Blogi

KIRJOITA, KIRJOITA….

…….kirjoittamasta päästyäsi kirjoita lisää…..

Ulla Järvi siteeraa kolumnissaan professori ja kirjailija Jussi Valtosta: ”Omista kokemuksista kirjoittaminen voi olla – muun muassa – omien tekojen rehellistä jäsentelyä, moraalista arviointia ja psykologisten, eksistentiaalisten, sosiaalisten, eettisten, hengellisten, poliittisten tai esteettisten oivallusten etsimistä. Tämä ei ole vain keino edistää mielenterveyttä, se itsessään on mielenterveyttä. Kirjoittaminen on, kuten kaunokirjallisuuden tarkka lukeminenkin, tapa elää hyvin.”

Paneutunut kirjoittaja saa omiin elämäntapahtumiinsa ja kokemuksiinsa sekä otteen että etäisyyden, mikä ei ilman kirjoittamista samalla tavalla onnistuisi. Jussi Valtonen kuitenkin huomauttaa, että monista tutkimuksista huolimatta vielä ei tiedetä, miten ja miksi kirjoittaminen vaikuttaa. Yksimielisyys on vain siitä, että se todella vaikuttaa.

Lue Ulla Järven kolumni TÄÄLTÄ

Ujoudesta voimaa….

….. tätä ei moni ujo usko, varsinkaan suhteessa sosiaalisiin paineisiin. Sisimmässään moni ujompi henkilö saattaa kuitenkin tunnistaa omia sosiaalisia vahvuuksiaan, mutta ei pääse vahvistamaan näkemystään ulospäinsuuntautuneisuutta ihannoivassa ympäristössä.

Artikkelissa Ujoudessa on voimaa Liisa Keltikangas-Järvinen toteaa, että monet ujojen vahvuuksista liittyvät – vallitsevien mielikuvien vastaisesti – sosiaalisiin taitoihin. Hän muistuttaa kerta toisensa jälkeen, että sosiaalisuus ei ole sama asia kuin sosiaaliset taidot.

Sosiaalinen taitavuus on esimerkiksi havainnoinnin tarkkuutta ja herkkyyttä ottaa toiset ja toisten tunteet huomioon. Tilan antaminen toiselle vuorovaikutustilanteessa on tärkeää ja kuunteleminen on viestinnän ydintaitoja.

Näissä taidoissa moni ujo on luonnostaan hyvä, kun taas yksin se, että tykkää olla paljon tekemisissä toisten kanssa – eli on sosiaalinen – ei kerro mitään ihmisen taidoista sosiaalisissa tilanteissa.

Eli hyväksyntää ja harjoittelua:

Harjoittele, hyväksy ja opettele näkemään ujous uudessa valossa

1. Harjoittele toisten ihmisten kohtaamista turvallisissa tilanteissa

Ujon ei tarvitse heittäytyä heti syvään päähään harjoittelemaan luontevaa kanssakäymistä toisten kanssa. Jos olet niin ujo, että jo toista silmiin katsominen tuntuu haastavalta, aloita vaikka kaupan kassasta.

Työpaikan kahvitunnilla voi mennä istumaan toisten seuraan aktiiviseksi kuuntelijaksi, vaikka ei itse juuri puhuisikaan. Naapurille voi hyvin huikata tervehdyksen rappukäytävässä kohdatessa.

2. Sano ääneen, että jännittää tai ujostuttaa

Jos myönnät heti – esimerkiksi esitelmää aloitellessasi – että nyt kyllä jännittää, voimavarasi eivät sen jälkeen kulu jännityksen piilotteluun. Ujouttaan ei tarvitse salailla, kun sen on tunnustanut ääneen.

3. Kirjoittamallakin voi välillä keskustella

Joskus jonkin asian sanominen ääneen voi yksinkertaisesti tuntua ylitsepääsemättömän vaikealta. Silloin voi ihan hyvin turvautua kynään tai näppäimistöön ja kirjata ajatuksensa ylös  kaikessa rauhassa.

