0

Ruokariippuvuus

ruoka

Ruoka on monella tavalla esillä mediassa ja ruokaan kannattaakin kiinnittää huomiota monenlaisista näkökulmista, koska ruoan asema ja merkitys ovat niin rajusti muuttuneet viimeisten vuosikymmenten aikana. Syömishäiriöistä on puhuttu jo pitkään ja keskustelu jatkukoon, mutta nyt on rinnalle noussut ilmiö nimeltä ruokariippuvuus. Tämä ei ole täysin uusi häiriintyneeseen syömiseen liittyvä näkökulma.  Syömishäiriötutkijoissa on kauan ollut niitä, jotka ovat rinnastaneet syömishäiriöt riippuvuuksiin ja monia yhtäläisyyksiä niistä löytyykin. Uutta on se, että ruokaan liittyvästä riippuvuudesta on ottanut kopin riippuvuussairauksia hoitava Myllyhoitoyhdistys ry, joka toteuttaa hanketta nimeltä Ruoka ja riippuvuus-projekti. Projektissa nostetaan esille riippuvuussairaus, joka on erotettavissa varsinaisista diagnosoiduista syömishäiriöistä.

Ruoka ja riippuvuus-projektin sivuilla kuvataan ilmiötä näin: ”Vaikka monet syömishäiriöt saattavat johtaa riippuvuussairauden puhkeamiseen, kaikki syömishäiriöiset eivät ole riippuvaisia. Pakonomainen syöminen liittyy myös ahmintahäiriöön, joka on yleisin syömishäiriö.  Ahmintahäriötä ja ruokariippuvuutta voi olla haastavaa erottaa toisistaan, mutta muutamia eroavaisuuksia tunnistamiseen on olemassa. Ahmintahäiriö määritellään käypähoitosuosituksessa seuraavasti: Potilaalla on toistuvia ahmintakohtauksia, jolloin hän nauttii suuria ruokamääriä, jotka selvästi ylittävät muiden syömismäärät vastaavassa ajassa ja tilanteessa, tai hänellä on tunne siitä, ettei kykene hallitsemaan eikä keskeyttämään syömistään. Ruokariippuvuutta kuvaa ennemminkin jatkuva napostelu, jota riippuvainen ei saa katki yrityksistään huolimatta. Ahmintahäiriötä kuvaa myös, että ahmintakohtauksen käynnistyessä ahminta kohdistuu mihin tahansa ruoka-aineisiin. Ruokariippuvuudesssa napostelu ja syöminen kohdistuu tyypillisesti pitkälle prosessoituun ruokaan, kuten makeisiin, suklaaseen, sipseihin, pikaruokaan jne.”

”Syömishäiriöiden ja ruokariippuvuuden suurin näkemyksellinen ero on, että syömishäiriö on häiriö, jossa on mahdollista oppia syömään kaikkia ruoka-aineita kohtuudella. Ruokariippuvuus puolestaan on pysyvä sairaus, joka vaatii koko loppuelämän jatkuvaa hoitoa. Riippuvuuden kanssa oppii elämään, mutta se vaatii muutoksia elämäntavassa. Tärkeintä olisi, että jokainen syömisen ongelmien kanssa kamppaileva saisi apua!”

Ruokariippuvuudesta mediassa

Kuinka riippuvuudesta eroon

Syöminen ja tunteet liittyvät usein yhteen. Hallitsemattomalla tavalla yhdistyneinä on tarjolla ongelmia. Usein sanotaan, että ihminen tarvitsee johonkin häiriintynyttä syömistä ja mikäli ei ole muuta tilalle on ymmärrettävää, että häiriintyneestä käyttäytymisestä on vaikea luopua. Ruoka ja riippuvuus-projketin sivuilla kerrotaan toipumisesta seuraavaa:

