Juokse!

British Journal of Sports Medicine -aikakauslehdessä julkaistun useista tutkimuksista tehdyn meta-analyysin juoksemisen havaittiin vähentäneen mukana olleilla 30 prosenttia sydänsairauksista johtuvia kuolemia ja 23 prosenttia syövästä johtuvia kuolemia. Pienikin määrä juoksua laski riskiä kuolla ennenaikaisesti 27 prosenttia verrattuna niihin, jotka eivät juosseet lainkaan.

Ei ihme, että juostessa tuntuu niiiiiin elävältä!

Tutkimusyhteenveson mukaan viikottaisten juoksukertojen tai -tuntien määrä ei ole ratkaisevaa ennenaikaiselta kuolemalta välttymisen kannalta. Tutkittavia seurattiin tutkimuksesta riippuen 5–35 vuotta. Yhteensä mukana oli 232 000 ihmistä. Yksikin juoksukerta viikossa vähentää ennenaikaisen kuoleman riskiä yhtä paljon kuin himokuntoilu, summaa tutkimusyhteenveto

Tuloksia ei tietenkään kannata tulkita yksioikoisesti. Juoksemisella tarkoitetaan suhteellisen rankkaa liikuntaa johon kaikkien kuntotaso ei riitä. Ei tämä kutenkaan huono tieto ole, varsinkin kun tähän liitetään vastikään julkaistu uusi liikuntasuositus, joka korostaa kaikenlaisen, mittaisen ja määrällisen liikunnan hyödyllisyyttä.

Käy katsomassa liikuntasuositus täältä: Liikutko arjessasi tarpeeksi? Suositus meni uusiksi ja nyt mukaan lasketaan jokainen minuutti

Huippua, että liikuntasuosituksen pohjana on lepo ja palautuminen. Kaikki varmaan tietävät, että levossa kunto kasvaa, mutta alitoteutuneeksi se vaan herkästi jää. Tässäkin on nähtävissä ääripäät. On ne jotka eivät liiku ja sitten ne, jotka liikkuvat överisti. Olipa tarve aktivoida tai jarruttaa, niin kohtuuden korostaminen ja hyvinvoinnista huolehtiminen monipuolisesti vaativat paljon huomiota.

Miehen masennus piilossa

Piilotettu? Tunnistamatta? Tunnistamatta sekä itseltä, että terveydenhuollolta?

Mielenterveyspalveluissa olisi tunnistettava miesten tavat kertoa masennuksestaan. Esimerkiksi miehet voivat kokea vieraaksi tunteista puhumisen, ja kertovat helpommin muista vaivoistaan. Tuleeko edes kysyttyä? Onko helpompi kysyä näitä asioita naisilta kuin miehiltä?

Onhan meillä aika usein tapana yleistää: Miehet ovat tällaisia ja naiset tuollaisia. Yksilöt ovat omanlaisiaan ja heikkoja kohtia on kaikissa. Toivottavasti jokaiselle löytyisi omanlainen tapa ja väylä kertoa asioista.

Artikkelissa Miehen masennuksesta kirjoittanut Jukka Valkonen: Masennus voi jäädä hoitamatta, jos sitä ei tunnisteta Valkonen toteaa, ”Miesten olisi hyvä kyseenalaistaa omaa mieskuvaansa ja pohtia sitä, voiko olla mies muutenkin kuin tunteita väistelevänä ja kaiken kestävänä. Oma haavoittuvuuden, tarvitsevuuden ja oireiden tunnistaminen, avun vastaanottaminen ovat askelia siihen suuntaan.”

Työkokemus osoittaa, että miehet osaavat puhua, kun alkuun pääsevät. Kynnys näyttää olevan monelle korkea. Mutta todella, äijillekin on ihan perinteistä psykoterapiaa. Ehkä markkinoinnissa voisi ottaa oppia alla olevasta KIOSKIN videosta:

KATSO VIDEO Äijäpsykoterapiaa

”Lisäksi on hyvä muistaa, että perinteinen keskusteluapu ei välttämättä toimi kaikille miehille, muistuttaa Valkonen. Tilausta olisi ammattilaisten ohjaamille, vaikkapa liikunnan tai muun harrastuksen merkeissä tapaaville ryhmille sekä miesten keskinäiselle vertaistuelle.”

