0

Persoonallisuuden piirre vai häiriö?

Persoo­nal­li­suus­häi­riöitä luonneh­tivat poikkea­vasti koros­tuneet persoo­nal­li­suuden piir­teet, jot­ka aiheut­tavat yksi­lölle it­selleen tai muil­le huomat­tavaa hait­taa. Häi­riötä sairas­tavan on vai­keaa tun­nistaa piir­teiden ja nii­hin liit­tyvien on­gelmien yhteyttä. Persoo­nal­li­suus­häiriö on po­tilaan pa­ras yritys so­peutua peri­määnsä, kasvuym­pä­ristön ja nii­den yhteis­vai­ku­tuksen haas­teisiin, toteavat Max Karukivi ja Maaria Koivosto artikkelissaan Persoonallisuuspiirteistä häiriöiksi – kliinikon näkökulma

Persoonallisuushäiriöillä on raskas leima. Pitkään on ajateltu, ettei niille voida tehdä mitään, eikä tällainen ajatus ainakaan auta sen kummemmin sairastavaa kuin hoitavaakaan tahoa. Lisäksi ”kansan suussa” persoonallisuushäiriöistä puhuttaessa tarkoitetaan narsistisuutta, epäsosiaalista ja epävakaata persoonallisuutta, sekä psykopaattisuutta. Persoonallisuushäiriötä on paljon muitakin.

Persoo­nal­li­suus­häiriöt kehit­tyvät synnyn­näisten ja ympä­ris­tö­te­ki­jöiden yhteis­vai­ku­tuk­sessa. Van­hemman teh­tävä olisi aut­taa las­ta tunnis­tamaan, ymmär­tämään ja sääte­lemään tun­teitaan. Karukiven ja Koiviston artikkelissa käytetään esimekkinä epävakaata persoonallisuutta.

Epä­vakaan persoo­nal­li­suuden kehi­tyk­sessä lap­sen tun­teet ei­vät ole tul­leet kohda­tuksi hä­nen tarvit­se­mallaan ta­valla. Kasvuym­pä­ristö ei ky­kene aut­tamaan voimak­kaasti tun­tevaa, reaktii­vista las­ta ymmär­tämään, mis­tä hä­nen tunne­reak­tioissaan on ky­symys ja mi­ten nii­tä voi sää­dellä. Lap­sen omat tul­kinnat koke­muk­sistaan, käyttäy­ty­mi­sestään ja sen moti­vaa­tioista saa­tetaan ohittaa tai mitä­töidä.

Mitä­töinti kui­tenkin vies­tittää lap­selle, et­tä hän jo­ko ei tun­ne, mi­tä tun­tee, tai et­tä hä­nen ei pi­täisi tun­tea, mi­tä tun­tee. Sii­tä seu­raa hä­peän tun­ne, jo­ka voi al­kaa sä­vyttää ko­ko minä­kuvaa, Karu­kivi ja Koi­visto to­teavat.

Tun­teiden ohit­ta­minen joh­taa myös sii­hen, et­tei lap­si opi luot­tamaan koke­mus­tensa päte­vyyteen, vaan hän op­pii päin­vastoin kysee­na­lais­tamaan ja mitä­töimään tun­teensa ja mieli­pi­teensä. Seurauk­sena on, et­tä tun­teita ei eh­kä voi edes tun­nistaa, kun on taipu­vainen it­se mitä­töimään ne jo en­nen nii­den tiedos­ta­mista. Tun­teet täy­tyy kui­tenkin en­sin tun­nistaa ja hy­väksyä, jot­ta nii­tä voi­si sää­dellä.

Yllämainitut haastet ovat tuttuja psykoterapiassa. Persoonallisuuden ylikorostuneet piirteet tuottavat kantajalleen haasteita ja johtavat usein masennukseen ja/tai ahdistuneisuushäiriöihin. Pitkän psykoterapian fokuksessa on nimenomaan persoonallisuuden piirteisiin vaikuttaminen. Niitä ei voi kokonaan muuksi muuttaa, eikä siihen edes tarvitse pyrkiä. Persoonallisuuden piirteen näkeminen janalla, pitkällä janalla, jonka ääripäät ainoastaan tuottavat haasteita, on huomattavasti hyväksyttävämpi ja toiveikkuutta ylläpitävämpi näkökulma. Tottahan on, että tuosta samasta piirteestä on myös hyötyä, esimerkiksi vaativuus. Psykoterapeuttinen työstäminen kohdistuu piirteen hienosäätöön, ääripäiden heikentämiseen ja kykyyn käyttää persoonallisuutensa edullista aluetta.