”Riippuvuuden tunnistamisessa on tärkeää tarkastella riippuvuuden aiheuttamia fysiologisia ja psykologisia negatiivisia vaikutuksia ihmisen elämässä. Toipumisen kannalta on kuitenkin oleellista ymmärtää riippuvuuden positiiviset vaikutukset riippuvuutta sairastavan elämässä, eli ymmärtää mihin tunnetiloihin sairastunut on hakenut lohtua tai mielihyvää riippuvuutta aiheuttavasta aineesta tai toiminnasta. Ihminen voi käyttää ruokaa, päihteitä tai pelaamista täyttämään henkistä tyhjiötään, turruttamaan negatiivisia tai pelottavia tunteitaan, selvitäkseen sietämättömästä ulkoisesta tilanneesta, hoivatakseen lapsena kokemaansa traumaa tai hylkäämistä, tai auttaakseen itseään selviytymään sosiaalisissa tilanteissa. Riippuvuutta aiheuttavan aineella tai toiminnalla on siis jokin tarkoitus riippuvaiselle.”

”Jotta riippuvainen pystyy toipumaan, on hänen tunnistettava näitä syitä riippuvuutta aiheuttavan aineen tai toiminnan käyttöön ja opeteltava luottamaan että negatiivinen tai pelottavakin tunnetila on mahdollista käsitellä ilman omaa ”huumetta”. Opettelemalla muita, terveitä tapoja reagoida vaikeisiin tilanteisiin, on mahdollista elää täysipainoista ja tervettä elämää. Apua ja tukea toipumiseen saa vertaistukiryhmistä ja terapiasta.”

Ruoka ja riippuvuus-projektin sivut, joilla paljon ilmiötä valottavaa tietoa, vertaistukea ja toipumistarinoita.

0

Seurantakäynti

lataa

Lataus käynnissä

Kuulun tuolla sosiaalisessa mediassa Psykoterapeutit-ryhmään, jonne eräs jäsen oli laittanut hyvän kysymyksen kollegoille; Millä tuette jaksamistanne ja lataatte akkujanne työn vastapainoksi?

Vastauksia tuli paljon. Suosittuja itsehuollon keinoja olivat musiikki, tanssi, liikunta yleensä, luonnossa kulkeminen, eläimet. Hevoset olivat monille keskeisessä osassa hyvinvointia ja arjesta  irroittautumista. Helppo tavoittaa.

Minä lähestyn nyt aihetta vähän toisesta vinkkelistä. Yllämainittujen lisäksi haluan ottaa esiin kaksi keskeistä jaksamista tukevaa elementtiä. Työn rajaaminen ja palautteen saaminen. Jälkimmäisestä tuo otsikkokin nousi mieleen. Seurantakäynti. Pidän tapoinani tarjota asiakkaalle mahdollisuutta käydä terapian päättymistä seuraavan vuoden aikana seurantakäynneillä maksimissaan kolmesti. Ideana ei ole ollut ensisijaisesti palautteen saaminen, vaan asiakkaan muutosprosessin pysyvyyden tukeminen ja mahdollisuus tarkastella terapiaprosessia vielä välimatkan päästä. Mutta, onhan se hienoa saada nähdä asiakkaan voivan hyvin. Saada nähdä, että elämässä on pyörähtänyt käyntiin pyörä, joka tukee hyvinvointia, mennä raksuttaa eteen päin terveyttä tukevalla tahdilla. Eihän se kaikki tietenkään psykoterapian ansiota ole, mutta onpas kuitenkin ollut mahdollisuus olla mukana tuossa hyvässä muutoksessa. Mukana käynnistämässä asiakkaan tervehdyttäviä prosesseja, joita hän jatkaa parhaaksi näkemällään tavalla. Sitä katsellessa ja kuunnellessa tulee tuetuksi terapeutinkin jaksaminen.

