12 vuodenaikaa
Posted on

Jazzpianisti Iiro Rantala on sitä mieltä, että suomalaiset muuttuvat kuukausien mukaan ja sävelsi 12 vuodenajasta sekä suomalaisten sielunmaisemasta kertovan sävelteoksen My Finnish Calender. Tämä on mainio!

Mitä Iiro sitten kertoo vuoden kulusta? Hän huomaa, että tammikuu on katumuksen kuukausi siksi, että joulukuussa tuli tuhlattua, tehtyä kaikki vaanivat työt ja juostua oravanpyörässä. Uutena vuotenakin tuli juhlittua liikaa. Helmikuussa suomalaiset ovat parhaimmillaan, koska lumi on viimeinkin tullut taas ja silloin voi keskittyä talven leikkeihin. Mutta maaliskuussa suomalaiset ovat jo kyllästyneitä talveen ja haaveilevat pääsystä Pariisin kevääseen. Huhtikuu on paradoksi, jolloin itsemurhatilastoissa esiintyy piikki. Tällöin tulisi muistaa soittaa kavereilleen.

Toukokuussa suunnitellaan kesää ja etsitään nuoruuden idoleiden keikkaa suomalaisilta musiikkifestivaaleilta, joissa keski-ikäinen huomaakin päätyneensä diggailemaan 20-vuotiasta EDM-artistia. Kesäkuu ei olekaan kesän kuukausi, vaan valheellisen onnen aikaa, jolloin on kylmä, vanhemmat töissä, lapset lomalla ja vailla tekemistä. Kreikan matkatkin on myyty loppuun.

Heinäkuussa onni alkaa taas, koko maa on suljettu ja mökkikausi päällä. Suomalaiselta on helpompaa saada seksiä kuin kutsu kesämökille. Elokuussa on paras sää, mutta kaikkien on päästävä takaisin työhön ja kouluun. Kun onnen syitä kaivelee, ei koskaan tiedä, mitä sieltä löytyy.

Jopa suomalaiset ryhtyvät syyskuussa romantikoiksi. Luonto on äärimmäisen kaunis ja ilmassa on jo pienoinen myrskyn mahdollisuus. Lokakuussa energiataso nousee, kunnon myrsky saattaa ilmaantua ja voimia kerätään talvea varten. Marraskuun pimeys sopii suomalaiseen melankoliaan eikä kukaan edes teeskentele olevansa hyvällä tuulella. Useat suomalaiset löytävät pimeydestä suurta kauneutta ja yksinäisyyttä ja piiloutuvat sen suojiin.

Henkinen väkivalta – kehityksellinen trauma
Posted on

Trauma ei välttämättä edellytä ulkoisesti näkyvää tekoa, kuten fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa. Myös vanhemman poissaolevuus, henkinen väkivalta, kyvyttömyys suojata lasta, avuttomuus ja laiminlyönti voivat johtaa kehitykselliseen traumaan. ”Hiljainen trauma” ei tule selkeästä hyökkäyksestä, vaan kiintymyksen kohteen poissaolevuudesta hädän hetkellä. Varhainen traumatisoituminen ei ole vähemmän vahingollista kuin selkeästi erottuvat suuret traumakokemukset, pikemminkin päinvastoin.

Traumaattiset kokemukset jättävät jälkensä ihmisen mieleen ja kehoon. Trauma voi tarkoittaa ahdistusta ja kaaosta, mikä on ajattelukyvyn ulkopuolella. Voimakas stressi häiritsee tiedonkäsittelyä ja tarinaksi jäsentyneiden muistikuvien muodostamista. Traumaattisille kokemuksille voi olla vaikea löytää sanoja. Kokemukset voivat tulla näkyville ihmisen suhtautumisessa itseensä ja toisiin. Parisuhteessa ihminen saattaa toistaa perheen vuorovaikutussuhteissa omaksumiaan rooleja, esimerkiksi hyökkääjän tai uhrin roolia. Ihminen saattaa taantua avuttomuuteen tai pyrkiä vihamielisesti ja kontrolloivasti vaikuttamaan kumppaniinsa.

