Lomalla pestään mattoja, mutta valitsin tuon kuvan, koska siinä tehdään kuitenkin aika arkista työtä. Muistutuksena siitä, että arki on alkamassa. Ihan ok, melkein oikeastaan aika kiva…..Onko niin, että lomaa ja rutiinitonta aikaa ei kannata minun kohdalla olla tolkuttoman montaa viikkoa putkeen, vai orientoinko itseäni tulevaan, olipa sitten edessä loma tai arki?

Tarkasteleepa asiaa lyhyen tai pitkän aikavälin vinkkelistä, niin tavoitteena on voida tässä hetkessä mahdollisimman hyvin ja olla mahdollisimman tyytyväinen käsillä olevaan. On kyse valinnoista, painotuksista, priorisoinnista, mutta tiivistetysti voi sanoa, että miksi haikailla sitä, mitä ei ole, tai mikä ei ole lähitulevaisuudessa näköpiirissä.

On lomassa kerassaan niin hyviä puolia, että niiden vuoksi voisi jatkaakin, vaikka vielä monta viikkoa, mutta on siinä myös vähemmän hyviä puolia. Unirytmi heittää häränpyllyä, ruokavalio heittää samalla vauhdilla, niin että vatsa alkaa olla melkoisessa mylläkässä, rahaa kuluu turhankin paljon, jne….Iloitaan siitä, että nämä asiat saadaan taas kuriin ja järjestykseen. Siitä innostuneena tuntuu ihan ok:lle tarttua arkisiin velvollisuuksiin, yhtä suurella innolla, millä niitä oli kolme viikkoa sitten heittämässä käsistään pois. Metkaa… toisin sanoen sopeutumiskykyä tämä kai on.

Ei sillä, ettenkö ajattelisi vähän pidemmällekin eteen päin, ajattelen kyllä ja uudet tuulet taitavat vähitellen puhallella. Joitain muutoksia olen jo tehnytkin, mutta suurimmat saavat vielä odottaa, tai tulla luonnollisella aikataulullaan. Olen tässä puolitoimijana ja puolisivustaseuraajana….metka tunne tämäkin.

Niin, loma on ollut hyvä ja aion napata siitä hyviä fiiliksiä mukaani loppuvuoteen. On tylsää aloittaa siivous heti kotiin palatessa, mutta on tosi, tosi mukava levittää puhtaille lattioille vasta pestyt matot. Ne jotka vielä tuoksuvat mäntysuovalle, järvivedelle ja auringolle.

Kesä on vierähtänyt vauhdilla nelipäiväistä työviikkoa tehden. Blogissa on ollut hiljaista, kuten näkyy. Työpäivät ovat olleet sen verran pitkiä, ettei enää blogikirjoittelulle ole jäänyt aikaa. Viikonlopuktin ovat olleet ihanan pitkiä, mutta sieltä olen napakasti rajannut kaiken työhön viittaavan pois. Näillä eväillä on tuntunut siltä, että ensi kesänäkin voisi tällaisen ”kesäajan”, eli nelipäiväisen työviikon toteuttaa.

Nyt keskityn kuitenkin tämän kesän lomaan. Kolme viikkoa ihan kokonaan vapaata ja sitten vielä elokuun loppuun nelipäiväistä. Kesä on ollut tähän saakka säiltään aika vaihteleva, mutta ei tuo ole haitannut. Jos ei ulkona tarkene olla, niin sisällä on kyllä tekemistä. Alkukesän hitti on ollut maalaaminen, siis seinien ja kattojen, ym. Koukuttavaa =) Niin ja onhan tuota tullut kyllä leivottuakin, sekin koukuttaa =)

Jos säät harmittaa, niin käy lukemassa mitä eko- ja ympäristöpsykologi Kirsi Salonen sanoo säistä ja ihmisten luontosuhteesta: Viime kesänä valitettiin helteestä, tänä kesänä viileydestä – Psykologi kertoo, miksi emme ole koskaan tyytyväisiä säähän.

Suhde äitiin on jokaisen ihmisen elämän ensimmäinen ihmissuhde. Erityisen latautunut on äidin ja tyttären suhde, sillä äiti on tyttärelle naisen ja naisena elämisen malli.

Odotusarvo on, että äiti rakastaa ja huolehtii omistaan. Äitiin liittyy kuitenkin myös kipeitä ja vaikeita tunteita. Äiti usein hallitsee, asettaa odotuksia, arvostelee ja on näin ikuinen harjoitusvastustajamme. Toteaa tiedetoimittaja ja tietokirjialija Tuula Vainikainen kirjassaan Äidit ja aikuiset tyttäret – matkalla ymmärrykseen. Artikkelista Äiti on tyttären ikuinen harjoitusvastus voit lukea lisää Vainikaisen ajatuksia.

