Valintoja

Kaikkea ei voi saada

Saat sen mihin päätät keskittyä

Valitse oikein

Valitse ylipäätään jotakin

Onko vaikeampi valita, jos on aiemmin ollut vähän – pitää valita mitä ottaa ?

Vai onko vaikeampi valita, jos on ollut paljon ja pitää luopua jostakin?

Monella on tunne. että on ohjautunut elämässä jostakin määrittelemättömästä syystä, mutta onko sekin valinta, ettei valitse? Onko vastuunottaminen vaikeaa? Eiko ole oppinut ottamaan vastuuta, koska ei ole saanut vastuuta?

Arvot ja valinnat: Mihin painotat? Aina valintoja tehdessä ei voi tietää, mistä samalla joutuu todellisuudessa luopumaan. Jos tietäisi, voisi moni valinta jäädä tekemättä, ei sillä ettäkö valinta olisi huono ja saanutkin jäädä tekemättä, vaan siksi, että  muutoksen tekeminen on muutenkin vaikeaa ja pelottavaa. Jos mieli takertuu menetyksiin, se ei kannusta toimimaan. Näin joillekin käy ja he jäävät olemassa olevaan tilanteeseen, oli se sitten miten huono tahansa, valinta sekin. Vai onko? Jos tuntuu, että ei ole valinnan madollisuutta, on vain pakko sopeutua tilanteeseen. Mitä jos kysyt itseltäsi, että onko kuitenkaan? Jos vastaat, että ei välttämättä ole, niin mitä kohtaat, mistä joudut ottamaan vastuun, miten paljon joudut sietämään epävarmuutta…? Vaikeita asioita, mutta silti välillä todellakin kohtaamisen arvoisia.

Joillekin on helpompaa asennoitua siihen että, jotain saadaksen joutuu luopumaan jostakin muusta. Toisille tämä on sietämätöntä. Onko tuo ensimmäinen tyyppi liian vaatimaton vai tuo jälkimmäinen liian vaativa? Onko ensimmäinen saanut riittävästi elämän peruseväitä, jolloin luopuminen ei tunnu niin kohtalokkaalta, ei romuta minuutta? Vai onko hän alistuja joka ei usko että asioihin voi vaikuttaa? Määrittääkö jälkimmäinen itsensä ja arvonsa ulkoisten tekijöiden kautta, jos sisällä piilee mitättömyys? Onko ensimmäinen pääsääntöisesti sopusoinnussa elämän kanssa ja jälkimmäinen taistossa? Näitä ja monia muita seikkoja on pohdittavana, kun elää jonkinlaista murroskohtaa elämässään.

Joskus on voinut joutua äkkiseltään ja ehkä vastoin tahtoaan tilanteeseen, ettei voi jatkaa entisellään ja on tehtävä valintoja. Onko silloin helpompaa, kuin jos olisi lähtenyt itse työstämään muutosta? Voisi luulla, että oma motiivi on helpompi, mutta ei välttämättä, koska silloin voi ajatella, että olisin voinut kuitenkin jatkaa entisellään, jolloin en olisi joutunut uusiin haasteisiin, enkä luopumisiin. Mutta olisiko elämää todella voinut jatkaa entisellään….Muutoksen moninaisissa kuohuissa voi välillä unohtua se usein hyvinkin pitkä prosessi, joka on ajanut muutosta kohti. Voi unohtua ne hetket, joilloin on epätoivoisena ajatellut, ettei näin voi jatkua.

Jos oma valinta kaduttaa, kertooko se siitä, että on vaikea luottaa omiin valintoihin yleisesti? Vai enemmän siitä, että ei voinutkaan vaikuttaa muutoksen toteutumiseen niin paljon kuin odotti? Tuliko sietämättömän paljon hallitsemattomia asioita? Joutuiko pysähtymään itsenä äärelle ja katsomaan kipeitä asioita suoraan silmiin? Mikäli, niin eikö olekin hyvä, että näin kävi? On se hyvä, mutta se ei tunnu hyvälle, valitettavasti on näin.