Mutta hei, pojasta polvi paranee, tai olisiko osuvampi sanoa, että nykypäivän nuoret miehet kokevat saavansa olla sen verran ”pehmeämpiä”, että oman avun tarpeen voi tunnistaa ja apua voi hakea. Lue lisää täältä Nuoret miehet hakevat aiempaa herkemmin apua mielenterveysongelmiin – Matias Kangas sairastui masennukseen silloin, kun piti itsenäistyä

Elä arkea, kaikilla tunteilla!

Hyvä arki sisältää kaikenlaiset tunteet.

Joidenkin tutkimusten mukaan kontrolloimme päivittäisistä tapahtumista vain noin kahtakymmentä prosenttia. Voimme vaikuttaa siihen miten lepäämme, liikumme, syömme ja pukeudumme, mutta näihinkin on helppo löytää kontrollin ulottumattomiin karkaavia poikkeuksia.

Vaikka kuvittelemme kontrolloivamme arkea suunnittelemalla tarkasti, kartoittamalla riskejä ja varautumalla pahaan päivään, kriisien ja kivun määrää emme voi säädellä. Sen sijaan voimme vaikuttaa siihen, kuinka kohtaamme ne arjessamme. Lue lisää artikkelista Elä arkea niin että tuntuu. Jutussa korostetaan kaikenlaisten tunteiden kuulumista normaaliin elämään.

Normaaliin elämään kuuluvat myös kaikenlaiset vaiheet, onnistumiset ja epäonnistumiset, jopa kriisit. Välillä menee pätkä ihan tosi hyvinkin, ja niistä sitten laitetaan kuva someen. Tai vaikka menisi aika päin prinkkalaa, niin otetaan kuva siitä, mikä on hyvin. Eikä siinä ole mitään huonoa. En usko, että suurin osa idyllisistä somepostauksista on tehty tavoitteena viestittää kuvaa täydellisestä elämästä, vaan korostaa niitä asioita jotka ovat itselle tärkeitä ja tuovat hyvää mieltä. Me, jtotka postauksia katsomme, vertaamme niitä herkästi omaan elämämme ja nostamme esiin seikat, joihin emme itse ole tyytyväisiä.

Tulevat taudit…hypokondria?

Tieto lisää tuskaa….vai miten on? Tietoa on saatavilla joka lähtöön ja riippuu henkilösta ja myös tilanteesta, mihin kiinnittää huomiota ja uskoo. Googlesta löytyy kaikki ja kaikkiin tarpeisiin. Tosin psykiatrian erikoislääkäri Jukka Kärkkäinen toteaa, että internetin aikaudella hypokondriat eivät ole oleellisesti lisääntyneet. Kärkkäinen puhuu hypokondriasta artikkelissa Pitääkö olla huolissaan?

Se, mikä hypokondrian käynnistää, ei ole täysin selvillä. Laukaisevana tekijänä voi olla aiemmin sairastettu vakava sairaus, jonkun läheisen kuolema sairauteen tai oman vanhemman kuolema kyseiseen sairauteen samassa iässä.

Yleisesti ottaen hypokondria on yleisintä jonkin elämänmuutoksen yhteydessä. Sen voi laukaista parisuhdekriisi, ero tai vaikkapa ongelmat työpaikalla. Yllättäen myös positiiviset muutokset elämässä voivat laukaista oireet.

”Jos vaikkapa työpaikka vaihtuu. Näissä tilanteissa potilas tulee vastaanotolle ja kertoo, että hänellä on masennusoireita mutta ei ymmärrä miksi hän on masentunut, kun kaikki on hyvin.”

Usein asiaan liittyy käsittelemättömiä tunteita.

Sairauden pelko eli hypokondria ei ole pelkkää luulosairautta, vaan todellinen elämää rajoittava häiriö. Siihen on myös hoitokeinoja.

Hypokondriaan on kaksi päähoitomuotoa: lääkehoito ja psykoterapia. Hoitavina lääkkeinä käytetään samoja kuin masennukseen ja ahdistukseen. Hypokondrisia pelkoja voi esiintyä oireena myös monissa muissa psykiatrisissa sairauksissa, kuten vakava-asteisissa masennustiloissa. Kärkkäisen mukaan lääkehoidon vaikutukset nähdään nopeasti, usein parissa viikossa. Psykoterapiassa vaikutusten tulevat esille hitaammin, vasta kuukausien päästä.

