Vuoden vaihtuessa

sudet
KUMPAA SUTTA RUOKIT?

Kumpaa sutta sinä ruokit, hyvää vai pahaa ?

Vuosi 2016 on muutaman tunnin kuluttua eletty lopuun, inventaario paikallaan. Mitä jäi mieleen? Kai sitä jokainen jollain tavoin kuitenkin pohtii. Hyvää, huonoa, pettymyksiä, saavutuksia, ihan tavallista? Menisin sanomaan, että kaikkea tätä ihan jokaisen kohdalla. Mutta, miten itse sen näet? Tapahtuiko jotain, joka saa koko eletyn vuoden, 12 kuukautta, 365 päivää näyttämään ikävältä, jopa mustalta. Suuret surut tulevat monien kohdalle joskus ja on luonnollista murtua lohduttoman tuskan ja murheen alle niin, että se tuntuu peittoavan kaiken. En tarkoita nyt tällaisia suuria menetyksiä, vaikka niihinkin tietysti pätee se, että valoa on tunnelin päässä odottamassa, kunhan on aika katsoa eteen päin.

Tarkoitan nyt pettymyksiin painottuvaa näkökulmaa. Sen verran mollikansaa olemme me suomalaiset, että ei tarvitse pettymyksiä pinnistellä muistin sopukoista, kyllä ne paistattelevat tietoisuutemme huipulla. Mutta miten on hyvien asioiden laita? Voi joutua hakemalla hakemaan. Mikäli tuntuu siltä, ettei  mitään hyvää  ole elämässä eikä itsessä, niin sitä suuremmalla syyllä joutuin niitä etsimään! Tätä välillä harjoitellaan terapiassakin. Asiakkaasta voi tuntua, ettei pienen pientä hyvän murusta ole itsessä, ei menneessä elämässä, eikä liioin tulevassakaan. Ensin laajennetaan hyvän käsitettä, tarkastellaan toiveita ja odotuksia, muistellaan yksityiskohtaisesti mitä on tullut tehtyä tänään, kuluneella viikolla, viime kuussa ja niin vain alkaa löytyä hyvääkin. Joskus katsellaan valokuvia. Niitä aika usein otetaan hyvistä hetkistä. Muisti aktivoituu. Itsen tarkastelu alkaa sujua hieman kirkaampien lasien läpi ja kun alkaa nähdä onnistumisia itsessä alkaa positiivinen jaksamista tukeva puoli vahvistua ja tuottaa lisää hyvää. Se kasvaa, mitä ruokkii!

Miten sitten tulevaisuuden laita? Arvaako sitä hyvää odottaa, ettei vaan tulisi pettymyksiä? Kannattaako edes yrittää? No kannattaa. Se on monella tavalla antoisaa. Saa yllättävän paljon aikaan, sellaisiakin asioita, joita ei olisi koskaan uskonut tekevänsä. Kaikkihan ei aina onnistu, ei tietenkään, joten samalla saa oppia siitä, miten vastoinkäymisistä ja pettymyksistä selvitään. Ja muistakaa, kaikkea ei tarvitse tehdä, kaikea ei tarvitse haluta. Saa miettiä mitä ihan todella haluaa elämäänsä sisältyvän. Joskus se on enemmän ja joskus taas vähemmän. Onko aika kiriä vai himmata?

Sitten vielä se hyväksymisasia. Olipa tässä vuodessa 2016 sitten mitä tahansa asioita, voiko hyväksyä itsensä kanssa, että nän kävi, tämän kanssa voi elää? Jos on rankkoja tunteita, voi hyväksyä, että siltä nyt tuntuu, voi käydä tunteensa ja ajatuksena läpi jotta on valmis jatkamaan eteen päin. Jos jäi jotakin toivottua saavuttamatta, voi arvioida onko tavoite tavoittelemisen väärtti ja / tai mitä pitää tehdä toisin tai enemmän. Eli tarvitaan priorisointia, mihin haluan panostaa ensi vuonna?

Onko vuosi 2017 pullollaan uhkia vai mahdollisuuksia?

KUMPAA SUTTA RUOKIT?

Traumat

tie

Vuosittain satatuhatta suomalaista kokee trauman. ”Aika paljon jää piiloon  uutisoi Yle 27.12.2016. Artikkelissa on haastateltu terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen erikoistutkijaa Henna Haravuorta.

Haravuoren mukaan isoa osaa trauman kokeneista ei tunnisteta ollenkaan.  ”Aika paljon jää piiloon. Meillä ei ole välttämättä itsestään selvää, kun ihmiset ovat vammautuneita ja he saavat fyysistä hoitoa, että muistetaan psyykkinen seuraaminen. Esimerkiksi moni lähisuhdeväkivallan uhri kärsii seuraukset itse kertomatta traumasta kenellekään”.

Tietoisuus on Haravuoren mukaan lisääntynyt, mutta ihmiset eivät tule palveluiden piiriin tai jos tulevat, tapahtuma nousee esille vasta hoidon aikana. Parempi näin, kuin ei ollenkaan, mutta toki tässäkin yhteydessä turha hoitoon pääsyn viivästyminen pitkittää kärsimystä ja hidastaa toipumista.

Kaikki trauman kokeneet evät  tarvitse ammattilaisen apua, mutta kaikki trauman kokeneet tarvtsevat turvallisen läheisen jonka / joiden seurassa lähdetään vetäytymisen sijaan tavoittelemaan mahdollisimman normaalia arkea.  Eristäytyminen on pahasta.  Mikäli on kyse traumamperäisestä stressihäiriöstä (PTSD) on ammattiapu suotavaa.

Traumaperäistä oireilua on lyhytkestoisesti isolla osalla trauman kokeneella, mutta noin kolmasosalla kehittyy traumaperäinen stressihäiriö.  Terveys 2000 -tutkimuksessa elämänaikainen esiintyvyys oli noin yksi prosentti nuorilla aikuisilla.Traumaperäinen stressihäiriö kehittyy, kun tavallinen toipuminen ei onnistu. Fyysiset reaktiot jäävät päälle, kun ihminen kokee trauman. Oireita ovat muun muassa välttely, ylivireys sekä tapahtuman mieleen tunkeutuminen, kuten painajaiset. Kullakin on yksilöllinen kokoelma eri oireita, ja oireet aiheuttavat kärsimystä ja toimintakyvyn laskua. Haravuoren mukaan naiset ovat herkempiä traumaattiselle stressihäiriölle. Samalla naiset ja miehet myös altistuvat erilaisille traumaattisille kokemuksille. ”Miehet ajavat pöpelikköön ja joutuvat tappeluihin. Naiset joutuvat seksuaalisen hyväksikäytön uhreiksi”.

