Psykoterapiaa Mikkelin keskustassa

 

Lemmikistä huolehtiminen vaikuttaa mielialaa nostavasti lisäämällä empatiaa, tarjoamalla sosiaalista tukea, vähentämällä riskiä sairastua sydänsairauksiin, laskemalla stressitasoja. Muutama minuutti lemmikin seurassa laskee kortisolitasoja ja rauhoittaa sekä kehoa että mieltä. Lemmikin kanssa eläminen vähentää riskiä sairastua sydän- ja verisuonisairauksiin.  Jos ja kun jossain vaiheessa lemmikin omistajakin sairastuu, niin eläinten läsnäolo auttaa toipumaan nopeammin. Lemmikin omistajat elävät pidempään. Tiedekin sen vahvistaa: Lemmikin omistaja olet onnellisempi.… ja Presidentitkin sen tietävät!

Ihmiset kokevat, että he saavat lemmikeiltä enemmän kuin ihmisiltä ehdotonta rakkautta, hyväksyntää, luotettavuutta, rehellisyyttä, aitoutta, uskollisuutta ja pyyteettömyyttä. Tämä ei tarkoita sitä, että lemmikin omistajat omistautuvat pelkästään lemmikeille. Hyvä suhde lemmikkiin heijastuu monin tavoin ympäristöön ja vaikuttaa suhtautumiseen muihin ihmisiin. Lemmikinomistaja kokee elämän positiivisena, on vähemmän masentunut, vähemmän yksinäinen ja sosiaaliset suhteet ovat yleensä parempia.

Näillä mainospuheilla luulisi lemmikkien kysyntä olevan taattu ja paljonhan me olemme lemmikkien kanssa liittoutuneetkin. Ikävää, että kaikki eivät voi pitää lemmikkejä, vaikka haluaisivatkin. Allergia estää, tai elämäntilanne ei vain salli hyvää eläimen pitämistä. Silloin on oikea ratkaisu olla hankkimatta omaa lemmikkiä, mutta löytyy tapoja olla tekemisissä eläinten kanssa. Käy löytöeläintalolla, siellä tarvitaan apukäsiä koirien ulkoiluttamiseen ja syliä kissoille. Tarjoa naapurille koiran ulkoilutusapua tai päivähoitopaikkaa lemmikille. Tämä ei tietysti ole mahdollista ainakaan voimakkaasti allergisoituneelle, mutta tekniikka apuun. Verkko on pullollaan eläinvideoita ja moneen kertaan on todennettukin, että jo pieni hetki esim. kissavideon katselua laskee stressitasoja, sekä kohentaa mielialaa. Video ei vastaa ihmisen tarpeeseen saada pitää omaa lemmikkiä, mutta mahdolistaa kuiten eläimen positiivisen vaikutuksen hyödyntämisen.

Ylen uutisartikkelissa Lemmikki – ystävä ja kumppani vai ihmisen vallan alle alistettu vanki? Psykiatri Nilsson Kälviäinen toteaa, että ”yksi merkittävä motiivi lemmikin ottamiselle on varmasti yksinäisyyden poistaminen. Vaikka ei kokisikaan itseään yksinäiseksi, lemmikki lisää ihmisen turvallisuuden tunnetta.  Toinen selkeä motiivi on hoivan tarve ja tarve hoitaa. Mielikuva siitä, että tulee rakastetuksi ja hyväksytyksi. Meillähän on ajatus, että lemmikkimme hyväksyvät meidät sellaisina kuin me olemme”. Lisäksi Nilsson-Kälviäinen arvelee, että ”tarve pitää lemmikkejä kumpuaa myös ihmisen tarpeesta eritasoiseen suhteeseen kuin ihmisten välillä on mahdollista solmia. Ihmisen ja lemmikin välinen suhde on aivan eri tavalla yksityinen, lemmikin ja omistajan jakama todellisuus, jota kenenkään on vaikea arvioida tai kyseenalaistaa”. Edelleen psykiatri jatkaa huomiomaana asian toisin päin. Kun ihminen ottaa lemmikin vastaamaan omiin tarpeisiinsa, on huomioitava myös eläimen tarpeet.