Pysyvyys on tuttua ja turvallista, muutos haastellista ja samalla mahdollisuus parempaan. Aina tätä ei jaksa tai uskalla ajatella, silloin tarvitaan joku / jotkut muistuttamaan, että oikealla tiellä olet ja itsellä on hyvä olla muistukkeita toivosta. Koru, motto peilissä, sopivat sanat avaimenperässä tai puhelimen herätyksen tekstissä, tatuoinnissa, jne…

Psykoterapeutti on luovan työn tekijä

Terapeuttinen luovuus. Psykoterapeutti on luovan työn tekijä. Näin olen aavistellut jo pitkään, nyt sattui tätä käsittelelevä kirjoitus silmiini ammatillisessa suljetussa ryhmässä, minkä vuoksi en kyseistä juttua tähän linkitä, mutta ajatuksia siis…

Luovuutta käytetään terapiaprosesseissa monella tavalla, esimerkiksi musiikki- kuvataide- ja tanssiterapiassa, sekä psykodraamassa. Nyt en puhu näistä, vaan psykologisesta luovuudesta ja luovasta ajattelusta.

Psykoterapiaa voi tehdä manuaalipohjaisestikin, kyllä……mutta se ei ole koskaan ollut minun tapani suhtautua asiaan. Manuaalit antavat hyvää pohjastruktuuria ja toimivat ikään kuin tarkistuslistoina siitä, mitä noin niin kuin yleisesti kannattaa ottaa huomioon kyseisen aihepiirin kohdalla. 

Minä koen, että luovuus terapiatyössä on teoriatiedon, työkokemuksen, elämänkokemuksen ja jossain määrin myös erilaisten terapeuttisten lähestymistapojen yhdistelemistä. Yhteiskunnallisten ilmiöiden, ajankuvan ja eri kontekstien tutkimista ja vertailemista asiakkaan tilaan ja tapaan toimia, ajatella sekä tuntea. Uuden tiedon hakemista. Kurkkaamista asiakkaan lähimenneisyyteen muutaman sukupolven laajuudella ja visioimista tulevaisuuteen. Mielikuvien ja mielikuvituksen  käyttämistä. Kehollisten kokemusten linkittämistä psyykkiseen kokemiseen. Huikemmillaan se on sitä, kun huomaa keskustelun kuluessa luovansa yhdessä asiakkaan kanssa uusia näkökulmia ja uutta ymmärrystä, myös itselle.

Terapeutti, kuten kukaan muukaan työntekijä ei ole aina yhtä luovassa olotilassa, eli sekin pitää sietää, että ihan parastaan ei aina pysty antamaan. Samaa ei voi myöskään odottaa asiakkaalta. Pitkissä terapioissa onneksi on riittävästi aikaa olla välillä vähemmän luova ja silti ehtii  prosessoimaan, muokkaamaan, muuttumaan ja luomaan. Voi senkin sanoa, että toiset asiakkaat inspiroivat enemmän luovuutta, kuin toiset. Psykoterapia tapahtuu vuorovaikutuksessa.

Alla hienosti ilmaistuna samaa asiaa:

Tor-Björn Hägglund viittaa psykoanalyytikko Erns Krisiin Psykoterapiasäätiö Monasterin sivuilla julkaistussa kirjoituksessa, Luovuus: Psyykkisenä tapahtumana luovuus on uudenlainen ideoiden, ajatus- ja tunnekuvien yhdistelmä. Luotu uusi yhdistelmä on enemmän kuin pelkkä yhdistettyjen aineksien summa. Näiden lisäksi luotu yhdistelmä sisältää luovan henkilön tai henkilöryhmän omakohtaisen panoksen, joka yhdistää luovan aikaansaannoksen sen luojaan. Luovuus on siten psyyken sisäinen tapahtumasarja, joka on enemmän kuin teknillinen taito, taiteellinen imitaatiokyky ja aktiivinen aikaansaaminen yleensä. Vain ihminen pystyy psyykkiseen luovuuten, koska tämä edellyttää pitkälle kehittynyttä persoonallisuuden struktuuria

