0

Ihana passiivisuus

Vai onko se pelottava passiivisuus? ”Passiivisuus tuhoaa terveyden….vähennä istumista” otsikot huutavat.  Niin, passiivisuudella tarkoitetaan usein fyysisen aktiivisuuden puutetta, mistä muistutetaankin aiheesta. Arkiaktiivisuus on monien kohdalla vähäistä. Mutta nyt puhutaan aivojen  mahdollisuudesta levätä. Passiivisuus on sitä, että emme ole jatkuvassa aistiärsyketulvassa, emme mieti työasioita, ratko jatkuvasti pulmia, suunnittele seuraavia tekemisiä. Tällä tavalla passiivinen voi olla myös liikkeessä, mutta rennon rauhallisessa liikkeessä, vaikkapa levollisella kävelyllä.

”Kaikkien pitää olla koko ajan saatavilla, innostuneita kaikesta yötä päivää”, psykologi ja psykoterapeutti Nina Pyykkönen sanoo jutussa ”Aikaansaamisen arvostus on mennyt överiksi”, sanoo psykologi – 3 hyvää syytä olla tekemättä mitään Länsimaisessa kulttuurissa on aina korostettu tekemistä ja ihailtu aktiivisia ihmisiä, jotka saavat työssä ja vapaalla paljon aikaan. Digiaika on vain lisännyt painetta reagoida kaikkeen välittömästi.

1. Tutkimusten mukaan ihminen tarvitsee taukoja ja tyhjää tilaa ollakseen luova.

2. Joutokäynti laskee stressitasoja.

3. Ajattelu ei suju kiireessä.

Apulanna rumpali Sipe  Santapukki huokuu levollisuutta ja puhuu onnellisuudesta. ”Ihmiset määrittelevät onnellisuutensa valitettavan usein toisten ihmisten tekemisten kautta. Onnellisuuteen ladataan valtavia odotuksia ja toiveita, mutta pyrkimys mielikuvien saavuttamiseksi on epärealistista. Sosiaalisen median vaikutus on tässä todella suuri.” Oman onnellisuutensa Santapukki on löytänyt arjesta. ”Elämän tarkoitus on elämä itse” – Sipe Santapukki ei tavoittele onnea, vaan keskittyy arkeen Linkin takaa pääset katsomaan Sipe Santapukin haastattelun.

Jos ei lepää riittävästi, käy keho ylikierroksilla ja alkaa synnyttää epämiellyttäviä tuntemuksia, joita väsyneet aivot eivät pysty riittävän joustavsti prosessoimaan. Huoli kasvaa, lisää stressiä ja samalla kehon ikävät tuntemukset entisestään voimistuvat. Osteopaatti Kristian Kivimäki toteaa artikkelissa Levon puute voi aiheuttaa outoja oireita ja sairastumisen pelkoa – Keho rauhoittuu, kun uskallat pysähtyä seuraavaa: Stressin aikan kehoon erittyy mm. adrenaliinia ja kortisolia. Sympaattinen hermosto aktivoituu, jolloin kehon taistele ja pakene -reaktio nostaa valmiustilaansa ja elimistö käy ylikierroksilla. Keho reagoi tähän kiristämällä lihaksia mm. niskan, kaulan, hartioiden, vatsan ja lonkankoukistajien alueelta. Myös pallean toiminta voi häiriintyä, jolloin hengitys tihenee ja muuttuu pinnalliseksi. Tämä voi aiheuttaa lisää oireita, kuten närästystä, nenän tukkoisuutta, kehon happamoitumista, suolisto-ongelmia tai ylävatsan kipua ja painetta.

Lepäämisen mallia:

0

Mielikuvaton mieli

Afantasia, kyvyttömyys kokea mielikuvia. Hyöty vai haitta? Toistaiseksi lukemani perusteella kallistuu hyödyn puolelle, varsinkin, kun afantasinen henkilö ei tiedä olevansa paitsi mistään. Ja sittenkin, kun tiedostaa ominaisuutensa, niin toteaa sopeutuneensa toimimaan tavallaan, esimerkiksi kielellisesti, matemaattisesti tai motorisesti. Tosin riippunee siitä miten ”syvätasoisesta” afantasiasta on kyse.

Normaaleissa aivoissa mielikuvat aktivoivat samoja aivoalueita kuin itse näkeminen, mutta afantaasikon aivokuvista tällaiset reaktiot puuttuvat kokonaan. Hänen aivonsa eivät kykene toistamaan kuvan kaltaista hermostollista jälkeä tahdonalaisesti. Siitä huolimatta afantaasikko pystyy kuvailemaan kasvojen yksityiskohtia kuin olisi nähnyt ne mielessään.  Tämä on afantasialle tyypillinen ominaisuus. Informaatiota on, mutta niistä ei muodostu visuaalista kokonaisuutta, vaan konkreettinen muisto. Afantasiassa puuttuu siis yleisesti kyky ”nähdä” mielen sisäisiä kuvia, mutta poissaolollaan voivat loistaa myös esimerkiksi muistoihin liittyvät äänet, hajut tai maut. Afantaasikko tarvitsee oikeat aistiärsykkeet kokeakseen aistimukset.

