0

Kehoitsetunto

FullSizeRender”Kasvatuksen tulisi tukea kehoitsetuntoa niin, että jokainen lapsi tuntisi olevansa sellaisenaan oikeanlainen täysin riippumatta siitä millainen keho on”, todetaan väestöliiton blogissa Kullan arvoinen kehoitsetunto.  Jos arvostamme kehoamme, viihdymme myös siinä, huollamme kehoamme ja  kohtelemme sitä kunioittavasti. Kyse ei ole pelkästä kehosta, vaan itsarvostuksesta kokonaisuudessaan. Jos lapsi saa kokea olevansa hyväksytty sellaisenaan, oikeanlainen ja riittävä, hän oppii arvostamaan itseään. Hyväksyttävyys ei rakennu sen varaan, minkä näköinen tai kokoinen ihminen on.

Yksi  sanojasta mitättömältä tuntuva kommentti toisen  ulkomuodosta voi piirtyä sielun syvyyksiin heijastellakseen sieltä pahaaoloa vuosikymmeniksi eteenpäin. Oman vanhemman kommentti, koulukiuusaajan tölväisy, tyttö- tai poikakaverin satuttava sana, siinä se, varsinkin, jos kommentin kohde on epävarma itsestään ja kehostaan. Kukapa, varsinkin lapsi tai nuori ei sitä ainakin jonkin verran olisi.

Vahvalla itsetunnolla varustettu pystyy jättämään omaan arvoonsa pienemmät komentoinnit, mutta jatkuva arviointi ja arvostelu, saatikka kehon rajojen fyysinen rikkominen väkivallalla ja kaltoinkohtelulla jättävät jäljen jokaiseen.  Kehokuvan terve kehittyminen voi estyä myös sanattomasta viestinnästä. Jos sinua ei huomata tai sinun tarpeista ei välitetä. Laastaria ei laiteta pienen lapsen pikkusormen pienen pieneen haavaan. Ei lapsi verenvuotoon kuole ilman laastarointia, eikä haava välttämättä tulehdukkaan, mutta tulehtuuko mieli? Saattaa tulehtua, kun viesti on: ”En sinun kehoa tarvitse hoitaa, ei sinun tarpeita tarvitse huomioida”.

Vastaanotolla tapaan usein ihmisiä, joilla kehon kannettavaksi on laitettu paljon, eli  jopa  kaikki. Kauneus, viisaus, hyväksyttävyys, riittävyys, äitiys, naiseus, ammatillisuus, jne. Niin, tuntuu että naisilla keholle jää useammin ja enemmän kanettavaa kuin miehille. Mies määrittelee itseää muillakin ominaisuuksilla. Nainen valjastaa kelpaavuutensa peilin ja puntarin määriteltäväksi.

Naisen ulkonäköpaineita kasvatetaan monta kautta, media kärkenä, mutta miksi tähän koukkuun on helppo tarttua? Vaikkei olisi helppokaan, niin miksi se tuntuu tarttumisen arvoiselta? Ainakin paino on niin konkreettinen mittari, että sitä on helppo seurata. Kalorirajat samoin, 1500 kcal on 1500 kcal, tieto tuo varmuutta, joka tuo turvallisuutta. Peilikuva onkin jo vaikeampi määre. Oma silmä ei nimittäin näytä aina realismia. Siinä vaara piileekin. Jos ei ole hyvä olla, ei peilikuvakaan näytä siltä miltä haluaisi. Oma silmä vääristää kehokuvaa, tulkinta myötäilee henkilökohtaista reagointitapaa ja mikäli se on itseä kohtaan ylivaativa ja kielteinen, ei kuvaan voi koskaan olla tyytyväinen. Ei painolukemakaan onnellisuuden mittarina ole johdonmukainen. Tavoitelukeman saavutettuaan henkilö usein laskee painorajaa, koska saavutus ei tuottanutkaan  toivottua tulosta, helpompaa oloa.

Psykoterapiassa opetellaan määrittelemään itseä muun kuin  pelkän ulkonäön kautta. Kun ihmisen minäkuva ja itsearvostus rakentuvat monipuolisesti, ei haavoittuvuus ole yhtä herkkää kuin ”yhden kortin varassa” ollessa. Ei ulkonäöstä, painosta ja esim. kunnosta huolehtimista tarvitse jättää, päinvastoin, Kukapa ei haluaisi nätti olla, mutta tavoitteena on lisäksi voida hyvin ja olla onnellinen.

0

Yksinolo – nautinto vai piina….

DSC_0055-3

… kysyy lääkäri, kirjailija ja kouluttaja Helinä Siikala. Lue Siikalan ajatuksia täältä

Toisille yksinolo on eitoivottua piinaa ja toisille tila, jossa sielu lepää. Kuulutpa  sitten sosiaalisiin tai vähemmän sosiaalisiin ihmisiin, niin kaikille yksin olemisen soisi olevan ajoittain mahdollista ja tervetullutta. Yksin oleminen siinä mielessä, että yksin vietetty aika on tietoisesti itsen kanssa olemista. ”Itsetuntemus edellyttää yksin olemista. Saadessaan yhteyden itseen, saa paremmin yhteyden myös toisiin ihmisiin” toteaa Siikala.  Sosiaalisuuden tarpeesta huolimatta on siis välillä hyvä olla ihan pelkästään itsensä kanssa, kuunnellen ja tunnustellen omaa oloa, tuntemuksia, ajatuksia, toiveita ja pelkoja. Yhtälailla yksinolossa viihtyvän on hyvä välillä tavata muita ja olla seurassa. Huonoa omaatuntoa ei tarvitsisi tuntea sen enempää sosiaalisen ihmisen seurallisuudestaan, kuin yksin viihtyvän omassa rauhassa olemisen tarpeestakaan.  Painetta sosiaalisuuden suuntaan kuitenkin on. Siikalaa siteeraten:  ”Harva saa kasvaa kunnioittamaan itseään sellaisena kuin on. Päinvastoin. Kasvamme ajatukseen, että tullaksemme hyväksytyksi meidän on täytettävä muiden odotukset. Ihannoimme seurallisia ihmisiä”.