Tytär-isäsuhde, tytär-vanhempi suhde. Vanhemmuus on moniulotteinen ja merkityksekäs pesti. Tässä kirjoituksessa sitä tarkastellaan lähinnä äiti-tytär-suhteen kautta.

Pohjalle vielä ajatus siitä, miten vanhemmuudesta on tullut monille suorite, johon uuvutaan aivan kuten uuvutaan työhönkin. Etenkin naisten kohdalla on vallalla uskomuksia yksin pärjäämisen ja täydellisyyden välttämättömyydestä. Miksi nykypäivän vanhemmat suorittavat ja uupuvat? Ja miten sinä voisit vanhempana helpottaa elämääsi – Katso video

Yhtenä nostona kyseisestä jutusta työterveyspsykologin ehdotus: Tee viikon ajan hommasi 80%:sti. Siitä ei ole koskaan mitään huonoa seurannut!

Äidit voivat huonosti, samoin tyttäret. Nykypäivän ilmiö on nuorten naisten varhainen masentuminen. Uupuminen elämän edessä jo heti parikymppisinä. Mutta huolta on jo paljon nuorempienkin tyttöjen mielenterveydestä. Murrosikää lähestyvien tyttöjen itsetuntoa ja kasvua on alettu tukea äiti-tytär-suhteen vahvistamisen kautta. Hyötyjiä tässä yhtälössä on varmasti vahintäänkin nämä kaksi.

Kyse on varhaisesta puuttumiesta. Äitien ja tyttärien yhteistä aikaa lisätään ja toimivaa vuorovaikutusta vahvistetaan. Esimerkkinä tästä Turun seudulla toimiva Tyttö sinä olet helmi-projekti, josta voit lukea lisää artikkelista: Tyttöjen alkaviin mielenterveysoireisiin puututaan äiti-tytärsuhdetta parantamalla – “Läheisyytemme on parantunut paljon”

Suhteessa on siis paljon hyvää ja vahvistavaa, mutta voi olla myös hajottavaa, joskus tuhoavaakin. Pitääkö kaikki sietää, antaa anteeksi, pitääkö kaikelle sokeutua ja olla vaan? Näitä kysymyksiä pohditaan monen kanssa. Josko tällaiset rajanvedot voivat olla vaikeita kaikissa ihmissuhteissa, niin erityisen vaikeina ne koetaan perhesuhteissa. On sääntöjä, on syyllisyyttä, on malli hyvänä lapsena olemisesta…..mutta, jokainen voi miettiä voiko antaa anteeksi ja jos voi, niin miten voi?

”Kannattaa miettiä, voiko asian kanssa elää ilman, että antaa anteeksi. Vai voiko ajatuksissaan antaa anteeksi, vaikkei pystyisi sitä koskaan sanottamaan – vai onko mahdollista sopia asia ihan selkeästi kahden kesken. On hyvin monenlaisia tapoja antaa anteeksi.”

Vaikka välit eivät koskaan palautuisikaan, muodollinen anteeksianto voi olla itselle tärkeä prosessi, jossa taakasta luovutaan.

”Usein eteenpäin pääseminen vaatii sen, että työstää asioita itse mielessään, vaikkei aina voi antaa anteeksi. Omalle hyvinvoinnille työstäminen on usein ensisijaisen tärkeää. Täytyy pystyä menemään eteenpäin, koska muuten käsittelemättömät asiat jäävät meille mielen taakaksi, voivat estää elämästä täysipainoista elämää tai ilmenevät jopa kehollisina tuntemuksina”, toteaa psykologi artikkelissaPitääkö äidille antaa aina anteeksi? Ei psykologinkaan mielestä, mutta käsittelemätön taakka on painolasti elämässä: ”Eteenpäin pääseminen vaatii asioiden työstämisen”

Tukeeko vai latistaako sisäinen puheesi sinua? Kannustatko itseäsi, vai epäröitkö kykyjäsi? Uskotko itseesi vai luotko uhkakuvia? Abitreenit sivuilla oli kysely, jonka vastaukset kopioin tähän vaiheessa, jossa vastauksia oli annettu 896 kpl.

Lannistatko itseäsi negatiivisella sisäisellä puheella?

Päivittäin. Ajatukset eksyvät jatkuvasti ikäviin asioihin. 44% (395 ääntä)

Välillä. Saan siitä tavallaan hieman lohtua. 37% (332 ääntä)

Enpä juuri. Osaan kyllä tsempata itseni negatiivisten ajatusten yli.19% (169 ääntä)

Itseen uskominen ja itsensä kannustaminen ei ollut vahvasti edustettuna ja aikalailla sama linja taitaa jatkua kysyttäisiinpä tätä asiaa missä tilanteessa ja minkä ikäisiltä tahansa.