Tavallisimmat hypokondriassa käytetyt psykoterapiat ovat kognitiivinen psykoterapia, pelkoja herättäville teemoille altistava käyttäytymisterapia tai psykoanalyyttinen terapia. Jotkut hypokondriasta kärsivät henkilöt hyötyvät masennustilojen tai pakko-oireisen häiriön hoidossa käytetyistä serotoninergisistä masennuslääkkeistä.

Yöllä tapahtuu kummia

Painajaiset ovat varmaan kaikille jonkin verran tuttuja juttuja. Unissakävelyä ja unissa puhumista moni on kokenut tai kohdannut. Ei unihalvauskaan ihan harvinainen ole, ruumiista irtautumisen kokemus jo enemmän harvinainen. Tässä vain osa yön tai unen kummallisuuksista, parasomnioista. Ei ole kyse mistään paranormaalista, vaan normaalista unen ja valvetilan sekoittumiseen liittyvästä ilmiöistä, joka aktiovituu kovan tai pitkittyneen stressin yhteydessä. Jotkut parasomniat, kuten yölliset kauhukohtaukset ovat lapsille tyypillisiä ja tiettyyn kehitysvaiheeseen usein kuuluvia, aikuisilla taas harvinaisia. Eli, näin hyvin karkeasti määriteltynä. LUE lisää tekstin lopussa olevista linkeistä.

Keskeistä on se, että nämä kummalliset ja ymmärrettävästi pelottavatkin kokemukset eivät ole vaarallisia. Ne pitää ottaa silti vakavasti. Elämässä on tällöin usein liikaa stressiä. Varsinkin painajaisten lisääntyminen voi kertoa vertauskuvallisesti jostakin ratkaisemattomasta asiasta tai ristiriidasta .

Parasomnioita esiintyy eri univaiheissa, mutta erityisesti siirryttäessä univaiheesta toiseen. Kun siirtymä tapahtuu äkillisesti, aivoissa esiintyy pieniä säätelyhäiriöitä: mieli on hereillä, mutta ruumis nukkuu. Tai toisinpäin: ruumis on hereillä ja mieli unessa.

Kaksi ahdistavaa ja yleensä pelottavaa parasomniaa, joihin vastaanotolla törmää ovat painajaiset ja unihalvaus:

Unihalvauksessa aivot siirtyvät REM-unesta äkillisesti valveeseen, eikä lihaksisto vielä toimi. Normaalisti REM-unen aikana lihasjänteys katoaa ja ihminen on rento. Unihalvaus on tila, jossa herännyt henkilö on tietoinen ympäristöstään, mutta ei pysty liikkumaan. Tällaiseen äkilliseen heräämiseen saattaa liittyä harha-aistimuksia ja tila kestää yleensä muutaman minuutin. Yksittäiset unihalvaukset ovat normaaleja liittyen tiettyihin elämänvaiheisiin, eivätkä vaadi hoitoa.

Unihalvauksessa ruumis on REM-uneen kuuluvassa halvaustilassa, mutta mieli hereillä. Unissakävely tapahtuu vastaavasti syvän unen aikana siten, että ihmisen mieli nukkuu, mutta ruumis ei ja ihminen pystyy kävelemään.

Painajainen kehittyy yön kuluessa vähitellen. Ensin unesta nähdään versioita, joissa tunnelma on vain hiukan ahdistava. Ellei mieli kykene ratkaisemaan uneen liittyvää ongelmaa, uni muuttuu aina vain ahdistavammaksi ja lopulta painajaiseksi.

Painajaisen alkulähde voi olla kauan sitten tapahtunut järkyttävä asia, joka toistuu unissa samantyyppisenä. Painajaiset yleensä loppuvat, kun on käsitellyt trauman

Loppuun vielä psykoterapeutti Soili Kajasteen vinkit painajaisten karkotukseen:

Painajaisten karkottamiseen on kaksi tehokasta keinoa. Ennen nukahtamista voi pohtia, miten painajaista saisi muutettua ystävällisemmäksi – miten se silloin etenisi ja päättyisi. Kun kerrot tarinan itsellesi sitkeästi joka ilta, vähitellen painajainen haalenee.