Sitten siihen rajaamiseen. Vaikka näitä motivoituneita, sitoutuneesti työskenteleviä asiakkaita olisi tarjolla kuinka paljon tahansa, on työntekijän osattava itse asettaa rajat työmäärälleen. Lienee välillä vaikeaa, päätellen siitä, millaisia viikkotuntimääriä osa psykoterapeuteista tekee. Mikä lie kenenkin peruste työmäärälleen tai rajaamisen vaikeudelle, sitä en tiedä. Joku ehkä tuntee velvollisuudekseen auttaa ja olla käytettävissä. Joku ehkä koukkuuntuu työhön ja tuohon mainitsemaani feed backiin. Jollekin työ saattaa olla henkilökohtaisista syistä se alue, jolle haluaa antaa itsestään eniten. Joku uurastaa sinnikkäästi varmistaakseen paikkansa kilpailussa ja sote-muutoksissa. Monia syitä, kuten muillakin aloilla ja ammattilaisilla.

Toinen rajaamisen kohde ovat investoinnit. Mitä enemmän hankintoja ja muita menoja, sitä enemmän on oltava maksavia asiakkaita. Mutta kuinka paljon välttämättä tarvitsee investoida? Tämänkin suhteen on varmasti hajontaa, mutta onko kuitenkin syytä kurkata peiliin ja kysyä mitä todella tarvitsen tätä ammattia tehdäkseni? No, olipa suuri työmäärä mistä syystä tahansa kertynyt tai kerrytetty, niin myönnettävä on että ei meistä psykoterapeuteistakaan ole kenellekään kovin kauan hyötyä, jos uuvahdamme. Mikä sitten on kenellekin sopiva määrä työtä on vaihteleva määre, mutta jos jokainen kuitenkin kuulostelisi tätä kysymällä mikä tukee jaksamistani ja hyvinvointiani. Niin, se sama kysymys, jota markkinoidaan asiakkaille. Toimii kaikkialla.

 

0

Risti riita

 

risti-riita

Blogikirjoitus ”Onni ei löydy viiden kilon päästä” osuu ja jokseenkin uppoaa tässä hetkessä. Se laittaa pohtimaan jälleen kerran suhdetta omaan itseen, ruokaan ja siihen kuinka paljon syöminen määrittää ja vaikeuttaa omaa olemista ja elämistä. Kirjaan alle mietteitäni, joita blogikirjoituksen pohjalta nousi.

Mikä on minua, mikä on sinua?

Sinua on sairaus ja sinua on syömishäiriö. Sinua on syömättömyys ja nälkiintyminen. Sinua on väsymys ja ärtymys. Sinua on unettomuus ja paleleminen. Sinua on mielialan lasku ja sinua on ahdistus.

Sinua on itsesi rankaiseminen ja ruoskiminen. Sinua on itsetuhoisuus ja sinua on välinpitämättömyys. Sinua on itsesi mitätöinti. Sinua on onni olla viisi kiloa kevyempi.

Minua on elämä, unelmat ja usko itseen. Minua on armollisuus itseä kohtaan ja kyky rakastaa itseä.

Minua ei hae turvaa tai hyväksyntää kärsimällä. Minua ei elä hiilareista, rasvoista, kiloista tai pakkoliikunnasta. Minua ei elä painoindeksistä tai tavoitepainosta. Minua ei ”ruoki” kannibalismia hyvinvoinnin kustannuksella. Minua elää luvasta syödä ja nautinnosta syödä riittävästi.

Sinua on osa minua ja Minua on osa sinua.

Raja minun ja sinun välillä ovat sanat, onni ja pelko. Kun Sinä olet se joka ohjaa, määrää tarve kontrolloida ja hallita, ottaa elämä niin sanotusti syömishäiriön käsiin. Väitän, että likimain kaikki syömishäiriön mukana tuomat säännöt ja rituaalit tai pakkoliikunta, eivät tuo oikeasti onnea, saati turvaa. Se on eräänlainen harha, jonka syömishäiriö lonkeroineen saa aikaan nälkiintyneessä mielessä. Näin minä syömishäiriösairautta sairastavana sen koen. Siis silloin, kun Minä on se, joka ajattelee, ohjaa ja tekee työtä sairauden mukanaan tuomien mielen vääristymien taltuttamiseksi.