4. Muista, että muut eivät todennäköisesti ajattele sinua

Ihmiset – niin ujot kuin rohkeat – murehtivat todella usein, mitä muut heistä ajattelevat. Todellisuudessa me kaikki ajattelemme kuitenkin niin paljon itseämme ja omaa elämäämme, että meillä on harvoin aikaa tai kiinnostusta märehtiä toisten ihmisten asioita sen syvällisemmin.

5. Käännä huomioisi itsestäsi toisiin ihmisiin

Helppo keino lakata miettimästä itseäsi ja omaa ujouttasi on kääntää huomio itsestä toisiin. Näin tehdessään ujo pääsee myös näyttämään kyntensä oivallisena kuuntelijana.

6. Yritä hyväksyä ujoutesi osana ainutlaatuista sinua

Jos sinussa ei olisi ujoutta, et enää olisi se ainutlaatuinen itsesi, joka nyt olet. Hyväksymisen kautta ujouden piilottelukin käy tarpeettomaksi, mikä vapauttaa voimavaroja muuhun elämässä.

Jos ujous kaventaa elämää liikaa, terapia usein auttaa.

Estynyt persoonallisuus

  • riittämättömyyden tunteita
  • liiallista herkkyyttä kritiikille
  • pelkoa ja ahdistusta siitä, että sanoo tai tekee jotain väärin
  • tarvetta olla pidetty
  • sosiaalisten tilanteiden välttelyä
  • läheisten ihmissuhteiden välttelyä
  • hylätyksi tulemisen pelkoa
  • henkilökohtaisten tunteiden piilottelua
  • uusista haasteita kieltäytymistä
  • jämäkkyyden puutetta
  • itsensä pitämistä muita huonompana
  • vaikeutta luottaa toisiin ihmisiin
  • aloitteellisuuden puutetta yhteydenpidossa toisiin
  • päätöksenteon välttelyä
  • yliherkkyyttä tulkita toisten sanalliset ja sanattomat viestit negatiivisesti
  • loukkaantumista helposti toisten sanomisista ja tekemisistä
  • olemuksesta heijastuvaa pelokkuutta ja jännittyneisyyttä

Tuntuuko tutulta? Onko elämäsi kapeutunut? Kärsitkö tilanteesta? Tuntuuko elämäsi epäonnistumiselta? Ihminen voi olla eristäytyvä ja tyytyväinen elmäänsä, mutta estynyt henkilö ei haluaisi olla estynyt ja yksin. Estynyt persoona on usein ollut ujo lapsesta lähtien, mutta on myös muistettava, että ujouskaan ei ole aina ongelma, vaan se voi olla myös voimavara. Kts. Ujoudessa on voimaa.

Lue lisää: Estynyt persoonallisuus – jatkuvaa huonommuuden ja riittämättömyyden tunnetta

Tuimakan tarina kainosta henkilöstä, myös parisuhteen näkökulmasta: Kaino – eli estynyt persoonallisuus

Persoonallisuuden piirteistä häiriöksi

  • Persoonallisuushäiriöitä luonnehtivat poikkeavasti korostuneet persoonallisuuden piirteet, joihin liittyy merkittävä haitta yksilölle tai muille.
  • Häiriö on potilaan paras yritys sopeutua perimänsä, kasvuympäristön ja niiden yhteisvaikutuksen haasteisiin.

”Yksinkertaistaen persoonallisuushäiriöt voidaan käsittää poikkeavalla tavalla korostuneiksi persoonallisuuspiirteiksi, jotka aiheuttavat olennaista haittaa yksilölle itselleen tai muille. Piirteet ja niihin liittyvä käyttäytyminen ovat korostuneen jäykkiä, ja persoonallisuushäiriötä sairastavien on vaikeaa tunnistaa piirteiden ja niihin liittyvien ongelmien yhteyttä. Häiriöt ovat tyypillisesti kehityksellisiä ja pitkäaikaisia”.