Hägglund jatkaa: Luovuus sitoo ihmisiä yhteen. Koetaan yhteenkuuluvaisuudentunnetta jaetun ajatus- tai tunnesisällön suhteen. Luovuudessa koetaan arvokkaana se, että voidaan jakaa toisen henkilön kanssa yhteisenä asiana jotakin hyvin henkilökohtaista ja omaa arvoa lisäävää. Näin ollen luovuus vähentää tai poistaa kokonaan yksinäisyyden, irrallisuuden ja ulkopuolisuuden tunteen, joka aina enemmän tai vähemmän liittyy tasapainottomaan tai häiriintyneeseen mieleen.

Anna aivoille vähän tylsyyttä ja mustikoita

Ihmisen aivoista on käytössä vain pieni osa, jostain on jäänyt mieleen että kymmenisen prosenttia, mutta se ei tarkoita sitä, että aivoja kannattaisi huoletta kuormittaa ajattelematta niiden hyvinvointia. Jos aivoilta kysyttäisiin, niin ne haluaisivat olla  välillä ihan rauhassa, muutenkin kuin ihmisen nukkuessa. Ei ne aina halua olla rauhassa ja käyttämättä, ne toivovat sopivaa, kohtuullista  ja monipuolista kuormitusta. Ja seuraavaksi aivot toivoisivat, että vatsaa hellittäisiin ruoalla, joka pitää suoliston rauhallisena. Aivot toimittavat valvojan ja tasapainottajan virkaa tässä ihmiselon kokonaisuudessa, kehossa ja mielessä. Aivot ovat tyytyväisiä silloin, kun missään ei vilku varoitusvalo tai pärise hälytyssummeri.

Ylen:n Akuutin artikkelissa aivotutkija Katri Saarikivi toteaa, että  lyhytaikainen ja maltillinen stressi parantaa esimerkiksi ongelmanratkaisutaitojamme, keskittymiskykyämme ja saa luovuutemme puhkeamaan kukkaan. Myös vastustuskykymme paranee. Esimerkiksi puheen pitämisen on todettu lisäävän tappaja- ja valkosolujen määrää veressä. Lisäksi myönteinen, lyhytkestoinen stressi saa kehon tuottamaan tärkeitä välittäjäaineita kuten dopamiinia ja noradrenaliini. Näitä aineita tarvitaan, jotta aivojen etuotsalohkot toimivat hyvin. Etuotsalohkot taas tukevat kaikkea yhtään monimutkaisempaa aivotoimintaa. Ne vastaavat esimerkiksi empatiasta ja luovasta ajattelusta, Saarikivi selventää.

Kaikki on mainiosti niin kauan kun stressi kestää vain hetken. Jos malja kuitenkin täyttyy yli äyräiden, stressin alun perin myönteiseksi tarkoitettu vaikutus kääntyy päälaelleen. Stressin pitkittyessä välittäjäaineita, kuten dopamiinia ja noradrenaliinia, erittyy liikaa. Silloin ne eivät enää tue, vaan päinvastoin häiritsevät aivojen toimintaa. Voidaan sanoa, että sisäinen pomomme menee pois päältä. Esimerkiksi tunneimpulssit ryöpsähtävät herkemmin esiin. Suunnitelmallinen toiminta tai monimutkainen ajattelu eivät onnistu. Lisäksi tarkkaavaisuutemme ja muistimme heikkenee, samoin vastustuskyky.

Pahimmassa tapauksessa stressi saattaa kirjaimellisesti nakertaa aivojamme. Esimerkiksi krooninen työstressi on yhdistetty kudostuhoon etuotsalohkojen alueella. Aivokuvissa tämä näkyy keskushermostomme muodostavien harmaan tai valkean aineen tilavuuden pienenemisenä. Jos etuotsalohko ei toimi ei toimin myöskään luovuus. Tähän on varmasti tlrmännyt jokainen, joka yrittää tejhdä luovaa työtä umpi uupuneena. Saarikivi nostaa esille työpaikoilla näkyvän ikävän imiön, stressillä kehumisen.