Traumaperäinen stressihäiriö myös paranee huomattavalla osalla. ”Usein näyttää siltä, että yksi kolmasosa jää kroonisesti oireilevaksi, jos hoito ei tavoita. Tämä riippuu siitä, mitä on tapahtunut”, toteaa Haravuori. On hyvä tiedostaa, että joskus oireet tulevat esiin viiveellä traumakokemuksen jälkeen. Tapahtuma saattaa tulla jossakin muussa elämäntilanteessa erilaisista syistä, myös hyvssä ja toivotuissa elämänmuutoksissa.

Traumaperäinen stressihäiriö (Traumaterapiakeskus)

Traumaperäinen stressihäiriö (PTSD) sisältää seuraavat osatekijät:

1) traumatisoiva tapahtuma
2) tapahtuman tunkeutuva uudelleenkokeminen ja uudelleenkuvittelu (esim. takaumat, toistuvat ajatukset ja unet)
3) tapahtumasta muistuttavien paikkojen, ihmisten, keskustelujen ja muiden tekijöiden jatkuva välttely ja yleinen psykologinen turtuminen, lisäksi voi esiintyä ulkopuolisuuden tunteita, mielenkiinnon vähentymistä arkisiin toimintoihin ja tunne tulevaisuuden lyhentymisestä
4) jatkuvia ylivireysoireita, kuten keskittymisvaikeuksia, unihäiriöitä, ärtyisyyttä, kiukkua, vahvoja säpsähtämisreaktioita ja toimintakyvyn huononemista

Komplisoituneen traumaperäisen stressihäiriön oireet (Traumaterapiakeskus)

I  Tunne- ja impulssisäätelyn muuttuminen

A. Tunnesäätelytie3
B. Vihan säätely
C. Itsetuhoisuus
D. Itsetuhoajatukset
E. Vaikeus seksuaalisuhteen säätelyssä
F. Korostunut riskinotto

II Huomio- ja keskittymiskyvyn muutokset

A. Amnesia
B. Tilapäiset dissosiaatioepisodit ja depersonalisaatio

III Muutokset minäkäsityksessätie2

A. Tehottomuus
B. Pysyvä vahingoittuminen
C. Syyllisyys ja vastuu
D. Häpeä
E. Kukaan ei voi ymmärtää
F. Vähättely

IV Muutokset rikoksentekijän havaitsemisessa

A. Vääristyneiden uskomusten omaksuminen
B. Rikoksentekijän ihannointi
C. Rikoksentekijän vahingoittamisen ajatteleminen

V Muutokset suhteissa toisiin

A. Kyvyttömyys luottaa
B. Reviktimisaatio
C. Todistajana toimiminen

VI Somatisointi

A. Ruuansulatusjärjestelmä
B. Krooninen kipu
C. Sydän- ja keuhko-oireita
D. Konversio-oireet
E. Seksuaaliset oireet

VII Merkitysjärjestelmien muutokset

A. Epätoivo ja toivottomuus
B. Aikaisempien uskomusten menetys

Post-traumaterapia (Traumaterapiakeskus)
Jos on kyse II-tyypin traumasta ja henkilö kärsii traumaperäisestä stressihäiriöstä, kompleksisesta traumaperäisestä stressihäiriöstä tai dissosiaatiohäiriöstä, hoitona on traumapsykoterapia, joka on tavallisimmin pitkäkestoinen hoito. Hoidossa integroidaan erilaisia hoitomuotoja ja traumaterapiatekniikoita voidaan käyttää osana psykoterapiaa. Hoito voidaan jakaa neljään vaiheeseen:

1. Aloitusvaihe
Aloitusvaiheen tärkeä tehtävä on luoda turvallisuuden tunne sekä terapian ulkopuolella että terapiasuhteessa ja terapiatilanteessa. Asiakkaan täytyy tuntea, että edes jotenkin kykenee hallitsemaan sisäistä maailmaansa. Etsitään resursseja ja vahvistetaan niitä. Aikaa tähän voi kulua 5-10 istuntoa tai joskus jopa 2-3 vuotta.

2. Traumatyöskentely
Trauma kohdataan uudelleen, jolloin huomio kiinnitetään turvalliseen muistamiseen. Autetaan asiakasta rekonstruoimaan traumamateriaali siten, että siitä voidaan keskustella ja se voidaan liittää uudelleen persoonallisuuteen. Apuna voidaan käyttää traumaterapiatekniikoita.

3. Voimavaraistamisen vaihe
Henkilön omat selviytymiskeinot ja voimavarat saadaan käyttöön, luodaan uusi uskomusjärjestelmä sekä kehitetään sosiaalisia taitoja ja emotionaalista läheisyyttä. Uhrista tulee selviytyjä.

4. Arviointi, integrointi ja lopetus
Suunnataan tulevaisuuteen. Sisäinen kypsyminen ja spirituaalisuuden herääminen. Terapiaprosessi päätetään.

toivo

Joulua ja lomaa!

photogrid_1481455600721_resized_20161211_012723885

Pystyykö laittamaan samaan pakettiin hyvän Joulun ja hyvän loman?

Vaara vaanii, tahtoo olla molemmat niin paljoilla odotuksilla ladattuja, mutta toisaalta, jos yrittää näitä yhteen ujuttaa, niin joutuu väkisinkin tarkastelemaan odotuksiaan.  Tapahtuuko sitä? Tarkastelemmeko odotuksiamme vai ajaudummeko päätä pahkaa vuodesta toiseen samaan uuvuttavaan sumppuun? Hakusessa olisi lepo, mutta tekemättömiä juttuja on niin paljon, ettei ehdi levätä. Pilapiirtäjä Jouko totesi joskus viime vuosituhannella sarjakuvassaan osuvasti:

”Nyt on jouluvalmistelut muuten tehty, mutta vielä pitäisi vouhottaa, hössöttää ja touhottaa”.

Perinteistä kannattaa pitä kiinni, mutta kai niillä perinteillä tarkoitetaan jotakin muuta, kuin raatamista. No, monet ovat syyt, miksi tuntuu välttämättömältä valmistautua Jouluun juuri sillä tavoin, kuin on aina ennenkin tehnyt,mutta juuri tämän automaation vuoksi olisi ihan paikallaan tarkastella omia tottumuksiaan, sekä tarkistaa läheisten odotuksia.

Pfizer Animal Healthin jouluilmoituksen Eläinlääkäri-lehteen.

hyva-joulu

Täältä Työ Terveys ja Turvallisuus lehdestä sitten aivotutkija Minna Huotilaisen  ohjeet hyvään lomaan.

Edellä manittuja ohjeita kun yhdistelee, niin eiköhän se Hyvä Joululoma ole mahdollinen.