Kehityksellisestä traumasta voi seurata tunteiden säätelyn vaikeutta, itsetuhoisuutta, masennusta, epätodellisuuden kokemuksia, raivoa, häpeää, syyllisyyttä, toivottomuutta, avuttomuutta ja epätoivoa. Ihmisen voi olla vaikea luottaa muihin. Hän voi vetäytyä ihmissuhteista. Ihmisen tavassa kertoa elämäntarinaansa voi esiintyä hämmentäviä aukkoja tai ristiriitaisuuksia. Oireista ei kuitenkaan voi tehdä varmoja johtopäätöksiä siitä, onko ihmisellä ollut traumaattisia kokemuksia. Samat oireet ja käyttäytymisen piirteet kun voivat johtua useista eri tekijöistä. Lue lisää: Lapsuuden traumat vaikuttavat ihmissuhteisiin

Henkinen väkivalta jää usein piiloon, siihen liittyy valtavaa häpeää, alemmuuden tunnetta, pettymystä, epäoikeuden kokemista ja monia muita raskaita tunteita. Kun väkivallan tekijä on läheinen, on asetelma entistäkin hankalampi. Voinko hakea apua läheistäni vastaan? Uskotaanko minua? Jos puhun tästä toisille, tuhoutuvatko välit kokonaan? Henkiselle, kuin myös fyysiselle väkivallalle on tyypillistä, että väkivaltaiset kaudet vaihtelevat hyvien kausien kanssa.

Nimimerkki Kassu kertoo isän taholta kokemastaan henkisestä väkivallasta: Lapsuudessa koettu henkinen väkivalta on jättänyt minuun vahvat jäljet.

Mikäli henkinen väkivalta jäi aikoinaan muilta huomaamatta ja apu saamatta, niin apua voi ja kannattaa hakea myöhemmin.

”Puhuminen ja asioiden näkyväksi tuominen on kuitenkin ­äärimmäisen tärkeää henkisen väkivallan uhrin häpeän tunteesta ja stigmasta eroon pääsemiseksi. Siksi toivoisin, että henkistä väkivaltaa pidettäisiin keskusteluissa yhtä vakavana asiana kuin fyysistä väkivaltaa. Turvallinen matalan kynnyksen väylä avun hakemiseen olisi ­ensisijaisen tärkeä”, toteaa Kassu.

Pitääkö asiat puhua auki vanhempien kanssa? Joskus se on mahdollista, toisinaan taas ei , ei vaikka vanhemmat olisivat vielä elossa. Tällaisten asioiden vastaanottaminen on äärimmäisen vaikeaa, ihminen suojaa itseään sietämättömältä materiaalilta. On myös muistettava, että jokaisen kokemus on henkilökohtainen ja omanlaisensa, samastakin tilanteesta. Kuin katsoisi elokuvan eri ottoja.

Pitää myös kysyä mitä on mahdollista saada aikaiseksi, sillä että pamauttaa kaiken päin naamaa? Auttaako syyttely? Näitä asioita, kuin myös vanhempien aikuisten lasten taholta kokemaa henkistä väkivaltaa käsittelee psykologi ja psykoterapeutti Hannele Törrösen uutuuskirja Väärin rakastettu. Törröstä on haastateltu jutussa Aikuinen lapsi voi syyttää vanhempiaan elämänsä pilaamisesta, tai käyttäytyä kuin teini – ”Pahinta on joutua miettimään mitä tein väärin” sanoo psykoterapeutti

Terapeutti vai psykoterapeutti?
Posted on

Psykoterapia on terveydenhuollon tavoitteellista toimintaa, jolla hoidetaan psyykkisiä vaikeuksia psykologisin menetelmin. Psykoterapiassa hankalia asioita prosessoidaan keskustelemalla. Tarvittaessa voidaan käyttää erilaisia oireita tuottavien toimintatapojen tunnistamista ja muuttamista helpottavia harjoitteita.