Kielteiset uskomukset välähtävät tajuntaan kuin salama kirkkaalta taivaalta, niitä ei tarvitse houkutella. Päinvastoin ne tulevat huomaamatta, automaattisesti ja ovat meille kuin absoluuttisia totuuksia. Emme kyseenlaista niitä. Olemme oppineet uskomaan niihin. Ylen Abitreenit sivustolla Motivaatiotreenit 1/5 aivotutkija Matti Bergsrtröm toteaa, että aivoille luulo ja tieto ovat sama asia. Luuloista, olettamuksista ja negatiivisista asenteista saa luotua helposti vääränlaisen kuvitelman, joka ei vastaa totuutta.

Usein toistuvilla ajatuksilla on suuri merkitys toimintaamme ja siihen, kuinka käyttäydymme eri tilanteissa. Positiivisiin ajatuksiin kannattaa siis panostaa, silloin niiden vaikutus vahvistuu. Positiiviset ajatukset motivoivat, auttavat luovassa ajattelussa ja ongelman ratkaisussa. Tämän seurauksena itsetunnon kehityksessä ja itsearvostuksessa. LUE lisää Tiede lehden artikkelista Sisäinen puhe säätelee käyttäytymistä

Kielteisiä uskomuksia kannattaa opetella kyseenalaistamaan ja negatiivista, latistavaa puhetta kääntämään kannustavammaksi. Tätä tehdään usein terapiassa, etenkin kotiehtävinä. Aivojumppaa parhaimmillaan. Rahistellaan lukkiutuneita rattaita, kokeillaan voisiko niitä pyörittää toiseenkin suuntaan?

”En varmasti tule valituksi tuohon työpaikkaan. Muilla hakijoilla on enemmän koulutusta, mahtavia aiempia työpaikkoja, he osaavat puhua vakuuttavasti ja markkinoida itseään, kaikki muut näyttävätkin paremmalta, ovat hienoissa vaatteissa ja itsevarmoja. Ihan turhe edes hakea”.

”Minulla on samat mahdollisuudet kuin muillakin hakijoilla. Minulla on hyvä, riittävä koulutus. Olen työskennellyt vaativissa tehtävissä hyvässä firmassa aiemminkin ja pärjännyt työssäni hyvin. En ole erityisen puhelias, mutta minulla on ihan riittävät sosiaaliset taidot ja olen opetellut kertomaan mitkä ovat vahvuuteni. Pukeudun haastattelua varten vaatteisiin, joissa minun on hyvä olla ja tiedän, että ne pukevat minua. Ilman muuta laitan paperit vetämään.”

Tämän tyyppisiä harjoituksia tehtäessä nousee yleensä paljon voimakkaita tunteita. Epäusko itseen pyrkii vahvasti pintaan, joskus alkuun jopa estämään harjoittelemisen. MUTTA, vaikka tuntuisi kuinka vaikealta, se ei tarkoita etteikö tehtävässä pystyisi edistymään. Voit luulla, että et pysty, mutta kun jatkat yrittämistä, niin huomaat pystyväsi. Muutos ajattelussa rohkaisee tekemään muutoksia myös käytännössä, joten harjoittelu jatkuu ryhtymällä tuumasta toimeen!

-Kumpaa sutta ruokit, hyvää vai pahaa?-

Perinteinen hyvän kunnon merkki on nopea palautuminen. Kovan treenin jälkeen syke palaa nopsasti rauhallisille lukemille. Rankan työpäivän jälkeen kierrokset laskevat pian kotiin päästyä, ajatus kulkee ihan muissa, kuin työasioissa. Mikäli näin ei käy on hermostossa kaasu hirttänyt päälle

Ylikunto on kokonaisvaltainen rasitustila. Ihmisen fyysinen ja psyykkinen kestävyys venyy kuin kuminauha, mutta jossakin vaiheessa tulee vastaan raja. Sitten joustoa ei enää löydy. Autonomisen hermoston tasapainotila kehossa järkkyy. Sympaattinen hermosto eli kansanomaisemmin stressihermosto käy ylikierroksilla: leposyke ja verenpaine nousevat, keho erittää taistele tai pakene -hormoneja. Sama mekanismi, joka normaalisti auttaa meitä selviytymään elämästä, estääkin nyt levon ja palautumisen.

Oireet ovat moninaiset: ihminen voi olla uupunut, mutta samaan aikaan levoton. Vapina, rytmihäiriöt ja uniongelmat ovat yleisiä, samoin herkkyys infektioille. Masennus, jännittyneisyys, pelko ja ahdistus seuraavat fyysisiä oireita. Urheilija voi ajautua ylikuntoon liian kovasta harjoittelusta, mutta työelämän henkisessä loppuunpalamisessa on kyse samasta ilmiöstä: kuminauhaa on venytetty liian pitkään ja kireälle ilman löysäämistä.