Eläimiä koskeviin eettisiin kysymyksiin erikoistunut filosofi Elisa Aaltola kertoo, että ”olemme tottuneet ajattelemaan, että ainoastaan ihmisellä on mieli, mutta yhä enemmän tutkimus osoittaa, että näin ei todellakaan ole. Eläimistä löytyy valtava määrä erilaisia kognitiivisia kykyjä, joita me alamme vasta nyt kunnolla hahmottaa,” Eläimellä on mieli, kuten ihmiselläkin. Eläin kokee tunteita, eläimillä on erilaisia persoonallisuuksia, toiset eläimet ovat kipuherkempiä kuin toiset, kuten ihmistenkin kohdalla on, jne. Eläintä ei kannata kuitenkaan yrittää tulkita ihmisyyden kautta, vaikka se kuinka hauskaa ja somehoukuttavaa olisikin. Eläimen arvostaminen on eläimen näkemistä ainutlaatusena, monitasoisena  olentona yhdistettynä  lajityypillisten tarpeiden toteuttamisen mahdollistamiseen. Lemmikin toimintakentä kuitenkin rajautuu ihmisen tahdon alle. Eläintenkouluttaja Tuire Kaimio antaa tuossa samaisessa artikkelissa vinkkejä, kuinka koiralle ja kissalle voi tarjota lajityypillisä tarpeita vastaavia aktivitetteja yksin olon ajalle.

Mitä se lopullinen konsensus ihmisen ja eläimen liitossa sitten tarkoittaakaan? Välillä lemmikin omistajat kokevat suunnatonta ahdistusta ja syyllisyyttä siitä pystyvätkö he olemaan riittävän hyviä lemmikin pitäjiä. Tavallaan kai kyse on molemminpuolisesta ”opettelusta”, josta molemmat saavat jotain hyvää, mutta molemmat joutuvat myös joustamaan….Lemmikin omistaja ja lemmikki sopeutuvat toinen toisiinsa. Eläinten kouluttaja Kaimio toteaa  vielä lopuksi: ”Sekä kissa että koira ovat itse lyöttäytyneet olemaan ihmisen kanssa. Vaikka ne juoksisivat tuolla vapaana, olisi niillä silti joku perhe tai tietty ihminen, jota ne seuraisivat. Että sinällään en tiedä lähtisivätkö ne vangit lopulta mihinkään, vaikka me ne vapauttaisimmekin”.

Kaikenlaisia persoonallisuuksia tarvitaan, myös työpaikoilla, mutta onko se käytännössä näin?  Eikö työn haussa korosteta ekstroverttiutta? Kaivelin blogiasrkistostani vuoden 2016  syyskussa kirjottamani lyhyen tekstin  Introvertti, jossa kuvataan tuota rekrytoinnissa vallalla olevaa ekstroversio suosintaa….ja olen edelleen samaa mieltä.

Oikotien työpaikat sivustolla terveyspsykologian apulaisprofessori Taina Hintsa puhuu aiheesta artikkelissa Erilaiset persoonat kuuluvat elämään – ja siten myös työelämään. Vaikka omaa persoonaa ei voi eikä tarvitse muuttaa, erilaisten ominaisuuksien ja ihmisten kanssa voi oppia elämään. 

Hintsa aloittaa piirteisyyksien kuvailulla.

Introverttia voi kuvailla näin:

– tutkailee mielellään omia ajatuksiaan

– saa voimaa/energiaa sisältäpäin

– viihtyy itsekseen

– nauttii läheisten ystävien seurasta

– vähä-ärsykkeinen ympäristö on ok

Ekstrovertti on taas ulospäinsuuntautunut, haluaa jakaa ajatuksiaan ja kokemuksiaan muiden kanssa ja saa energiaa toisista ihmisistä. Hän:

– nauttii seurasta, innostunut porukassa, on puhelias

– tylsistyy yksin ollessaan tai vähä-ärsykkeisessä ympäristössä

– kokee sosiaalisissa tilanteissa runsaammin positiivisia tunteita kuin introverti

Olen ehdottomasti samaa mieltä siitä, että erilaisia persoonallisuuksia tarvitaan työpaikoilla ja parhaimmillaan erilaiset tyypit ovat rikkaus työyhteisössä, sekä voimavara toiminnassa. Keskeistä on, onko eri persoonallisuuksia pystytty hyödyntämään optimaalisella tavalla? Introvertiti ja ekstrovertiti molemmat osaavat paljon samoja asioita, heillä on myös samoja taitoja, mutta miten heidän on mahdollista tuoda osaamistaan esille? Omaa sietokykyä voi ja jossain määrin kannattaakin kasvattaa, mutta rajansa kaikella. Todennäköisesti ekstrovertti henkilö ei kukoista eristyksissä, eikä introvertti loista viihdytysjoukoissa. Hintsan haastattelussa on hyviä käytännön vinkkejä sekä ulospäin että sisäänpäin suuntautuneille.