Psykoterapian vaikuttamiskeinot ovat psykologisia, mikä edellyttää psykoterapeutilta riittäviä perustietoja ihmisen psykologisesta kehityksestä, kliinisestä psykologiasta ja psykiatriasta. Koska psykoterapeutti on määritelty Suomessa terveydenhuollon ammattihenkilöksi, häntä sitovat samat yleiset ja erityiset hoitotoimintaa koskevat vaatimukset kuin muitakin terveydenhuollon ammattihenkilöitä. Psykoterapiaa ohjaavat asiakas- ja potilastyötä koskevat lait, asetukset ja ammattikäytännöt sekä eettiset periaatteet. Lue lisää Mielenterveystalon sivuilta Psykoterapia

Suomessa kuitenkin kuka tahansa voi kutsua itseään terapeutiksi. Kannattaakin muistaa, että terapeutin opinnot saattavat koostua satunnaisista kursseista. Se ei vielä tarkoita asiantuntemusta. Sen sijaan psykoterapeutti on Valviran hyväksymä ja myöntämä, suojattu terveydenhuollon ammattinimike. Valvira merkitsee hyväksyttävän koulutuksen suorittaneen henkilön terveydenhuollon ammattihenkilöiden keskusrekisteriin Terhikki, josta pätevyyden voi tarkistaa.

Terveystalon johtava psykologi Tuija Turunen toivoisi, että ”ihan kuluttajasuojan kannalta, ihmiset olisivat tarkkana ja perehtyisivät auttajansa koulutukseen. Valitettavasti asiantuntijuuden arvostuksen lasku on haaste koko suomalaisessa yhteiskunnassa. Siksi jaksankin puhua väsymättä koulutuksen, tieteen ja tutkimuksen puolesta. Jos ihminen on masentunut, ahdistunut, uupunut tai uneton, hänen tulee saada terveydenhuollon ammattilaisen apua. Pelkkä auttajan hyvä tahto ei riitä, vaan hänellä pitää olla koulutusta, tietoa ja osaamista. Ja hänen toimintaansa tulee valvoa”. Tiedätkö kuka sinua hoitaa? Perehdy auttajasi koulutukseen

Vanhemmuuden loppu….
Posted on

….loppuuko se koskaan? Konkreettinen vanhemmuus loppuu, se jossa huolehditaan, katsotaan perään ja otetaan vastuu jälkikasvun elämästä. Ainakin on lupa ajatella, että sen kuuluisi tulla päätökseen. Lapsille on annettu riittävä valmius lehahtaa siivilleen ja vanhempi on valmis päästämään irti. Emotionaalinen vanhemmuus jatkuu aina, mutta minkä ymnpärille emotionaalinen vanhemmuus rakentuu? Onko se osa lapsen ja vanhemman kiintymystä ja kiinnostusta seurata sopivalta etäisyydeltä miten poikaset maailmassa pärjäävät, ja toki mahdollisuukein mukaan jossain kohti vähän autellakin. Vai, onko emotionaalinen vanhemmuus kietoutunut vanhemman hataran identiteetin ympärille? Olenko olemassa vain lasteni kautta, vain äitinä, vain isänä? Joudunko keskittymään heikossa jamassa olevaan parisuhteeseeni sitten, kun en voi enää piiloutua vanhemmuuden vaatteisiin? Joudunko viimein miettimään mikä ja kuka minä olen, ihan noin niin kun (vaan) itsenäni?

Näitä ja muita ”tyhjän pesän syndroomaan” liittyviä ajatuksia pohtii Paula Tiessalo blogissaan Hetki, jolloin päästin irti lapsistani

Kosto elää – elätkö sinä?
Posted on

Ihmiset haluavat kostoa kun heitä on satutettu syvästi.

Kosto on varoitus. Ihmiset eivät tavoittele kostolla vain yksittäisen teon takaisinmaksua vaan pyrkivät ennalta ehkäisemään saman virheen toistumista.

Kosto on pelote, joka osoittaa, millainen käyttäytyminen on tuomittavaa. Kostolla on siten suuri merkitys opetettaessa, mikä on oikein ja hyvää, mikä väärin ja pahaa.

Koston pelko suojaa ihmisiä toisiltaan ja vahvistaa halua vastavuoroiseen yhteistoimintaan.

Kun esi-isämme ja -äitimme aikoinaan ryhtyivät vetämään yhtä köyttä, heitä ohjasi koston mahdollisuus. Koston pelossa yhteistyö sujui entistä tehokkaammin ja tuottavuus parani, sillä yhteistyöhaluiset ihmiset ovat tuottavampia kuin yhteistyöhaluttomat. Vaikka kostaminen on maksanut yksittäisten ihmisten henkiä, se on palvellut ryhmän etua. Näin kosto tavallaan hyvän palveluksessa…..