Ultramatkoja harrastaneen seikkailu-urheilijan, 37 vuotias Mikko Auvisen ylikunto pitkittyi ja muuttui krooniseksi. Niin käy joillekin uupuneille. Auvisen kehon ja mielen stressikynnys on edelleen hyvin matala, ja pienikin ärsyke laukaisee hälytystilan. Urheilijoiden ylikunnosta seurantatutkimuksia on tehty vain vähän, mutta henkisestä burn outista enemmän. Ne osoittavat, että kaikki loppuunpalaneet eivät toivu viiden vuoden seurantajakson aikana. LUE Mikko Auvisen tarina

Työelämäyhteyteen siirrettynä: Uupumus on hiipimällä, hitaasti ja vaiheittain kehittyvä mielen, kehon ja toiminnan häiriötilojen vyyhti, jonka oireet tulevat esille sitä selvemmin mitä pidemmälle uupumus etenee.

– Me sopeudumme ja sopeudumme. Ihminen sinnittelee ja pärjää tiukoissakin kuviossa pitkän aikaa, mutta sitten kun tulee jotain ekstraa, esimerkiksi organisaatiomuutos tai joku kriisi kotona, niin kuppi täyttyy ja menee nurin, työ- ja organisaatiopsykologi, psykoterapeutti Liisa Uusitalo-Arola kuvailee.

Kun puhuu työssään uupuneiden kanssa, he pelkäävät että liiallisen työkuormituksen tai työyhteisöongelmien esiinnostaminen on merkki henkilökohtaisesta heikkoudesta. Henkilön mielessä heikkouden paljastuminen voi viedä työpaikan ja siinä samalla sosiaalisen arvostuksen, sekä kuva itsestä pärjäävänä ihmisenä romahtaa.

Uusitalo – Arola jatkaa, että monen minäkuva rakentuu työnkuvan ja työssä pärjäämisen varaan. Se aiheuttaa aika kovan hädän, jos ei sitten selviäkään töistään. Ihminen miettii, että kuka minä sitten olen ja ymmärtääkö kukaan myötätuntoisesti tätä minun tilannettani. Ja mikä on vastaanotto, jos menen sanomaan esimiehelle, että en selviä tästä?

Asia onkin päinvastoin. Kun uskaltaa puhua tilanteestaan ja pyytää apua saakin palkaksi vahvemman itsetunnon.

– Uupumuksesta tokeentunut saattaa olla positiivisella tavalla pikkuisen hankala ihminen, joka ei enää lähde kaikkeen mukaan, toteaa Uusitalo – Arola. Itsenäisyys ja omanarvontunto kasvavat. Kun arvonsa käy kerran kunnolla lävitse ja miettii, mikä elämässä on tärkeätä, näkyy se itsenäisyytenä. Uupumuksen läpikäynyt työntekijä on myös realisti, joka ei halua enää kantaa harteillaan koko organisaation paineita ja tekemättömiä töitä. Hän ymmärtää syvällisellä tasolla, mikä on hänen tehtävänsä ja mikä ei.

LUE koko artikkeli Välttelee kontakteja, ei tule kahville, ei enää naura vitseille… – tunnistatko nämä vaaranmerkit työpaikallasi?

Miten vanhemmat reagoivat?

Vanhemmuus ei lopu koskaan. Ei myöskään syyllisyys, eikä häpeäkään, ehkä. Syyllisyydestä voi olla hyötyäkin, kunhan se ei mene liiallisuuksiin, mutta häpeästä ei ole mitään hyötyä, se vain lamauttaa. Parhaimmillaan tunne nimeltä syyllisyys voi auttaa etsimään ratkaisuja, pääpointti syyllisyydessä ei siis ole itsen ruoskiminen.

Vanhemman huolessa en puhu nyt ylisuojelevasta vanhemmasta, vaan ihan tavallisesta vanhemmuudesta, joka alkaa siitä hetkestä, kun tuleva vanhempi tietää olevansa tuleva vanhempi. Vaikka kasvattaa lapsen omille siivilleen ja on oppinut luottamaan toisen pärjäämiseen, niin silti sitä kokee lapsen vastoinkäymiset ikään kuin omanaan. Silti niitä ei kannata / tarvitse / voi ratkaista. Puolesta ei kannata tehdä.

Mitä voi tehdä? Voi kysyä onko kaikki kunnossa? Voi kertoa, että on huomannut, ettei kaikki ehkä ole ihan kunnossa? Jos tuli kysyttyä liian hätäiseen, niin on hyvä kuulla, että kaikki on ok. Ellei ole kunnossa, niin antaa mahdollisuuden jälkikasvulleen ottaa asia puheeksi. Puheeksiottaminen ei varmasti ole helppoa kummallekaan, ei aikuiselle lapsella eikä hänen vanhemmalleen.