Kaikilla ei ole lomaa Joulun aikaan, joten oikein hyvää  Joulua myös teille, jotka työssänne aherratte Joulun pyhät!

Hyvää Joulua!
Hyvää Joulua!

Vuoden pimein päivä…..

SAMSUNG

….ON IHAN KOHTA OHITETTU! Tänään 21.12.2016 on talvipäivänseisaus. Pohjoisella pallonpuoliskolla yö on pisimmillään ja päivä lyhimmillään. Aurinko on Kauriin kääntöpiirillä ja samaan aikaan eteläisellä pallonpuoliskolla on kesäpäivänseisaus. Etelä-Suomessa joulukuussa pimeää aikaa on enimmillään yli 14 tuntia vuorokaudessa. Utsjoella aurinko ei nouse joulukuussa ollenkaan. Pohjoisessa vallitsee kaamos, Nuorgamissa aurinko ei nouse horisontin yläpuolella kahteen kuukauteen, Sodankylässä kaamos kestää enää neljä päivää. Tätä kirjoitaessani pimein päivä on jo lähestulkoon vietetty ja mitä sen jälkeen…..KOHTI VALOA!

Talvipäivänseisauksen jälkeen päivien valoisa aika alkaa pidentyä. Aluksi valo lisääntyy vain viisi minuuttia viikottain. Kevään edetessä päivän pidentyminen nopeutuu ja kevätpäiväntasauksen tienoilla 21.3. päivä pitenee Etelä-Suomessa jo 6 minuuttia vuorokaudessa.

Mikäli pimeys on uuvuttanut ja kuristanut kurkkua, on toiveikasta saada ajatella, että pimein aika vuodesta on nyt selätetty. On myös hienoa saadessaan huomata, että ”Hei tänä vuonna valon vähyys ei enää tuntunutkaan niin raskaalta, en oikeastaan edes huomannut. Hupsahti vain tuo syksy ja alkutalvi”, kuten eräs asiakkaani totesi.

Pimeys vaikuttaa meihin, mutta sen ei tarvitse sairastuttaa. Pimeä turvin ja hämärän hyssyssä voi antaa itselleen luvan tehdä vähän vähemmän. Esimerkiksi tänään aurinko nousi 09.31 ja  laski 14.47.Päivän pituus oli 5 h 16 min. Ei siinä jaksa olla yhtä aktiivinen, kuin kesällä, jolloinaurinko hädin tuskin piipahtaa taivaan rannan taa. Ei ehdi tehdä ihan samoja juttuja talvipävisin, eikä tarvitse. Pientä himmausta luvan kanssa- Luonto lepää, miksi et sinäkin lepäisi.

SAMSUNG

Pakko-oire

pihalle

Kaikilla ihmisillä on joskus pakonomaisia ajatuksia ja toimintoja. Monilla on pysyviäkin pikkurituaaleja, mutta ne eivät muodostu kohtuuttomiksi, niihin ei liity voimakasta ahdistuneisuutta, eikä niistä ole haittaa arkielämälle. Pakko-oireista ja pakko-oireisesta häiriöstä puhuaan silloin, kun pakko hallitsee ja kapeuttaa elämää.

Pakko-oireinen häiriö on suhteellisen yleinen, psykiatrisista diagnooseista neljänneksi yleisin. Silti jokainen pakko-oireiden takia psykoterapiaan hakeutuva kokee, että tällaista hävettävää vaivaa ei ole kenelläkään muulla. Henkilö on hyvin tietoinen ajatuskulkujensa ja rituaaliensa kummallisuudesta. Järjellä sen ymmärtää, mutta ei saa haltuun. Pakko-oireet saavat elinvoimansa tunteista, ahdistuneisuudesta. Oireista ei juurikaan puhuta ja pakko-toiminnot pyritään pitämään salassa. Tämä johtaa pahimmillaan eristäytymiseen. Hoitamattomana pakko-oireinen häiriö voi olla invalidisoiva ja aiheuttaa työkyvyn menetyksen. Hoito perustuu usein SSRI-lääkityksen ja psykoterapian yhdistelmään. Psykoedukaatio lisää tietoa,vähentää häpeää ja tukee asiakkaan toimintakykyä.

Oireistosta

Pakkoajatukset ovat toistuvia, mieleen tunkevia, epämiellyttäviä tai ahdistavia ajatuksia tai mielikuvia, jotka eivät ole luonteeltaan vain liiallista arkista huolehtimista. Pakkoajatuksista kärsivä yrittää eri tavoin torjua näitä ajatuksia, olla välittämättä niistä tai neutraloida niitä toisilla ajatuksilla, mutta ei koe siinä onnistuvansa. Tavallisia pakko-ajatuksia ovat mm. pelko tautien tarttumisesta kätellessä tai esineitä koskettaessa, itsepintainen pelko sairastumisesta, tarve pitää esineet tietyssä järjestyksessä ja seksuaaliset tai aggressiiviset pakkoajatukset.

Pakkoajatukset tuottavat voimakasta ahdistusta, jota pyritään lievittämään pakkotoiminnoilla. Pakkotoiminnot ovat toistuvaa ulkoista käyttäytymistä tai mielessä toteutettavaa toimintaa. Tavallisia pakkotoimintoja ovat käsien peseminen, esineiden järjestely, kerääminen, lukitsemisen tarkastaminen, laskeminen ja sanojen toisteleminen. Joskus pakkotoiminnoilla pyritään estämään jonkin pelottavan tapahtuman toteutuminen.

Aikuisten pakko-oireisesta häiriöstä voit lukea lisää täältä Duodecimin sivulta ja Terve.fi sivustolta.

Laukaisijana ehkä stressi

”Pakko-oireiden syyt ovat edelleen epäselvät, mutta niistä on viime vuosina muodostunut jonkinlainen kokonaiskäsitys toteaa professori Hannu Koponen Hyvä Terveys lehden artikkelissa. Kyseessä on pääosin biologinen sairaus, jonka puhkeamiseen ei voi suuresti vaikuttaa, mutta stressaava tai traumatisoiva tapahtuma voi laukaista piilevän sairauden. Aikaisemmin uskottiin, että tietynlainen kasvatus tai kulttuuri vaikuttaisivat sairauden puhkeamiseen, etenkin kun havaittiin, että muslimimaissa on enemmän uskontoon liittyviä pakko-oireita kuin länsimaissa. Epäilykset hälvenivät kun oivallettiin, että muslimienkin uskonnolliset pakko-oireet keskittyivät hygieniarituaalien ympärille.”

