0

Sisäinen puhe

Sanoinko ääneen vai ajatelinko vain….onko tuttua? Joskus voi lipsastaa sana jos toinenkin ääneen yksin ollessa. Jos näin kävi, niin toivottavasti tuli kehuttua itseä. Sisäistä puhetta on negatiivista ja itseä tsemppaavaa positiivista. No, täytyy sanoa että tässä työssä tuo negatiivinen tulee varsin tutuksi ja keskeistä psykoterapiassa usein onkin negatiivisen sisäisenpuheen kääntäminen positiivisemmaksi.

Sisäinen puhe on ajatustemme jäsentämistä ja varmasti hyvinkin tavallista. Artikkelissa  Sisäinen puhe säätelee käyttäytymistä    todetaan, että valtaosa ihmisistä kuulee joskus äänettömän äänen puhuvan kehossaan, osoittavat tutkimukset. Sen tehtävä on auttaa ajattelemaan ja säätelemään käyttäytymistä. ”Kun puhut itsellesi, pääset hetkeksi itsesi ulkopuolelle ja saat perspektiiviä siihen, mitä olet tekemässä”, selittää ilmiötä psykologian professori Charles Fernyhough Durhamin yliopistosta. Tavoitteena on paitsi säätää toimintaa, kuten keskittymistä, myös motivoida.

Siis hiljaa hissukseen ja itsekseen teemme tätä varmaan kaikki joskus. Kaikki eivät ole tietoisia sisäisestä puheestaan eivätkä siis ajatustensa vaikutusvallasta.  Ajatuksilla voimme ohjata itseämme suuntaan jos toiseen ja esimerkiksi urheilussa ollaan opittu hyödyntämään itsen psyykkaamista onnistumiseen. Jos sanot itsellesi, etten varmasit ylitä tuota korkeutta, niin on aika ihme, jos ylität.

Ellei tällaista positiivista sisäistäpuhetta ole opetellut niin aika tavallinen tarina on se, ettei etukäteen uskalla sanoa, että muka onnistuu. Jos ei onnistukaan, niin sitten tuntuu tosi pahalta, parempi olla varuilta pessimistinen. Mutta, jos kuitenkin kokeilisi itsenä kannustamista. Ei kaikki silloinkaan onnistu, mutta kokonaisuutena voisi mennä paremmin.

Tuossa aiemmin mainitussa artikkelissa sanotaan, että itsen puhuttelu minä-muodossa tai nimellä on vieläkin vaikuttavampaa, kuin yleisellä tasolla positiivinen puhe. Puhuttele siis itseäsi oikein kunnolla, mutta kannustavasti.

Negatiivista puhetta ei tarvitse opetella, se on liiankin verissä. Mikä valtava latistus ja ennalta epäonnistuminen onkaan mielessä totta ja ainut vaihtoehto, jos ei osaa muuta ajatella, kuin soimata itseään aiemmista epäonnistumisista. Tai ei voi uskoa itseensä minkään vertaa, ei sen vertaa, että päästäisi itsensä edes kokeilemaan.

Kun joskus pyydän, että asiakas sanoisi itsestään jotain positiivista, niin saattaa se kehu tulla hiljaisella äänellä, nopsasti ja ei silmiin katsoen. Ihan kuin vahingossa, vältellen….mutta hyvä että niinkin. Kyllä se vahvistuu, jos sitä harjoittelee. Se lisääntyy, mihin keskittyy!

Ja, ei se kamalaa ole jos ajattelee välillä ääneenkin. Voit sanoa, että itseäni tässä vähän muistuttelen.  Ja kukas sen kissan hännän nostaa, ellei kissa itse.

Miouw =)

0

Ystävällinen itselle, kenelle muulle muka?

Itselle kannattaisi ja kuuluisi olla ystävällinen. Harmillisen vaikeaa harmillisen monelle, mutta eipä siinä mittään…

…Sitäkin suuremmalla syyllä harjoittelemaan!

 

Lukases tuolta: Itsemyötätunto – Miten olla ystävällinen itselle?

 

Miten puhut itsellesi? Onko sisäinen äänesi soimaava, tuomitseva tai vaativa?

Kohtele itseäsi lempeästi: Itsemyötätuntoa voi verrata lempeään ja kannustavaan vanhempaan, joka tukee myötätuntoisesti ja empaattisesti silloinkin, kun on vaikeaa, asiat menevät pieleen, epäonnistuu tai on hankala.

Salli epätäydellisyys: Myötätuntoinen ihminen sallii itsensä olla epätäydellinen, epäonnistua ja mokata.

Salli itsellesi kaikki tunteet: Myötätuntoinen ihminen ymmärtää, ettei kaikki ole niin kuin haluaisimme, ja että elämään kuuluu vaikeita, kestämättömältäkin tuntuvia asioita ja tunteita.

Huolehdi omista tarpeistasi: Myötätunto on vastuun ottamista omista tarpeista ja omasta hyvinvoinnista.