Kuten blogitekstissäkin sanotaan, että ”Onni ei löydy viiden kilon päästä” – allekirjoitan sen kyllä. Tosin vieläkin, useita vuosia sairastaneena ”erehdyn” ja tipahdan ajattelemaan toisin. Harhaan johtava ajatus onnesta – muutama ja vielä muutama pudotettu kilo, on se risti, jota syömishäiriötä sairastavan maailma kantaa. Usein pelko muuttaa omia, tuttuja ja turvallisia toimintatapojaan, omalla tavalla ohjaa tätä ajatusta.

Riita kulkee järjen ja tunteen välillä. Järki määrää yleensä Minän ollessa ohjaimissa. Silloin on myös tilaa tunteille ja voimia käsitellä niitä. Kun ravinto ei riitä, ei mielikään jaksa työstää ja olo on kovin ahdistunut. Ahdistus ei löydä useinkaan sanoja, vaan on epämääräinen paha olo. Kun eletään ja ollaan oikeasti terveyttä tukevien ja rakentavien toimintamallien kanssa tekemisissä, puhuu viisaus – ollaan yhteydessä omaan itseen ja omiin ajatuksiin.

Meillä jokaisella on oikeus oikeanlaiseen onneen. Kun löytyy uskallusta ja tilaa kohdata pelko, voi ristinsä jättää lepäämään omalle asemalleen ja lopulta luopua siitä.

Hiljattain olen jättänyt oman ristini lepäämään. Teen jokainen aamu lupauksen, että tänään pidän itsestäni parempaa huolta. En aseta lopunelämän tavoitteita, riittää että tänään teen sen minkä olen itselleni luvannut.

Viimeisenä ja ehkä kaikkein tärkeimpänä ajatuksena siteeraan blogikirjoituksen lausetta – ”Syöminen pelottaa, mutta ilman syömistä ei voida korjata syömishäiriötä.”

-Lupaus-

 

0

Onni ei löydy viiden kilon päästä

torso

Turha syyllisyys pilaa ruokanautinnon – onni ei löydy viiden kilon päästä toteaa Lujasti lempeä blogissaan Maaret Kallio ja siteeraa Syömishäiriökeskuksen toiminnan johtajaa, psykologi Pia Charpentieria: ”Jos meinaat herkutella, nauti siitä. Syyllisyydentuntoisena nautiskelu menee hukkaan”.

Kaksijakoinen suhtautuminen ruokaan leimaa käyttäytymistämme ja puheitamme niin syvästi, ettemme usein edes huomaa sitä. Lehdet ja blogit sekä hifistelevät herkuilla että lataavat pöytään ääriterveellisyyden vaatimuksia. Ruoka on usein keino ilmaista omaa huonommuutta tai paremmuutta: chiasiemenpuuroihminen lunastaa parhaat paikat ja korvapuustinainen katumuksen.

Optimaalisen onnellisuuden tavoittelusta on tullut monen elämän vääristynyt keskiö, Kallio jatkaa. Se näkyy myös syömisessä, jossa on harvoin kyse pelkästä ruuasta. Kun ihmisen on tarrauduttava ankariin sääntöihin oikeasta syömisestä, ongelma ei ole lautasmallin noudattaminen vaan turvattomuuden tunne ja hyväksymisen kaipuu.

Kehonkuva heijastelee suhtautumista itseen, muihin ja elämään. Tasapainoinen mieli näkyy myös joustavassa kyvyssä syödä, nauttia ja kuunnella kehon tarpeita. Charpentierin mukaan taito pitää omasta kehostaan on elintärkeä. Silloin syömistä ja toimintaa ohjaa yhteys omaan itseen, ei ulkoisiin ohjeisiin. Ihmisyyttä kun ei voi mitata hiilareissa, rasvoissa tai kiloissa. Onni ei löydy viiden laihdutetun kilon päästä.