Toinen tapa on mennä pelottavaa tarinaa kohti. Päätä, ettet lähde unessa pakoon, vaan katsot loppuun asti, mikä sinua uhkaa. Silloin voi käydä kuten naiselle, joka näki kammottavia unia zombiesta. Hän lähestyi uhkaajaansa ja huomasi, että jäljelle jäikin vain kasa riepuja. Itse hirviö oli kadonnut.

Soili Kajaste ja Juha Markkula: Hyvää yötä – Apua univaikeuksiin, Kirjapaja 2011

Kun yöllä tapahtuu kummia

Parasomniat

Masennuksesta kansantauti

Mikä on muuttunut, ihminen, yhteiskunta, käsitys sairaudesta ja normaalista? Kuka märää ja säätelee ja miksi? Lääketeollisuudella on ollut isosti sanansa sanottavana. Dignosointi on mennyt yli , tavallaan, mutta toisaalta diagnooseja tarvitaan, jotta saadaan hoitoa ja kuntoutusta, sekä tarvittaessa mahdollisuus olla sairauslomalla.

On paljon puhuttu siitä onko esimerkiksi suru sairaus. Pitkittynyt suru voi sairastuttaa, mutta itsessään suru on normaali tunne, ei sairas tila. Suru voi kuitenkin lamauttaa ja viedä työkyvyn, tilapäisesti jopa oman elämänhalun. Suru on siis vakavasti otettava asia, mutta tuon vakavuuden soisi ymmärrettävän muutenkin, kuin masennus- tai muun sairaussdiagnoosin kautta.

Yleisemmällä tasolla diagnoosikeskeisessä ajattelussa jää kapea kaistale ”normaalille” terveelle olemiselle. Ihmistä haastetaan olemaan yksilöllinen, mutta ei sitten kuitenkaan erilainen. Erilaisuudelle annetaan herkästi nimi, puhutaan oireyhtymistä, ellei jopa napsahda F luokan (mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöt) diagnoosi. Lisääkö se hyväksyvää itseymmärrystä, vai tuleeko paine päästä takaisin ”normalin” kirjoihi. Molempia suhtautumistapoja näkee.

”Se, mitä ennen pidettiin luonnollisena suruna elämän vastoinkäymisissä, diagnosoidaan nykyään masennukseksi. Terveyden ja sairauden, normaalin ja epänormaalin rajat muuttuvat ajan saatossa. Mielenterveyden historiaa tutkivat Annastiina Mäkilä ja Petteri Pietikäinen kertovat, miten masennuksesta tuli suomalainen kansantauti ja millaisia vaikutuksia sillä on ollut”.

”Arjessa pidettiin normaalina, että välillä kului pitkiäkin aikoja jolloin mentiin hitaammalla, oltiin synkkiä tai surtiin jotain”.― Annastiina Mäkilä

”Uusi tautiluokitus määritteli masennuksen sairaudeksi, jonka tunnusmerkkejä olivat vähintään kahden viikon ajan jatkuneet oireet, kuten väsyneisyys, unettomuus ja mielihyvän menetys”. -Annastiina Mäkilä

”Enää ei puhuttu psyykkisistä konflikteista, vaan matalista seronotiinitasoista ja masennuslääkkeistä”.― Petteri Pietikäinen

”Tunsivatko ihmiset vähemmän jotain, vaikkapa vuonna 1965, mitä nykyään pidetään masennuksena?”― Annastiina Mäkilä

”Ylidiagnosoinnin yksi ongelma on siinä, että sosiaalisista ongelmista tehdään yksilön ongelmia”.― Petteri Pietikäinen

Lue koko juttu tästä linkistä: Masennuksesta on tullut uusi kansantauti – mutta, mikä on oikeasti muuttunut?

Elämänmuutos

Ottaisko nurkasta vai jättäiskö ottamatta….?

Ennen kuin aloitat elämäntapamuutoksen, pohdi:

  • Nykytilannettasi Mihin asioihin olet tyytyväinen? Mitä hyvää voisit lisätä?

  • Arvojasi Mikä on sinulle tärkeää?

  • Elämääsi Elätkö arvojesi mukaisesti? Teetkö valintoja, jotka ovat arvojesi mukaisia?

  • Muutosta Millaiset muutokset ovat riittävän pieniä, jotta pystyt pitämään ne?

  • Omaa itseäsi Mikä muutoksissa tuntuu helpolta, mikä vaikealta? Voitko hyödyntää vahvuuksiasi muutoksen tekemisessä?