Muutkin kuin minä näyttävät olevan sitä mieltä, että ekstrovertit ovat automaattisesti niitä joita töihin halutaan. Näin voi päätellä niistä ohjeista, joita introverttien ymmärtämiseksi ja työssä hyödyntömiseksi on runsaastikin julkaistu. Vai tarvitaanko näitä rohkaisemaan meitä introvertteja? Hyviä ohjeita joka tapauksessa =) Duunitorilla on listattu 4 asiaa joiden avulla on helpompi ymmärtää introverttia kollegaa Samalla sivustolla annetaan introverteille 5 ohjetta, kuinka he menestyvät paremmin työnhaussa joskin minä olisin varovainen tuon vitos kohdan kanssa, koska kaikki eivät todellakaan sovellu kaikkiin tlöihin, eikä tarvisekaan.

Sitten ääneen professori Liisa Keltikangas-Järvinen, joka muistuttaa Yle:n Akuutissa ettei ihmisiä saa arvioida pelkästään temperamenttipiirteiden valossa Ekstrovertti ei aina ole itsevarma selviytyjä eikä introvertti epäsosiaalinen älykkö

Ihminen on sen verran moniulotteinen olento, että lähemmin tutustumatta ei kannata tehdä päätelmiä siitä millainen kaveri tai työkaveri on kyseessä. Mutta täytyy sanoa, että Keltikangas -Järvisen kommentti työpaikan struktuurista ja tenperamenttipiirteisiin liittyvisstä ongelmista kyllä kuulostaa kovalle ja sallittakoon mielipiteeni, vanhanaikaiselle. Keltikangas-Järvisen mukaan temperamentin merkitys on sitä suurempi, mitä strukturoimattomammassa, vapaammassa tilanteessa me kohtaamme. Kun me strukturoimme tiukasti – tähän aikaan tulette töihin, tämä kokous, nämä asiat hoidetaan, silloin me emme anna tilaa temperamentille. Ihmiset toimivat juuri näin riippumatta siitä, kuinka erilaisia he ovat.

Okkei, okkei, ihminen ei ole temperamenttinsa vanki, eikä sen taakse saa (liiaksi) mennä….mutta, eikä jo eletä sellaisessa maailmassa, että omaa luontaista piirteisyyttä saisi kuulla….ainakin välillä….ehkä….jookos?

– ihmiset ottavat mieluummin vaikka lieviä sähköiskuja kuin kokevat tylsyyttä- Näin toteaa kasvatustieteiden professori ja filosofi Juha T. Hakala Ylen uutisartkkelissa Tylsyys on mainettaan mielenkiintoisempaa -se lisää luovuutta ja auttaa aivoja palautumaan 

Helmikuun kirjoittelu taisi päättyä passiivisuuteen ja maaliskuu alkaa tylsyydellä. Ei kuvaa kirjoittajan mielialaa, kyllä se on tähän aikaan vuodesta kohoamassa ja aktiivisuus lisääntymässä…mikähän imu tähän on? Aihe nousee esille monessa yhteydessä, mutta on siihen varmasti joku henkilökohtainenkin kiinnostus. Ainakin se, että kun talviunen hiljaisempi kausi alkaa olla takana on hyvä miettiä mihin asti kiihdyttää, mitä tarvitsee ehtiä tai jaksaa. Tai vaikka tuntuisi, että jaksaa mitä vain, niin silloin vasta kannattaakin ajatella milloin olisi hyvä vähän himmata ja kokea vaikka tylsyyttä.