Kognitiivisessa käyttäytymisterapiassa altistus ja rituaalin ehkäisy on havaittu hyvin tehokkaaksi hoitomuodoksi pakko-oireiden hoidossa. Siinä lähdetään yhteistyössä terapeutin kanssa tarkastelemaan oireiden esiintymistä ja asteittain lähestymään ahdistusta herättäviä tilanteita ja ajatuksia ja sietämään ahdistusta ja epävarmuutta. Tämä tapahtuu sekä antamalla potilaalle häiriöön liittyvää tietoa, että toteuttamalla varsinainen hoito siten, että potilas on kaiken aikaa perillä siitä, mitä ja miten tehdään, jotta hän pystyy myöhemmin itse käyttämään hänelle toimiviksi osoittautuneita keinoja. Kognitiivinen työskentely kohdistetaan virheellisiin ajatuskulkuihin ja uskomuksiin.

Vertaistukea

vertaistukikissat

Kun itse tai läheinen sairastuu on tuki tarpeen, muodossa jos toisessa. Apua voi hakea ammattiauttajilta ja vertaistukea tarjoavilta tahoilta. Nämä auttamismuodot on joskus tarpeen yhdistää. Suosittelen joka tapauksessa jossain vaiheessa kokeilemaan vertaistukea, sen tehokkuudesta on paljon kokemusta.

Somaattinen sairastuminen laukaisee kriisin, psyykinen sairastuminen samoin. Fyysisistä sairauksista puhutaan avoimesti, tietoa ja tunteita jaetaan, näin tulee mahdolliseksi saadaa tukea ja lohdutusta. Psyykkisen sairastumisen kohdalla tilanne on erilainen. Näistä sairauksista ei  puhuta avoimesti. Sairastumiseen liittyy  kieltämistä, häpeää, pelkoa, syyllisyyttä. Psyykkinen sairastaminen on abstraktitapahtuma, jonka ilmenemismuoto on yksilöllinen. Se mikä auttaa on myös yksilöllistä. Tällaiseen sairastamiseen liittyy paljon epätietoisuutta ja epävarmuutta. On vaikea ennustaa kauanko oreet kestävät, kauanko toipuminen kestää, mitä toipuminen tarkoittaa? Epämääräisissä tilanteissa ihmisillä on usein taipumus ajatella pahimman uhkakuvan kautta. Kun ajatellaan esimerkiksi masennukseen sairastunutta, jolla on ikään kuin musta, toivottomuutta kuvastava filtteri koko ajan päällä, ei hän voi sairastuttuaan nähdäkään muita, kuin katastrofitulkintoja. Tämä tarttuu  myös läheisiin, jotka muutenkin kokevat suurta avuttomuutta sairastuneen kärsimystä seuratessaan. Kuka jaksaa ylläpitää toivoa? Eli tukea ja apua tarvitaan. Alla linkkejä tahoista, jotka järjestävät vertaistukea sekä sairastuneille että heidän omaisilleen.

Suomen mielenterveysseuran  sivuilta löytyvät niin kriisipuhelimen yhteystiedot, kuin omakohtaiset tarinat sairastumisesta, uupumisesta, kriiseistä ja ennen kaikkea toipumisesta.

”Toisten kuntoutujien selviytymistarinoilla on erityinen merkitys silloin, kun ihminen kokee yksinäisyyttä ja leimautumista. Kokemusten jakaminen vertaisten kesken lievittää ahdistuneisuutta ja poistaa pelkoa, jota psyykkinen sairaus tai siihen liittyvä oireilu saattaa aiheuttaa. Monet mielenterveyskuntoutujat hyötyvät vertaistuesta. Psyykkinen sairaus voi aiheuttaa syrjäytymisen vaaran ja hyvin negatiivisia ja leimaavia syyllisyyden ja häpeän tunteita. Samat ongelmat läpikäyneiden vertaisten tuki ja kokemusten yhdessä jakaminen helpottavat usein tilannetta”. LUE lisää täältä Mielenterveyden keskusliitto  kivikissat

Tukinet tarjoaa tietoa,apua ja tukea mielenterveydenhäiriöihin verkossa sekä yksilö- että ryhmämuodoissa.  Käy tutustumassa linkkiin.

Syömishäiriöliitto Sylin keskustelufoorumi toimii vertaistukiperiaatteella.  Keskustelujen tavoite ja tarkoitus on tukea syömishäiriöistä parantumista. Läheisten toivomuksesta foorumiin on perustettu myös Läheisten suljettu vertaistukipalsta, jonka viestejä voivat lukea ja kirjoittaa vain vertaistukipalstan jäsenet. Kuka tahansa syömishäiriöön sairastuneen läheinen voi liittyä jäseneksi.

Sairastuneen lisäksi kriisissä ovat aina myös läheiset:

Huoli läheisestä linkin takaa pääset Suomen mielenterveysseuran sivuille, jossa tietoa mielen järkkymisestä ja psyykkisestä sairastamisesta. Sivulta löytyy linkkejä sairastuneen omaisille suunnattuihin tukipalveluihin.

Paikallistasolla  Savon mielenterveysomaiset – FinFami ry järjestää tukea mielenterveydenhäiriöön sairastuneiden omaisille. Omaiset mielenterveystyön tukena ry:n (Oma ry) toiminnan tavoitteet:

  • omaisten jaksamisen ja hyvinvoinnin tukeminen
  • vertaisuuden mahdollistaminen
  • avoimuuden lisääminen mielenterveysongelmista puhuttaessa
  • omaisten tasavertaisten oikeuksien toteutumiseen vaikuttaminen
  • omaistoiminnan kehittäminen

Toimintamuotoja ovat: puukissat

  • vertaistuki
  • omaisten ryhmät
  • erilaiset tapahtumat
  • virkistys
  • tuetut lomat
  • koulutus
  • tiedotus

Alkuvuodesta 2017 on alkamassa:

ABC-kurssi omaisille maanantaisin klo 17–19. Paikka ESTERY-talo Otto Mannisenkatu 4.

  • ma 20.2. Alussa se oli yhtä myllerrystä; läheisen sairastumiseen liittyviä tunteita, kysymyksiä ja ajatuksia.
  • ma 27.2. Arkeen mahtuu monenlaista; miten etsiä ratkaisuja ja uusia näkökulmia arjen ongelmatilanteisiin, esim. läheisen tarvitsemiin tukitoimiin
  • ma 13.3. Arjen pienet ilot; tarkastelussa omaisen asema, jaksaminen ja voimavarat
  • ma 20.3. Missä nyt mennään ja kuinka tästä eteenpäin?