Mistä johtuu ja mikä vaikuttaa häiriön kehitykseen ja mahdolliseen vaikeutumiseen? Perimä – kiintymyssuhde – kasvuympäristö, kuten myös se, missä vaiheessa häiriö on tunnistettu ja onko saatu sopivaa hoitoa. Perinteisesti personallisuuhäiriön diagnosointia tehdään vasta aikuisella iällä, vaikka nykyisin teiedetään, että häiriö puhkeaa usein nuoruusvuosina. Ollaanko diagnoosin kanssa liian varovaisia persoonallisuuhäiriöiden kielteisen stigman takia? Vahvana on edelleen näkemys, että perssoonallisuuhäiriö on pysyvä negatiivinen leima ja piirre, jolle ei voi tehdä mitään.

Potilaan lääkärilehdessä Max Karukiven ja Maaria Koiviston katsauksessa Persoonallisuuden piirteistä häiriöksi – kliinikon näkökulma todetaan:”Osa vahvoistakin persoonallisuuspiirteistä saattaa olla suhteellisen ongelmattomia. Eristäytyvän persoonallisuuden omaava voi viettää mielestään varsin laadukasta elämää ja suoriutua työstään huolimatta erittäin vähäisistä sosiaalisista kontakteista. Tässäkin on kyse yksilön ja ympäristön yhteensopivuudesta. Persoonallisuushäiriöiden oirekuvalle on luonteenomaista vaihtelu ajan mittaan. Seurantatutkimusten perusteella valtaosa myös toipuu, toisin kuin usein luullaan. Yksilön ikääntyessä impulsiiviset piirteet keskimäärin vähenevät ja ystävällisyys ja luotettavuus lisääntyvät. Ongelmallisimmat piirteet muuttuvat keskimääräisesti eniten, mutta yksilötasolla häiriö saattaa olla hyvinkin pysyvä.”

Eli persoonallisuus ei hyvälläkään hoidolla muutu, mutta voidaan saada aikaiseksi hienosäätöä, jonka vaikutus yksilön elämänlaatuun on merkittävä. On aika tyypillistä, että pitkittyneen masennuksen ja sitkeiden ahdistuneisuushäiriöiden taustalla on persoonallisuuden korostunut, joustamoton piirteisyys, johon psykoterapiassa pyritään saamaan aikaan joustoa, samalla kun pyitään lisäämään henkilön itseymmärrystä ja itsehyväksyntää.

ADHD aikuisella

Aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriötä pidetään kehityksellisenä häiriönä, joka ilmenee jo lapsuudessa. Osa ADHD-oireisista henkilöistä saa diagnoosin kuitenkin vasta aikuisena, kun oirekuva alkaa haitata selvästi enemmän elämää. Aikuisen ADHD-diagnoosi edellyttää useimmiten kattavaa psykiatrista tutkimusta ja muiden oireilua aiheuttavien tekijöiden poissulkemista. Diagnosointia hankaloittaa usein ADHD:n kanssa samanaikaisesti esiintyvät muut häiriöt, jotka ovat voineet kehittyä itsenäisesti tai ADHD:n seurauksena. Näitä liitännäishäiriöitä voivat olla esimerkiksi masennus, ahdistuneisuus, käytöshäiriöt, uniongelmat ja päihdeongelmat.

Tämä todellakin näkyy vastaanotolla ja mietityttää. Väillä asiakkaan kanssa aletaankin käydä keskustelua siitä, voisiko hänen oireilussaan pohjimmiltaan ola ainakin jossain määrin kyse adhd:stä? Mikä johtuu mistäkin, syytä- seurausta, vaikea sanoa. Melko paljon tätä piirteisyyttä jo aikuisillakin tutkitaan ja melko paljon sieltä osumia löytyy. Kuten alla olevassa tekstissä mainitaan, niin aikuisten kohdalla kyse on useimmiten tarkkaavaisuuteen liittyvistä vaikeuksista. Ylivilkkausoireet näkyvät ulos päin selvemmin ja hyperaktiiviset henkilöt tunnistetaankin paremmin. Joskin, edelleen adhd liitetään herkästi pelkästään lapsiin ja nuoriin. Toinen vinouma tuntuu olevan se, että jos on menestynyt koulussa suhteellisen hyvin, ei voi olla kyse adhd:stä. Mutta, motivaation merkitystä ei pidä unohtaa. Jos koulunkäynti on kiinnostanut kovasti, on se voinut sujua mainiosti, oireilu on näkynyt muualla. Varsinkin add-piirteiset henkilöt ovat usein niitä vaivattomia, rauhallisia koululaisia, jotka saavat olla kaikessa rauhassa piirteineen, kun eivät häiritse muita.