Kannatan tuota Karukiven ja Koiviston esille tuomaa näkökulmaa ”parhaasta sopeutumisyrityksestä” yleisemmälläkin tasolla. Oireet ovat pyrkimys selviytyä. Siltä pohjalta ponnistetaan, mikä on annettu. Ongelmallista on, jos henkilö kokee, että kun ei ole parempaa pohjaa annettu, niin parempaan en sitten pysty. Silloin on keinot vähissä. Terapiassa onkin  tavoitteena lieventää mustavalkoista, ehdotonta ja jäykkää ajattelua, sekä saada henkilö tietoisemmaksi  myös vahvuuksistaan.  Tähän näkemykseen saa tukea Juha Kemppisen kirjasta Naamion takaa – persoonallisuuden mahdollisuudet (2010), jossa puhutaan häiriöiden sijaan persoonallisuuksista ja vältetään negatiivista leimaa.

0

Tyttöjen alidiagnosoitu autismi

Kirjoitus pohjautuu  Autismi- ja aspergerliiton sivuilla olevaan, useita tutkimuksia siteeravaan tekstiin Autismi ilmenee tytöillä eri tavalla

Tyttöjen autismi näyttäisi jollain tavoin sijoittuvan ikään kuin poikien autismin ja ns. normaalikäyttäytymisen väliin. Lisksi autismikirjon tytöillä ja naisilla on erikoispiirteitä ja/tai eirityistä voimakkuutta piirteissään verrattuna autistisiin poikiin.

Tytöt voivat olla taitavampia oireidensa piilottamisessa. Yksi syy alidiagnosointiin tarjoutuu tyttöjen kyvystä kompensoida ja piilotella oireitaan. Jopa niin, että jos ihmistä arvioidaan ainoastaan hänen ulkoisen käytöksensä perusteella, hänessä ei välttämättä huomata mitään poikkeavaa.

Tutkimusnäyttöä on siitä, että ystävyyden laadun ja empatian suhteen autismikirjon tytöt saivat yhtä paljon pisteitä kuin samanikäiset neurotyypilliset (ns. tavalliset) pojat, mutta vähemmän pisteitä kuin samanikäiset neurotyypilliset tytöt. Autismikirjon tytöillä näyttää kuitenkin olevan paljon suurempi tarve tuntea yhteyttä toisiin ihmisiin kuin autistisilla pojilla ja tytöillä esiintyy pakonomaista tarvetta lukea ja etsiä tietoa sosialaisen elämän säänönmukaisuuksista ja säännöistä.

Tyttöjen sosiaalinen elämä on raakaa ja se raakuus alkaa viimeistään murrosiässä.  Murrosikä on luonnollisesti haastavaa aikaa monille lapsille, mutta se on erityisen vaikeaa autismikirjon tytöille. Useat heistä pärjäävät vielä ala-asteen yksinkertaisten ystävyyssuhteiden maailmassa, mutta seinä tulee vastaan ala-asteen lopussa ja yläasteelle siirryttäessä, kun he astuvat tyttöjen välisen ilkeilyn ja flirttailun ja seurustelun hankalaan ja hienovaraiseen maailmaan. Vaikeus tulkita sosiaalisia vihjeitä ja monimerkityksyyksiä yhdistettynä ystävyyden kaipuuseen ja yksinäisyyteen on  kova ja hämmentävä paikka.

Yksinäisyys piinaa jatkuvasti sosiaalista yhteyttä kaipaavia autismikirjon ihmisiä, jotka eivät saa sitä. Baron-Cohenin ja hänen kollegoidensa vuonna 2014 julkaiseman tutkimuksen mukaan 66 prosenttia Asperger-aikuisista ilmoitti, että heillä on ollut itsetuhoisia ajatuksia. Se on noin kymmenen kertaa enemmän kuin valtaväestössä. Yksi kolmannes koehenkilöistä oli naisia, ja heillä esiintyvyys oli 71 prosenttia.