Mutta, kun kosto ryöstäytyy hyvän palveluksesta, niin se alkaa ylläpitämään pahoinvointia. Perinteisesti kosto koetaan ”punttien tasaamisena” jonka oletetaan eliminoivan loukatuksi tulemiseen liittyvän haavoittuvuuden. Uskomme koston purkavan sisään patoutunutta kiukkua ja jännitteitä. Näin ei kuitenkaan käy.

Gandhi totesi, että ”silmä silmästä tekee koko maailmasta sokean. Kostoa hautova ihminen pitää tuoreina haavansa, jotka muuten paranisivat ja arpeutuisivat, totesi aikoinaan Sir Francis Bacon (1561–1626).

Kosto on epäonnistunut yritys tasapainottaa vaakoja, huolimatta siitä kuinka monta säätöä teet, vaaka pysyy aina epätasapainossa. Haavoitettu henkilö tuntee olonsa alempiarvoiseksi, aivan kuin hän olisi häntä satuttaneen ihmisen alapuolella. Siispä hän yrittää loukata tuota henkilöä saavuttaakseen alkuperäisen tasapainoaseman tai tullakseen ylempiarvoiseksi. Lue lisää Kosto tekee koko maailmasta sokean

Aivomme pitävät kostosta, mutta kostosta pidättäytyminen näyttää kuitenkin olevan pitkällä tähtäimellä edukkaampaa toimintaa. Koston kokemusta mittaavat tutkimukset ovat osoittaneet, että kostosta pidättäytynyt henkilö pystyi jättämään tapahtuneen nopeammin omaan arvoonsa, normalisoimaan elämänsä ja menemään eteenpäin. Koston toteuttaneet maksoivat teostaan mielipahalla, joka seurasi teon jälkeen. He jäivät märehtimään tapahtumia ja koston kohdetta.

TUTKIMUKSISSA on käynyt ilmi, että aivomme ovat ohjelmoituneet nauttimaan kostosta, ainakin sen odotuksesta. Aivoissamme vääryyden takaisinmaksun kaavailu herättää myönteisiä reaktioita. Mielihyväkeskus virkistyy, kun teemme päätöstä, miten kostamme sovittuja sääntöjä rikkoneelle toverille.

Mitä enemmän ajattelemme vihan ja koston kohdetta, sitä vihaisempia olemme, ja mitä vihaisemmiksi tulemme, sitä vaikeampaa meidän on ajatella mitään muuta kuin kostoa. Tämä johtuu siitä, että viha sitoo paljon tarkkaavaisuutta. Vihaisena on vaikea keskittyä ajattelemaan muuta kuin vihan herättänyttä asiaa. Kun sitten vielä ryhdymme kostotekoon, emme pääse aiheesta millään eroon.

Hesarin jutussa Kostonhalu on vahvimpia tunteitamme – Tämä laaja tiedeartikkeli kertoo miksi aivomme nauttivat kostosta ja mitä siitä seuraa tarkastellaan kostamiseen kohdistuvia odotuksia ja koston seurauksia monesta näkökulmasta.

Kiinalainen filosofi Kungfutsetotesi jo 500-luvulla ennen ajanlaskun alkua: ”Ennen kuin lähdet kostoretkelle, kaiva valmiiksi kaksi hautaa.”

Juokse!
Posted on

British Journal of Sports Medicine -aikakauslehdessä julkaistun useista tutkimuksista tehdyn meta-analyysin juoksemisen havaittiin vähentäneen mukana olleilla 30 prosenttia sydänsairauksista johtuvia kuolemia ja 23 prosenttia syövästä johtuvia kuolemia. Pienikin määrä juoksua laski riskiä kuolla ennenaikaisesti 27 prosenttia verrattuna niihin, jotka eivät juosseet lainkaan.

Ei ihme, että juostessa tuntuu niiiiiin elävältä!

