0

Kaikenlaiset ne pärjääkin…. =)

10 syytä, miksi hevoshullu pärjää aina

1. Hevoshullun yli ei jyrätä, sillä hevoshullu kunnioittaa omaa tilaansa.

2. Avioero yllätti vai ystävä jätti? Hevoshullu ei murru, onhan talli täynnä suurempiakin murheita ja ilon aiheita.

3. Hevoshullu ei ryyppää myöhään yöhön, sillä hevoshullun rahat ovat loppu. Ja aamulla on mentävä tallille.

4. Hevoshullu jaksaa. Lannan kippaaminen ja ratsastus pitävät hevoshullun vetreänä. Kunhan hevoshullu ei vain kuole tehdessään lentoharjoituksia viiripäisen tammansa kanssa.

5. Jos ympärillä hermoillaan, hevoshullu pysyy rauhallisena. Kun on yrittänyt pysäyttää muovipussia säikähtänyttä ja toista kilometriä laukkaavaa ruunaa, ei jaksa enää välittää pienistä kimpoiluista.

6. Hevoshullu oppii luopumaan. Ajastaan, rahoistaan, ehjistä luistaan, puhtaista vaatteistaan – ja lopulta jopa hevosestaan.

7. Hevoshullu ei ole koskaan ihan yksin, sillä muita hevoshulluja riittää. Heidät tunnistaa kypäräkampauksesta ja raikuvan räkäisestä naurusta.

8. Ulkonäköasiat eivät hevoshullua liikoja paina. Hevosta ei kiinnosta, joten miksi hevoshullua pitäisi kiinnostaa?

9. Hevoshullu ei märehdi ihmissuhteilla. Usein konfliktit kaipaavat vain tallireissun ja muistat taas, miksi elämää kannattaa elää ja miksi suhdesotkujen märehtiminen on ajan hukkaa.

10. Hevoshullu ei luovuta. Aina on nimittäin noustava takaisin satulaan. Aina.

0

Yksin viihtyvä

”Mä halusin olla
vapaa ja yksin.
Mut joku sarvipäinen
lisäs siihen -äinen,
musta tuli
vapaa ja yksinäinen”

-Chisu

Voi sitä joskus näinkin käydä, mutta kaikki yksin viihtyvät eivät ole yksinäisiä, he ovat pelkästään vapaita.

Yksin oleminen on toisille yksin jäämistä ja toisille taas mahdollisuutta saada olla rauhassa. Joku on niin väysynyt, ettei jaksa olla ihmisten seurassa, joku ei uskalla tutustua uusiin ihmisiin, eikä tuttujenkaan seurassa koe olevansa ”kotona”.

Nyt puhutaan kuitenkin ihmisistä, jotka viihtyvät yksin. Vapauden tunne tulee suurelta osin siitä, että yksin viihtyvät ovat itsenäisiä, niin myötä kuin vastamäessä. Heitä eivät rasita rippuvuudet. He tietävät mitä haluavat ja tuntevat omat rajansa. He ymmärtävät myös sen, että sosiaalisuudessa on myös puolensa, mutta he pystyvät tekemään valintoja. Kaikkea ei voi saada. Kumpi on kuitenkin enemmän minun juttu, kumpi tukee enemmän minun hyvinvointiani… oma rauha vai seura.

Nämä asiat yhdistävät ihmisiä, jotka viihtyvät yksin

1. He omaavat vahvat rajat

Yksin viihtyvät omaavat usein terveet ja vahvat rajat; he hyväksyvät itsensä ja tietävät olevansa vastuussa omasta onnestaan. Tämän vuoksi he kunnioittavat myös toisten rajoja, mikä tekee yksikseen viihtyvistä ihmisistä todella mahtavia ystäviä. He eivät hypi toisten jaloille, vaan antavat kaikkien olla juuri sellaisia kuin he ovat.