Autististen henkilöiden taipumus suoruuteen ja asioiden ottamiseen kirjaimellisesti voivat valitettavasti tehdä autismikirjon naisista ja tytöistä helppoja kohteita seksuaaliselle hyväksikäytölle. Tekstissä viitataan autistiseen naiseen, joka valaisee tätä väkivalta-alttiutta näin: Monet autistiset naiset ovat hyvin tietoisia omasta sosiaalisesta eristäytymisestään. ”Jos koet, että muiden on vaikea rakastaa sinua, tyydyt rakkauden suhteen vähempään”, hän sanoo.

Alidiagnosointiin vaikuttaa myös se, että  autismikirjon tytöt ja pojat leikkivät eri tavalla. Tutkimusten mukaan autismikirjon tyttöjen käytös on harvemmin niin toistuvaa kuin pojilla. Lisäksi, toisin kuin poikien kohdalla, ero tyttöjen neurotyypillisen ja autistisen kehityksen välillä ei välttämättä riipukaan niin paljon heidän kiinnostuksen kohteidensa luonteesta kuin niiden voimakkuudesta. Autismikirjon tytöt saattavat kieltäytyä puhumasta muusta kuin kiinnostuksen kohteestaan tai unohtavat antaa keskustelukumppanille suun vuoroa. ””Liian” on yleinen sana autismikirjon naisia kuvatessa. Liian paljon, liian voimakas, liian herkkä, liian sitä, liian tätä”

Muiden diagnoosien varjossa….syömishäiriöt, pakko-oireisto, ADHD?

Rinnastus syömishäiriöihin on uusi näkökulma, mutta mielenkiintoinen todellakin, kun sitä tarkemmin käy miettimään.

2000-luvun puolivälissä tutkijat King’s College London -yliopiston psykiatrin Janet Treasuren johdolla alkoivat tutkia ajatusta, jonka mukaan anoreksia voisi olla yksi autismin ilmenemistavoista naisilla, johtaen heidän alidiagnosointiinsa. ”Kognitiivisissa profiileissa on hätkähdyttäviä samankaltaisuuksia”, sanoo Kate Tchanturia, syömishäiriötutkija ja Treasuren kollega King’s College London -yliopistosta. Sekä autistiset että anorektiset ihmiset ovat usein jäykkiä, keskittyvät yksityiskohtiin ja ahdistuvat muutoksista. Lisäksi useat autismikirjon ihmiset pitävät tiettyjä makuja ja ruoan tekstuureja vastenmielisinä, heidän ruokavalionsa on usein hyvin rajoittunut

Autismi ja adhd esiintyvät usein yhdessä. Näin ollen helposti häiriintyvät tai hyperaktiiviset tytöt saavat usein adhd-diagnoosin, vaikka autismikirjo olisi sopivampi. Pakko-oireinen käytös, jäykkyys ja muutoksen pelko ovat tavanomaisia oireita sekä autismikirjon ihmisillä että pakko-oireisesta häiriöstä kärsivillä ihmisillä, mikä osaltaan viittaisi siihen, että autismikirjon naisia alidiagnosoidaan myös tässä ryhmässä.

Tutkimus etenee ja tietoisuus lisääntyy. Sillä aikaa autismikirjon naisten kokemukset voivat ehkä opettaa meitä olemaan suvaitsevaisempia naisten sosiaalisesti taitamatonta käytöstä kohtaan – tai vähemmän suvaitsevia miesten vastaavaa käytöstä kohtaan.

Englannin kielinen alkuperäisteksti Autism – it`s different in girls

0

Ole luonnossa ja lumoudu

Elä pidempään ja stressittömämmin, nuku paremmin, koe parempaa mielialaa ja vähempää ahdistusta, keskity intensiivisemmin……

Stressitaso ja verenpaine laskevat luonnossa. Lisäksi luonnossa oleskelu pidentää elinikää. Nimenomaan se, että luontoon mennään viikoittain tai päivittäin. Ei vain silloin kun on hyvä sää ja hyvä fiilis ja ehkä lomaakin. 

Tutkimuksen mukaan ulos kannat­taa lähteä, vaikka ei tekisi mieli, toteaa
eko- ja ympäristöpsykologi Kirsi Salonen. Kun ulkoi­lusta tekee joka­päiväisen tavan, huonoon­kin säähän tottuu. Jo lyhyt ulkoilu päivittäin lisää innostumista, iloisuutta ja valppautta esimerkiksi työpäivän aikana. Vastaavasti ahdistus, ärtymys ja hermostuneisuus vähenevät.

 

Lisää aiheesta Hesarin jutussa Luonnossa oleskelu pidentää elinikää, mutta vain jos ulkoilee tarpeeksi usein, ei vain hyvällä säällä, sanoo ekopsykologi.