Lisätietoja ja ilmoittautumiset 17.2. mennessä Minnalle p. 040 586 7359 tai minna.kurvinen@omary.fi

Savon mielenterveysomaiset Facebookissa

Ajatusvääristymät

harha-lapiomiehesta

Yleistyneeseen ahdistuneisuuteen ja masennukseen liittyy automatisoituneita, vääristyneitä ajatuksia, jotka ylläpitävät psyyken kuormittuneisuutta ja voimistavat mielialaoireistoa. Tällaista asiakkaalle ehdotonta totuutta edustavaa ajattelua kohdataan psykoterapiaistunnoissa paljon. Automatisoitumisen vuoksi asiakas ei kyseenalaista ajatteluaan, hän en näe siihen mitään mahdollisuutta, tai tarvetta. Voi olla että hänen jaksamisensa on valjastautunut näihin uskomuksiin, jolloin vääristyneistä ajatuksista on tullut ikään kuin selviytymiskeino. Asiakas tunnistaa ajattelutapansa kuormittavuuden, mutta niistä irrottautuminen tuntuu kuitenkin vielä huonommalle vaihtoehdolle. Eli tätä taustaa vasten on ymmärrettävää, että asiakas ei ole voinut edes kokeilla ajatustensa kyseenalaistaistamista, saatikka niistä irroittautumista.

Allaoleva lista on poimittu Mielenterveystalo.fi sivustolta. Listassa on esimerkkejä yleistyneessä ahdistuneisuudessa usein ilmenevistä automaattisista ajatuksista. Tunnistatko tällaista ajattelua itselläsi? Kuinka se näkyy omassa elämässäsi? Kokeile kyseenalaistaa tätä automaatiota? Miten voisit toimia toisin? Kokeile ensin puhtaasti mielikuvissa ja jatka suunnittelemaan, miten muutoksen veisi käytäntöön. Alkuun ei tarvitse tuntua yhtään mahdolliselta toteuttaa konkreettista muutosta, riittää kun annat itsellesi mahdollisuuden ajatella toisin.

  1. Suodattaminen: Huomio kiinnitetään kielteisiin asioihin ja myönteiset puolet unohdetaan. Esimerkki: Sain kehityskeskustelussa esimieheltä paljon kehuja ja yhden hieman negatiivisen kommentin. Sivuutin kehut kokonaan ja muistan nyt vain sen yhden negatiivisen kommentin.
  2. Mustavalkoajattelu: Asiat nähdään ääripäiden kautta, eli joko erittäin huonoina tai erittäin hyvinä ilman keskivaihetta. Esimerkki: Koen olevani hävettävä ja kelpaamaton. Muiden taas koen onnistuvan kaikessa, mihin he ikinä ryhtyvätkään.
  3. Yliyleistäminen: Yksittäistapauksista tehdään liiallisia yleistyksiä. Esimerkki: Lehdessä kirjoitettiin koulumatkalla siepatusta pojasta. Pelkään, että lapseni siepataan, ellen vie häntä autolla kouluun.
  4. Ajatusten lukeminen: Henkilö uskoo tietävänsä, mitä muut ajattelevat ja tuntevat. Esimerkki: Kun joku katsoo minua pitkään, ajattelen hänen arvostelevan minua mielessään.
  5. Katastrofointi: Pahimman mahdollisen vaihtoehdon oletetaan tapahtuvan. Esimerkki: Päätäni on särkenyt lähipäivinä. Tämä on varmaan merkki aivokasvaimesta tai jostakin muusta vakavasta sairaudesta.
  6. Suurentelu: Vaikeuksien näkeminen todellista suurempina. Esimerkki: Epäonnistumiseni yhdessä tentissä merkitsee, etten ole sopiva tähän koulutusohjelmaan. Todennäköisesti alakin on minulle väärä, kun en kykene pärjäämään edes opinnoissa.
  7. Henkilökohtaistaminen: Toisten henkilöiden reaktioden oletetaan kohdistuvan aina juuri itseen. Samalla itseä verrataan toisiin. Esimerkki: Jos työpaikalla joku kommentoi yleisesti tiimin työtehon laskeneen, ajattelen kommentin koskevan vain minua. Ajattelen näin, vaikka tiedänkin työskennelleeni ahkerasti.
  8. Pitäisi ajattelu: Omaa ja toisten käyttäytymistä arvioitaessa käytetään ehdottomia ja jäykkiä sääntöjä. Esimerkki: Mietin aina, miten jokin asia pitäisi tehdä. Ajattelen, että minun pitäisi jaksaa olla pirteä ja pärjätä kaikissa tilanteissa. Ajattelen myös, että minun kuuluisi olla huolellisempi.
  9. Itsensä syyttäminen:  Ikävien tapahtumien uskotaan olevan aina omaa syytä. Esimerkki: Lapseni mursi jalkansa pihaleikeissä. Minun olisi pitänyt pystyä estämään tilanne, jos vain olisin ollut huolellisempi vanhempi. Jalan murtuminen on siis minun syytäni.
  10. Itsensä tunnustuksetta jättäminen:  Hyvien asioiden ajatellaan johtuvan tuurista tai niiden ajatellaan olevan muiden ansiota. Omalla ponnistelulla ei nähdä olevan vaikutusta positiivisiin lopputuloksiin. Esimerkki: Saadessani töissä positiivista palautetta, ajattelen, että se oli vain sattumaa. Olen saanut paljon apua kollegaltani, joten esimiehen olisi kuulunut oikeastaan kiittää häntä. Ehkä esimieheni jopa kannusti minua vain säälistä, jotten tuntisi itseäni täysin epäonnistuneeksi.

Murehtimisesta kapeutunut elämä

 asemalaiturit 2b ja 1b
Silloin kun huolet ottavat vallan, on nähtävissä joko ylenpalttista huoliin keskittymistä tai pyrkimystä  vältää huolien ajattelua. Molemmat tiet johtavat elämän kapeutumiseen ja toivottomuuden lisääntymiseen. Kumpikaan tie ei johda vaikeuksien voittamiseen. Jatkuva murehtiminen ja vatvominen on haitaksi, mutta huolia pitäisi kuitenkin voida käsitellä. Tämä saattaa monesti tuntua yhtälöltä, johon on vaike löytää ratkaisua. On siis vaikea erottaa, missä kulkee raja ongelman hyödyllisen käsittelyn ja hyödyttömän vatvomisen (märehtiminen, engl. ruminate) välillä.

Mielenterveystalo.fi sivustolla on mainiosti avattu murehtimiseen liittyvää vatvovaa ajatustoimintaa, kerrottu sen ahdistusta lisäävästä luonteesta sekä kerrottu esimerkkejä ja annettu konkreettisia ohjeita, joilla voi pyrkiä vähentämään vatvomistaipumustaan. Alla tiivistettynä keskeisin viesti, mutta suosittelen tutustumaan laajemmin Mielenterveystalo.fi sivuille.