Ongelman jatkumista ei pidä mahdollistaa, mutta voi auttaa lastansa ottamaan vastuun omista ongelmistaan. Voi auttaa konkreettisesti silloin, kun lapsi työskentelee omien ongelmiensa korjaamiseksi ja elämänsä rakentamiseksi.

Itsestään pitää huolehtia. Omasta jaksamisesta huolehtiminen ei ole koskaan itsekästä. Et voi auttaa muita, jos uuvut. Ja jo ihan itsensä takia, jokaisen kannattaa huolehtia jaksamisestaan. Ei se aikuinen lapsikaan haluasi nähdä, että äiti tai isä uupuivat hänestä huolehtiessaan tai häntä auttaessaan. LUE LISÄÄ alla olevasta linkistä:

Miten auttaa aikuista lasta, niin ettei itse uuvu? Perheterapeutti kehottaa kuuntelemaan tunteita?

– Ujo – Introvertti – Sosiaalisesti ahdistunut –

Sanojen väliin ei voi laittaa yhtäläisyysmerkkiä. Ujous ei ole käyttäytymistä, vaan tunnetila ja tyyli reagoida. Ujo haluaisi olla ihmisten kanssa tekemisissä paljonkin, haluaisi tutustua vieraisiin ihmisiin, mutta jännittää niin paljon, että ei uskalla mennä, ainakaan alkuun. Mentyään on aluksi varautunut. Joillakin henkilöillä varovainen ja varautunut vaihe voi kestää hyvinkin pitkän, mutta sitten ”varoajan” jälkeen saattaa olla hyvinkin vilkas ja puhelias. Introvertti viihtyy omassa rauhassa, ei vihaa ihmisiä, mutta karttaa joukkoja.        

Introvertti ei kaipaa ihmisjoukkoja. Ei kammoa porukoita, mutta jos saa valita, niin viihtyy parhaiten yksin tai kaksin. Kaksin puhuen asiaa, small talk ei viehätä. Täältä lisää määritelmiä: Introvertti ja ekstrovertti työpaikalla.

Sosiaalisten tilanteiden pelossa ahdistus liittyy nöyryytetyksi tulemisen ja häpeään joutumisen pelkoon. Nämä pelot voivat olla osittain  ja ne ovat lähes aina epärealistisia tai liioiteltuja. Sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsivät keskittyvät heille ahdistavissa tilanteissa korostuneesti omaan selviytymiseensä ja oireidensa seuraamiseen. LUE LISÄÄ

Tutustu alla oleviin artikkeleihin:

Ujous on osa temperamenttia

Ujous ei ole huono piirre

Pitääkö ujoudesta parantua?

 

Viime viikkoina on mieleeni palannut muistikuvia menneestä. Noissa muistikuvissa en koskaan onnistunut
siinä, mitä epätoivoisesti silloin yritin. Mietin miksi? En sitä, miksi en onnistunut, vaan että, miksi minulla oli
niin paha olla?

Siihen on varmasti monta syytä, mutta tärkein lienee se, etten kokenut olevani minkään arvoinen – en
itselle, enkä kellekään toiselle.

Minulle esitettiin tänään kysymys: Mikä tuottaa minulle suurta iloa? Toistettuani tuon kysymyksen ääneen
toinen silmäni alkoi vuotaa ja toinen kostui kyyneleestä.

Mieleeni tuli kolme veljeni poikaa. He ovat minulle tärkeitä ja rakkaita, vaikken viime aikoina ole heidän
elämässään fyysisesti läsnä, juuri ollutkaan. Silti he tuovat, ihan vaan olemassa olollaan, minulle suurta iloa.

Olen tehnyt elämässäni vääriäkin valintoja ja elänyt tavalla, joka on sinällään jo saattanut minua vaikeuksiin
ja riistänyt melkein hengen minulta. Olen tehnyt asioita, joista en ole ylpeä, mutta niidenkin kanssa on vain
pitänyt oppia elämään, koska kaikkea ei ikävä kyllä ole voinut unohtaa, saati muuttaa.

Itsensä arvostaminen on nostanut minussa päätään sitä mukaa, kun olen alkanut ymmärtää, ettei elämä ole
vain pieleen menneitä valintoja tai sarja epäonnistumisia. Se ei myöskään ole valmiiksi pureskeltuja
vastauksia tai pelkästään sattumia, joihin ei itse voi vaikuttaa. Elämä, on enemmän.

Kun turva ja itsestään välittäminen eivät ole olleet itsestään selvyys, on niitä joutunut ja saanut rakentaa
pitkin matkaa aikuisuuteen ja aikuisena. Minulle itseni arvostaminen on viime aikoina tarkoittanut sitä, että
ei ole ihan sama, kuinka minua kohdellaan, kuinka minulle puhutaan tai kuinka puhun itse itselleni.

