Salaa psykoterapiassa?

kisuuuuut”Psyykkiset ongelmat ovat pitkään olleet tabu, aihe josta ei puhuta. Osa ei halua kertoa edes lähimmille perheenjäsenilleen siitä, että käy psykoterapiassa. Oma avun tarve voi hävettää ja siksi on helpompi pitää koko asia itsellään. On myös ymmärrettävää, ettei läheisiä halua kuormittaa omilla ongelmilla. Läheiset ovat usein kuitenkin ongelmista tietoisia, ja huolissaan niiden kanssa kipuilevasta läheisestään. Saattaisi olla huojentava tieto, että psykoterapia on käynnistynyt, ja apua on saatavilla.” Näin kirjoittaa Minduun blogissa Käytkö psykoterapiassa salaa? psykoterapian erikoispsykologi, psykoterapeutti Satu Pihlaja.

Tähän on monia lähestymistapoja, mutta jokainen terapian aloittanut tätä varmasti miettii. Tekisi ehkä mieli kertoakin, mutta kannattaako? Kannattaako puhua vanhemmilleen, työkaverille, työnantajalle? Puolisolleen useampi kertoo. Minulla on tapana kehottaa asiakastani ottamaan yksilötapaamiselle silloin tällöin mukaan jonkin läheisistään, ns. läheistapaamiselle. Toisinaan tällaisen tapaamisen suurin merkitys on antaa läheiselle tietoa psykoterapiaprosessissta. Joskus läheistä tarvitaan apuna ja tukena, kun asiakas kokeilee käyttäytymismuutosta. Joskus läheisen on vain hyvä olla tietoinen, mihin terapiassa pyritään, mitä se asiakkaalta edellyttää. Joskus asiakas muttuu psykoterapian aikana siinä määrin, että läheinen on hämmentynyt. Näitä asioita olisi hyvä puhua joka tapauksessa kahden kesken tai yhdessä terapeutin kanssa.

Pihlaja jatkaa blogissaan ”Tutkittaessa mikä vaikuttaa psykoterapiasta hyötymiseen, tulee toistuvasti esille sosiaalisen tuen merkitys. Moni psyykkisestä ongelmasta kärsivä on omaksunut yksinäisen pärjääjän roolin, eikä muille puhumisesta ehkä ole kovin positiivisia kokemuksia. Merkittävää psykoterapiassakin on kuitenkin lopulta se muutos, joka tapahtuu omassa arjessasi ja ihmissuhteissasi.”

kisut

Läheisen tai ystävän mukaan ottaminen terapiaprosessiin ei kuitenkaan tarkoita sitä, että asioita puidaan moneen kertaan ja kaiken aikaa. Ystävän tärkein merkitys on olla ystävä, puolison puoliso ja vanhempien isä tai äiti. Lapsen on hyvä olla tietoinen, että hänen vanhempansa saa apua. Tieto auttaa osaltaan vähentämään vastuunkantoa isän tai äidin jaksamisesta.

Kuuntele itseäsi

”Parempaa ohjetta ei voi tässäkään asiassa antaa. Jos terapiasta puhuminen epäilyttää, kysy itseltäsi, miksi näin on. Häpeätkö jotakin sellaista, mistä voisit olla ylpeäkin? Ajatteletko jonkun aiemman pettymyksen perusteella, etteivät muut ymmärrä tai hyväksy? Voisitko antaa muille mahdollisuuden olla tukenasi tässä tärkeässä vaiheessa elämässäsi?, lopettaa Pihlaja.