Lue lisää jutusta Päätitkö aloittaa uuden elämän, mutta löysit itsesi taas sohvalta? Psykoterapeutti kertoo miksi elämäntapojen muuttaminen on niin vaikeaa.

Yksinäisyyden kokemus

Jatketaan vielä yksinäisyysteemalla. Yksinäisyys on yksilölle suuri psykologinen ongelma, jonka syytä haetaan aina jossain määrin itsestä ja myös lähipiiristä. Tämän ei pitäisi jäädä ainoaksi tarkastelukulmaksi. Psykologisoitumisen seuraus on se, että yksinäisyys yksilöllistyy, eli pelkistyy yksilötason ongelmaksi. Tällöin kulttuuriset ulottuvuudet ja yhteiskunnan rakenteisiin liittyvät seikat jäävät vähemmälle huomiolle tai huomioimatta kokonaan ja ongelmia ja ratkaisuja tarkastellaan vain yksilökeskeisesti.

Ville Hämäläisen artikkelissa Yksinäisyyden kokemus kudotaan lapsuuden traumoista ja ulkopuolisuuden tunteista Hämäläinen avaa etnografisen gagadututkielmaansa haastatteluja.

Kiinnitin huomiota haastatteluissa toistuviin teemoihin ja siihen, mistä yksinäiset ihmiset itse asiassa puhuvat, kun he puhuvat yksinäisyydestä. Esittäessäni erilaisia kysymyksiä yksinäisyydestä, haastateltavat ajautuivat usein kertomaan, kuinka heidän lapsuuden aikainen suhteensa omiin vanhempiin ja sisaruksiin on muokannut heidän persoonastaan alttiin yksinäisyydelle. Joissain tapauksissa kyseessä oli vaikea suhde toiseen vanhempaan ja nimenomaan vain toiseen vanhempaan. Haastateltava saattoi kertoa, että ei kokenut tulleensa hyväksytyksi toisen vanhempansa osalta. Joissain tapauksissa vanhempaa kuvattiin sanalla “narsisti”. Toinen toistuva teema oli vaikea suhde sisaruksiin. Kyseessä saattoi olla esimerkiksi kokemus siitä, että haastateltava jäi vanhemmilta huomioimatta, sillä sisarus vei kaiken huomion. Tai sitten kyseessä oli riitaantuminen ja erilleen ajautuminen.

Myös kokemukset ulkopuolisuudesta toistuivat kertomuksissa yksinäisyydestä. Haastateltavat kertoivat päätyvänsä sosiaalisissa tilanteissa helposti tarkkailemaan muita sen sijaan, että osallistuisivat keskusteluun ja seurustelisivat muiden kanssa. Ulkopuolisuuden tunnetta saatettiin kokea jopa yksinäisille tarkoitetussa vertaistukitoiminnassa.

Yksinäisyyttä ei nähty pelkästään elämäntilanteena, johon he olivat joutuneet. Osin se nähtiin myös identiteetin osana. Siinä missä yksinäisyys saatettin nähdä ikävänä asiana, se koettiin myös luontevaksi osaksi omaa itseä. 

Luontaisena jatkumona edelliselle linkitys HelsinkiMissio-järjestön Näkemys-ohjelmaan, jonka tarkoituksena on tarjota apua yksinäisyyden kokemukseen. Sen lisäksi, että yksinäisyyttä pyritään tarkastelemaan yhteiskunnallisena tai kulttuurisena ongelmana on yksilötasolla pyrittävä vaikuttamaan kielteisiin minäkäsityksiin.

Tutkimusten mukaan yksinäisyyteen ei ehkä niinkään auta sosiaalinen tuki tai sosiaalisten taitojen harjoittelu, vaan pureutuminen yksinäisyyden juurisyihin eli haitallisiin ajatuksiin, ohjelman toinen projektikoordinaattori, sosiaalipsykologi ja tutkija Maria Rakkolainen kertoo.

Näkemys-ohjelma päättyy ensi vuonna, mutta sille on haettu pysyvää rahoitusta, jotta toimintaa voitaisiin jatkaa. Torstaina 31.11. 2019 julkaistiin ohjelmaan pohjautuva Yksinäisyys-tehtäväkirja. Vastaavanlainen kirja on tarkoitus saada myös maksutta kaikkien saataville.