Tylsyydellä on todettu olevan yhteyttä luovuuteen, oppimiseen jopa suuriin älynväläyksiin ja ennen kaikkea jaksamiseen ja arjesta selviytymiseen yleisesti. Luulisi olevan houkuttelevaa tuo tylsyys, mutta huh on se sanana todella tylsä ja luotaan työntävä.  Pitäisi lanseerata joku houkuttelevampi ilmaisu….hmmm, mietitään.

Satun muuten kirjoittamaan tätä junassa. Hakala mainitsee haastattelussa, että hän pyrkii erityisesti hyödyntämään junamatkat keskittymällä tylsyyteen. Sitähän minäkin nyt teen…mutta Hakala ei tarkoittanut ihan tätä. Hän myös toteaa, että ”monta kertaa ennen suurta älynväläystä on edeltänyt äärimmäinen ikävystyminen. Hmm, olisi ehkä pitänyt istua maisemaa tuijotellen ainakin Kouvolaan asti ja aloittaa vasta sitten tämä kirjoittaminen.

Tylsyyteen ei pidä pyrkiä tylsyyden itsensä vuoksi, muistuttaa Juha T. Hakala. toisessa Ylen jutussa Nykylapisi ei siedä tylsyyttä, eikä hnen vanhempansa ole paljon sen kummempi .”Sehän on tympeä tila, epämiellyttävä tunne. Ei siinä ole mitään, missä pitäisi piehtaroida. Tylsyydellä on muutenkin huonot puolensa: se on aiheuttanut työtapaturmia ja onnettomuuksia, ja sen suojista on tehty ilkivaltaa ja henkirikoksia. Eikä Hakala haluakaan oma-apuoppaita asiasta: tylsyydestä ei pidä yrittää tehdä viehättävää. Tylsyys pitää kuitenkin oppia tuntemaan – ja käyttämään hyödyksi. Sillä silloin, kun mitään ei tunnu tapahtuvan, ihmisen omat aivot saavat tilaa luoda ja oivaltaa. Tylsyydessä aivot eivät kytkeydy pois päältä, päinvastoin: ne alkavat työstää omaa materiaalia. Jatkuva asioiden ytimessä oleminen ja painaminen ei vie asioita eteenpäin. Tarvitaan tyhjiä hetkiä ja asioiden katsomista uudesta kulmasta ja myös ulkopuolelta”.

Tylsyys on kaikille tuttu tunne ja se on vahva tunne, Olemmeko tehneet juurikaan mitään mikä auttaisi sietämään tylsyyttä? Tuskin, olemme oppineet. että tylsyyttä tulee välttää ja jos sellainen pääsee yllättämään, on se karkoitettava nopeasti.

Mitä merkityksiä tylsyyteen on opittu liittämään? Ensimmäisenä minulle tulee mieleen tehottomuus, mielikuvituksettomuus, innostuksen puute, kekseliäisyyden puute, tylsyys tyhmistää, turruttaan, se tekee apaattiseksi. Millainen on tylsä ihminen? No se ei tee mitään, ei mene  mihinkään, ei ole yhteyksissä kehenkään, ei saa mitään aikaiseksi. Millainen on tylsä paikka? Noi siellä ei tapahdu mitään, se ei tarjoa positiivisia elämyksiä. Se ei johda mihinkään. Siellä ei ole mielenkiintoisia ihmisiä. Tylsä työ on yksitoikkoista. Tylsä ruoka ei maistu miltään. Tylsät vaatteet ovat harmaata massaa. Tylsä musiikki on aneemista. Niin, eipä tylsyyteen olla totuttu liittämään mitään positiivista. Mutta nyt professori Hakala ravisuttaa meitä miettimään ja lähestymään ilmiötä rohkeasti. Hyödyt vaikuttavat kiistattomilta…mutta markinoinnin tehostamiseksi voisi olla hyödyllisyä kehittää tylsyydelle vähemmän tylsä ilmaisu…

Tai ei sittenkään, koska tylsyydestä ei ole tarkoitus oppia tykkäämään, tylsyyden ei ole tarkoitus olla kivaa. Kyse kai on ennen kaikkea siitä, että sietäisimme vähän enemmän eikivaa. Uskaltaisimme olla tekemisenvaihteen sijaan olemisenvaihteella, ilman tekemisen ja tehokkuuden, sekä viihtymisen vaadetta.  Haastetta kerrakseen….

