”Perfektionismi johtaa onnettomaan oloon”

photo_01760

Vaativuus ja perfektionismi tulevat usein vastaan terapiakeskusteluissa.  Luin Maaret Kallion artikkelin Pysyvää mielenrauhaa ei voi saavuttaa ja jäin pohtimaan terapia-asiakkuuksien kautta samoja teemoja. Kallion artikkeli tekstin lopussa.

Kohtuus ja realismi: Vaativuudessaan ihminen saattaa kadottaa kosketuksen omiin rajoihin, tarpeisiin ja toiveisiin. Ihminen muuttuu koneeksi, joka takoo tulosta lähes taukoamatta uskomattoman pitkään. Lopulta vahvinkin (vaativinkin) uupuu. ”Ennen vaadin itseltäni tavoitteita, jotka eivät olleet realistisia. Saatan nykysinkin laittaa riman korkealle, mutta varaan tavoitetta varten esim. reilusti aikaa”.

Saamme ohjeita ja laitamme merkkipaaluja saavuttaaksemme päämäärän, mutta mikä se on? Mistä voi tietää onko kulkemassa ”oikeaa tietä” ja missä on se oikea maali? Pelottava, mutta niin vapauttava ajatus: Ei olekaan maalia, on tutkimusmatka. ”Kaikkea kontrolloivana ja hallitsemaan pyrkivänä olen nyt tehnyt muutaman matkan niin, että en ole suunnitellut esim. kulkemisia meno- ja paluulentoja enempää, se tuntuu oikeastaan tosi hyvälle”. Monelle on luonnollista kokeilla uutta, rennopaa toimintamallia normaalin arjen ulkopuolella;lomalla, matkalla, tai puhua esim. tunteista vieraalla kielellä.

Näppärästi suoritettu onnellisuuskoulu. Vääristynyt käsitys suoraviivaisesti eteen päin rullaavaasta elämästä, urasta, etenemisestä ja kehittymisestä luo epäealistisen tavoitteen, jonka edessä moni kokee epäonnistumista ja riittämättömyyttä. Vielä päälle syyllisyyttä siitä,  ettei osaa ottaa vinkistä vaarin suoriutuakseen elämässä paremmin. ”Psykoerapiaan tullessani ajattelin että osaanko olla hyvä terapia-asiakas ja etenenkö riittävän nopeasti. Nyt alan vähitellen käsittämään, miten hidasta tämä on, että tässä täytyy ensin pysähtyä, eikä edes saa pitää kiirettä”.

Virheetön tulos: Joku pärjää teoriassa loistavasti, kympin oppilas, mutta  jos käytännön asiat eivät sujukkaan yhtä sutjakkaasti? Valtava pelko väärin tekemisestä, unohtamisesta. Pelko valita, kun ei tiedä mikä on varmasti oikein. Toiset meistä ovat tähän suoraan opetetut, mallia saaneet, virheistä rankaistut. Toiset imevät virheettömyyden odotuksen ympäröivästä maailmasta, herkistä vihjeistä. Virheettömyydessä onnistuminen suojelee haavoittuvuutta, mutta jos ELÄÄ, niin ei voi virheiltä välttyä. Ainut tie on optella elämään virheitten kanssa. ”Miten paljon helpompi minun on ollut olla, kun kiinnitän huomioni onnistumisiin, enkä siihen mikä jäi tekemättä, tai meni pieleen. Joka pävälle löytyy asioita, jotka menivät hyvin”. 

Arvojen mukaista elämää: Mikä on kullekin meistä tärkeää + mikä on meille hyväksi = Hyvinvointi ja jaksaminen. Tämä yhtälö edellyttää ponnisteluja merkittävien asioiden eteen ja samalla hellittämistä sieltä, minne ei kannata voimia uhrata. Yhtälö edellyttää valintojen tekemistä ja priorisointia. Luopumista näkemyksestä, että kaikkeen pitäisi pystyä. Sinä valitset mihin voimasi käytät.”Nyt huomaan, että arvoni ovat muuttuneet. Oikeastaan aavistin jo aiemmin, mutta en uskaltanut itsellenikään tunnustaa, saatikka läheisilleni. Kun nyt keskityn siihen, mikä minulle tuntuu oikealta, voin paremmin ja pystyn esimerkiksi olemaan paljon enemmän läsnä läheisilleni.”