Turvattomuus ja hyväksymättömyyden kokemus näkyvät kipeästi  psykoterapiavastaanotolla. Ihmiset tiedostavat mitä ajavat takaa. He ovat tottuneet yrittämään tavoitteeseen pääsyä laihduttamalla- He ovat ladanneet kaiken sh kuvatoivon tavoitepainolukemaan. Panokset ovat kovat, samoin laihdutuskeinot. Kaikkein kovin on usko siihen, että kunhan riittävän pitkään yrittää, niin sinnikkyyden palkintona saavuttaa levollisen itsevarmuuden, jonka varassa pystyy elämään hyvää elämää. Tämä usko on niin kova, että vaikka henkilö on jo kerran,  useammankin, saavuttanut tavoitepainonsa vain todetakseen, ettei onni sitä kautta tullutkaan, hän jaksaa  kuitenkin uskoa, että keino on hyvä, tarvitaan vain vielä muutama pudotettu kilo.

Niin, tässä ei auta tavoitteen uudelleen määrittely vaan tarvitaan kokonaan toisia keinoja. Aliravitsemus syö kannibalismin lailla lihaskudosta, mutta se syö myös psyykeä. Jatkuva laihduttaminen laskee mielialaa ja lisää ahdistuneisuutta. Äärimmilleen viritetty ruokailujen kontrollointi ja liikunnan suorittaminen muuttuvat vaakapakonomaisiksi toiminnoiksi. Pakko-oireen merkitys on ahdistuksen hallinta ja sitä kautta  edes jonkinlaisen turvallisuudentunteen kokeminen. Ihminen tiedostaa, että hän toimii pakonomaisesti ja hän kärsii siitä, mutta vielä pahemmalta ja pelottavammalta hänestä tuntuu, ellei hän toteuta sääntöjään ja rituaalejaan.  Eli kärsimystä ylläpitävistä ” selviytymiskeinoista” luopumisen esteenä ei lopulta olekaan kova usko keinojen toimivuuteen, vaan pelko siitä, mitä taphtuu jos näistä keinoista luopuu.

”Hyvinvointi ei synny kurin vaan myötätunnon voimalla”, toteaa Maarit Kallio blogitekstinsä lopussa. Keho ja mieli eivät toimi riittämättömällä ravinnolla. Ajatus ei kulje, mieli ei prosessoidu, vallalla on vain kärsimyksen ja sydämetahdistuksen tunteet. Ihminen on jumissa. Muutosta varten tarvitaan se heittäytyminen, että annetaan itselle lupa syödä riittävästi. Sitten kun voimaa ja virtaa on se verran, että ylipäätään voi odottaa toimivia kognitioita, päästään työskentelemään ajatusten ja tunteiden kanssa. Päästään kokeilemaan terveyttä tukevampia toimintamalleja.

Syöminen pelottaa, mutta ilman syömistä ei voida korjata syömishäiriötä.

0

Paniikkihäiriö

karikot

Paniikkihäiriö kuuluu ahdistuneisuushäiriöihin. Se on melko yleinen (miehillä 1.5 %, naisilla 2.5 %) psykiatrinen ongelma, jonka tyyppioire on ns. paniikkikohtaus. Sairaus on yleisin nuorilla aikuisilla, ja siihen liittyy usein muitakin psykiatrisia ongelmia kuten masennusta(jopa 50 %:lla), ahdistuneisuutta ja päihdeongelmia. Naisilla paniikkihäiriö on kaksi kertaa yleisempää kuin miehillä. Paniikkikohtaus voi tulla odottamatta ilman laukaisevaa tekijää (spontaani kohtaus) tai se voi olla tilannesidonnainen kohtaus, jolloin kohtaus alkaa jonkin tietyn ärsykkeen laukaisemana.

Paniikkihäiriön hoito perustuu luottamukselliseen hoitosuhteeseen ja sairausvalistukseen eli potilaalle annettuun asianmukaiseen ja selkeään informaatioon paniikkihäiriöstä. Hoitava lääkäri on useimmiten yleislääkäri tai psykiatri. Varsinaisena hoitona käytetään kognitiivista ja behavioraalista psykoterapiaa sekä lääkehoitoa. Hoidon tulee olla pitkäjännitteistä, sillä paniikkihäiriö on pitkäaikainen sairaus, jolla on taipumusta kroonistua. LUE LISÄÄ Terve.fi sivustolta