kisuuut

Omanlainen vanhemmuus

tontut-sammalella

Liisa Keltikangas-Järvinen, Katri Räikkönen ja Sampsa Puttonen kirjoittavat Tieteessä tapahtuu lehdessä Temperamentista. ”Temperamentilla tarkoitetaan ihmiselle tyypillistä yksilöllistä käyttäytymis- tai reagoimistyyliä, joka erottaa hänet muista. Temperamentti kertoo, kuinka ihminen tekee sen, mitä hän tekee, ei sitä, mitä ihminen tekee, eikä sitä, miksi hän tekee. Temperamentti on pysyvä ominaisuus, mikä johtuu sen biologisesta pohjasta. Temperamentti on sidoksissa aivorakenteisiin ja fysiologiaan. Koska temperamentilla on biologinen pohja, on se myös perinnöllinen, jopa 60 % joistakin temperamenttipiirteistä on voitu osoittaa periytyviksi.” Lue lisää artikkelista Onko luonto oikeudenmukainen? Synnynnäinen temperamentti ja stressinsietokyky.

Onko ihminen sitten koko elämänsä tämän pysyvän, pereinnöllisesti määräytyneen ominaisuutensa armoilla? Tutkijat jatkavat artikkelissaan, että ”psykologia on kehittänyt käsitteen ”goodness of fit”, ympäristön vaatimusten ja temperamentin yhteensopivuus, kuvaamaan tätä prosessia. Yhteensopivuus tarkoittaa ennen kaikkea lapsen temperamentin ja kasvatuksen yhteensopivuutta, mutta myös aikuisiän työelämän haasteiden ja yksilöllisen temperamentin sopivuutta. ”Goodness of fit” korostaa yksilöllisyyden oikeaa huomioimista.”

lntrovertin-maailmaTästä päästäänkin asiaan. Ihminen voi voida hyvin, jos hänellä on mahdollisuus elää riittävän paljon itselleen luontaisella tavalla. Ympäristö ja olosuhteet vaikuttavat osaltaan siihen voiko vai ei, mutta ehkä kuitenkin suurin vastustus tulee ihmisestä itsestä. Yritänkö mahduttaa itseni johonkin tiettyyn muottiin vaikka en koe sitä alkuunkaan itselleni sopivaksi? Vai pyrinkö sovittamaan vuorovaikutuksen ja muun toimintani niin, että se myötäilee henkilökohtaisia ominaisuuksiani, temperamnttiani ? Käytetään tässä esimerkkinä vaikka vahemmuutta. Yle:n Inhimillisessä tekijässä olivat vieraina kirjailija Pauliina Vanhatalo, näyttelijä Martti Suosalo ja professori Liisa Keltikangas-Järvinen, jotka haastoivat käsitykset hyvistä ja huonoista ihmisistä.  Inhimillinen tekijä: Introvertin maailma Yle Areenassa 30.11.2017 saakka.

Pauliina Vanhatalo kertoo, että ”hän oli vuosikausia yrittänyt äitinä esittää jotain muuta ihmistä. Kun se ei onnistunut, olo oli syyllinen. Hän myös kärsi siitä, että joutui tukahduttamaan niin paljon omasta persoonastaan. Olin aina ollut tarkkailija ja tykännyt ulkopuolella olemisesta. Silti ajattelin, että äitinä minun pitää olla perheen keskipiste. Äitimyytin mukaan äiti on käytännöllinen, sosiaalinen ja koko ajan lapsistaan kiinnostunut.” Tätä Vanhatalo ei luontaiseti ollut ja hän sairastui keskivaikeaan masennukseen. Voit lukea lisää Vanhatalon tarinaa myös Hesarin artikkelista Kirjailija väsyi lastensa seuraan

INTROVERT PARENT eli introvertti vanhempi Googlaus avasi Vanhatalolle uuden maailman, maailman, jossa hänelläkin oli lupa olla omanlainen ilman jatkuvaa syyllisyyttä. Vanhatalon perheessä lasten hoito on jaettu sen mukaan, mikä sujuu vanhemmilta luontevimmin. Mies leikittää ja retkeilee, Vanhatalo kuuntelee ja juttelee. Yksinhuoltaja introvertin tai molempien introverttivanhempien perheissä joutuu liukumaan enemmän epämukavuusalueelle, mutta silti ei tarvitse korvata kahta aikuista tai muuttua ekstrovertiksi.