Pidä kiinni omista rajoista: Myötätunto ei tarkoita periksi antamista ja muiden tahtoon myöntymistä vastoin omia mielipiteitä, arvoja ja tarpeita.

 

0

Surematon suru…

…kyynistää ja katkeroittaa.

Mitä tapahtuisi, jos myöntäisi menetyksensä arvokkuuden?

Kyyninen ihminen on iloton ja epäilevä. Tunteellisesti hän on poissaoleva, joten myötätuntoa on turha odottaa. Hänen asenteensa elämään on kiinnostumaton. Millään ei ole merkitystä, joten miksi yrittää. Menköön niin taikka näin.

Kyynisuutta ei valita, siihen ajaudutaan. Kukaan ei haluaisi olla kyyninen ja jos totta puhutaan, niin ei kai kukaan haluaisi olla kyynikon kanssa. Pääseekö nykyisin kyynisyydestä tai kyynikosta eroon, jos negatiivista kuorma vyöryy kotiin netin täydeltä?

Kyynisyyden elämänkaari alkaa surusta. Aina kun ihminen kokee pettymyksen, hänessä herää surun tunne. Surun tunne kertoo, että asia, jonka menetimme, oli aidosti arvokas. Suru ei ole miellyttävä, eikä helppo tunne, pahimmillaan se on musertava. Sureminen on kuitenkin menetyksen jälkeen välttämätöntä. Se on tunnetasolla hiljattaista havahtumista siihen, että elämästä katosi jotain. Samalla se suuntaa ihmistä jatkuvasti kohti uutta. Suremalla ihminen sopeutuu uuteen tilanteeseen ja pystyy hiljalleen päästämään irti siitä, minkä menetti. Maailma avautuu suremisen edetessä hyvänä paikkana, jossa ei ole pelkkää menetystä ja itkua.

Mikäli suru jää surematta, katkaisee ihminen yhteyden tunteisiinsa ja tarpeisiinsa. Samalla hän sulkee itseltään mahdollisuuden hyvään elämään.

Kukaan ei varmaan jätä surua surematta, mikäli siihen pystyisi. Ei ole riittävän tukevia ihmisiä ympärillä, voi olla jopa ihmisiä joille on todistettava, ettei minua mikään murra. Ei ole ehkä mahdollisuutta itse surra, jos kannattelee toisia. Ei ehkä pysty suremaan, kun on selvittävä yhtäaikaisesta toisesta surusta tai muusta raskaasta tilanteesta.

Suojana toimii kieltäminen, ”pitäkää tunkkinne”.

Kun yhteys omiin tunteisiin katkeaa, alkaa ihmisen perusolemus muuttua harmaaksi. Hänen tunne-elämänsä on latteaa, sillä epämiellyttävien tunteiden torjuminen vie häneltä myös positiivisemmat tunteet. Tunne-elämä tulee kokonaisuutena, eikä siitä voi valikoida vain haluttuja osia. Jos väistää oman surunsa, menettää myös ilon. Yhteys omiin tunteisiin on joko auki tai kiinni, eikä sieltä voi valikoida pelkästään haluamiaan palasia. Kun kyyninen näkee muiden ilon ja innostuksen ja kaiken sen, mitä hän on vailla, herää hänessä luonnollisesti katkeruus.

Katkeran ihmisen puhe on kitkerää, turhautunutta ja negatiivista, sanalla sanoen voimia vievää. Moni katkeruudesta kärsivä kaataa pahaa oloaan muiden niskaan välittämättä vastaanottajan olotilasta. Heillä on oikeus, koska heillä on niin vaikeaa. Ja ylittävät itse toisten rajoja juuri tuolla kaatamistaktiikalla.

Mitä tapahtuisi, jos katkeruutta ei enää olisi? Voisi joutua kohtaamaan pettymyksen, surun ja kaikki ne rajanylitykset, joiden kohteeksi on joutunut. Voisi joutua kohtaamaan pettymyksen, surun ja kaikki ne rajanylitykset, joiden kohteeksi on joutunut. Juuri tuo on varmasti se syy, miksi katkeruudesta on niin vaikea päästää irti. Katkeruuden kannen alla piilottelevat tunteet, jotka sattuvat. Ne saavat oman olon avuttomaksi ja heikoksi. Vihassa on voimaa, surussa ja pettymyksen tunteessa ei.

Miten katkeruudesta voi päästä irti? Työstämällä pohjia myöten kaikki se vääryys, jota on joutunut kokemaan. Ei uhrina, marttyyrina vaan itsestään ja tunteistaan vastuuta ottavana aikuisena ja vaikuttajana.

Lue lisää alla olevista linkeistä:

Kuinka ilo katoaa elämästä – kyynisyyden läpileikkaus

Älä uhraa elämääsi katkeruudelle ja vihalle

Katkeruus on pettyneen suojakuori

Kyyninen epäluottamus – Someen jatkuvasti negatiivisia päivityksiä lateleva ei välttämättä tunnista olevansa negatiivinen