Siis luonnossa oleminen ja siitä lumoutuminen kannattaa. ”Olen miettinyt mielipaikkojen ja ihmisen psyykkisen toiminnan yhteyksiä jo 1980-luvulta lähtien, kertoo psykologian professori Kalevi Korpela. Ymmärrys luonnon suuresta merkityksestä ihmiselle tuli oikeastaan sivutuotteena, kun lähdin miettimään ihmisten stressin ja tunteiden säätelyä ja niitä keinoja, mitä me käytämme palautuaksemme pettymyksestä tai surusta”.

 

Kyselytutkimuksissa on havaittu, että ihmiset ovat tyytyväisempiä elämäänsä, jos he asuvat lähellä viher- tai rannikkoaluetta. Maailmanlaajuisissa mielipaikkakyselyissä vain 10–15 % ihmisistä sanoo mielipaikakseen kaupunkiympäristön. Mitä kauempana viheralue on, sitä enemmän esiintyy sairastavuutta, Korpela kertoo. Yksi nyrkkisääntö on, että viheralueen tulisi sijaita 300–500 metrin etäisyydellä asuinpaikasta.

Luonnon huomioiminen ja hyödyntäminen on suhteessa ihmisen luontosuhteeseen, jota Korpelan mukaan voidaan pitää ikään kuin persoonallisuuden piirteenä. Perinteisesti me suomalaiset kai voimme sanoa aika suvereenisti, että meillä kaikilla on lapsuudessa suhteellisen hyvin kehittynyt luontosuhde.  Hivenen huolestuttaa, että tämä suhde on heikkenemmässä. Kyllä Suomessa metsiä ja järviä riittää, mutta tuntuu liian usein, että ne jäävät huomiotta ja siten hyödyntämättä.

 

Psykoterapiassa niin luonto kokonaisuutenaan, kuin ulkoilukin on esillä. Sitä pyritään hyvödyntämään monin tavoin.  Meillä Suomessa on puhdas ilma, jonka pienikin siemailu tekee hyvää. Kuta kuinkin neljä vuodenaikaa, jotka antavat monipuoliset luontokokemukset. Lunnossa on kauneutta, voimaa, rauhaa, luovuutta, elämän ihmettä. Nämä nyt äkkiseltään lähinnä näköaistin kautta koettuna. Kun otetaan muut aistit käyttöön, niin anti moninkertaistuu. Pitämällä silmät auki vaikka ihan vaan arkisella työmatkalla, on mahdollisuus nähdä monenlaista kaunista. Sellaista, jonka eteen on hyvä hetkeksi pysähtyä tai ainain säilöä kokemus muistiin, jotta siihen voi palata myöhemmin. Niin ja otammehan me paljon valokuvia, muustakin kuin itsestämme.

Luntosuhteensa hyvin tunnistavalle ihmiselle luonnon puuttuminen on katastrofi. Sitä ei välttämättä ymmärrä, ennen kuin kadottaa mahdollisuuden mennä metsään, käydä veden äärellä, olla raikkaassa ilmassa. Korvaavia kokemuksia voi ja kannattaa hakea monin tavoin, mutta ei autenttisuuteen pääse  kuvin tai äänitiedostoin, pakko myöntää.

 

Luontoa hoitokeinonan on käytetty iät ajat. Välillä tämäkin viisaus on päässyt vaipumaan unholaan. Ei aikoinaan esimerkiski mielisairaaloita rakennettu metsän keskelle ja järven rannalle ihan vaan huvikseen. No, nyt nämäkin laitokset tuodaan keskelle kaupunkia osaksi ”hyvinvointikeskusta”. Tuota, tuota….ehkä sieltä tehdään usein luontoretkiä jonnekin kauemmas….ehkä….pelkäänpä että ei kuitenkaan tehdä.

 

Joka tapauksessa luontoa kuitenkin hyodynnetään hoitokeinona nykyisinkin. Luonnossa oleskelun parantava vaikutus masennus- ja aihdistusoireistolle on kiistaton. Nykysin myös tiedetään, että esimerkiksi ADHD- henkilön keskittymiskyky on parempi luonnossa oleskelun jälkeen. Luontoympäristöillä on siis sekä keskittymiskykyä parantava vaikutus että fysiologinen stressiä alentava vaikutus. Näiden kahden kanssa tapahtuu vielä samaan aikaan mielialan parantumista.