2. Ovat uskollisia ystäviä

Ystävystyminen voi vaatia aikaa, mutta se on sen arvoista. Toisin kuin ne, jotka viihtyvät mielellään valokeilassa, yksin viihtyvät eivät kaipaa huomiota. Asiat kuitenkin muuttuvat silloin, kun nämä ihmiset löytävät rinnalleen henkilön, jonka kanssa he haluavat aidosti ystävystyä. Yksin viihtyvästä kuoriutuu oikean ihmisen seurassa usein paras ja uskollisin ystävä, jota maa päällään kantaa.

3. He katsovat maailmaa avoimin mielin

Se, että yksin viihtyvät nauttivat omasta seurastaan, ei automaattisesti tarkoita sitä, että he olisivat sulkeutuneita tai ahdasmielisiä. Toisin kuin monet luulevat, yksin viihtyviä yhdistää usein seikkailunhalu sekä avoin suhtautuminen elämää ja uusia kokemuksia kohtaan.

Vaikka nämä henkilöt rakastavatkin uusia ja jännittäviä asioita, he tarvitsevat vastapainoksi omaa aikaa, jonka aikana he voivat koota ajatuksiaan ja kokemuksiaan rauhassa yhteen.

4. Hyvä stressinsietokyky

Yksin viihtyvät eivät useinkaan murru vastoinkäymisten edessä. Kun vastoinkäyminen tai haaste tulee yksin viihtyvän tielle, hän ei mene paniikkiin tai juokse karkuun. Nämä henkilöt ovat usein vahvoja yksilöitä, joiden hyvä itsetuntemus auttaa heitä suoriutumaan tilanteesta kuin tilanteesta. Nämä henkilöt eivät ole immuuneja stressille tai ahdistukselle, mutta he tietävät hyvin, millä keinoin näistä tunteista on mahdollista päästä eroon.

5. Hallitsevat ja ymmärtävät tunteita

Samaan aikaan, kun monet ihmiset pelkäävät omia tunteitaan, yksin viihtyvät osaavat käsitellä ja ovat hyvinkin tietoisia omista tunteistaan. Vaikka nämä henkilöt saattavat joskus tuntea masentuneisuutta, he tietävät hyvin keinot, joilla näistä tunteista on mahdollista päästä yli. Omien tunteiden ja niiden hallitseminen auttaa myös ymmärtämään ympärillä olevia ihmisiä. He tietävät hyvin sen, ettei kukaan meistä ole täydellinen, vaan meissä jokaisessa on omat vikamme ja epätäydellisyytemme.

6. Ymmärtävät ajan arvon

Oletko koskaan nähnyt tällaisen henkilön myöhästyvän? Yksi erittäin tärkeä asia yksin viihtyvälle on aika. He eivät ole koskaan myöhässä, eivätkä he koskaan haaskaa kenenkään aikaa tai anna heidän tuhlata omaansa. Tämä on asia, josta monen kannattaisi ottaa oppia yksin viihtyvältä.

 

0

Ruokasuhde….ratkaisu moniin ongelmiin?

Yle:n Vaakakapina sivustolla on syömisen psykologiaan erikoistueen psykologin, psykoterapeutin Anna Riihimäen haastatteluun perustuva teksti Löydä mutkikkaan ruokasuhteen syyt – mistä solmu oikein alkaa aueta? Riihimäki tarkastelee häiriintyneen ruokasuhteen taustalla olevia ongelmia ja  syömiseen liitettyjä merkityksiä. Erittäin hyvä kirjoitus!

Riihimäki toteaa, samalla, että syömiseen liittyvän ongelman tilalla voi olla joku muu oire; työnarkomania, päihdeongelma, mikä tahansa addiktio, jne. Perusongelman ilmitulona ja samalla ikään kuin ratkaisemispyrkimyksenä voi olla mikä tahansa oire….mutta tässä siis Riihimäki keskittyy mutkistuneeseen syömissuhteeseen.

Kirjoittaja painottaa ulkoisen oireen hoitamisen lisäksi taustalla olevien merkitysten tutkimista ja pohjaongelmien ratkaisemista, jotta perusongelma ei nouse hetken kuluttua esiin muuttuneen oireiston muodossa.