Yle uutisoi vastikään afantasiasta jutussa  Ajatuksissani ei ole kuvia, ääntä, hajua, makua eikä tuntoa” – Afantasia on elämää ilman mielikuvia jossa kuvataan  fyysikko Teppo Mattssonin kokemuksia elämästä ilman mielikuvia. Mattsson on kirjoittanut samasta teemasta blogissaan vuonna 2015 Olen sokea mieleltäni sekä viime vuonna Tiede lehdessä artikkelin nimeltä Mauttomia ajatuksia. Hän toteaa, että ”Ihminen olettaa liian herkästi muiden olevan samanlaisia kuin itse. Tähän ajatusvinoumaan minäkin olin haksahtanut.”

Jäin miettimään mielikuvien kokemista, jota pidetään yleisenä ominaisuutena ja se onkin suurimmalle osalle ihmisistä oleellinen osa tietoisuuden kokemista. Ilmeisesti itsekin niitä suhteellisen normaalilla tavalla koen. Mielikuvat ovat olleet perinteisesti kiinteä osa terapeuttista työskentelyä ja yleisemminkin osana mielen työstämistä, tavoitteisiin pääsemistä, motivaatio työskentelyä, oppimista, jne, Entäs jos ne ”kuvat” puuttuvat, jos mieli on ”sokea”?

Terapeutin näkökulmasta jälleen oivallinen muistutus siitä, että on oltava riittävästi jyvällä siitä miten asiakas toimii, tai voisihan sen sanoa niinkin, että miten asiakkaan mieli toimii. Aikoinaan hoitajaksi valmistuttuani olin saanut koulutuksessa siihen aikaan uuden opin potilaan rytmissä kulkemisesta ja siitä, että potilas määrittää mihin kuljetaan. Eli ihminen tekee itse omat tavoitteensa. No, voisiko se muuten ollakaan, ajatellaan itsestään selvyytenä nykyisin. Kyllä se vaan aiemmin oli niin, että hoitaja parka yritti tietää mikä oli potilaalle parhaaksi. Näkemys hyvästä voinnista, hyvästä elämästä ja mielenterveydestä oli kait melko kapea.

Oli huisin helpottavaa saada ajatella, että minun ei tarvitse näitä asioita toisen puolesta tietää. Rytmisyyden tiedostaminen on ollut hyvä pohja työn tekemiselle. Sittemmin työvuosien aikana on tullut jos jonkinlaista tekniikkaa, keinoa ja lähestymistapaa. Paljon nimiä joilla selittää psyykkisiä ilmiöitä ja paljon tapoja yrittää ottaa koppia, muokata, prosessoida. No, siinä on valikoimaa sovitettavaksi kunkin rytmeihin, mutta tuleeko kokeiltua kuitenkin liian usein, liian monelle sitä muotijuttua?  Samaa muuten tekevät potilaat tai kuten nykyisessä työssäni kutsun, asiakkaat. Kun nostetaan yksi ilmiö esille, esimerkiksi tunnelukot tai vaikka erityisherkkyys, niin hyvin moni pyrkii selittämään omaa tilannettaan kyseistä kautta.

Takaisin afantasiaan. Noin 2 prosentilla kaikista ihmisistä on tämä ominaisuus, joka vaikuttaisi olevan jossain määrin periytyvä. Niihin mielikuvien puuttumisen hyötyihin vielä: Voimakkaat, hallitsemattomiksi kehkeytyvät mielikuvat liittyvät moniin mielenterveyden häiriöihin. Sellaisia ovat esimerkiksi pakko-oireet ja traumaperäinen stressihäiriö. Afantaasikko on ikään kuin suojassa näiltä häiritseviltä mielikuvilta. Pystytäänkö tulevaisuudessa vaikuttamaan aivojen toimintaan hillitsemällä näitä liian voimakkaaksi äityviä visuaalisia aistimuksia?

Myös rentoutuminen ja nukkuminen on helpompaa, kun  aistimukset menneestä ovat sammuksissa ja elävien kuvien maalailu tulevasta on mahdotonta, mielen on helpompi levähtää ja olla läsnä hetkessä. Mattsson toteaa, että ”kuvittelun puuttuminen saattaa auttaa minua rauhoittumaan kun menneet ja tulevat aistimukset eivät häiritse nykyhetkeä ja ikävyyksiltä voi kirjaimellisesti sulkea silmänsä”. Toiset taas kertovat, että mielikuvien avulla voi nimenomaan rauhoittua esimerkiksi laskemalla lampaita tai kuvittelemalla itsensä johonkin rentouttavaan paikkaan. Sitäkin tutkitaan, voitaisiinko esimerkiksi pienellä sähköisellä ärsykkeellä tuottaa mielikuvia?

Saas nähdä, aihe on mielekiintoinen.