 

Pysyvää mielenrauhaa ei voi saavuttaa

Psykoterapeutti, tietokirjailija Maaret Kallio listaa viisi syytä, miksi vähempikin riittää.

1. SINÄ OLET TARPEEKSI

Kysyn jokaisella luennollani, onko täällä täydellistä ihmistä. Koskaan ei ole tullut vastaan yhtäkään.

Jokaiselta löytyy ideaaliminä: se, mitä haluaisimme olla tai mitä haluamme itsemme suhteen tavoitella. Usein odotukset ovat kuitenkin kohtuuttomat.

Jos kuilu ihanteen ja todellisuuden välillä on raju, täydellisyyden tavoittelusta tulee armoton taistelu. Se ei pääty koskaan.

Oman rajallisuuden hyväksyminen ja sen kanssa viisaasti toimiminen on oman hyvinvoinnin kannalta huomattavasti viisaampaa.

2. LOPULLISTA MAALIA EI OLE

Täydellisyyden tavoittelun taustalla piilee usein kyvyttömyyttä kohdata oma riittämättömyys ja inhimillisyys. Saattaa olla, ettei ihminen ole saanut tarpeeksi kokemuksia siitä, että hän riittää myös tavallisena, keskeneräisenä ja puutteellisena.

Täydellisyyden tavoittelu on kuitenkin täydellinen harha. Moni meistä odottaa ja toivoo, että elämä jotenkin saapuisi maaliin, mieli tavoittaisi ikuisen rauhan ja hankalat asiat lakkaisivat vaivaamasta.

Todellisuudessa maaliin ei voi päästä eikä ikuista mielenrauhaa ole. Epätäydellisyys kuuluu ihmisyyteen.

3. MIELTÄ EI VOI KÄSKEÄ

Elämänoppaat julistavat: Vapaudu negatiivisista tunteista! Muuta asenteesi ja muutat elämäsi! Ajattele itsesi menestyjäksi!

Ihmisen pitäisi ikään kuin olla ikuisesti myönteinen vailla negatiivisuutta, pelkoja tai asenteellisuutta. Se on mahdottomuus.

Mieli ei ole yksinkertainen aparaatti eikä ihminen toimi pelkillä käskyillä. Mitä paremmin ihminen ymmärtää täydellisyyden tavoittelunsa syitä ja sitä, mitä hän sen avulla pakenee, sitä enemmän hän saa tilaa valita toisin. Silloin voi elää aidommin omaa, epätäydellistä elämäänsä.

4. MOKIA EI PIDÄ HÄVETÄ

Moni yrittää loistaa kaikessa: sisustuksessa, uralla, vanhemmuudessa, ulkonäössä. Mitä tapahtuu, kun jokin menee pieleen?

Mokatessa olisi hyvä tunnistaa tilanteeseen liittyvät vaikeat tunteet kuten häpeä ja nolous. Hienoa on, jos pystyy sanoittamaan tunteensa, korjaamaan tekoaan tai pyytämään tukalaan tilanteeseen apua muilta.

Sen sijaan pyrimme usein peittelemään mokaa, häpeämme sitä hiljaa tai asetumme tilanteen yläpuolelle arvostelemaan. Silloin emme pääse lähemmäs toisiamme. Emme näytä aitoa itseämme kupruinemme kaikkinemme.

5. PEILIIN KANNATTAA KATSOA

Elämä pysyy epätäydellisenä kuolemaan asti. Sitä ihmisyys on.