ADHD-oireisen aikuisen arkea haittaavat yleensä eniten tarkkaavaisuuden haasteet. Käytännössä nämä saattavat näkyä vaikeutena keskittyä olennaisiin asioihin, vaikeutena keskittyä pitkään ilman ajatusten harhailua, lisääntyneenä hajamielisyytenä sekä vaikeutena suorittaa tehtäviä määrätietoisesti ja tehokkaasti. Lisäksi ajanhallinnassa on usein ongelmia. LUE lisää täältä ADHD tutuksi.fi

Hamstraus

Duodecimin Terveyskirjastossa määritellään Keräilypakko seuraavasti: ”Pakonomaisella keräilyllä tai keräilypakolla tarkoitetaan pakottavaa tarvetta kerätä erilaisia tavaroita ja kyvyttömyyttä heittää niitä pois. Sen seurauksena koti on tupaten täynnä keräilyn kohteena olevia esineitä joskus siinä määrin, että huoneissa tai varastoissa voidaan juuri ja juuri liikkua tavarapaljouden keskellä. Monet suhtautuvat keräämiinsä esineisiin hyvin omistavasti eivätkä salli muiden lainaavan niitä tai koskevan mihinkään. Tällaisen keräilijän kodissa olevan kaoottisen epäjärjestyksen seurauksena keräilijä eristäytyy sosiaalisesti. Pakonomainen keräily voi olla pakko-oireisen häiriön muoto, mutta monilla siitä kärsivillä ei ole lainkaan muita pakko-oireiselle häiriölle ominaisia oireita”.

Syytä ja yleisyyttä ei tunneta. Vaiva on hävetty ja visusti vaiettu. Se voi alkaa missä isässä tahansa, usein jonkin trauman tai vaikean elämäntilanteen yhteydessä. Pakonomainen keräily altistaa monille ongelmille ja vaaroille. Epähygieeniset olosuhteet ja huoneiden ahtaus lisäävät sairastumisen, onnettomuuksien ja tulipalojen riskiä. Pakonomaisen keräilijän on vaikea pitää kotonaan järjestystä ja suoriutua arjen tehtävistä. Usein seurauksena ovat sosiaalinen eristäytyminen ja suhteiden katkeaminen sukulaisiin, lapsiin ja ystäviin.

Kokemuksellisesti niin hamstraaja kuin hänen läheisensä ovat keinottomia ongelman edessä. Hamstraaja ei tunnusta ongelmaa, eikä ota vastaan auttamisyrityksiä.

Pakonomaisen keräilijän sukulaisen tai läheisen kannattaa ottaa yhteyttä lääkäriin, psykiatriin, sosiaalitoimistoon tai A-klinikkaan. Joskus sukulaisen tai tuttavan on ongelman vakavuuden vuoksi pakko ottaa yhteyttä poliisiin tai paloturvallisuudesta tai eläinten suojelusta vastaaviin viranomaisiin.

Jos pakonomainen keräilijä saadaan näkemään ongelmansa, hän voi suurestikin hyötyä asiantuntevasta hoidosta. Hoitotulokset vaihtelevat paljon, ja onnistunut hoito on vaativaa ja usein varsin pitkäaikaista. Lääkehoidossa käytetään ensi sijassa serotoninergisiä masennuslääkkeitä, jotka voivat lievittää pakonomaista käytöstä samaan tapaan kuin muissa pakko-oireisissa häiriöissä.