Tätä näkee suhteellisen usein, mikäli on mahdollista työskennellä henkilön kanssa pidempään…ja siis kannattaa työskennellä pidempään.  Kun merkitykset ja arvotukset todella muuttuvat, vapautuu ihminen elämään hyvinvointia tukevaa elämää. Tästä mainio kirjoitus Eevi Minkkisen Rosoista ja pehmeää blogissa, jossa lteksti,  Lihominen pelottaa – mistä siinä on oikeastaan kyse?: ”Kun on vuosia tottunut hakemaan arvoa kehostaan, on sanomattakin selvää että yhdessä yössä ei tapahdu muutosta. Minulle on ollut usean vuoden matka alkaa näkemään itseäni ihmisenä, kehon sijaan.

Ihmisenä joka tuntee.

Ihmisenä joka kaipaa.

Ihmisenä joka tarvitsee.

Ihmisenä jolla on persoona. Joka miellyttää joitakin ja joitakin ei. Ihmisenä joka on erehtyväinen.

Ihmisenä jolla on sydän. 

Ihmisenä jolla on keho.

Minkkinen jatkaa: ”Vaikeina hetkinä minun on ollut hyvä muistuttaa itseäni siitä, mitä todellinen kauneus minulle on. Kauneutta on minulle nähdä välittämistä. Sitä, että joku kuuntelee. Sitä, että joku osaa lämmöllä nauraa itselleen. Sille, että uskaltaa olla erehtyväinen. Kauneutta on antaa elämän tuntua. Koska se tuntuu.”

On kieltämättä hienoa ja todella ilahduttavaa puhua ihmisen kanssa, joka on löytänyt itsensä ja arvonsa kokonaisuutena, sen sijaan että määrittäisi itsensä esimerkiksi painolukeman tai peilikuvan kautta. Niin uhkaavalta, kuin painon kontrollointiin perustuvasta turvallisuushakuisuudesta luopuminen onkaan aikoinaan tuntunut, on häkellyttävää huomata, kuinka suuren helpotuksen sitä kautta lopulta saa.  Ihminen on muuttuvainen, onneksi!

 

Riihimäki tiivistää lopuksi:

Yleisiä syömisen kautta ilmeneviä solmuja elämässä

  • Itsetunto-ongelmat. Syömisellä vaikutetaan kehoon, ja kehonmuokkauksella pyritään vahvistamaan itsetuntoa.
  • Tunne-elämän ongelmat. Ei tunnisteta tai siedetä tunteita kuten vihaa, häpeää ja surua; syödään ne tunteet piiloon. Liian vähän syömällä voidaan pyrkiä ottamaan etäisyyttä tunteisiin. Tunnistanko milloin olen väsynyt, milloin minulla on nälkä tai jano? Tunteilla on myös tuntuma kehossa ja se voidaan sotkea nälän ja kylläisyyden tuntemuksiin: tunteista voi seurata palan tunne kurkussa tai ontto olo, joka ei kuitenkaan ole ruoalla täytettävissä.
  • Ihmissuhdeongelmat. Liian kiltti ihminen ei uskalla sanoa ei tai ilmaista muutoin mielipiteitään, vaan purkaa tunteet syömiseen. Usein, jos ei ole läheistä ihmistä, jolle purkaisi tunteitaan, haetaan lohtua jälleen ruoasta.
  • Traumat. Esimerkiksi seksuaalisia traumoja voidaan käsitellä syömisen kautta: Lihomalla kerätään alitajuisesti suojaa oman itsen ympärille; nälkiinnyttämällä sammutetaan seksuaalisuutta, jotta ei tarvitsisi miettiä vaikeaa asiaa.
  • Ajan ostaminen itselleen. Laihduttamalla koetetaan ostaa itselle aikaa: kun olen laihtunut niin ja niin paljon vasta sitten teen tuon tai tämän asian.
  • Liian isot haasteet. Ahmitaan, jotta ei tarvitsisi kohdata isoja haasteita.
  • Vireystilan säätely. Esimerkiksi henkilön, jolla on adhd-oireita, voi olla vaikeuksia pitää oma tarkkaavaisuuttaan kasassa, ja siksi syömistä säätelemällä koetetaan säädellä vireystilaa.
  • Virheiden välttäminen. Syöminen ja ruoka nähdään nykyään usein mustavalkoisesti oikeana tai vääränä. Meillä on voimakas tarve välttää virheitä, mikä näkyy joustavuuden puutteena myös syömisessä: pyrimme syömään korostuneen oikein. Perinteisesti ravitsemussuositukset ovat korostaneet mitä ei pitäisi syödä – vasta uusimmissa suosituksissa esiin on alkanut nousta positiivinen ja joustavampi mitä kannattaa syödä -ajattelu.
  • Sosiaalisuuden puute sekä syömisessä että yhteiskunnassa.Monessa perheessä yhteiset ruokahetket ovat jääneet. Ruoasta voidaan hakea sitä mikä yhteisöllisyydestä jää puuttumaan. Jos kulttuuri on kovin yksilökeskeinen emmekä saa kontaktia ihmisiltä, haemme kontaktia luontaisesti muualta.
  • Ulkonäkökeskeisyys. Median vaikutus ja kulttuuriset perinteet; naisen arvon määrittyminen ulkonäön kautta.
  • Omat päänsisäiset uskomukset. Tiedostettu tai tiedostamaton ajatus joka ei ole totta. ”Olen ahne, itsekäs ja laiska. Olen syyllinen aina johonkin, olen huonompi kuin muut.” Ihminen piiskaa itseään uskomuksilla. “On vaarallista olla nälkäinen.” ”On vaarallista olla kylläinen.” Joskus ihminen voi pitää velvollisuutenaan miellyttää muita, pitää muut onnellisina.

