0

Maa jalkojeni alla

 

maa-jalkojeni-alla

Tämä mieli tämä sydän. Nämä kädet nämä jalat. Tämä keho tämä sielu. Nämä korvat tämä suu. Minä ja mun maailma. Juuri nyt kuin pysäkillä hiljaisella, odottaen. Juuri nyt kuin matkaa myrskyssä tehden, kauas, lähelle – paikallaan. Juuri nyt kuin palapeli hiekalla, kivistä, kyynelistä koottu. Juuri nyt elämältä kysyen, kyseenalaistaen. Juuri nyt tuntojani tutkaillen.

Lukiessani kirjoitusta ”En suostu yksinkertaisesti häviämään ihmisten silmistä” jäin miettimään ja puntaroimaan asioita ja tapahtumia elämässäni. Mietin valintoja, joita teen ja olen tehnyt, minkä ja kenen tai keiden vuoksi. Mietin myös sitä mikä laittaa toistamaan ja miksi toistaa toimintatapoja, jotka ovat itselle vahingollisia ja järjenvastaisia.

Palaan ajatuksissani hetkiin merkittäviin. Sellaisiin, jolloin tunsin eläväni ja annoin elämän kuljettaa. Palaan ajatuksissani lähelle ihmisiä, joiden kanssa oli hyvä olla. Palaan ajatuksissani hetkiin ja asioihin, joista sain voimaa. Palaan hetkiin, jolloin riitin itselle sellaisena kuin olen. Palaan matkalle, jolloin oli lupa elää ja olla.

Mietin nyt, missä meni vikaan ja mikä on muuttunut? Elinkö elämääni toisten kautta, toisille, unohtaen itseni? Mihin nyt ja kenen tai keiden kanssa? Tämä vuosi lopuillaan ja tuleva edessä. Haasteellinen ja haastava, mielenkiintoinenkin. Jotain johon tarttua, jotain josta päästettävä irti ja jotain joka vain läpielettävä.

En toivonut itselleni murtunutta maata, mutta niin vain kävi. Sen maan käänsin itseeni kohdellen itseäni ja kehoani kaltoin. Viha, inho, itseinho, pettymys, syytös, häpeä – niistä mun maa koostui. Ruoska ruoski, syyllistin ja syyllistyin. Pelasin elämän ja loputtomuuden peliä. Keho haavoilla, mieli naarmuilla, sydän kivusta kipeänä. Tuli hetki, kun en enää jaksanut. Mun oli avattava suu, löydettävä sanat ja antauduttava autettavaksi.

Päivät ovat erilaisia ja koostuvat erilaisista hetkistä. On hetkiä, jolloin maa jalkojeni alla on rajansa ja itsensä tunteva maa. Silloin maa ottaa pehmeydellä vastaan sen mitä hetki tuo tullessaan. Jos se tuo ikävää tai kaipuuta, olkoon niin. Jos se tuo surua tai vihaa, olkoon niin. Jos se tuo iloa, olkoon niin. Tai jos se tuo hyvää oloa ja turvaa, olkoon niin. Noina hetkinä teen ja touhuan, olen läsnä ihmisille, elän vahvasti tätä hetkeä ja suunnittelen malttamattomana tulevaa.

On hetkiä, jolloin mikään ei suju, mitään ei jaksa ja yksinkertaisesti vain itkettää. Saan hillittömiä raivareita, itsetunto on olematon ja mitään en mielestäni osaa. Ei ole ketään kenelle puhua tai kertoa ajatuksensa ja sen miltä tuntuu. Noina hetkinä elämä kysyy ja kyseenalaistaa.

On hetkiä, jolloin suoritan ja siirryn mekaanisesti tehtävästä toiseen liittämättä siihen sen enempää tunteita tai muutakaan. Tapaan ihmisiä – en kohtaa, en ole läsnä. Olen vieras itselle ja olen vieras mua ympäröivälle maailmalle.

Ajatelkaamme, että mieli toimii muistikortin tavoin. Sinne tallentuu hetkiä ja tapahtumia ja sieltä pyyhkiytyy niitä pois. Jotkut niistä vievät enemmän tilaa kuin toiset, samoin jotkut ovat tallentuneet syvemmälle kuin toiset. Nuo syvemmällä olevat tapahtumat ja hetket ovat ikään kuin suojattuja, ja siten hieman työläämpiä palauttaa mieleen ja toisaalta työläämpiä pyyhkiä pois muistista. Joka tapauksessa jokainen hetki ja tapahtuma jättävät jäljen. Keho muistaa, mieli muistaa, samoin eri aistit tuovat mieleen muistoja.