Tutkimusyhteenveson mukaan viikottaisten juoksukertojen tai -tuntien määrä ei ole ratkaisevaa ennenaikaiselta kuolemalta välttymisen kannalta. Tutkittavia seurattiin tutkimuksesta riippuen 5–35 vuotta. Yhteensä mukana oli 232 000 ihmistä. Yksikin juoksukerta viikossa vähentää ennenaikaisen kuoleman riskiä yhtä paljon kuin himokuntoilu, summaa tutkimusyhteenveto

Tuloksia ei tietenkään kannata tulkita yksioikoisesti. Juoksemisella tarkoitetaan suhteellisen rankkaa liikuntaa johon kaikkien kuntotaso ei riitä. Ei tämä kutenkaan huono tieto ole, varsinkin kun tähän liitetään vastikään julkaistu uusi liikuntasuositus, joka korostaa kaikenlaisen, mittaisen ja määrällisen liikunnan hyödyllisyyttä.

Käy katsomassa liikuntasuositus täältä: Liikutko arjessasi tarpeeksi? Suositus meni uusiksi ja nyt mukaan lasketaan jokainen minuutti

Huippua, että liikuntasuosituksen pohjana on lepo ja palautuminen. Kaikki varmaan tietävät, että levossa kunto kasvaa, mutta alitoteutuneeksi se vaan herkästi jää. Tässäkin on nähtävissä ääripäät. On ne jotka eivät liiku ja sitten ne, jotka liikkuvat överisti. Olipa tarve aktivoida tai jarruttaa, niin kohtuuden korostaminen ja hyvinvoinnista huolehtiminen monipuolisesti vaativat paljon huomiota.

Miehen masennus piilossa
Posted on

Piilotettu? Tunnistamatta? Tunnistamatta sekä itseltä, että terveydenhuollolta?

Mielenterveyspalveluissa olisi tunnistettava miesten tavat kertoa masennuksestaan. Esimerkiksi miehet voivat kokea vieraaksi tunteista puhumisen, ja kertovat helpommin muista vaivoistaan. Tuleeko edes kysyttyä? Onko helpompi kysyä näitä asioita naisilta kuin miehiltä?

Onhan meillä aika usein tapana yleistää: Miehet ovat tällaisia ja naiset tuollaisia. Yksilöt ovat omanlaisiaan ja heikkoja kohtia on kaikissa. Toivottavasti jokaiselle löytyisi omanlainen tapa ja väylä kertoa asioista.

Artikkelissa Miehen masennuksesta kirjoittanut Jukka Valkonen: Masennus voi jäädä hoitamatta, jos sitä ei tunnisteta Valkonen toteaa, ”Miesten olisi hyvä kyseenalaistaa omaa mieskuvaansa ja pohtia sitä, voiko olla mies muutenkin kuin tunteita väistelevänä ja kaiken kestävänä. Oma haavoittuvuuden, tarvitsevuuden ja oireiden tunnistaminen, avun vastaanottaminen ovat askelia siihen suuntaan.”

Työkokemus osoittaa, että miehet osaavat puhua, kun alkuun pääsevät. Kynnys näyttää olevan monelle korkea. Mutta todella, äijillekin on ihan perinteistä psykoterapiaa. Ehkä markkinoinnissa voisi ottaa oppia alla olevasta KIOSKIN videosta:

KATSO VIDEO Äijäpsykoterapiaa

”Lisäksi on hyvä muistaa, että perinteinen keskusteluapu ei välttämättä toimi kaikille miehille, muistuttaa Valkonen. Tilausta olisi ammattilaisten ohjaamille, vaikkapa liikunnan tai muun harrastuksen merkeissä tapaaville ryhmille sekä miesten keskinäiselle vertaistuelle.”

Mutta hei, pojasta polvi paranee, tai olisiko osuvampi sanoa, että nykypäivän nuoret miehet kokevat saavansa olla sen verran ”pehmeämpiä”, että oman avun tarpeen voi tunnistaa ja apua voi hakea. Lue lisää täältä Nuoret miehet hakevat aiempaa herkemmin apua mielenterveysongelmiin – Matias Kangas sairastui masennukseen silloin, kun piti itsenäistyä

Elä arkea, kaikilla tunteilla!
Posted on

Hyvä arki sisältää kaikenlaiset tunteet.