Itseni arvostaminen on herännyt hiljalleen. Se on rakentunut siitä, että minulla on nyt elämässä ihmisiä,
jotka arvostavat minua ja välittävät minusta. Ihmisiä, jotka eivät satuta tai kohtele minua kaltoin. Ihmisiä,
joilla minulle on merkitystä.

Ihmissuhteeni ovat usein haasteellisia, harvemmin pelkästään kepeitä tai täysin mutkattomia. Tiedostan,
että olen ihmisenä – en se maailman helpoin, mutta on minulla hyvät ja vallattoman ihanat puolenikin.

Turvan ja nimenomaan sisäisen turvan, näen pitkälle itseni arvostamisena. Ellen tekisi töitä sen
rakentamisen eteen, en välittäisi itsestäni. Sen rakentaminen ei ole aina kivaa tai kivutonta, koska siihen
liittyy paljon asioita, monella tasolla ja monenlaisia. Suurimpana ehkä irti päästäminen, luopuminen ja
minuun juurtuneet, ei rakentavat toimintamallit.

Itsensä arvostaminen ja turva, ovat tärkeä osa niitä elementtejä, joista elämän peruspilarit mielestäni
koostuvat.

Elämä itsessään on ollut jatkuvaa muutosta. Sen mukaan mitä se on tuonut tullessaan ja mitä se on vienyt
mennessään. Mitä haasteita ja millaisia kohtaamisia on matkan varrella ollut.

Olen kirjoittanut joskus, siteeraten jotain toista, että elämä on lahja ja jokainen päivä on uusi mahdollisuus.
Sitä se on, vaikka heikkoina hetkinä, sitä ei kykene niin näkemään. Kohtaamiset matkan varrella erilaisten ja
eri-ikäisten ihmisten kanssa ja aika, jonka jaat toisen kanssa, ovat arvokkaita ja lahja jo sinällään. Ja se, että
joku on sinulle merkityksellinen ja tärkeä ja että välität ja sinusta välitetään.

Ajattelen elämästä tavallaan myös siten, kuin näen itseni ja minua ympäröivän maailman kameran linssin
läpi.

Aina en saa onnistuneita kuvia, en ole kuvatessa läsnä, en löydä sitä mitä haen kuvaamalla tai en saa
tyydytystä siitä mitä teen. Joskus kuvaaminen voi olla pelkästään suorittamista ja/tai fokuksen siirtämistä
pois ikävistä asioita. Välillä kuvat ovat mustavalkoisia ja välillä värillisiä. Välillä kuvaaminen tuottaa suurta
iloa ja hyvää oloa. Välillä kokee onnistumista ja luottaa täysin itseensä ja siihen mitä tekee.

Kuten elämä, niin kameran linssikin voi olla välillä sumea ja suunta hukassa. Ei arvosta itseään, eikä
elämäänsä. Silloin tulee palata perusasioihin, yrittämättä yhtään enempää. Riittää, kun vain on ja tekee sen
mihin sillä hetkellä pystyy ja kykenee.

Kuvatessa on hyvä tunnistaa ja tuntea käytössä olevat välineet. Silloin tietää, mitä tulee milloinkin käyttää,
mistä on hyötyä ja apua, ja missä tilanteessa.

Minulle kamera on eräänlainen kompassi ja turvasatama. Se näyttää usein suunnan mihin kulkea, toimii
välineenä rauhoittua ja kertoo, milloin on suotavaa pysähtyä. Kamera ja kuvaaminen on minulle myös
aikalisä.

Kaikki se mitä koen, näen, tunnen ja hahmotan kuvaamisen ja valokuvien kautta, kertoo minusta.
Kuvaaminen on minun elämääni – ei enempää eikä vähempää.

Kameran linssi toimii myös ystävänä itselle. Se opettaa lempeyttä ja armollisuutta. Ennen kaikkea, se on
ystävä, joka näkee sinut juuri sellaisena kuin olet. Arvokkaana ja yhtä elämänkelpoisena kuin kuka tahansa.
Elämä tarjoaa erilaista. On tärkeää poimia se olennainen – Ei ”ostaa” kaikkea sellaisenaan, vaan mutustella
ja muokata omannäköinen ja omanoloinen elämä.

-ToinenKevät-

Vuonna 2018 kuntoutuspsykoterapiaa sai 44 000 kuntoutujaa.

Kelan tukemaa terapiaa saavien määrä on noussut erityisesti vuodesta 2011, jolloin Kelan kuntoutuspsykoterapia muuttui harkinnanvaraisesta järjestämisvelvollisuuden alaiseksi kuntoutusmuodoksi.   Samalla terapiakorvauksen määrä nostettiin yli 26-67 vuotiaille samalle tasolle kuin 16-25 korvausosuus.