ONGELMAN HYÖDYLLINEN KÄSITTELY: Vaikeus saada uutta otetta ongelman käsittelyyn liittyy läheisesti siihen, että asiat nähdään ääripäissään.  Jos ajatellaan janaa, raja ongelman hyödyllisen käsittelyn ja asian hyödyttömän vatvomisen välillä voisi kulkea näin: Janan vasemmassa päässä on ongelman sekä siihen liittyvien tunteiden ja tarpeiden kieltäminen Keskellä janaa sijaitsee ongelman olemassaolon hyväksyminen ja tarpeellinen käsittely ja janan oikeassa päässä ongelman ja siihen liittyvien ajatusten sekä tunteiden voimavaroja kuluttava pyörittäminen. Kultainen keskitie! En ole tainut vielä kohdata yhtään siaa, missä tuo ”keskitie” ei olisi loppujen lopuksi se kannattavin vaihtoehto. Haasteellista tässä onkin se, että murheiden ja huolten uuvuttama asiakas ei näe itse vaihtoehtoja, mutta niitä siis on. Varmasti on!

VATVOMINEN EI JOHDA LOPPUTULOKSEEN: Vatvominen tai märehtiminen on usein automaattista toimintaa, jota ihminen ei huomaa tekevänsä. Jonkin ajan kuluttua, ahdistuksen lisääntyessä, ihminen huomaa olevansa vatvomisensa vanki ja irtipäästäminen on tässä vaiheessa vaikeaa. Vatvominen alkaa ongelman ilmestyessä mieleen, mahdollisesti pienen ahdistuksen tunteen tai kiusallisen ajatuksen laukaisemana. Seuraavaksi henkilö alkaa pohtia asian syitä, seurauksia ja mahdollisia tulevaisuuden uhkakuvia. Ajatukset kiertävät kuitenkin samaa ympyrää. Ongelma kasvaa mielessä ja tunteet muuttuvat yhä negatiivisemmiksi huolesta ahdistukseen ja toisinaan avoimeen pelkoon asti.

VATVONNAN YHTEYS MASENNUKSEEN: Vatvomisen yhteys mielen hyvinvointiin on siis kyseenalainen, itse asiassa sen jopa tiedetään aiheuttavan masennusta. Lapsilla vatvomisen tiedetään aiheuttavan huolestuneisuutta ja pelokkuutta. Kaiken kaikkiaan murehtimisen tiedetään syövän myönteisten tunteiden osuutta elämässä. Toisin sanoen vatvonta on voimavarasyöppö.

Ongelmana märehtimisessä on se, että tapahtuman keskellä ihminen harvoin kyseenalaistaa toimintansa hyödyllisyyttä. Märehtimistä pidetään vähän kuin itsestään selvyytenä. Ihminen vilpittömästi ajattelee ratkovansa ongelmaa, mutta itse asiassa tilanne ajautuu huonompaan suuntaan. Ensimmäinen askel märehtimisestä tehokkaaseen ongelmanratkaisuun on huomata milloin mielessä on tapahtunut siirtyminen hyödyllisestä ongelmanratkaisusta kehää kiertävään märehtimiseen. Niin ikään on hyvä oppia erottamaan tunteiden säätely tunteissa vellomisesta.

Uskomuksia murehtimisesta (mielenterveys.fi.)

Murehtiminen alkaa yleensä konkreettisesta huolesta. Saatat ajatella, että jotain pahaa voi tapahtua:

  • ”Mitä jos epäonnistun tässä työtehtävässä”
  • ”Mitä jos lapselleni sattuu jotain matkalla koulusta kotiin”

Joskus itse murehtiminen voi kuitenkin aiheuttaa vielä lisää huolia. Saatat huomata ajattelevasi esimerkiksi:

  • ”Nämä pelot eivät lopu koskaan”
  • ”Olen varmaan tulossa hulluksi”
  • ”Olen varmasti heikompi kun muut, kun en saa ajatuksiani hallintaan”

Tällaiset ajatukset ovat tyypillisiä yleistyneessä ahdistuneisuudessa.

Konkreettiset huolet aiheuttavat jo itsessään riittävästi ahdistusta. Jotta tämä ahdistus ei kasvaisi entisestään, olisi murehtimiseen liittyvät huolet hyvä saada kuriin. Ensimmäinen askel murehtimiseen liittyvien huolien vähentämisessä on oppia erottamaan nämä ajatukset tosiasioista. AJATUS EI OLE YHTÄ KUIN TOSI: Esimerkiksi ajatus ”olen tulossa hulluksi” ei tee sinua hulluksi. Tämä ajatus tarkoittaa yksinkertaisesti vain sitä, että sinua pelottaa joskus ajatus siitä, että olisit tulossa hulluksi.

Joskus pelkään, etten saa koskaan lopetettua liiallista huolehtimista”. Tämä on vain ajatus, eikä tarkoita, etten saisi huolehtimista loppumaan.

Murehtimiseen liittyy yleensä myös positiivisia uskomuksia. Huolehtimista pidetään siis tavalla tai toisella hyödyllisenä toimintana. Tämä tekee murehtimisesta luopumisen entistä hankalammaksi. Siksi onkin tärkeää tunnistaa omat uskomukset murehtimisen hyödyistä. Kun tunnistat nämä uskomuksesi, voit opetella kyseenalaistamaan niitä. Tätä kautta murehtimisesta irtautuminen voi helpottua.

Ajatuksia (ei siis absoluuttisia totuuksia) huolehtimisen hyödyistä

Huolehtimiseen liitetään usein esimerkiksi seuraavia positiivisia uskomuksia:

  1. Huolehtiminen auttaa minua ratkomaan ongelmia: Saatat ajatella huolehtimisen auttavan loppuun asti mietittyjen päätösten tekemisessä tai pysyväsi ”skarppina” ja keskittyneenä, kun huolehdit jatkuvasti.
  1. Huolehtiminen innostaa minua tekemään asioita hyvin ja saamaan tulosta aikaan: Saatat ajatella huolehtimisen ja stressaamisen esimerkiksi saavan sinut opiskelemaan ahkerammin.
  1. Jos murehdin jo etukäteen, en pety myöhemmin: Saatat esimerkiksi ajatella, että jos huolehdit jo etukäteen läheisesi joutuvan onnettomuuteen, ei asia tule sinulle sokkina, jos niin oikeasti tapahtuu.
  1. Pahoja asioita ei tapahdu, jos olen kantanut niistä huolta etukäteen: Tämä ajatus perustuu siihen, ettei aiemmin mitään pahaa ole tapahtunut, kun olet murehtinut asiasta etukäteen. Nyt saatat pelätä, että jos lakkaat huolehtimasi läheisesi turvallisuuden puolesta, jotain pahaa tapahtuukin.
  1. Huolestuneisuus kertoo siitä, että olen tunnollinen ja välitän läheisistäni: Saatat pitää läheisistäsi huolehtimista osoituksena siitä, että välität heistä paljon tai töiden murehtimista vapaa-ajalla merkkinä tunnollisuudesta

Askel askeleelta….