Alla linkit Näkemys-ohjelmasta kertovaan lehtijuttuun ja ohjelman blogiin.

Yksinäisyyttä on pystytty lieventämään pureutumalla haitallisiin ajatuksiin – ”Ajattelin, että olin jotenkin huonompi kuin muut”

Näkemyksiä yksinäisyyteen – HelsinkiMission blogi

Ota uupumus tosissaan

Arviolta noin puolet työikäisistä suomalaista tuntee itsensä jatkuvasti väsyneeksi eikä palaudu riittävästi. Varo jos alat tottua ja vertaat muihin, ”kaikillahan on tällaista”. Vaikka lähestulkoon kaikilla tuntemillasi ihmisillä olisikin sama tilanne, väsymyksestä ei saa tulla uusi normi.

Luuletko, että arjessa pitää vain jaksaa hampaat irvessä? Olet väärässä – lue 5 täsmävinkkiä uupumuksen itsehoitoon Tässä jutussa vinkkejä uupumuksen itsehoitoon antavat työterveyspsykologi Heli Hannonen Työterveyslaitokselta sekä uupumiseen erikoistunut työ- ja organisaatiopsykologi Liisa Uusitalo-Arola.

Nämä vinkit eivät päde pelkästään itsehoitoon. Nämä konkreettiset seikat on muokattava kuntoon myös osana psykoterapiaprosessia.

Tässä tiivistettynä viisi täsmävinkkiä, lue tarkemmin yllä olevasta linkistä.

1. Ota oireilu vakavasti ja etsi mikrotaukoja

Univaikeudet, stressaantunut mieliala ja kyvyttömyys rauhoittua ovat monelle pysyvä olotila. Oireet ovat kuitenkin elimistön hälytysmerkkejä, jotka on syytä ottaa vakavasti. Jatkuva uupumus ei ole normaalia. Tee muutoksia tässä ja nyt. Ei pidä jäädä odottamaan sitä, että lapset kasvavat tai kiire töissä helpottaa. Pidä ainakin mikrotaukoja…..

2. Haasta aivoja vapaa-ajalla

Töistä palautuminen vaatii irrottautumista työasioista. Jatkuvia ylitöitä on varottava ja muistettava, ettei työsähköpostien lukeminen illalla suinkaan helpota seuraavan päivän urakkaa, vaan päinvastoin häiritsee palautumista. Kotityöt painavat päälle työpäivän jälkeen. Väsyneen mielessä voit tuntua palkitsevalta, että saa paljon aikaan, mutta hellittämistä pitää opetella sekä töissä että kotona. Virkistä aivojasi mielekkäällä aktivoimisella….

3. Kalenteri ja aikataulutus avuksi myös lepoon

Uupuneena ajattelu kapeutuu. Tunne siitä, ettei elämässä ole vaihtoehtoja, on jo itsessään yksi väsymyksen merkki. Vaihtoehtoja on aina. Kun uupuminen ei ole vielä vakavan loppuunpalamisen asteella, siihen kannattaa suhtautua samalla tavalla kuin painonhallintaan: parhaita tuloksia saa aikaan pienillä mutta pysyvillä elämänmuutoksilla. Ota käyttöön kalenteri, karsi turhaa ja varaa itsellesi palautumisaikaa…..

4. Uupuminen ei ole henkilökohtainen ongelma

Uupuminen ei ole yksityisasia, vaan siitä pitää puhua myös työpaikalla. Moni ajattelee, ettei voi paljastaa väsymystään, koska sillä voi olla kielteisiä vaikutuksia uralle, tai se paljastaa yksilön heikkouden, tai asioille ei kuitenkaan voi tehdä mitään, jne. Mutta, asioille voi yllättävän usein tehdä jotakin, mutta ensin ne on otettava puheeksi. Aloita työterveyshuollosta.

5. Luppoaikaa tunti päivässä ja päivä viikossa

Kun elämässä on kuormaa niin paljon, että se uuvuttaa, oikotietä onneen ei ole: jotakin on muutettava ja yleensä se tarkoittaa turhan karsimista. Kyseenalaista itsestäänselvyytenä otettuja totuuksia, esism. omat ja lasten harrastukset, tee päivtys, onko mielihyvää antavaa, sopivassa suhteessa? Muista, että jokaisella täytyy olla aikaa pitää yllä suhdetta omaan itseen. Siitä olet itse vastuussa!