 

0

Mentalisaatiokyky

Mentalisaatiokyky on kykyä eläytyä ja kuvitella mitä toinen ihminen kokee. Samalla se on kyky säilyttää yhteys omiin tunteisiin ja ajatuksiin jolloin mielessä on tilaa sekä itselle että toiselle. Mentalisaatiokykyyn kuuluu halu pyrkiä kommunikoimaan ja kyky viestiä omia kokemuksia.

Kun mentalisoin, kerron avoimesti mitä ajattelen. Kysyn muilta, kuuntelen, huomioin ja tulen myös itse ymmärretyksi. En oleta tietäväni miltä toisesta tuntuu ja arvostan sitä, ettei kukaan väitä tietävänsä mitä minä koen. Mentalisaatokyky vaimenee stressin myötä. 

Mentalisaatio ei ole toisen puolesta tietämistä, sanojen laittamista toisen suuhun, viisastelua, nokkavuutta, asiantuntijuutta, mielen ’lukemista’, ennustamista jne. Mikä olisi ärsyttävämpää, kuin se, että toinen luulee liian nopeasti tietävänsä miltä sinusta tuntuu? Tai pahimmillaan luulee koko ajan ihan väärin?

Noidankehistä voi päästä eroon. Mentalisaatiota voi parantaa ja harjoitella. Erilaisilla tekniikoilla voi auttaa itseä säätelemään omia hankalia tunteitaan. Se ei kuitenkaan yksinään riitä. Mentalisaatio ei ole vain omien tunteiden hallintaa. Siihen kuuluu oleellisten uteliaan, kyselevän ja aktiivisesti ihmettelevän asenteen omaksuminen. Yksinkertaisesti sanottuna – lakkaa olettamasta tietäväsi, mitä lapsesi tai kumppanisi haluavat tai ajattelevat!

Yllä oleva teksti on poimittu Fammin blogistaLopetetaan riitely meidän perheessä

Kirjoituksessa käsitellään mentalisaatiota lähisuhteiden, etenkin perheen näkökulmasta. Yhtä lailla oikean meantalisaation tarve ja merkitys voidaan laajentaa kaikkiin suhteisiin tai oikeastaan kaikkiin kohtaamisiin. Mikä sen ärsyttävämpää….ja turhempaa kuin luulla tietävänsä mitä toiselle kuuluu tai mitä toinen tarkoittaa, ilman että on siitä asianomaisen kanssa puhunut. Samoin olettaa, että toinen tietää mitä ajattelen tai tarvitsen, jos en ole sitä sanonut.