Joidenkin tutkimusten mukaan kontrolloimme päivittäisistä tapahtumista vain noin kahtakymmentä prosenttia. Voimme vaikuttaa siihen miten lepäämme, liikumme, syömme ja pukeudumme, mutta näihinkin on helppo löytää kontrollin ulottumattomiin karkaavia poikkeuksia.

Vaikka kuvittelemme kontrolloivamme arkea suunnittelemalla tarkasti, kartoittamalla riskejä ja varautumalla pahaan päivään, kriisien ja kivun määrää emme voi säädellä. Sen sijaan voimme vaikuttaa siihen, kuinka kohtaamme ne arjessamme. Lue lisää artikkelista Elä arkea niin että tuntuu. Jutussa korostetaan kaikenlaisten tunteiden kuulumista normaaliin elämään.

Normaaliin elämään kuuluvat myös kaikenlaiset vaiheet, onnistumiset ja epäonnistumiset, jopa kriisit. Välillä menee pätkä ihan tosi hyvinkin, ja niistä sitten laitetaan kuva someen. Tai vaikka menisi aika päin prinkkalaa, niin otetaan kuva siitä, mikä on hyvin. Eikä siinä ole mitään huonoa. En usko, että suurin osa idyllisistä somepostauksista on tehty tavoitteena viestittää kuvaa täydellisestä elämästä, vaan korostaa niitä asioita jotka ovat itselle tärkeitä ja tuovat hyvää mieltä. Me, jtotka postauksia katsomme, vertaamme niitä herkästi omaan elämämme ja nostamme esiin seikat, joihin emme itse ole tyytyväisiä.

Tulevat taudit…hypokondria?
Posted on

Tieto lisää tuskaa….vai miten on? Tietoa on saatavilla joka lähtöön ja riippuu henkilösta ja myös tilanteesta, mihin kiinnittää huomiota ja uskoo. Googlesta löytyy kaikki ja kaikkiin tarpeisiin. Tosin psykiatrian erikoislääkäri Jukka Kärkkäinen toteaa, että internetin aikaudella hypokondriat eivät ole oleellisesti lisääntyneet. Kärkkäinen puhuu hypokondriasta artikkelissa Pitääkö olla huolissaan?

Se, mikä hypokondrian käynnistää, ei ole täysin selvillä. Laukaisevana tekijänä voi olla aiemmin sairastettu vakava sairaus, jonkun läheisen kuolema sairauteen tai oman vanhemman kuolema kyseiseen sairauteen samassa iässä.

Yleisesti ottaen hypokondria on yleisintä jonkin elämänmuutoksen yhteydessä. Sen voi laukaista parisuhdekriisi, ero tai vaikkapa ongelmat työpaikalla. Yllättäen myös positiiviset muutokset elämässä voivat laukaista oireet.

”Jos vaikkapa työpaikka vaihtuu. Näissä tilanteissa potilas tulee vastaanotolle ja kertoo, että hänellä on masennusoireita mutta ei ymmärrä miksi hän on masentunut, kun kaikki on hyvin.”

Usein asiaan liittyy käsittelemättömiä tunteita.

Sairauden pelko eli hypokondria ei ole pelkkää luulosairautta, vaan todellinen elämää rajoittava häiriö. Siihen on myös hoitokeinoja.

Hypokondriaan on kaksi päähoitomuotoa: lääkehoito ja psykoterapia. Hoitavina lääkkeinä käytetään samoja kuin masennukseen ja ahdistukseen. Hypokondrisia pelkoja voi esiintyä oireena myös monissa muissa psykiatrisissa sairauksissa, kuten vakava-asteisissa masennustiloissa. Kärkkäisen mukaan lääkehoidon vaikutukset nähdään nopeasti, usein parissa viikossa. Psykoterapiassa vaikutusten tulevat esille hitaammin, vasta kuukausien päästä.

Tavallisimmat hypokondriassa käytetyt psykoterapiat ovat kognitiivinen psykoterapia, pelkoja herättäville teemoille altistava käyttäytymisterapia tai psykoanalyyttinen terapia. Jotkut hypokondriasta kärsivät henkilöt hyötyvät masennustilojen tai pakko-oireisen häiriön hoidossa käytetyistä serotoninergisistä masennuslääkkeistä.