Murtunut maa jätti minuun jäljen ja se avasi jälkiä. Se nostattaa tuntoja ja tunteita. Sisäinen vuoropuhelu on hetkittäin armotonta ja raakaa ja vastaväitteille ei ole sijaa. Kauppaa käydään niin tunteiden luvallisuudesta kuin omasta hyvinvoinnista ja perustarpeiden huolehtimisestakin, eikä niistä aina edes neuvotella.

Mietin, ovatko ihmiset ympärilläni muuttuneet? Olenko minä muuttunut? Kysymyksiä, joihin osaan nyt vain sanoa, että jokin on muuttunut. Murtunutta maata en voi muuttaa, en palata ajassa taaksepäin tai tehdä asioita toisin. Sen mitä voin muuttaa ja mihin voin vaikuttaa, on oma suhtautuminen tapahtuneeseen. Kun muutan omaa suhtautumista ja asennetta, on muutos toiminnan tasolla mahdollista. Se on alku ja enemmänkin ja siitä on hyvä lähteä luomaan tulevaa.

Maa jalkojeni alla? Vahvuuden, herkkyyden ja voimavarojen maa. Se on maa, jossa vallitsee välillä kaaos ja epäjärjestys. Maa, joka ajoittain huojuu ja horjuu, antaa myöten. Se on maa, jossa toivo elää vahvempana kuin toivottomuus ja se on maa, joka ei koskaan lakkaa yrittämästä tai anna periksi. Sellainen on maa minun jalkojeni alla.

-Unikukka-

0

Oman elämän vaaliminen

DSC_0188

Terapiajaksoni alkaa olla päätöksessään. Olen näiden kolmen vuoden aikana käynyt läpi tunteiden vuoristoradan. Helppoa ei missään nimessä ole ollut ja välissä on ollut rankempikin jakso, koska kuvittelin yhdessä vaiheessa, että nyt kaikki epämiellyttävät tunteet on tunnettu. No, loppujen lopuksi opin tuostakin kokemuksesta, että ei pidä pelätä epämiellyttäviä tai hankalia tunteita, vaan nekin kuuluvat elämään. Elämässä on välillä ylämäkiä, tasaista ja alamäkiä. Itse asiassa eikös juuri se tee elämästä mielenkiintoista ja opettavaista? Eikö olisikin tylsää, jos kaikki olisi koko ajan hyvin? Mistä olisimme enää kiitollisia tai mihin olisimme tyytyväisiä?

Koen, että olen toisaalta muuttunut ihan älyttömän paljon, mutta taas toisaalta koen, että olen sama henkilö kuin ennen. Tarkoitan tällä sitä, että nykyisin olen ja uskallan olla oma itseni, joka jäi muiden elämän, vaatimusten ja opetusten alle jo kun olin ihan pieni. Silmäni ovat auenneet. Työnsin aiemmin kultaisen valoytimeni muiden ihmisten ”elämien” alle. Nykyisin tämä ”muiden ihmisten kerros” on muuttunut tiiviistä paksusta kerroksesta hyvin ohueksi ja erittäin reikäiseksi. Ja niin se saa ollakin.

Olen oppinut hyväksymään itseni kokonaisuutena juuri sellaisena kuin olen mielipiteideni, hassutteluineni ja virheineni. Uskallan olla tarvittaessa jämäkkä ja sanoa mitä minä haluan. Muita ei tarvitse miellyttää. Olen rehellinen itselleni. Tärkeintä on kuitenkin oman elämän vaaliminen. Mielestäni sanonta ”rakasta ensin itseäsi, jotta voit rakastaa muita” on loistava sanonta. Neuvotaanhan lentokoneessakin laittamaan happinaamari ensin itselle ja sitten vasta muille.

Vaikka olenkin nyt hieman kertonut, mitä ajattelen ja olen oppinut, jatkuu näidenkin asioiden sisäistäminen ja opettelu terapiajakson jälkeen. Olen ikään kuin saanut takaisin ne omat alkuperäiset perustukset, joiden päälle sen pienen tytön ja nykyisin aikuisen naisen on hyvä rakentaa OMAA elämäänsä.