Okkei, kaikki kohtaamiset eivät ole yhtä merkittäviä. Kaikkien vastaantulevien ajatuksiin ja asenteisiin ei tarvitse yrittääkään tarttua, kaikkia ei tarvitse ymmärtää, mutta ei myöskään tulkita. Aina kun ei oikeasti tiedä, niin ei kannata olla tietävinään, eli ei kannata tulkita. Menee aika varmasti pieleen siinä suhteessa, minkä kuvan muodostaa tuosta tulkitusta. Sitä vastoin tulkinta kertoo tulkitsijasta ja tästä näkökulmasta antaa oikeaa tietoa, mutta siis vain kun yrittää ymmärtää itse, ei sitä toista.

Psykoterapiassa on tavoitteena sekä ymmärtää asiakasta että ohjata häntä muutokseen. Psykoterapiatyö haastaa myös terapeutin oman mentalisaatiokyvyn. Ilman sitä ei pysty aidosti kuulemaan asiakasta eikä itseä, mikäli näin käy, ei pysty auttamaan asiakasta.

Duodecimin artikkelissa Mentalisaatio – kyky pitää mieli mielessä Anneli Larmo kirjoittaa: Kognitiivisen käyttäytymisterapian päämääränä on muuttaa ei-tietoinen mentalisaatio tietoiseksi kognitiivisin keinoin. Ihminen saattaa olla itseä koskevien tiedostamattomien kielteisten uskomusten tai sopeutumista haittaavien skeemojen vanki. Ei-tietoinen mentalisaatio johtaa silloin toistamaan edellä mainittuihin uskomuksiin ja skeemoihin perustuvia toimintamalleja, jotka estävät sopeutumista nykytilanteeseen. Skeemakeskeisessä terapiassa ajatellaan ihmisen aikuisena toistavan varhaislapsuudessa tai nuoruudessa syntyneitä kuvioita, skeemoja, jotka sisältävät tunteita, ajatuksia, muistoja ja jopa ruumiillisia kokemuksia, jotka saattavat haitata sopeutumista.

 Potilas pysäytetään miettimään sopeutumista haittaavia vääristyneitä, negatiivisia käsityksiään, uskomuksiaan ja skeemojaan, jotka liittyvät usein ihmissuhteitten tulkintaan ja siten juuri mentalisaatioon. Apuna käytetään mindfullness-harjoituksia, joissa opetellaan syventymään omaan tunnetilaan ruumiillisen kokemuksen, etenkin hengityksen avulla ja siten lisäämään mentalisaatiokykyä. Harjoitusten päämääränä on lisätä ajattelun monimuotoisuutta ja auttaa potilasta näkemään, että hän voi vaikuttaa omiin ajatuksiinsa ja tunnetiloihinsa

Larmo myös jatkaa, että kaikki tulokselliset psykoterapiat kehittävät mentalisaatiokykyä, eli kyse on keskeisestä ilmiöstä, jota kannattaa lähestyä monesta näkökulmasta ja johon voi vaikuttaa monella lähestymistavalla.

0

Menneisyys nykyisyydessä

”Se , mikä ei tule yhdessä jaetuksi, jää yksin kannettavaksi. Yksi oppii jo pienestä pitäen vaikenemaan, toinen kantamaan aikuistenkin vastuun ja kolmas kääntämään vihansa itseään kohti. Joku oppii lähinnä raivoamaan, jotta tulisi edes joskus kuulluksi. Moni on lohduttanut vanhempaansa, mutta jäänyt yksin omassa lohduttomuudessaan.” Näin toteaa Maaret Kallio kolumnissaan  Lapsi hylkää ennemmin itsensä kuin vanhempansa – On tärkeää pohtia, mitä oma lapsuus opetti

Kallio jatkaa: ”Menneeseen katsominen ja oman elämäntarinan pohtiminen eivät ole olleet erityisen muodissa. On ollut tärkeämpää huidella eteenpäin ja visioida tulevaa, vaikka ennen sitä olisi ymmärrettävä, mistä ja miten on tullut. Jos ei ymmärrä, millaisin ehdoin on voinut saada rakkautta ja pysyä kiinni elämässä, ei voi myöskään muuttaa toimintaansa. Mitä vähemmän mennyttään on kohdannut, sitä enemmän se ohjaa nykypäivää.”