Askel askeleelta!

Pelkojen kohtaaminen

Välttely on siis tehoton keino ahdistuksen hallinnassa. Ahdistusta ja pelkoa voi vähentää altistamalla itseään turvallisesti pienin askelin ahdistaviin tilanteisiin ja ajatuksiin. Altistaminen voi aluksi tuntua pelottavalta, mutta pidemmän päälle harjoittelu vähentää pelkoa ja tarvetta välttelyyn.

ALTISTAMINEN ON KOGNITIIVISEN KÄYTTÄYTYMISTERAPIAN YKSI KESKEINEN TEKNIIKKA, jota sovelletaan monissa yhteyksissä. Joskun se on psykoterapian keskeisin elementti, usein kuitenkin osa muuta työskentelyä, mutta kuitenekin keskeinen osa. Altistamisen kautta voi kohdata suunnitellusti, asteittain ja turvallisesti uusia suhtautumis ja käyttäytymistapoja asioihin jotta ovat tuntuneet mahdottomislta tia liian pelottavilta. Altistus tuntuu pelottavalta, koska siinä kuljetaan kohti sitä, mitä yleensä on pyritty välttämään. MUTTA, altiustus ei ole uhkarohkeaa heittäytymistä kohti kauhuja, vaan tietoista, harkittua epämukavuusaluelle hakeutumista mielen sietokyky ja toimintakyky säilyttäen.

Mustasukkaisuus

kaunistumma

Väestöliiton artikkelissa Mustasukkaisuuden tunteisiin auttaa avoin keskustelu todetaan, että realistinen ja tilannekohtainen mustasukkaisuus voi olla parisuhdetta tukevaa ja rakentavaa riippuen siitä, miten suhteessa tulkitaan ja käsitellään. Jotkut voivat olla allergisia ihan terveellekin mustasukkaisuudelle. Toiset taas kaipaavat kumppanin mustasukkaisuutta, koska se kertoo heidän mielestään välittämisestä. Mustasukkaisuuden kokeminen on hyvin yksilöllinen asia. Toiset ovat kaikissa tunteen ilmaisuissaan intensiivisempiä ja toiset taas laimeampia temperamenttinsa mukaan, mutta on normaalia ja tilanteeseen sopivaa tuntea mustasukkaisuutta silloin, kun puoliso flirttailee avoimesti tai on uskoton.

Mustasukkaisuudesta puhuttaessa voidaan erottaa niin sanottu normaali ja sairaalloinen mustasukkaisuus. Ero on siinä, miten hallitsemattomasti mustasukkaisuutta ilmaistaan ja minkälaisia muotoja se saa. Myös se, miten suhteettoman voimakas tunne on suhteessa tapahtuneeseen, vaikuttaa erotteluun. Sairaalloisesta mustasukkaisuudesta on kyse silloin, kun toisen käyttäytyminen ei ole missään suhteessa siihen, miten toinen sen kokee. Tyypillistä tällöin on aiheeton syyttely. Asianomainen ei myöskään ota vastuuta omasta tunteestaan tai koe syyllisyyttä kohtuuttomasta käyttäytymisestään.

Voidaan puhua akuutista eli tilannekohtaisesta ja kroonisesta eli jatkuvasta mustasukkaisuudesta. Jälkimmäisessä ei ole juurikaan kyse suhteeseen liittyvistä asioista, vaan se liittyy enemmänkin mustasukkaisen oman tunne-elämän säätelyyn. Tällä säätelyllä toinen voi sitoa kumppaninsa lähelleen niin, ettei hänen tarvitsisi käsitellä omia eroahdistuksia, joiden juuret voivat olla hyvinkin varhaisissa lapsuuden kokemuksissa. Taustalla voi olla esimerkiksi tarve korvata oman vanhemman tuottamat syvät pettymykset. Niihin toivoo eheyttävää, kaikkivoipaa rakastamista kumppanilta. Tämä on kuitenkin kumppanille mahdoton tehtävä. Krooninen ja sairaalloinen mustasukkaisuus voi rasittaa suhdetta erittäin paljon ja olla jopa väkivaltaista.

Mustasukkaisuus on myös niin sanottu suojautumistunne, kuten esimerkiksi viha. Sen avulla rakennetaan välimatkaa ja suojaa suhteessa kumppaniin. Kun mustasukkaisuus myönnetään, sen sisällä voidaan havaita myös niin sanottuja perustunteita, haavoittuneisuutta, pelkoa, surua, yksinäisyyden tunnetta. Niitä ilmaisemalla rakennetaan läheisyyttä.

HyväTerveys lehden artikkelissa Mustasukkaisuus vie voimat psykologi, pariterapeutti Keijo Markova kirjoitaa: ”Joskus mustasukkaisuus kielii vaikeudesta luottaa toisiin. Se perustuu johonkin aiemmin elämässä saatuun henkiseen vammaan. Tällaisella henkilöllä pyörii päässä omatekoinen näytelmä, jossa kumppani on pelkkä näyttelijä ja hän itse ohjaaja. Sekä hallitsemaan pyrkivä että alistuva ovat ehkä tulleet hyväksikäytetyiksi, ruumiillisesti tai henkisesti. Lapsuuden maailmassa ei ole ollut tilaa omille tunteille ja hyväksytyksi tulemisen tarpeille, koska muiden tarpeet ovat menneet edelle.”

– Tällöin elämä perustuu ajatukseen ”käytä toisia hyväksesi hallitsemalla heitä” tai ”ole toisten käytössä alistumalla heidän tahtoonsa”. Olennaista on, että todellinen ihmisten kohtaaminen ei ole mahdollista, Keijo Markova tarkentaa.

laineet

Hidasta elämää sivustolla psykologi Heli Heiskanen vastaa blogissaan kysymykseen Miten päästä eroon mustasukkaisuudesta? Heiskanen toteaa, että mustasukkaisuuden taustalla on itsetunnon puutteet. Usein myös aiemmat petetyksi, hyväksikäytetyksi tai hylätyksi tulemisen kokemukset altistavat mustasukkaisuudelle, kuten myös esim. omien vanhempien mustasukkainen suhdemalli.

Petetyksi tuleminen on traumaattinen kokemus ja romahduttaa luottamuksen toiseen ihmiseen. Sen jäljiltä on haastavaa, mutta mahdollista, rakentaa luottamisen kykyä uudelleen. (Lue myös aiemmat Kysy psykologilta -palstan kysymykset: Miten voin hyväksyä kohdalleni sattuneen petturuuden?” ja ”Kuinka saisin omanarvontuntoni takaisin eron jälkeen?) Luottamus on yksi vaikeimpia ihmiselämän oppiläksyjä. Mustasukkaisuuden työstäminen on viisasta, koska hallitsevana se voi johtaa pelkojen toteutumiseen eli suhteen kariutumiseen tai ainakin se heikentää elämän laatua.