Vai onko se pelottava passiivisuus? ”Passiivisuus tuhoaa terveyden….vähennä istumista” otsikot huutavat.  Niin, passiivisuudella tarkoitetaan usein fyysisen aktiivisuuden puutetta, mistä muistutetaankin aiheesta. Arkiaktiivisuus on monien kohdalla vähäistä. Mutta nyt puhutaan aivojen  mahdollisuudesta levätä. Passiivisuus on sitä, että emme ole jatkuvassa aistiärsyketulvassa, emme mieti työasioita, ratko jatkuvasti pulmia, suunnittele seuraavia tekemisiä. Tällä tavalla passiivinen voi olla myös liikkeessä, mutta rennon rauhallisessa liikkeessä, vaikkapa levollisella kävelyllä.

”Kaikkien pitää olla koko ajan saatavilla, innostuneita kaikesta yötä päivää”, psykologi ja psykoterapeutti Nina Pyykkönen sanoo jutussa ”Aikaansaamisen arvostus on mennyt överiksi”, sanoo psykologi – 3 hyvää syytä olla tekemättä mitään Länsimaisessa kulttuurissa on aina korostettu tekemistä ja ihailtu aktiivisia ihmisiä, jotka saavat työssä ja vapaalla paljon aikaan. Digiaika on vain lisännyt painetta reagoida kaikkeen välittömästi.

1. Tutkimusten mukaan ihminen tarvitsee taukoja ja tyhjää tilaa ollakseen luova.

2. Joutokäynti laskee stressitasoja.

3. Ajattelu ei suju kiireessä.

Apulanna rumpali Sipe  Santapukki huokuu levollisuutta ja puhuu onnellisuudesta. ”Ihmiset määrittelevät onnellisuutensa valitettavan usein toisten ihmisten tekemisten kautta. Onnellisuuteen ladataan valtavia odotuksia ja toiveita, mutta pyrkimys mielikuvien saavuttamiseksi on epärealistista. Sosiaalisen median vaikutus on tässä todella suuri.” Oman onnellisuutensa Santapukki on löytänyt arjesta. ”Elämän tarkoitus on elämä itse” – Sipe Santapukki ei tavoittele onnea, vaan keskittyy arkeen Linkin takaa pääset katsomaan Sipe Santapukin haastattelun.

Jos ei lepää riittävästi, käy keho ylikierroksilla ja alkaa synnyttää epämiellyttäviä tuntemuksia, joita väsyneet aivot eivät pysty riittävän joustavsti prosessoimaan. Huoli kasvaa, lisää stressiä ja samalla kehon ikävät tuntemukset entisestään voimistuvat. Osteopaatti Kristian Kivimäki toteaa artikkelissa Levon puute voi aiheuttaa outoja oireita ja sairastumisen pelkoa – Keho rauhoittuu, kun uskallat pysähtyä seuraavaa: Stressin aikan kehoon erittyy mm. adrenaliinia ja kortisolia. Sympaattinen hermosto aktivoituu, jolloin kehon taistele ja pakene -reaktio nostaa valmiustilaansa ja elimistö käy ylikierroksilla. Keho reagoi tähän kiristämällä lihaksia mm. niskan, kaulan, hartioiden, vatsan ja lonkankoukistajien alueelta. Myös pallean toiminta voi häiriintyä, jolloin hengitys tihenee ja muuttuu pinnalliseksi. Tämä voi aiheuttaa lisää oireita, kuten närästystä, nenän tukkoisuutta, kehon happamoitumista, suolisto-ongelmia tai ylävatsan kipua ja painetta.

Lepäämisen mallia:

Afantasia, kyvyttömyys kokea mielikuvia. Hyöty vai haitta? Toistaiseksi lukemani perusteella kallistuu hyödyn puolelle, varsinkin, kun afantasinen henkilö ei tiedä olevansa paitsi mistään. Ja sittenkin, kun tiedostaa ominaisuutensa, niin toteaa sopeutuneensa toimimaan tavallaan, esimerkiksi kielellisesti, matemaattisesti tai motorisesti. Tosin riippunee siitä miten ”syvätasoisesta” afantasiasta on kyse.