Riittämättömyyden hyväksyntään kuuluu viisas vastuu ja valitseminen. Ihmisen ei pidä kurittaa itseään armotta, mutta ei myöskään nostaa käsiään pystyyn ja luopua vastuusta kokonaan asenteella ’tällainen minä nyt vain olen’.

Viisas vaativuus on sitä, että kulkee kohti omia arvojaan ja katsoo kohti myös sitä, mikä itsessä on epämiellyttävää, vaikea hyväksyä tai inhottavaa myöntää.

Kaikessa ei voi päteä. Valitse siis viisaasti tekemisesi ja voimiesi kohteet.

 

Jos olisit ystäväsi, niin mitä sanoisit?

 

 

jos-olisit-ystavasi-niin-mita-sanoisit

Kuljen ja kuuntelen. Tunnen ja tunnustelen. Kysyn, ”Jos olisit ystäväsi, niin mitä sanoisit?”.

Palaan hetkeen ennen kysymystä. Hetkeen, jolloin kuljin ja kuuntelin, tunsin ja tunnustelin. En puhunut paljoa, mutta sanoin. Kävin taistoa välillä tunteen ja järjen. Niiden väliin asettui viisaus. Viisaudessa asuu tyyneys ja ystävällisyys.

Sinussa on viisaus. Viisaus arvostaa, rakastaa ja kunnioittaa itseään. Viisaus on itselleen armollinen ja lempeä. Se ei syyllistä eikä syytä. Se puhuttelee itseään sanoilla kauniilla, sanoilla satuttamattomilla. Se uskaltaa sanoa EI, on rohkea ja pitää omia puoliaan. Se tuntee ja tunnistaa omat rajansa ja voimavaransa, ja sillä on lupa myös vain olla. Viisaus on vaativa, muttei ehdoton ja se tekee aina parhaansa, riittävän. Viisauden vahvuus on sen herkkyydessä. Se unelmoi ja uskaltaa. Se on sitkeä ja sisukas. Se voi taipua, muttei koskaan anna periksi. Se voi olla pelokas, muttei pelkää. Viisaus ei anna vastoinkäymisten viedä, vaan viisaus on se joka ohjaa. Viisaus on lempeä, välittävä ja hyvä ystävä.

Sinussa on tunteet. Parhaimmillaan sinun ehdoton voimavarasi ja vahvuutesi. Kun tunteet hallinnoi ja hallitsee, on tilanne toinen. Kiltteys, stressi, unettomuus, syömättömyys, perusasioiden laiminlyöminen. Siinä raaka-aineita, jotka pitkittyessään heittävät kupin niin sanotusti nurin. Silloin on vaikea saada otetta itsestään tai kantaa vastuuta tekemisistään. On helpompaa syyllistää ja syyttää, alistua ja antaa muiden ohjailla tai sanella ehdot. On turvallisempaa ja tutumpaa sivuuttaa omat tarpeensa ja toimia vasten omaa parastaan. Itseinhoa ja mitätöintiä, itsensä vähättelyä. On tilaa ruoskalle ja ruoskinnalle. Tienviittoina toimivat epärealistiset ja paranoidiset opastaulut. Tunteet, ystävä ja vihollinen.

Sinussa on järki. Järki, joka aina lopulta haastaa tunteet. Se elää syvällä sinussa ja se puhuu, kun on sen aika. Se heittää tunteille ja epärealistisille ajatuksille vasta-argumentteja. Järki ei anna tunteiden viedä tai hallita, vaan se ottaa hieman pakollakin tilaa itselleen ja korjaa tunteiden aikaansaaman kaaoksen. Palaset paukkuvat ja tunteita työstetään toiminnalla ja keskittymällä yhteen asiaan kerrallaan. Neuvotellaan ja tehdään kompromisseja ja tilalle astuu jälleen tyyni ja ystävällinen viisaus.