Heiskaen jatkaa: Mustasukkaisuus on egon tunne ei totuus.  Mustasukkaisuus on oikeastaan monien tunteiden kimppu, joka voi sisältää mm. pelkoa, kateutta, riittämättömyyden tunnetta, vihaa, häpeää ja syyllisyyttä. Egolla tarkoitan Todellisen minän peittävää ”ihmisen kuorta”, jonka toiminta perustuu pelkoon ja uhkaan. Ego saa ruokansa dramaattisista tunteista, syyllisyydestä ja syyttämisestä, kateudesta, vertailusta, arvostelusta ja kilpailusta. Egon mielestä toisen hyvä on itseltä pois. Parisuhteessa ego tahtoo omistaa toisen ja kontrolloida. Ego ei uskalla olla läsnä tässä hetkessä ja kokea elämää sellaisena kuin se on. Tiedosta, että olet vastuussa vain omista teoista, tunteista ja ajatuksista. Puolisosi on vastuussa omista teoistaan, tunteistaan ja ajatuksistaan.

AJATUS ei ole yhtä kuin TOTUUS

naisvuori

Kognitiivisen psykoterapian verkkolehden artikkelissa  Toistuvan masennuksen ennaltaehkäisy mindfulness:iin pohjautuvalla kognitiivisella psykoterapialla Auli Tiainen ja Taina Tirri-Ollikainen kirjoittavat Segaliin, Willimsiin ja Teasdaleen (2002) viitaten: ”Depressiivisen mielentilan ydin pitää sisällään erityisen ’mallin’ depressiivisestä kokemuksesta. Tämän mielensisäisen mallin mukaan yksilö näkee tai tarkemmin ottaen kokee itsensä riittämättömänä, arvottomana ja sekä pitää negatiivisia ajatuksiaan todellisuuden tarkkoina heijastuksina. Malli on enemmän kuin kooste itseen ja depressioon liittyvistä käsityksistä, se edustaa monien mielensisäisten ja kehollisten kokemusten tiivistymää, jolloin kokemuksen taso on syvempi kuin pelkästään käsitteellinen. Siten muutos syvemmällä tasolla edellyttää enemmän kuin käsitteellisen tiedon lisäämistä depressiosta, negatiivisesta ajattelusta ja uusiutumisalttiudesta. Keskeistä muutokselle on, että mielelle ja keholle voidaan toistuvasti tarjota uudenlaisia kokemuksia, jotka lisääntyessään mahdollistavat vaihtoehtoisia, ei-depressiivisiä näkökulmia”.

Hyvin tiivistetty se, mitä usein kohtaa psykoterapiavastaanotolla kun asiakas on huoltensa murtama, syyllisyyden uuvuttama, uhkia odottava ja näköalaton. Hän tulkitsee kaiken ympärillään olevan oman uupumuksensa ja hätänsä kautta. Kaikki vähänkin  negatiivinen itselle tai läheiselle tapahtuva asia kiertyy omassa ajattelussa henkilökohtaiseen katastrofointiin ja syyllisyyden kokemiseen. Tämä tapahtuu automaattisesti ja autopilotti on ikäänkuin negatiivisella latauksella varustettu. Automaattinen reagointi vahvistaa negatiivista käsitystä itsestä, ympäristöstä ja tulevaisuudesta. Virtaa riittää  uskomattoman pitkään rullamaan tätä kuluttavaa rataa, mistä ei tunnu löytyvän pysäkkiä tai risteystä, joka veisi toisille raiteille. Tämä ns.” tekemisen mielentila” ei depression kyseessä ollessa palvele paranemisprosessia. On tarpeen tavoitella ”olemisen mielentilaa”, jossa viipyminen edellyttää kykyä sietää myös epämukavuutta ilman painetta ja kiirettä välittömään muutokseen.

Kirjoittajat jatkavat: Segal, Williams ja Teasdale (2002) näkevät, että olennaista depressiorelapsien estossa on muutos henkilön suhtautumisessa omiin negatiivisiin ajatuksiinsa ja tunteisiinsa, ei pelkästään muutos depressiivisen ajattelutavan sisällössä. Hetkellä, jolloin toistuva negatiivinen ajattelu käynnistyy, pyrkimyksenä on ikään kuin astua askel sivuun toteamaan nämä negatiiviset ajatukset ja tunteet ohikiitäviksi mielentapahtumiksi arvioimatta niiden todenperäisyyttä tai sitä, mitä ne kertovat omia mielentapahtumiaan arvioivasta ihmisestä itsestään. Ajatukset olisi tärkeä nähdä vain ajatuksina – ei todellisuuden heijastuksina”. 

latvukset

AJATUS ei ole yhtä kuin TOTUUS

Äkkiseltään helpommin sanottu kuin  tehty, todellakin, mutta harjoittelemalla saa aikaan yllättävän suuria muutoksia. Harjoittelussa alkuun pääseminen saattaa olla se hankala kohta, mutta miksikä ei kokeilisi? Varmaa ainakin on, että jos ei kokeile muutosta, ei se omia aikojaankaan tule. Mindfulness harjoitukset, joihin Kognitiivisen verkkolehden artikkeli viittaa, ovat yksi hyvinkin kokeilemisen arvoinen tapa työstää näitä asioita. Kyse ei ole kaiken kattavasta temppuvalikoimasta, jolla näppärästi korjaa niin pienet kuin samalla suuremmatkin ongelmat. Kyse on yhdestä tekniikasta, jolla tuota mielen automaattiohjausta pystyy muokkaamaan. Kuten monissa muissakin yhteyksissä, aluksi ei kannata lähteä työstämään kaikkein vaikeimman materiaalin kanssa. Tietoisen etäännyttämisen ja irti- päästämisen käyttäminen jopa aivan neutraalien ja ilmeisen harmittomien automaattisten ajatusten, tunteiden ja ruumiillisten tuntemusten yhteydessä rakentaa taitoja tulla toimeen masennukseen liittyvien mallien kanssa, kirjoittajat toteavat.

Lähestymistapoja automaation murtamiseen on muitakin, mutta ensin täytyy  joka tapauksessa tiedostaa mitä mielessä ja kehossa tapahtuu. Seuraavaksi tätä tietoisuutta tulee kuulla ja havainnoida, minkä jälkeen näitä löydöksia voidaan alkaa kyseenalaistamaan. Seuraavaksi on vuorossa perkaus: Mitä voi hyväksyä, mitä tulee muuttaa? Ja sitten töihin, muutostöihin, askel kerrallaan.