Näin se menee ja myös näkyy terapiaprosesseissa. Aloitan aina uudet terapiat huolellisella tutustumisella asiakkaan elämänpolkuun ja totean, että näihin palataan varmaan vielä monesti erinäisissä asiayhteyksissä. Ja niinhän niihin palataankin, vaikka terapiassa ei keskitytäkään menneeseen, päinvastoin keskitytään tähän hetkeen ja tähdätään tulevaan. Tätä hetkeä ei kuitenkaan ole ilman menneisyyttä ja parempaa tulevaisuutta ei kannata lähteä rakentaman ilman, että ei tuunistaisi mitä ja miten menneisyyttää kantaa mukanaan.

Lapsuudessa opitut, opetetut, tai itseen imetyt sisäistyneet käsitykset muokkaavat itsetunnon tai estävät itsearvostuksen kehittymisen. Luovat joko pohjan perusluottamukselle tai kaiken kattavan epäilyksen elämän kantavuudesta, sekä omasta riittävyydestä. Vaikka nämä käsitykset ovat automatisoituneet ja niitä ei välttämättä ilman ulkopuolista apua tule kyseenalaistaneeksi, ei se kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö niitä voisi muuttaa.  Voi muuttaa ajan kanssa,rauhassa, rohkeudella itseen tutustuen. Tutustuen kaikkiin sisällä oleviin tunteisiin ja puoliin itsestä. Kuulostellen mitä ne kertovat minusta ja menneisyydestä. Pohtien miten niitä haluaisi muokata ja mitä voisi hyväksyä.

Aikaa se ottaa, mutta mitä siitä…niin kauan kuin on elämää on toivoa. Se on juuri näin, vaikkei sitä itse aina jaksaisi nähdäkään.

0

Terapeuttinen kirjoittaminen

Yhdysvaltalaisen traumatutkijan ja psykologian professorin James W. Pennebakerin kehittämä itsehoitomenetelmä voi tarjota helpotusta tilapäisestä ahdistuksesta tai murheista kärsiville.

20 minuuttia päivässä, viitenä päivänä. Itsehoitokeinona ja osana terapeuttista työskentelyä. Hyvä ja helppo keino vaikkapa ottaa tavaksi aika ajoin – kun on tarve puhdistaa mieltä, keventää oloa, tuulettaa tunteita, mikse myös jäsentää ajatuksia. Kannattaa kokeilla.

 

1. Varaa itsellesi 20 minuuttia kirjoitusaikaa viitenä peräkkäisenä päivänä.

2. Etsi rauhallinen paikka, jossa sinua ei häiritä kesken kirjoittamisen. Käytä ajanottoon herätyskelloa tai ajastinta, jotta et joudu vilkuilemaan kelloa kesken kaiken.

3. Päätä, mistä mieltäsi painavasta ongelmasta tahdot kirjoittaa. Kirjoita vapaasti ja rehellisesti. Kuvaile negatiivisia tunteitasi ja ajatuksiasi juuri sellaisina kuin ne ovat, mutta yritä tarkastella asiaa myös positiiviselta kannalta.

4. Älä välitä kielioppisäännöistä, puhekielisyydestä tai kirjoitusvirheistä. Muista, että tekstiä ei ole tarkoitettu kenenkään muun luettavaksi. Tärkeintä on, että saat ajatuksesi paperille.

5. Älä lopeta kirjoittamista kesken. Jos et keksi mitään uutta sanottavaa, voit vaikkapa toistaa viimeiseksi kirjoittamasi virkkeen. Ihannetilanteessa kynä ei nouse paperista kertaakaan.