Sinussa on rikkaus olla nämä kaikki. Uskalla olla ainutlaatuinen, oma itsesi. Elä tässä hetkessä, ei menneessä tai liioin tulevassa. Anna järjelle mahdollisuus ja suo viisauden puhua. Tunne ja uskalla elää. Luota itseesi ja omaan polkuusi, se kantaa kyllä.

-SiniSiipi-

Hyppy tuntemattomaan

 

hyppy-tuntemattomaan

Se tunne, kun et voi sanoa, että rakastat. Se tunne, kun et voi sanoa, että merkitset minulle enemmän kuin kukaan toinen maailmassa. Se tunne, kun et voi koskettaa toista tavalla jolla haluat tai saada kosketusta jota toivot.

Sanoja, joita pelkäät sanoa. Sanoja, joita kaipaat kuulla. Asioita, jotka kertovat ja ilmaisevat mitä on rakastaa ja saada vastarakkautta.

Rakkaus ja tunteet samaa sukupuolta kohtaan? Rakkaus ja tunteet vastakkaista sukupuolta kohtaan? Lähellä ja niin kaukana toisistaan. Vai ovatko sittenkään?

Kunpa joku päivä uskallan olla se, joka olen. Näyttää tunteeni avoimesti, peittelemättä. Ei väliä, ei merkitystä, oletko mies vai nainen. Tärkeää, että rakastan ja että sinä rakastat. Tärkeää, että arvostamme ja kunnioitamme toinen toisiamme. Tärkeää, että hyväksymme toisemme sellaisina kuin olemme. Tärkeää vain, että kohtaamme.

Juuri nyt olen kuin vanki omassa kehossani, kahlittuna johonkin joka pitää otteessaan. En uskalla, pelkään. En uskalla sanoa ääneen mitä tarvitsen, kaipaan ja haluan. Sydän on kaukana kotoa. Kiellän tunteet ja tarpeet. Oikeastaan kiellän ja kyseenalaistan aika ajoin koko olemassaoloni. Lopulta inhoan ja vihaan itseäni ja sitä kuka olen ja mistä tulen. Siksikö, etten uskalla olla olemassa itsenäni?

Olen rakastanut miehiä ja olen rakastanut naisia. Olen pohtinut omaa suhdetta kehooni, seksuaaliseen suuntautumiseeni ja kuka ja mikä oikeastaan olen. Olen oivaltanut asioita ja ymmärtänyt että tunteeni samaa sukupuolta kohtaan voivat olla yhtä aitoja ja syviä kuin vastakkaista sukupuolta kohtaankin. Silti, olen kuluttanut lukemattomia tunteja, kun itku ja tuska etsivät oikeaa syliä ja lohdutusta. Saadakseen sanat, löytääkseen kodin.

Olen ollut kiltti ihminen ja kasvanut lapsuuteni kulisseissa, johon ei ole mahtunut mitään ”normaalista” poikkeavaa. Todellisuudessa harva asia noissa kulisseissa on ollut niin sanotusti ”normaalia”. Pelko sai toimimaan ja tekemään asioita, jotka täyttivät vanhempien ja sisarusten asettamat, yleisesti hyväksyttävät vaateet ja odotukset. Normaalia oli siis moni epänormaali asia. Lapsuuden ja nuoruuden taaplasin tavallani. Aikuisuuden kynnyksellä kehossani tapahtui asioita, jotka hämmensivät ja joita salaa mielessäni häpesin ja oudoksuin. Rakastuin ensimmäistä kertaa naiseen. En tiedä oliko hänellä tunteita minua kohtaan, koska emme ole koskaan puhuneet asiasta. Samaan aikaan minulla oli miessuhteita, jotka yksi toisensa jälkeen kaatuivat eivätkä kantaneet alkua pidemmälle.