Psykoterapiassa sovelletaan ensi sijassa kognitiivista psykoterapiaa. Terapiassa tutkitaan ajatuksia ja tunteita, jotka ovat pakonomaisen keräilyn taustalla sekä autetaan keräilijää vähitellen luopumaan osasta esineitä, pitämään kotonaan parempaa järjestystä ja opetetaan erilaisia keinoja rentoutua.

Huoletonta keräämistä vai pakonomaista hamstraamista? Himohamstraaja usein sokeutuu ongelmalleen, sanoo asiantuntija. Nämä ovat hälytysmerkit.

Mikä on hamstraushäiriö?

Hamstraus määriteltiin sairaudeksi: Tällaista on elämä tavaratulvan keskellä.

Unien näkeminen….

…… kiehtoo ja hämmentää, todetaan Uniliiton lehdessä Uniuutiset 4/2019 sivulta 4 löytyvässä artikkelissa, jossa on haastateltu psykologi ja psykoterapeutti Soili Kajastetta. Alla muutamia katkelmia artikkelista, lue koko juttu yllä olevasta linkistä.

Näemme unia paljon enemmän kuin muistamme. On arveltu, että näemme unia jopa yli kolmasosan siitä ajasta, jonka nukumme. Eniten unia nähdään REM-vaiheessa, mutta myös muut univaiheet sisältävät unennäköä. REM-vaiheen unet ovat merkityksellisimpiä ja pitkiä, kun taas muissa univaiheissa unet ovat lyhyempiä, päivän tapahtumiin liittyviä unia

Unennäön tarkoituksena pidetään nykytietämyksen mukaan kokemusten ja tunteiden sopeuttamista. Aivokuvantamiskokeissa pystytään seuraaman nukkuvan ihmisen aivotoimintaa. Niissä on havaittu, että REM-unen aikana aivojen tunteita käsittelevä limbinen järjestelmä toimii hyvin aktiivisesti, jopa aktiivisemmin kuin valvetilassa. Toisaalta etuotsalohkon rationaalista ajattelua hallitseva järjestelmä on nukkumisen aikana ”pois päältä”, eli tietoinen kontrolli puuttuu. Tästä johtuvat unen usein mielivaltaisilta tuntuvat kytkennät. Etenkin stressaavien asioiden käsittely saa joskus
todella oudon tuntuisia muotoja.

Unien kummallisuuksiin ei kannatakaan juuttua liikaa; niistä voi ottaa irti sen, mikä tuntuu tärkeältä ja luontevalta, ja muu saa unohtua. Sama uni voi toistua ja eri versioissaan kehittyä niin, että mieltä vaivaava ongelma ratkeaa. Tällainen ongelmanratkaisu tukee tunne-elämämme hyvinvointia.
Joskus taas uni kehittyy painajaiseksi, eli silloin mieltä vaivaavaa pulmaa ei ole kyetty ratkaisemaan.

”Jos näet toistuvaa, hyvin ahdistavaa painajaista, kannattaa tietysti miettiä, mitä uni haluaa sinulle kertoa. Toistuva uni on eräänlainen signaali, hälytysmerkki, että johonkin asiaan pitäisi nyt kiinnittää huomiota”, Soili Kajaste sanoo. Traumaattisia kokemuksia toistavat unet tulevat jo iltayöstä, kun taas muut unet ovat runsaimmillaan aamuyöstä. Unet voivat olla hyvin pelottavia, sillä niissä traumaa käydään läpi yhä uudelleen. ”Jos unien sisällön pystyy ottamaan vastaan, käsittelemään mielessään ja puhumaan toisten kanssa, se auttaa työstämään traumaa. Pikku hiljaa trauma lievenee ja sen merkitys alkaa kadota. Kun kauheatkin asiat pystyy jollain tasolla ottamaan vastaan, psyyke alkaa parantua, toteaa Kajaste..