6. Toista kirjoitusrupeama neljänä seuraavana päivänä. Voit jatkaa siitä, mihin viimeksi jäit, tai käsitellä samaa ajatusta uudelleen.

7. Lue kaikki aikaansaamasi teksti viimeisen kirjoituskerran jälkeen ja katso, millaisia ajatuksia se sinussa herättää.

8. Jos kirjoittaminen tuntuu helpottavan oloasi, ota se tavaksi. Voit toistaa harjoituksen aina, kun elämääsi ilmestyy negatiivisia tunteita aiheuttava pulma.

Lisää aiheesta Hesarin artikkelissa: Ahdistaako?  Kokeile terapeuttista kirjoittamista – Psykologin mukaan 20 min päivässä voi helpottaa oloa

0

Naisen alkoholismi

Inhimillinen tekijä: Tunnollisen naisen salainen elämä: Toimittaja Anne Flinkkilä kohtaa kolme naista, joilla oli salaisuus. He joivat. He hoitivat työnsä, perheensä, kotinsa ja illan palkintona odotti lasi viiniä, yksi olut. Ja ennen pitkää yksi lasillinen ei riittänyt. Kaikista heistä tuli alkoholisteja. Riitta, Stina ja Piia arvelevat edustavansa aika isoa joukkoa koulutettuja, itseltään paljon vaativia naisia, jotka illan hiljaisina tunteina lääkitsevät stressiään ja riittämättömyyden tunteita alkoholilla.

Onko uranaisen alkoholismi vieläkin tabu? HSTV:n Arka paikka-ohjelman vieraana on raitistunut toimittaja-toimituspäällikkö Riitta Castrèn, joka sai potkut juomisen vuoksi. Ohjelman juontaa kirjailija ja terapeutti Anja Snellman.

Vaaleankeltainen ajatus, teksti Päihdelinkin keskustelualueella: ”Tuijotin tovin avaamaani tyhjää viestikenttää Päihdelinkissä. Tähän sitä nyt sitten pitäisi naputella menemään, avata julkinen ikkuna ja tuulettaa viinanhajuiset ajatukset pitkin nettiä. En haluaisi, en kehtaisikaan, noloa koko homma – eikö tämän voisi nyt vaan sittenkin unohtaa ja ajatella, ettei mitään muutosta tarvita. Mutta en anna itselleni vaihtoehtoa enää. Eiköhän tässä ole jo riittävän monta vuotta täältä taustalta tullut luettua teidän vertaistukea toisillenne antavien oivaltavia ajatuksia, ahdisteltua ja todettua että noinhan se on. Ja sitten lähdetty juomaan vielä vähän lisää…”

Kuinkas sitten kävikään: ”Keski-ikäinen alkoholistinainen päättää raitistua – miten uudet reitit elämässä löytyvät? Miten alkoholista irrottautuminen onnistuu, miltä matka tuntuu? Miltä maailma näyttää, kun sitä ei alkoholilla lievennä? Pohdintoja laidasta laitaan…”

0

Erokriisi ja muita vaikeita tunteita

 

Vaikeiden tunteiden kohtaaminen on monelle tabu. Niitä ei halua käsitellä itsessä, eikä niitä koe voivansa kohdata toisessa. Vaikeat tunteet kuuluvat kuitenkin niin minulle kuin sinulle, ne ovat osa inhimillistä elämää. Jos asian haluaa kieltää tai kiertää voi olla kyse siitä, ettei ole missään vaiheessa elämää saanut oppia näiden tunnekokemusten käsittelystä ja niistä selviytymisestä.

Esimerkkinä vaikeasta tilanteesta ja erittäin vaikeista tunteista olkoon tässä ero, mikä on yksi elämän suurimpia kriisejä.  Väestöliiton artikkelissa Ero tuo mukanaan monenlaisia tunteita todetaan, että ero  aiheuttaa ahdistusta ja heikentää usein ainakin tilapäisesti ihmisen itsetuntoa. Ero tuo mukanaan monenlaisia tunteita. Kaikki tunteet, kuten suru, viha, aggressio ja pettymys kuuluvat asiaan. Eroon liittyvät usein myös vahvasti pettymyksen ja syyllisyyden tunteet. Moni saattaa myös hävetä sitä, että liitto ei onnistunutkaan vastoin suvun ja perheen odotuksia. Kaikille tunteille on oikeutus, niille on tilaa, niitä saa ja niitä täytyy käsitellä. Käsittelemättömänä tunteet jäävät mielemme taustalle ja saattavat vaikuttaa elämäämme pitkänkin aikaa.