-Aurinko-

0

Itsenäisyyspäivän perinne

Itsenäisyyspäivän perinne

 

Perinne = Valtavan merkityksellinen pieni asia. (Ihan omatekoinen määritelmä)

Mitä enemmän elämässä on muutoksia, sitä tärkeämpää roolia perinteet kantavat ihmisen hyvinvoinnissa. Me kaikki tarvitsemme jatkuvuutta. Joillekin riittä pikkumuru, niin pieni, että ulkopuolisen on vaikea tavoittaa mitään säännönmukaisuutta toisen toiminnassa. Jotkut meistä taas haluavat ”kaiken pysyvän samana”. Suurin osa meistä varmaana asettuu noiden ääripäiden välimaastoon.

Mieti, mitkä perinteet ovat sinulle tärkeitä? Kysy niitä läheisiltäsi. Voi olla, että jotkut asiat tulevat sinulle yllätykseänä. Kaikki perinteet ovat kuitenkin yhtä tärkeitä, koska ne ovat henkilökohtaisilla merkityksillä varustettuja. Perinteitä ei kannata yrittää asettaa järkevyyden raameihin, tunteethan niissä puhuvat. Eikä niidn toteuttaminen useinkaan ole vaikeaa, mikäli on halua. Monesti on kyse pienistä asioista, mutta noilla asioilla on suuria merkityksiä.

Vaikka joulupipareita ei kukaan söisikään, ne pitää leipoa Itsenäisyyspäivänä =)

 

Hyvää itsenäisyyspäivää!

0

”En suostu yksinkertaisesti häviämään ihmisten silmistä”

Linna

Kriisit ja traumaattiset tilanteet eivät ole koskaan tervetulleita, mutta joskus ne saattavat tulla omalle kohdalle. Traumatisoituminen on suhteellinen kokemus, eikä eri ihmisten kokemuksia voi verrata keskenään. Traumatisoiva tapahtuma on mikä tahansa yksilön kokema uhkaava tilanne, joka aiheuttaa normaalia elämä häiritseviä epätavallisen voimakkaita reaktioita.

Jos kohtaat kriisin, kerro tilanteestasi avoimesti ja puhu tunteistasi. Alkuvaiheessa läheisten läsnäolo on tärkeintä. Arkiset askareet, päivärytmi ja itsestä huolehtiminen nousevat kunniaan. Jatkossa vaiheittain nousevat pintaan erilaiset menetykseen liittyvät ajatukset ja tunteet, joiden  käsittelyyn tarvittaessa on tarjolla ammattiapua.  Myös lapsi tarvitsee tukea kriisitilanteissa, sillä hän reagoi järkyttäviin tapahtumiin aikuisen tavoin. Lue lisää täältä

Kriisi paljastaa voimavaramme, joita emme tienneet olevan olemassakaan. Läheisten tuki ja toivon ylläpitäminen sokki- ja reaktiovaiheen jälkeen edistävät toipumista. On kuitenkin hyvä antaa kaikkien tunteiden tulla, sitä mukaa kun ovat tullakseen, mutta pitkittyessään katkeruus vie voimat.Vihan, katkeruuden ja muitten negatiivisten tunteiden läpikäymisen kautta on mahdollisuus päästä surutyöhön, josta vähitellen alkaa tulevaisuuden rakentaminen.

Heli Vihottulan kasvatustieteen väitös ”En suostu yksinkertaisesti häviämään ihmisten silmistä” – Kertomuksia traumaattisesta kokemuksesta selviytymisestä korostaa toimijuuden kokemuksen säilyttämistä. Fyysinen tekeminen, oli se sitten remontti tai urheiluharrastukseen keskittyminen purkaa tunnekuormaa ja rauhoittaa mieltä, rentouttaa ja jäsentää arkea. Vihottula toteaa: ”Selviytyjä sopeutuu, muttei alistumalla tapahtumien uhrin osaan, vaan asettumalla toimijaksi kaikesta huolimatta.” Tietynlaista taisteluasennetta, ”fight back”, tarvitaan. Tätä asennetta on esimerkillisellä tavalla viime vuosina nostanut esiin myös esim. Pekka Hyysalo taistellessaan takaisin elämään vakavan onnettomuuden jälkeen.

 

Lähteet:

Castren Maaret, Korte Henna & Myllyrinne Kristiina; Kriisiapu. Ensiapuopas. Terveyskirjasto, Duodecim.

Heimonen Riitta: Kriisi paljastaa voimavaramme.Hyväterveys.

Hyysalo Pekka: TeamFightBack

Vilhottula Heli. En suostu yksinkertaisesti häviämään ihmisten silmistä – Kertomuksia traumaattisesta kokemuksesta selviytymisestä.  Tampereen yliopisto. Kasvatustieteen alaan kuuluva väitöskirja.