Vitkastelu, vetkuttelu…

….eli prokrastinaatio. Uusista ja erikoisista nimityksistä voidaan olla montaa mieltä, mutta ymmärrettävänä pointtina tässä yhteydessä on se, että termillä prokrastinaatio korostetaan sitä, että vitkastelussa ei ole kyse laiskuudesta. Laiskuus ei ahdista kokijaansa, kanssaihmisiä kyllä. Prokrastinaatio ahdistaa ainakin kokijaansa.

Ilmiö oli nostettu Ylellä yhtenä koronaseurauksena etäopiskelun ja etätyön lisääntymisen kautta. Oletko sinäkin prokrastinoija? Prokrastinaatio eli vitkuttelu on varsinkin korona-ajan ongelma – laiskuuteen sitä ei pidä sekoittaa Mitä itsellisemmäksi oman työn ohjaaminen käy, sitä enemmän vitkastelu valtaa henkilön, jonka haasteena aloittamisen vaikeus on ollut aiemminkin. Etäilyssä  tekemisestä puuttuu rakenteita, välitavoitteita, palautetta ja yhteisön tukea.

Evermind-sivustolla on aiheesta hyvä artikkeli, jossa todetaan, että vitkastelu on tunteiden säätelyn ongelma, ei ajanhallinnan ongelma. Lue lisää Prokrastinaatio on vetkuttelua ja asioiden lykkäämistä – miksi teemme niin ja miten päästä siitä eroon?

Vitkastelu on yritys olla kohtaamatta hankalia tunteita, esimerkiksi tylsistymisen, epävarmuus, turhautuneisuus ja riittämättömyys.

Kuulostele, pälättääkö pääsi sisällä kenties tiukkailmeinen perfektionisti, jolle oikeastaan mikään ei ole riittävän hyvää. Kysy sisäiseltä täydellisyyden tavoittelijaltasi, voisiko joskus tarpeeksi hyvä riittää.

Epävarma ääni saattaa kuiskia, että ei kannata, koska kaikki muut osaisivat tämän varmasti paljon paremmin. Sitä kuiskijaa kannattaa lempeästi kehottaa olemaan liioittelematta.

Yritä siis opetella sietämään epämiellyttäviä tunteita sen sijaan, että rientäisit heti miettimään, miten hankala tunne tukahdutetaan: Selvä, nyt ahdistaa ja tältä se tuntuu. Mielenkiintoista.

Kun kuljet hankalan tunteen läpi, huomaat, että mitään oikeasti kamalaa ei tapahdu. Seuraavalla kerralla et ehkä enää jähmetykään sijoillesi tai etsi pikaista helpotusta pingviinivideoista vaan tartut toimeen.

Keskustelun muistisäännöt

Työpsykologian tohtorin Helena Åhmanin muistisääntö hyvään keskusteluun painetilanteessa. Menee aika hyvin, kun nämä kaksi asiaa pysyvät yhtä aika läsnä: Tärkeintä hankalissa keskustelutilanteissa on säilyttää suoruuden ja myötätunnon tasapaino. Puhutaanpa kasvotusten, etänä tai tekstimuotoisena.

Viestein kommunikoijia Åhman muistuttaa siitä, että kirjoitetut viestit tulkitaan usein negatiivisemmin kuin mitä ne on kirjoitettu. Jos kaikki viestit kirjoitettaisiin kaksi astetta ystävällisemmin kuin luontaisesti tekee, moni pieni hankaus jäisi pois. Silloin se sävy on suunnillleen se tarkoitettu.

Harvat meistä vetävät panttivankineuvotteluja, mutta sieltä maailmasta otetut ohjeet soveltuvat hyvin mihin tahansa ihmisten välisiin kohtaamisiin. Mitä haastellisimpia kohtaamisia, niin sitä merkityksekkäimmiksi osoittautuvat seuraavat seikat:

Ensimmäisenä se, että jaksaa olla utelias toisesta ihmisestä, eikä leimaa häntä milään tavalla. Toisena se, että jaksaa luoda tunnesidettä mitä hankalimmassakin tilanteessa. Kolmanneksi, että sulla on halu auttaa.