Mitä se tunteiden käsittely on….no, se ei ole kontrollointia,  kieltämistä, tyrehdyttämistä, vaan….kohtaamista ja hyväksymistä.

Tunteiden kontrolloiminen on kuitenkin tavallista ja siihen on olemassa monenlaisia keinoja….selviytymiskeinoja…tai ei sittenkään. Pyrkimys selviytymiseen monenlaisilla keinoilla, kuten esimerkiksi suorittamisella, perfektionismilla, addiktioilla, mielyttämisellä tai vetäytymisellä.  Nämä selviytymispyrkimyksenä muokkautuneet keinot eivät poista kohtaamattomia tunteita, vaan ne paketoituvat toiseen muotoon, väistyvät piileskelemään muiden ”ongelmien” tai kiireen alle, tai ne turtuvat siedettävälle tasolle, joskus jopa hetkeksi unohdukseen.

Tunteiden käsittely tai hallinta siis tarkoittaa kaikkien tunteiden kohtaamista, niiden ääreen riittävällä tavalla pyshtymistä. Jos surettaa, niin surraan. Jos suututtaa, niin ollaan vihaisia. Jos tuntuu kateuden, katkeruuden tai mustasukkaisuuden tunteita,  niin pysähdytään  totemaan, että  minulla on näitä epämiellyttäviä tunteita. Näitä tunteita, joita en haluais, jotka jopa hävettävät. Joista olen halunnut ajatelle, että eivät kuulu minun valikoimaani. Mutta kuuluvat ne. Silti et ole huonompi kuin muut, vaan tavallinen ihminen tai ehkä vähän rehellisempi ja rohkeampi kuin moni muu!

Tunteiden kohtaaminen pelottaa, jos sitä ei ole harjoitellut. Tyypillinen pelko on se, ettei saa pidettyä tunneilmaisua turvallisella tasolla. Viilipyttymäisen rauhallinen henkilö saattaa pelätä hurjaa raivokohtaustaan. Siltä ne sisään suljetut tunteet tuntuvat, kaaokselta, hirmumysrkyltä, vastustamattomalta voimalta. Tässä pelossa on tuntunut tapeelliselta kehittää jokin yllämainittu ”selviytymiskeino”.

Palataan taas Väestöliiton artikkeliin: Eron alkutilanteen shokkireaktion jokainen eronnut henkilö kokee ainakin jollakin tavalla: Ei, tämä ei voi tapahtua minulle! Tämä alkutilanteen shokki voi näkyä vahvoina vihan tai surun tunteina tai selkeänä lamaannuksena ja asian kieltämisenä. Alkupaniikin jälkeen koemme yleensä tunteissamme reaktiovaiheen. Tämä tarkoittaa, että aletaan ymmärtää, että tosiasia, ero on todellinen. Tämän jälkeen vasta kyetään pohtimaan sopeutumista tilanteeseen ja suuntautumaan uudelleen tulevaisuuteen.

Erokriisi on aina muutoksen herättelijä. Ihmisissä on yllättävän paljon selviytymisen potentiaalia, ja eron voi jopa nähdä pakotettuna kasvumahdollisuutena. Erokriisin kautta monet ihmiset vasta oppivat näkemään omia vahvuuksiaan ja elämän potentiaalejaan. Eron kautta voimme oppia itsestämme uutta. Uskomalla itseemme ja luottamalla siihen, että kestämme kantaa muuttuvat elämäntilanteet, voimme kasvaa kotelosta perhoseksi ja voimme tehdä erokriisistämme itsellemme kasvattavan kokemuksen!

Jos on pakko kärsiä….niin mikä ei tapa, se vahvistaa!