Paniikkihäiriön hoidossa on tärkeää tunnistaa ongelman kehämäinen luonne, katastrofiajatukset ja välttämiskäyttäytyminen. Yksittäisistä asioista nämä ovat yleensä tärkeimpiä. Itsensä liiallinen tarkkailu yhdistettynä katastrofaalisiin tulkintoihin ja välttämiskäyttäytymiseen muodostavat kehän, joka vahvistaa itseään: ”En pystynyt menemään luennolle, koska siellä tuli viimeksi paniikkikohtaus. Pysyn siis kotona. Koska en pystynyt menemään edes luennolle, tilanteeni on erittäin huolestuttava. Se kuvaa sitä kuinka ylipääsemätön ongelmani on. ” Oire siis vahvistaa käyttäytymistä, joka vahvistaa oiretta. Tämä kehä on terapiassa muutettava. On rakennettava erilaisia teitä ulos tästä kehästä. Tämä tapahtuu hahmottamalla vaihtoehtoisia ajattelu- ja toimintamalleja. Ihmisen on myös opittava tunnistamaan tyypilliset positiot, joista käsin hän toimii ja joita hän ihmissuhteissaan ottaa. Myös koko elämäntilanteen arviointi on usein tarpeellista. Onko elämässä jotain akuutteja tai pitkään jatkuneita liian kuormittavia asioita, joita olisi muutettava? Myös ajatukset omasta tulevaisuudesta ovat tärkeitä. Mihin suuntaan olen menossa? Jos suunta on kateissa, voi sekin lisätä alttiutta paniikkikohtauksille.

Terapian kuluessa on rakennettava kykyä havainnoida itseään mahdollisimman vapaasti. Myös oma avuttomuuden tunne, joka usein paniikkihäiriöön liittyy, on otettava tarkasteluun. Vähitellen toiminta- ja ajatusmalleja muuttamalla avuttomuus muuttuu toimijuudeksi. Tätä toimijuutta vahvistavat myös palleahengityksen opettelu (veren happo-emästasapainon säätelyä varten), liikunta ja ravinto, unirytmi, rentoutuminen sekä mielekäs vapaa-aika ja ihmissuhteiden rakentaminen. LUE LISÄÄ Psyktoerapia.com sivustolta

Tässä vielä psykoterapeutti Ari Marjovuon kokoamia keskeisiä itsehoidon ja psykoterapeuttisen hoidon elemenettejä paniikkihäiriöstä kärsivälle:

  • Pohdi elämäntilannettasi, onko siinä jotain isompia kuormittavia asioita? Näitä ei aina ole helppoa havaita, koska niihin on saattanut omalla tavallaan tottua pitkän ajan kuluessa. Jos havaitset näitä, mieti miten muuttaisit niitä ja tee sitten jotain konkreettista, vaikka aluksi pientäkin?
  • Mihin suuntaan elämäsi on menossa? Liittyvätkö paniikkikohtaukset kokemukseen siitä, että olet eksyksissä koko elämäsi kanssa? Mihin suuntaan haluaisit kulkea ja mitä voit tehdä tämän hyväksi
  • Miten tunnistat ja ilmaiset tunteitasi? On eri asia tunnistaa omat tunteensa ja eri asia ilmaista ne. Jos olet taipuvainen raivostumaan, on ehkä hillintä paikallaan. Jos olet liian alistuva, yritä muuttaa tuota taipumustasi pienin konkreettisin muutoksin
  • Kirjaa paniikkikohtausta edeltävät ajatuksesi ylös? Tunnistatko niissä katastrofitulkinnan? Opettele muuttamaan se.
  • Pyri syömään ja nukkumaan säännöllisesti. Vältä alkoholia, kofeiinia ja kiihdyttäviä aineita. Pidä verensokerisi tasapainossa syömällä 3-4 tunnin välein.
  • Opettele palleahengitys: tällä voit vaikuttaa fyysisiin oireisiin
  • Ennen kaikkea: pyri altistamaan itseäsi tilanteille, joiden pelkäät aiheuttavan paniikkikohtauksen (esim. kaupassa käynti, luento, julkiset tilat tms.). Välttämällä ja vetäytymällä luot prosessin, jossa elintilasi kapenee ja vahvistat käsityksiäsi siitä, ettet pysty menemään tiettyyn tilanteeseen. Jos tavarataloon meneminen on ylivoimaista, mene aluksi pienempään kauppaan, sitten vähän suurempaan jne. Voit myös rentona ollessasi aluksi kuvitella itsesi vaikkapa katselemassa tavarataloa.
  • Altista itseäsi asioille, joita pelkäät, mutta tee se riittävän pienin askelin. Moni yrittää loikata kerralla monta askelta, mutta vaarana on kompastuminen ja takapakki
  • Paniikkikohtauksen aikana älä yritä työntää sitä väkisin pois. Muistuta itseäsi siitä, ettei se ole vaarallista, se menee itsestään ohitse, että se on luonnollinen reaktio joka nyt tulee väärässä yhteydessä, pyri ”kellumaan” paniikkikohtauksen aallolla sen sijaan että vastustat sitä, anna adrenaliinikuohun asettua ja muistuta itseäsi siitä, että adrenaliini hajoaa elimistössäsi muutamien minuuttien kuluttua, jonka jälkeen olosi helpottaa
  • Opettele rentouttavia keinoja
  • Jos oma-apu ei riitä, niin muista, että apua on tarjolla. Lääkärin kanssa voit keskustella psykoterapiasta tai mahdollisesta lääkityksestäkin. Netistä voit etsiä myös mahdollisuuksia ilmaiseen apuun.
0