Korpela jatkaa vielä, että luonnossa liikkuminen ei vaadi tahdonalaista keskittymistä, vaan se mekanismi lepää. Tämä on vahvasti vaikuttava tekijä. Lumoutumisen lisäksi on mitattu masennusdiagnoosin saaneiden ihmisten kielteisten asioiden vatvomista ja pyörimistä mielessä. Tämä vähenee luontokävelyn aikana. Aivotutkimuksissa on todettu aivan selkeä muutos luontokävelyn jälkeen niillä aivoalueilla, jotka ovat aktiivisia tässä vatvomisessa.

Tästä aiheesta lisää jutussa Hoida mieltäsi, lumoudu luonnosta

0

Ero on aina samalla myös uusi alku….

 

…vaikka se ei siltä pitkään aikaan tuntuisikaan. Ja vaikka uusien mahdollisuuksien näkemiseen menisikin tovi, jos toinenkin, niin se ei tarkoita sitä, että tulevaisuutta ei ole. Toiveikkuus joutuu tietysti sitä suuremmalle koetukselle, mitä kauemmin viipyy entisessä. Sellaista kiirettä ei kannata tavoitella, ettei ehtisi menneitä käsitellä pettymyksineen ja vihoineen, kaipauksineen ja suruineen. Mutta, menneeseen jumittumisesta ei ole mitään hyötyä, päinvastoin.  Se vahvistuu mihin keskityt.

Olipa kyseessä jätetty tai jättäjä, molempien parisuhde on rikkoutunut. Molempien tarpeet, toveet ja haaveet ovat saaneet valtavan kolauksen, osittain kokonaan romahtaneet. Jättäjällä on jokin aktiivinen visio siitä mikä on eron tavoite; päästä ensisijaisesti pois vallitsevasta pahasta tai saada mahdollisuus uuteen parempaan. Jätetyllä on yleensä kuljettavana oma matkansa, enne kuin pystyy torjutuksi tulemisen tuskaltaan näkemään ”pahan loppumisen” tai ”uuden mahdollisuuden”.

Jättäjän visio paremmasta ei välttämättä toteudu sellaisenaan….mutta, siitä voidaan olla mielestäni varmoja, että kunnossa oleva parisuhde ei kariudu. Eli se entinen, jota etenkin jätetty kaipaa, ei ollut hyvä parisuhde, ainakaan molemmille. Toimivaan, onnelliseen ja hyvinvointia tulkevaan parisuhteeseen tarvitaan kaksi henkilöä, jotka kokevat riittävällä tavalla samoin ja jotka molemmat ovat sitoutuneet huoltamaan parisuhdettaan.

Jättäjäkin kaipaa jotain entisestä, koska kai kaikissa parisuhteissa on jossain vaiheessa ollut jotain hyvääkin, ehkä paljonkin. Eroprosessiin kuuluvat normaalisti monenlaiset tunteet, välillä hyvinkin ristiriitaiset. Kaikille tunteille pitää antaa mahdollisuus tulla esille ja puretuiksi jotta ne laantuvat sille tasolle, että niiden kanssa voi elää. Osasta tunteita voi olla tarpeen pystyä luopumaankin, sitten aikanaa. Mutta, työstymättömästä tunteesta ei pääse irti.

Marika Rosenbergon tekstissä  Irrottautuminen on eron hyväksymistä ja tulevaisuuteen suuntautumista todetaan, että irrottautumisen etenemisen paras mittari on kokemukseni mukaan se, että oma elämä alkaa kiinnostaa enemmän kuin entisen puolison tekemiset. Toinen selvä merkki on se, ettei entinen kumppani herätä enää tunnekuohuntaa, vaan alat nähdä hänet erillisenä ihmisenä, jolla on omat kasvuhaasteensa. Kun alat huomata eron antamat mahdollisuudet ja alat kiinnostua uudesta elämästäsi, olet jo pitkällä. Ero on aina samalla myös uusi alku.

0

Lentopelko

Lentopelkoa ei aiheuta yksin lentäminen, vaan siihen vaikuttavat muutkin tekijät kuten ahtaan ja korkean paikan kammo. Lentokoneen hallitsemattomuus on vaikuttava tekijä, koska matkustaja ei ohjaa lentokonetta eikä voi poistua koneesta kesken lennon.