Vuosia myöhemmin rakastuin uudelleen naiseen. Hän oli minulle kaikki kaikessa ja on tärkeä ja rakas edelleen. Hän elää parisuhteessa miehen kanssa, uskoakseni onnellisesti. Näemme harvakseltaan, mutta joka kerta tuo tapaaminen on minulle yhtä ainutlaatuinen. Olen miettinyt kertoisinko tunteistani häntä kohtaan vai annanko kaiken olla kuten nyt. Mikä muuttuisi vai muuttuisiko mikään?

Muutama vuosi taakse päin oivalsin, että olen biseksuaali. Ymmärrän, että ollakseen valmis olemaan se mikä on, on oltava sinut itsensä ja historiansa kanssa. Valmius ja välineet minulla on, mutta rohkeus ja uskallus puuttuvat. Toisaalta mietin, milloin on niin sanotusti valmis ja onko sellaista tilaa oikeasti ollenkaan. Teen koko ajan matkaa itseeni ja kehooni – hämmentyen, pettyen ja kyseenalaistaenkin. Aika ajoin teen oivalluksia ja havaintoja, joiden vuoksi ymmärrän miksi olen juuri minä. En outo tai jokin luonnonoikku, vaan elävä ihminen, joka tietää mitä tarvitsee ja haluaa. Ihminen, jolla on oikeus onneen, vapauteen ja rakkauteen. Matkaan, joka ei ole mikään pysyvä tila, vaan muuttuva mahdollisuus.

”Mitä toiselle toivon, sitä itselle pyydän” ja ”Rakastaa voi vain vapaana”. Nuo lauseet olen kuullut elämäni varrella, tilanteissa, kun olen ollut eksyksissä. Ehkä olen sitä myös nyt ja siksi kirjaan näitä ajatuksia ylös paperille. Toivon itselleni uskallusta ja rohkeutta antaa luvan olla aidosti se minä, joka juuri nyt olen. Kun uskaltaa ja rohkenee, polulle asettuu varmasti haasteita, pelkoja, pettymyksiäkin, mutta ovatko ne este onneen vai pelkästään hidaste. Ihmiset, jotka minusta välittävät ja minua tuntevat, eivät minua seksuaalisen suuntautumiseni vuoksi tuomitse, hylkää tai muutenkaan jätä. Näin uskoisin. Toivon myös armollisuutta itseäni ja tunteitani kohtaan, sekä kärsivällisyyttä rakastaa keskeneräisyyttäkin. Keskeneräisyyshän kertoo, että on matkalla jonnekin ja silloin kuljettu matka on tärkeämpää kuin itse päämäärä.

Suljenko sydämeni iäksi vai olisiko aika päästää irti? Katkoa kahleet ja aika antaa mahdollisuus ja kuunnella minne sydän kuljettaa?

 

-SiniSiipi-

Silta yli synkän virran

silta-yli-synkan-virran 

Etsien, ikävöiden, kuljin matkaa menneeseen
tulin perille, tyhjänä
Peiliä, vaakaa, kuunnellen ja kunnioittaen

En arvostanut, en rakastanut
en välittänyt
Haihtui unelmat eiliseen

Olin voimaton, turvaton
vailla kotisatamaa

En tavoittanut sanoja
en tunteita, en mitään

Etsin ja kuljin
uupunut olin vain

Punnitsin ja puntaroin

Varjona vajosin ykseyteen
kadotin kauneuden
Unohdin itse elämän

Tyynenä, taisteluun tukehduin
sanoihin sulamattomiin
kyyneliin kodittomiin
Pakenin ja pakahduin

Kaipasin, ikävöin
ajelehdin hetkissä heikkouden
Kipua, tuskaa kiroten

Astui tilalle toivo
löytyi tahto tuntematon
Viisas ja vaitonainen

Aloitti matkan
antoi mahdollisuuden
armon soi, itselle.

Elämälle

Nousin pienin askelin
hennoin ja keskeneräisin

Heräsi uinuneet unelmat
löysi kyyneleet kodin
Sai sanat sillan

Sillan yli synkän virran

-Unikukka-