Åhmanin haastattelu Yle Uutisissa ja Puoli Seitsemän lähetyksessä

Ylisukupolvinen trauma

Yle Dokumentin artikkelissa Väkivallan perintö on haastateltu traumapsykoterapeutteja ja neuropsykologian erikoispsykologia sotatraumojen ilmenemisestä ja ylisukupolvisuudesta. Artikkelin lopussa on linkit kolmeen aihetta käsittelevään dokkariin.

Sotatrauma saattaa saada erilaisia muotoja seuraavan sukupolven ja sitä seuraavan sukupolven elämässä. Sanotaan, että usein vasta kolmannessa ja neljännessä sukupolvessa alkaa tulla tilaa kohdata ja käsitellä asioita. Jos ajatellaan Suomessa sodan jälkeistä aikaa, 40-luvun lopulla syntyneet olisivat toista sukupolvea, sitten 70-80-luvulla syntyneet kolmatta. Heilläkin alkaa olla jo lapsia; nykypäivänä on jo siis neljännenkin polven ihmisiä olemassa.

Siirtymä tapahtuu varhaisessa vuorovaikutuksessa neuraalisesti, hormonaalisesti, kognitiivisesti ja käyttäytymisen kautta yli sukupolvien.

Sota-ajan käsittely menee usein määrätyssä aikataulussa. Ensimmäisellä on yleensä sisäinen tarve yrittää olla etäällä kaikesta, mitä on joutunut kokemaan. On vahva halu suuntautua nykyhetkeen ja tulevaan. Silloin se, että voi tehdä työtä, voi toimia, voi keskittyä vaikka muihin ihmisiin ja omien lasten elämään, antaa suojaa suhteessa omaan sisäiseen oloon. Ja sitäkin tietysti ilmenee, että vältetään muistoja turruttamalla mieltä päihteiden avulla.

Toisen ja kolmannen sukupolven edustajilla ei ole mukanaan sodan taakkaa oman kokemuksensa kautta, mutta he ovat usein niitä, joiden oireilusta aletaan havahtumaan ylisukupolvisen trauman olemassaoloon ja seurauksiin. He voivat kokea oireita, joita on mahdoton ymmärtää heidän oman elämänsä kokemusten kautta. Oireet saattavat sen sijaan sopia erittäin hyvin jopa sekä ajallisesti että sisällöllisesti heidän vanhempansa kokemuksiin. Näiden oireilujen jäljittäminen edelliseen sukupolveen vaatii aina oman tutkimusmatkansa

Henna Salakari on tehnyt Radio Yle 1:n dokumenttiryhmälle kolme dokumenttia historian traumaattisista vaikutuksista, kaksi sodan traumojen ylisukupolvisuudesta yksilön kannalta: Kahlittu Tahto ja Väkivallan Perintö. Kolmas Pahuuden Paradoksi käsittelee mm. sotapropagandaa ja sen suhdetta ylisukupolvisiin ilmiöihin.   

Kahlitun Tahdon päähenkilö etsii syitä omalle ”hyytymiselleen”, toimintakyvyttömyydelle, jolle ei ole näkyvää syytä. Epäilykset suuntautuvat ylisukupolviseen traumaan tai lapsuuden traumaan, josta ei ole varmoja todisteita. 

Dokumentissa Väkivallan Perintö käsitellään sotatraumoja ja niiden aiheuttamaa väkivaltaisuutta. Samalla pohditaan laajempaa kysymystä, mistä väkivalta ylipäätään tulee ihmisyhteisöön. Molemmissa ohjelmissa kerrotaan trauman vaikutusmekanismeista sekä miten trauman juuret ja juonteet usein paljastuvat ihmiselle itselleen vasta tutkimisen kautta kuin sipulia kuorien. Siten asia usein etenee terapiassakin.

Dokumentti Pahuuden Paradoksi ruotii mm. 1930-luvun kehityskulkuja Kolmannessa Valtakunnassa ja pohtii miten sen ajan propagandan keinot toimivat.