Kelan rahoittaman kuntoutuspsykoterapian tavoite on kohentaa tai ylläpitää opiskelu- tai työkykyä. Kelan toteuttamassa rekisteritutkimuksessa selvitettiin kuntoutujien työmarkkinatilannetta lakimuutoksen voimaantulon jälkeen vuosina 2011–12 hakeneiden työmarkkinatilannetta kuntoutuspsykoterapian hakemushetkestä terapian päättymiseen sekä seuranta-ajankohtaan vuoden kuluttua.

Useimmilla psykoterapiaa hakeneista oli mielialahäiriön diagnoosi (F30–F39: naisista 62 % ja miehistä 57 %) tai ahdistuneisuushäiriö (F40–F48: naisista 31 % ja miehistä 34 %). Naisista 2 % sai psykoterapiaa F50–F59-ryhmän häiriöihin, joihin kuuluvat mm. syömishäiriöt ja unihäiriöt. Miehistä vajaalla 3 %:lla oli diagnoosi F90–F98-ryhmästä, johon sisältyvät tavallisesti lapsuudessa tai nuoruusiässä alkavat käytös- ja tunnehäiriöt. Persoonallisuushäiriöihin (F60–F69) sai psykoterapiaa noin 2 % sekä naisista että miehistä. Muihin mielenterveyden häiriöihin saatiin harvoin kuntoutuspsykoterapiaa.

Yhden vuoden psykoterapiaa sai naisista 24 % ja miehistä 30 %, kahden vuoden terapiaa 27 % molemmista ja kolmen vuoden terapiaa naisista 49 % ja miehistä 43 %. Yli 60-vuotiaista suurin osa sai yhden vuoden psykoterapiajakson. Nuorten psykoterapia oli useammin pitempi kuin vuoden jakso.

Työssä hakemushetkellä olleista 26–60-vuotiaista lähes 90 % oli työssä myös kuntoutuksen päättyessä ja vuoden kuluttua siitä edelleen 85 % (Liitetaulukko 4). Opiskelijoina tässä ikäryhmässä kuntoutuksen aloittaneista yli puolet oli työssä kuntoutuksen päättyessä ja vuoden seurannassa, opiskelijoina jatkoi vain alle kymmenesosa. Sairauspäivärahalla hakemushetkellä olleista noin puolet oli työssä kuntoutuksen jälkeen. Työttömistä työllistyi kuntoutuksen päättymisajankohtaan mennessä yli kolmasosa, mutta lähes saman verran pysyi työttöminä. Noin 400 työikäistä 26–60-vuotiasta oli kuntoutustuella hakemushetkellä, ja noin kolmasosa heistä oli työssä kuntoutuksen päättyessä ja vuoden seurannassa.

Poimin tähän tekstiin tuloksia aikuisten osalta, Lääkärilehdessä julkaistussa atikkelissa Kuntoutuspsykoterapia tukee työssä pysymistä myös 16 – 25 vuotiaiden osalta.

Ole kiitollinen. Älä ajattele niitä asioita, mitä sinulla ei ole vaan niitä mitä sinulla jo on. Muista olla kiitollinen ja kiittää. Kiitollinen ruuasta, kodista, ystävistä, perheestä, työstä tai opiskelupaikasta. Keskity kiittämiseen joka ilta ja huomaat, että omat murheet saattavat tuntua pienemmiltä kuin ajattelit.

Usein kuitenkin kuulee, että nämähän ovat ihan tavallisia asioita, perus, pitäisi olla jotakin muuta kiitollisuuden aihetta. Siihen kun sitten vielä lisäät, että elämän tyytyväisyys lähtee ihan pienen pienistä huomioista. Esimerkiksi hyvät aamukahvit, kukkakimppu viikonlopun kunniaksi, lämmin kevään saapumisesta kertova tuulahdus kasvoilla, ystävällinen sana ventovieraalta ohimennen….niin, ei kuulijalla aina syty innostuksen palo silmiin.

Aina joku sanoo, että on aika vaikea iloita auringon pilkahduksesta  sadekuuron jälkeen kun työpaikka on mennyt, puoliso on jättänyt tai on juuri kuullut sairastuneensa vakavasti. Heti se ei ole mahdollista, eikä tarvitsekaan. Pettymys, torjunta ja pelko ansaitsevat oman aikansa, mutta ensijärkytyksen jälkeen juuri suuria menetyksiä tai vastoinkäymisiä kokeneet ovatkin alkaneet huomata näiden ”pienten” asioiden suuren merkityksen.

Vastoinkäymisistä selvitäkseen tarvitaan kykyä ottaa hyvä irti siitä, mistä se on saatavilla. Niin pientä asiaa ei ole, mistä sitä ei kannattaisi ottaa ja hyödyntää. Hyvinvointia ja tyytyväisyyttä ylläpitääkseen kannattaa tehdä sama!

Opettele kiitollisuutta ja hyväksyntää. Tämän hetken, elämän ja itsesi hyväksyntää.