Lentäjät ja matkustamohenkilökunta ovat tottuneet auttamaan lentopelosta kärsiviä. Asiasta kannattaa rohkeasti mainita heti lennon alussa – näin henkilökunta osaa ottaa asian huomioon ja kertoo esimerkiksi erilaisista lennon aikana syntyvistä äänistä.

Norwegianin lennoilla on myös koneeseen tultaessa ohjaamon ovi auki niin, että halutessaan pelkäävä matkustaja voi käydä tervehtimässä kapteenia ja perämiestä, kertoo Norwegianin lentokapteeni Ilkka Luode. Tutustuminen voi helpottaa oloa.
Tieto ei lisää tuskaa, päin vastoin. ”Vinkkinä kehottaisin ajattelemaan faktoja, ei mielikuvia” 

Konstit on monet ja aina voi keksiä uusia. Tässä joitain lentopelkoisilta koottuja esimerkkejä: Rauhoittavat lääkkeet, lukeminen, musiikin kuuntelu, sudokujen ratkaiseminen, virkkaaminen (muovipuikkoja voi viedä koneeseen), lennon käyminen läpi etukäteen kotona tietokonesimulaattorilla, huumori, vierustoverin kanssa keskusteleminen, perusteellinen lentokoneaterioiden avaamisen taitoon perehtyminen, ja tiedon hankkiminen lentokoneen tekniikasta. Tilastotietokin auttoi joitakuita. Myös placebo toimi, eli rauhoittavien lääkkeiden mukana pitäminen ilman, että niitä varsinaisesti syö.

Lista lentopelkoa lievittävistä keinoista löytyy Suomen iIlmailupalvelujen lentopelkokurssin materiaaleista: 12 kohdan muistilista lentomatkaa varten

Pelkoihin käytetään psykoterapiassa altistushoitoa, eli kuljetaan kohti pelkoa asteittain totuttautuen. Samaa voidaan soveltaa lentopelkoon, matkalla on monta porrasta, mutta itse lentämistä ei monikaan voi tehdä niin usein, että sille ehtisi varsinaisesti altistua. Siispä, käytetään mielikuva-altistusta.  Sitä käytetään usein altistushoidossa ennen kuin ryhdytään altistamaan ns. in vivo. Lentopelossa mielikuva-altistus on koko ajan suuressa roolissa.  Kannattaa altistaa itseään konkreettisesti kaikelle mille voi ja lisää elektroniikan avulla ja lisää omissa mielikuvissa.

On olemassa verkossa toteutettavia lentopelkokursseja, esim. täältä eroonlentopelosta.fi 

On näköjään olemassa myös lentopelkokursseja, joilla lennetään, saadaan tietoa lentokoneen toiminnasta ja jopa sammutellaan ilmassa moottori ja laskeudutaan lähimmälle kentällä. Kurssi-infossa korostetaan, että kurssilla keskitytään täysin konkreetisiin asioihin, kurssilla, eli lennolla ei ole mukana ketään psykologian alan ammattilaista. En laita linkkiä tähän.

Pelottavaan asiaan tutustumisessa ja totuttelemisessa kannattaa käyttää aikaa. Shokki”hoitojakin” markkinoidaan, mutta käyttäisin aikaa.

Altistusohjelmaan jokainen miettii omat portaat. Suurin pelko / pahin tilanne on 100% ja siitä ales päin mietitään 10 prosentin välein vähemmän pelottava tilanne. Harjoittelua ei kannata tehdä alle 50 % pelolla tai ahdistuksella, eli on tarkoituksenmukaista joutua olemaan riittävästi epämukavuusalueella.  Altistaminen kannattaa ottaa ohjelmaan sännöllisesti ja kutakin altistusporrasta harjoitellaan niin kauan, että ahdistus  / pelko häviää kokonaan tai lievittyy todella oleellisesti, eli hyvinkin siedettävälle tasolle.

Kokosin tähän joitain videota, joiden kautta pääsee aistimaan lentokonetta ja lentomatkustamista.

What is it like to go to in an airplaine. Isä teki lentämistä pelkäävälle pojalleen videon koko lentomatkustamisprosessista. Mainio.

How does it feel to fly  Matkustamon ikkunasta otettua videokuvaa noususta, pilvien yläpuolella lentämisestä ja laskeutumisesta.’

Airbuss A380 fly to Emirates  Vajaa seitsemän  minuutin video  täydestä matkustamosta realistisine äänineen.