryvetyssä. Pelkoa siitä etten tartu tilaisuuksiin tai hetkiin – annan vain elämän mennä.

Olen ihminen joka haastaa ja ottaa haasteita vastaan. Olen ihminen joka vaatii paljon itseltään, mutta myös muilta. Olen ihminen joka pyrkii tekemään asiat joihin ryhtyy perusteellisesti ja riittävän täydellisesti. Olen myös ihminen joka on herkkä niin kuulemaan, aistimaan kuin tuntemaan asioita. Siitä tullaankin toiseen pelkooni eli herkkyyteen menettää herkkyys.

Haastan itseni elämään päivittäin. Tekemään joka päivä jotain positiivista, jotain mikä tuntuu sinä päivänä mahdottomalta. Esimerkiksi tänään haastoin itseni kirjoittamaan tämän tekstin, ja tässä vaiheessa voinen todeta että olen onnistunut. Sen tekemisen ei tarvitse olla mitään suurta tai mahtavaa, riittää kunhan itsestä tuntuu että on onnistunut. Sekin voi olla onnistumista, että antaa itselleen luvan olla joskus heikko. Sillä se jo sinällään on herkkyyttä ja herkkyyttä on hyvä kuunnella. Ja se, että osaa hiljentyä ja kuunnella herkkyyttä on mielestäni vahvuutta jos mikä.