Turhan usein kuulee, että työpaikoilla kehutaan ylisuorittamisella ja uupumuksella. En ehtinyt  nukkua viime yönä(kään), enkä ehtinyt syödä työpäivän aikana. Loma meni sensijaan nukkuessa, jne.  HEI, nyt olen kuullut yhdestä työpaikasta, jossa tiimi on ottanut yhteiseksi tavoitteeksi välttää ylityöt ja muutenkin liialisen suorittaminen. He valvovat toinen toisiaan ja muistuttelevat tarvittaessa, että tunnit on täynnä, sinä et tee tällä viikolla enempää. Loistavaa!

Aivotuhoja voidaan korjata, ainakin osittain, ja aivojen toimintaa voidaan tukea positiivisella, oiekein mitoitetulla kuormittamisella. Joka tapauksessa Saarikivi kehottaa ehdottomasti etsimään omat tervet rajat ja olemaan välillä tylsyydessä.  Lue lisää artikkelista Pitkittynyt stressi tuhoaa aivoja 

Toisessa Ylen Akuutin artikkelissa integratiivisen neurotieteen ja psykiatrian professori Hasse Karlsson Turun yliopistosta toteaa, että suolistomme bakteeristolla ja ruokavaliolla saattaakin olla aivojen kehitykseen isompi vaikutus kuin on aiemmin tiedetty,

Suolistossa on oma autonominen hermostonsa ja iso joukko hermosoluja sekä välittäjäaineita, jotka toimivat vähän samaan tapaan kuin aivommekin. Informaatio kulkee aivoista suolistoon, mutta myös toisin päin. Esimerkiksi ihmisen pisin hermo, parasympaattinen kiertäjähermo, kuljettaa informaatiota suolesta aivoihin. Suolistossa mikrobisto osallistuu muun muassa mielialoihimme vaikuttavien, aivoille välttämättömien välittäjäaineiden valmistamiseen. 90 prosenttia aivojemme välittäjäaineista syntyykin suolistossa.

Kolme vinkkiä terveempään suolistoon. Bakteeriopin professori Pentti Huovinen kertoo, että on kolme keinoa, jotka tutkitusti auttavat:

1.Vähennä tulehdustilaa tuunaamalla ruokavaliota

Ihminen pystyy tuunaamaan oman suolistonsa mikrobistoa parhaiten ruokavaliolla. Meillä on epidemiologista tutkimusaineistoa siitä, että ihminen voi paremmin syömällä paljon kasviksia, vihanneksia, marjoja, hedelmiä ja täysjyvätuotteita. Oikein rasvainen eläinperäinen ruoka ja sokeri edesauttavat elimistön tulehdustilan syntymistä. Kasvisvoittoisen ruoan syönti sen sijaan vähentää tulehdusreaktiota. Ruoka vaikuttaa elimistön immuunivasteeseen ja jättää suolistoomme niin sanotun immunologisen muistin siitä, mitä olemme syöneet.

2. Möyri maata, syö marjoja, poimi sieniä!

Varmaa on, että jos asut koko ikäsi kaupungissa ilman mitään luontokontakteja, mikrobiston moninaisuus kärsii ja köyhtyy.  Olisi todella tärkeää, että olisimme luonnossa enemmän ja kohtaisimme luonnon bakteereita. Möyri maata, syö marjoja, poimi sieniä ja niin edelleen. Jo pelkästään metsäilman hengittäminen on hyväksi.

3. Liiku sydämesi kyllyydestä, myös se tekee suolistolle hyvää!

Myös liikunta kannattaa, kun oman suoliston hyvinvointia haluaa parantaa. Jyväskylän yliopiston tuoreen tutkimuksen mukaan kes­tä­vyys­lii­kun­nalla on positiivinen vaikutus suo­lis­to­mik­ro­biston koos­tu­muk­seen.