Olemmeko vieraantunet itsestämme?

Olemmeko olemassa vain toisten ihmisten kautta?

 

0

Harrastus huuhtoo arjesta

Suoraan suihkuun

Suoraan suihkuun =)

”Harrastus huuhtoo arjesta” todetaan Suomen Mielenterveysseuran julkaisun Mielen jutussa. ”Harrastuksen huuma irrottaa ajatukset pois työstä ja arjesta. ” Niin se on. Tuossa jutussa kerrotaan kolmen henkilön harrastuksista. Heillä elämänsuolana ovat ikonimaalaus, kalastus ja kuorolaulu. Kerronpa joitain ajatuksia liikuntaharrastusten merkityksestä itselleni.

Liikunta tavalla tai toisella on aina kuulunut elämääni. Muoto, motiivi ja tavoite ovat muuttuneet. On ollut jokunen taukokin, lähestulkoon totaalitauko.  Motiivien ja tavoitteiden vaihtumiseen on erilaisia syitä ja siirtymät ovat vieneet oman aikansa. Päivänselvää on kuitenkin ollut, että jollakin tapaa liikkuminen jatkuu, taitaa se olla niin erottamaton osa minua.

Ihan nuori kun en enää ole, niin liikettä sanelevat jo jonkinlaiset rajoitteet. Ei, sanotaan mielummin hidasteet. Kaikkea voi vielä tehdä, mutta maltilla. No, jos ei aina niin maltilla ja rauhallisesti, niin ainakin sopivan harvajaksoisesti, siten että ehtii palautua.

Siinäpä se, aina ei tarvitse ”harrastaa” päivittäin, eikä liikkua pakolla. Hyvä harrastus on mielestäni sellainen, joka antaa sisältöä elämään muulloinkin, kuin nimenomaisella harrastushetkellä. Pyöräilyreittejä on mukava suunnitella etukäteen ja kiva palauttaa jälkikäteen  mieleen maisemia, tuoksuja ja tuntoja reitin varrelta. Joistain reiteistä tulee suosikkeja, joita haluaa ajaa useita kertoja kevään, kesän ja syksyn aikana nähdäkseen vuodenaikojen vaihtelut ja tunteakseen erilaiset tuoksut. On ihanaa viilettää pyörällä pitkin kaunista maalaismaisemaa aamun raikkaudessa, iltapäivän paahteessa ja illan raukeassa lämmössä. Hauskaa on kastuakin, varsinkin lämpimällä kelillä, koska kesä kuivaa kulkijansa.

Harrastuksissa, joissa on eläinkumppani, on liikunnan lisäksi superbonusta kerrakseen siinä vuorovaikutuksessa ja yhteistyössä, jonka saa aikaiseksi harrastekaverinsa kanssa. Koskaan ei ole kahta samanlaista päivää, on siinä niin monta palasta yhteensoviteltavina. Omassa hevosharrastuksessa ratsut vaihtuvat. Jokainen heistä on hieno kaveri, jonka kanssa saa opetella uutta ja erilaista. Toiset ratsut tuntuvat  itselle sopivimmilta ja heillä saakin ratsastaa enemmän, mutta silti vastassa on erilaisia päiviä, sekä myös yllätyksiä tarjolla. Jälleen kerran, kaikista näistä kokemuksista oppii uutta ja tarpeellista.

Välillä tulee haastetuksi enemmän fysiikan, välillä psyyken osalta. Koetelluksi tulevat tasapaino, koordinaatio, rytmitaju, joustamattomat kädet, jännittyneet hartiat, reisilihakset ja jäykät lonkat. Mittaa otetaan maltista, rohkeudesta, jämäkkyydestä ja uskosta itseen. Ratsusta ei onnistuminen jää kiinni. On syytä  katsoa peiliin, jos tuntuu ettei  mene ihan putkeen.

Niin, näissä hommissa arki huuhtoutuu mielestä, samoin työasiat. Keskittyminen varsinkin ratsastamiseen on niin totaalista, ettei yksinkertaisesti voi miettiä muuta.  Joskus tallille mennessä on ollut väsynyt olo, mutta aina sieltä palatessa mieli on virkistynyt. Pyöräillessä luonnon helmassa tulee keskityttyä kaikilla aisteilla ympärillä olevaan tämän hetkiseen.  Ajatuksiin saatta välillä tunkeutua joku arkinen asia, mutta suuntaamalla huomion vaikkapa kauniiseen maisemaan, ei tule tarttuneeksi arkimietteisiin. Kunnon ylämäki tekee saman vaikutuksen fysiikan kautta =).

DSC_1255

Heposen lepohetki ennen tunnin alkua.