Lasisesta lapsuudesta läheisriippuvuuteen … ja irti!

Lasinen lapsuus - läheisriippuvuus

Omien vanhempien tai muiden perheen aikuisten liiasta juomisesta aiheutuvat ongelmat saattavat varjostaa lapsuutta ja nuoruutta hyvin voimakkaasti. Tässä asetelmassa perheenjäsenten roolit kääntyvät usein päälaelleen. Lapset alkavat huolehtia itsestään, sisaruksistaan ja jopa vanhemmistaan sekä henkisesti että fyysisesti. Tällöin lapsen elämässä ei jää riittävästi tilaa lapsen maailmalle vaan sen täyttävät joko osin tai ajoittain jopa kokonaan aikuisten huolet, murheet ja vastuut. Näin todetaan A-klinikka säätiön  Lasinen lapsuus verkkosivustolla Lapsuuden kokemukset aikuisuudessaVaikean lapsuuden seurauksia voivat olla esimerkiksi tunne omasta arvottomuudesta sekä vaikeus luottaa itseen, toisiin ihmisiin ja elämään yleensä. Toisaalta moni rankan lapsuuden läpikäynyt kokee saaneensa paljon myös vahvuuksia kokemustensa kautta

Toimittaja Ani Kellomäki kertoo  omista lapsuuden kokemuksistaan Kotilieden artikkelissa Alkoholismi jättää lapseen syvät jäljet: Kun tarpeet on lapsena ohitettu, ei ole päässyt muodostumaan kokemusta omasta itsestä tärkeänä, rakastettavana ja arvokkaana. Vanhemman kyvyttömyys ottaa vastaan lapsen tunteita ja kuunnella ja nähdä tämä omana, arvokkaana itsenään, voi johtaa aikuisella iällä myös ahdistuneisuuteen ja masentuneisuuteen. Yksi omalle terveydelle tuhoisa toimintamalli on vaatia itseltään täydellisyyttä ja esimerkiksi työskennellä omaa jaksamistaan kuuntelematta. Kun pystyy näkemään, mistä oma paha olo johtuu, on mahdollista alkaa avata solmujaan. Päämääränä voisi olla se, että menneisyyttä käsittelemällä mahdollistuu energian suuntaaminen omasta itsestä ulospäin, muihin ihmisiin ja ympäröivään maailmaan. Silloin voi toteuttaa omaa elinvoimaansa, eikä tarvitse tukahtua oman turvattomuudentunteensa tai ahdistuksensa alle. Anista kertovan artikkelin pääset lukemaan täältä Pullopostia lapsuudesta Facebook-ryhmästä.