Alla Hidastaelämää sivustolta poimitut vinkit, joilla voit harjoittaa sisäistä levollisuutta ja positiivisuutta tukevaa ajattelua.

1. Muista, että sinulla on valta.

Useimmiten meillä ei ole harmainta aavistustakaan, keitä olemme. Tai vaihtoehtoisesti kehitämme identiteettimme esimerkiksi ammatin mukaan. Olen lääkäri, olen myyjä, olen lastenhoitaja, olen kokki. Tai tunteidemme: olen kateellinen, surullinen, vihainen. Olen vain, enkä voi sille mitään.

Totuus on kuitenkin toinen. Emme ole ammattimme emmekä tunteemme. Olemme jotain paljon suurempaa. Jotain paljon hienompaa ja monisyisempää kuin mielemme antaa ymmärtää. Siksi olemme vahvempia kuin uskommekaan.

2. Valitse elämä

Ota tämä hetki omaksesi, sisälsi se sitten mitä tahansa. Älä takerru enää pikkuasioihin, vaan ala keskittyä siihen, mikä on sinulle oikeasti tärkeää. Elämässä on vain yksi ihminen joka voi muuttaa sinun olosuhteitasi – ja se olet sinä itse. Aina kun edessäsi on päätös, ajattele kehittääkö asia toteutuessaan sinua ihmisenä. Aloita heti.

3. Tosiasia on, että hallitset reaktioitasi

Todellisuutemme rakentuu niistä ajatuksista, joita ajattelemme – ei toisinpäin. Alamme nähdä ympärillämme sitä, mitä ajattelemme. Elämässä tapahtuu paljon sellaista, jota emme voi hallita (esimerkiksi sää). Ainoa asia, mitä voimme hallita, on suhtautumisemme.

4. Olet paras sinä

Kiinnitämme paljon huomiota muiden ihmisten ajatuksiin meistä. Tällä on hyvin negatiivinen vaikutus henkilökohtaiseen voimaamme. Muiden ajatuksilla ei ole mitään väliä – jos ajattelemme, että niillä ei ole mitään väliä. Opettele itse tuntemaan itsesi. Tosiasia on, että voit saavuttaa mitä tahansa, minkä eteen olet valmis tekemään töitä. Älä siis koskaan anna kenenkään mielipiteen sinusta vaikuttaa omaan mielipiteeseesi itsestäsi. (Kirjoittajan huomautus: Olen sitä mieltä, että kaikkien ei tarvitse pystyä kaikkeen, koska me ihmiset olemme keskenämmä kuitenkin aika erilaisia. Päättäväisellä asenteella varmasti pääsee suurimmassa osassa tavoitteita pitkälle, mutta se ei tarkoita, että ihminen olisi riittävästi omimmillaan ja pystyisi voimaan hyvin. Ennemminkin tavoittelisn hyväksyvää itsetuntemusta, jonka pohjalta voisi tehdä itselle riittävän sopivia valintoja.)

5. Sinä riität

Itsen vertaaminen muihin kannattaa oikeasti lopettaa. Jos emme lopeta sitä, huomaamme, että ajatuksistamme tulee totta: ajattelemme tarvitsevamme enemmän, joten tarvitsemmekin koko ajan enemmän. Noidankehä on valmis. Siitä voi murtautua vain uskomalla sydämessään, että itsellä on juuri tarpeeksi, ja että riittää, enemmän kuin mainiosti.

6. Rakasta itseäsi

Olet perillä. Huomaa, että sinussa on kaikki mitä tarvitaan onneen ja tyytyväisyyteen. Onni ei löydy ulkopuolelta, vaan se on aina ollut sisälläsi. Se on vain ollut kaiken ulkoisen stressin ja tyytymättömyyden alla. Ole siis oma itsesi, ja rakasta sitä. Muistuta itseäsi, että olet kaunis. Joka päivä.

7. Pidä malttisi

Jos joku ohittaa meidät tuplakeltaisella viivalla tai etuilee kauppajonossa, verenpaineemme nousee ja tunnemme tarvetta sanoa jotakin. Olemme kuitenkin vastuussa omasta käytöksestämme toisten temppuiluista huolimatta. Muista, että jos kykenet pitämään malttisi, olet voittaja. (Kirjoittajan huomautus: Itsensä hillitseminen vuorovaikutuksessa ei tarkoita tunteiden torjumista. Jossain se kiukkukin kannattaa purkaa, perin juurin!)

8. Elämä on matka

Muista, että elämä on matka ja nimenomaan matka on tärkeämpi kuin perille pääsy. Itse asiassa olemme jo perillä. Nauti siis perilläolosta äläkä lykkää onnea johonkin sellaiseen hetkeen, kun jotakin suurta tapahtuu. Matkasta nauttiminen vaatii työtä.