Tutkimuksessa selvisi, että kuuden viikon liikuntaharjoittelun jälkeen mahdolliset tulehduksenaiheuttajamikrobit (proteobakteerit) vähenivät, ja tehokkaaseen aineenvaihduntaan liitetyt mikrobit (akkermansia) puolestaan lisääntyivät vajaan parinkymmenen koehenkilön suolistossa.

Lopuksi Karlsson ja Huovinen viittaavat siihen, että tulevaisuudessa suolistmikrobien tuunaus voisi olla kenties ahdistuksen ja masennuksen hoitomuoto? Lue lisää artikkelista Suolistobakteerit ovat yhteydessä aivojen hyvinvointiin

Täältä pääset lukemaan Aivoliiton sivuilla olevaa Aivoruokaa-listaa, jonka kärjessä komeilee mustikka, mutta monta muutakin ruoka-ainetta sieltä löytyy.

Suklaameditaatio


Maistelu viidellä aistilla, mitä parhain mindfulness- eli tietoisuustaitoharjoitus

Huomasin Sveitsiläisen suklaan valmistajan Lindtin sivustolta suklaan maisteluohjeet ja ajattelin, että tässäpä mindfulnessia parhaimmillaan. Pieni, mukava, monia aisteja hyödyntävä, lyhytkestoinen ja tosi helppo liittää omaan arkeen (varmasti monien kohdalla).

Käy kurkkaamassa ja varaa jo valmiiksi pikkaisen suklaata….   Maistele kuin mestari

Näkö: Tarkastele suklaan ulkonäköä, muoto, väri, paksuus…..

Tunto: Tunnustele suklaan pinnan rakennetta, annat ehkä suklaan sulahtaa hieman, ei liian paljon

Kuulo: Kuuluuko sisältä mitään….no ei ehkä kuulu =),  mutta kuinka raksahtaa poikki suklaapala, -patukka, -tikku…

Haju: Nuuhkaise ja nuuskuttele suklaan aromeja. Nyt ollaan jo lähellä suuta, muttä viivyttele vielä hetki….

Maku: Lopulta, anna suklaan sulaa suuhun. Nyt ollaan intensiivisimmässä vaiheessa. Älä kiirehdi, ota kaikki nautinto irti.

Pysähdy, vietä kiireetön hetki, jolloin et ole menneessä, etkä mieti tulevaa. Keskityt kaikilla aisteilla suklaan syömiseen, oikein luvan kanssa. Tämä nimittäin lisää sekä psyykkistä että fyysistä terveyttä. Säännöllisesti (ehdottomasti) ja kohtuudella. Vähempi muuten riittääkin, kun ottaa joka ainoasta palasta koko ilon irti. Ja hengittele rauhallisesti. Jos sattuisi niin, että kaikesta suklaan ihanuudesta huolimatta ajatuksesi  pääsisi karkaamaan muhin asioihin, niin palauta ajatus ensin hengitykseen, seuraa sitä hetken aikaa ja sitten palaa harjoituksesi pariin, eli SUKLAASEEN =)

Tietoisuustaitoharjoituksia tehdään vastaanotolla ikään kuin mainospätkinä, viitisen minuuttia istunnon alussa. Kokeillaan erilaisia harjoituksia ja suklaatakin on yleensä aina maisteltavana =) Harjoitushetket toimivat näytteinä, jotka toivottavasti innostavat treenaamaan kotona säännöllisesti. Erityisesti kannustan etsimään omanlaisiaan harjoitteita jotka ovat luontevasti sovitettavissa omaan arkeen. Kannustan tekemään pidempien ns. varinaisten minfdulness harjoitusten lisäksi lyhyitä muutaman  minuutin harjoitteita  useamman kerran päivässä.  Tunnustellen, kuulostellen kehoa, kuunnellen ympäristöä, katsellen, maistellen, haistellen, liikkuen ja tiedostaen hengityksen. Keskittyminen vain ja ainostaan käsillä olevaan  hetkeen irrottaa meidät menneestä ja tulevasta, pysäyttää kierrokset kesken työpäivän, antavat pienen lepotauon kivun kuuntelemisesta tai ahdistuksen tiedostamisesta.