Lapsen altistuminen vanhemman päihdeongelmalle voi olla pohjana läheisriippuvuuden syntymiselle. Läheisriippuvuuden tastalla voi olla paljon muitakin vaillejäämisen kokemukisa, kuin vanhemman katoaminen päihteisiin, mutta tämä on yksi looginen ja yleinen syy-seuraussuhde.

Lähisuhderiippuvuus on laaja ilmiö, johon liittyy hyväksynnän hakemista ja hylätyksi tulemisen pelkoa. Lähisuhderiippuvainen ihminen ahdistuu toisen ongelmista. Hänen on vaikea kieltäytyä tekemästä toiselle palveluksia silloinkin, kun ei itse jaksaisi tai haluaisi. Huolenpitoon liittyy myös pyrkimys ennakoida toisen tarpeita ja vastata niihin jo ennen kuin he ovat edes pyytäneet apua. Läheisriippuvaiselle ihmiselle on tyypillistä jatkuva itsekritiikki sekä omien virheiden ja puutteiden pohtiminen. Hän kokee voimakasta riittämättömyyden tunnetta ja hylätyksi tulemisen pelkoa sekä kyynisyyttä itseä kohtaan. Myös kritiikin sietokyky on heikko: itse voi kritisoida itseään, mutta muiden kriittistä palautetta on vaikea ottaa vastaan. Yksi keskeinen piirre läheisriippuvaiselle ihmiselle on tarve kontrolloida itseään aina muiden seurassa ollessa. Omat tunteet tukahdutetaan, omista tarpeista on vaikea kertoa ja omana itsenä oleminen pelottaa. Maailma muuttuu herkästi mustavalkoiseksi ja kommunikoinnissa tapahtuu taantumista lapsenomaiseen viestintään. Tyypillisiä ilmaisuja ovat: aina/ei koskaan; kaikki/ ei kukaan jne. Lisää läheisriippuvuudesta voit lukea esim. täältä Naisten kartanon verkkosivuilta Läheisriippuvuuden monet muodot (Mari Huusko)

 Tässä muutamia Mari Huuskon ohjeita siihen, miten päästä irti läheisriippuvuudesta:

 Tieto
Kun ilmiön tunnistaa, voi omaa käyttäytymistä ryhtyä muuttamaan
 Tahto
Kun haluaa muuttua, on muutos myös mahdollinen
 Toimiminen
Uusien toimintatapojen kokeilemisen ja omaksumisen myötä voi tutuista ja turvallisista tavoista vähitellen luopua
 Toipuminen
Irtautuminen läheisriippuvuudesta on prosessi, jossa tulee takapakkeja. Usein se johtaa kuitenkin parempaan!
 Lisätietoa aiheesta:

Huusko, Mari: Hallintaa vai huolenpitoa. Kirjapaja 2006.

0

Hyvästellään

hyvastellaan

Tänään kuljen matkaa kanssasi. Matkaa, joka ei palaa. Se ei näe huomista, ei tunne tulevaa.

Matka kantaa mukanaan muistoja, rakkaita. Se tuo kaipausta ja ikävää, kyyneleitä. Se kertoo siitä, että sinä olet ollut läsnä.

Tänään, hyvästellään. Neljä syksyä, neljä talvea, neljä kevättä ja neljä kesää. Neljä kipeää vuotta vuodenaikaa.

Tänään sytytän kynttilän, sinulle. Suljen sanat syliini ja lähetän ne luoksesi. Palautan palan matkaa ja luovun osaa omastani.

En sure, mutta ikävöin. Ikävä muuttuu, kulkee omaa polkuaan, muttei jätä. Tänään se lepää omalla painollaan ja siinä on matkassa tyyneyden verran valoa ja lämpöä. Siinä on matkassa myös lohtua ja toivoa.

Sanon sanat, hyvästellään, ja annan ajatusten löytää luoksesi, tuntemattomaan.

 

Pyhäinpäivänä 2016