Normaaleissa aivoissa mielikuvat aktivoivat samoja aivoalueita kuin itse näkeminen, mutta afantaasikon aivokuvista tällaiset reaktiot puuttuvat kokonaan. Hänen aivonsa eivät kykene toistamaan kuvan kaltaista hermostollista jälkeä tahdonalaisesti. Siitä huolimatta afantaasikko pystyy kuvailemaan kasvojen yksityiskohtia kuin olisi nähnyt ne mielessään.  Tämä on afantasialle tyypillinen ominaisuus. Informaatiota on, mutta niistä ei muodostu visuaalista kokonaisuutta, vaan konkreettinen muisto. Afantasiassa puuttuu siis yleisesti kyky ”nähdä” mielen sisäisiä kuvia, mutta poissaolollaan voivat loistaa myös esimerkiksi muistoihin liittyvät äänet, hajut tai maut. Afantaasikko tarvitsee oikeat aistiärsykkeet kokeakseen aistimukset.

Yle uutisoi vastikään afantasiasta jutussa  Ajatuksissani ei ole kuvia, ääntä, hajua, makua eikä tuntoa” – Afantasia on elämää ilman mielikuvia jossa kuvataan  fyysikko Teppo Mattssonin kokemuksia elämästä ilman mielikuvia. Mattsson on kirjoittanut samasta teemasta blogissaan vuonna 2015 Olen sokea mieleltäni sekä viime vuonna Tiede lehdessä artikkelin nimeltä Mauttomia ajatuksia. Hän toteaa, että ”Ihminen olettaa liian herkästi muiden olevan samanlaisia kuin itse. Tähän ajatusvinoumaan minäkin olin haksahtanut.”

Jäin miettimään mielikuvien kokemista, jota pidetään yleisenä ominaisuutena ja se onkin suurimmalle osalle ihmisistä oleellinen osa tietoisuuden kokemista. Ilmeisesti itsekin niitä suhteellisen normaalilla tavalla koen. Mielikuvat ovat olleet perinteisesti kiinteä osa terapeuttista työskentelyä ja yleisemminkin osana mielen työstämistä, tavoitteisiin pääsemistä, motivaatio työskentelyä, oppimista, jne, Entäs jos ne ”kuvat” puuttuvat, jos mieli on ”sokea”?

Terapeutin näkökulmasta jälleen oivallinen muistutus siitä, että on oltava riittävästi jyvällä siitä miten asiakas toimii, tai voisihan sen sanoa niinkin, että miten asiakkaan mieli toimii. Aikoinaan hoitajaksi valmistuttuani olin saanut koulutuksessa siihen aikaan uuden opin potilaan rytmissä kulkemisesta ja siitä, että potilas määrittää mihin kuljetaan. Eli ihminen tekee itse omat tavoitteensa. No, voisiko se muuten ollakaan, ajatellaan itsestään selvyytenä nykyisin. Kyllä se vaan aiemmin oli niin, että hoitaja parka yritti tietää mikä oli potilaalle parhaaksi. Näkemys hyvästä voinnista, hyvästä elämästä ja mielenterveydestä oli kait melko kapea.

Oli huisin helpottavaa saada ajatella, että minun ei tarvitse näitä asioita toisen puolesta tietää. Rytmisyyden tiedostaminen on ollut hyvä pohja työn tekemiselle. Sittemmin työvuosien aikana on tullut jos jonkinlaista tekniikkaa, keinoa ja lähestymistapaa. Paljon nimiä joilla selittää psyykkisiä ilmiöitä ja paljon tapoja yrittää ottaa koppia, muokata, prosessoida. No, siinä on valikoimaa sovitettavaksi kunkin rytmeihin, mutta tuleeko kokeiltua kuitenkin liian usein, liian monelle sitä muotijuttua?  Samaa muuten tekevät potilaat tai kuten nykyisessä työssäni kutsun, asiakkaat. Kun nostetaan yksi ilmiö esille, esimerkiksi tunnelukot tai vaikka erityisherkkyys, niin hyvin moni pyrkii selittämään omaa tilannettaan kyseistä kautta.

Takaisin afantasiaan. Noin 2 prosentilla kaikista ihmisistä on tämä ominaisuus, joka vaikuttaisi olevan jossain määrin periytyvä. Niihin mielikuvien puuttumisen hyötyihin vielä: Voimakkaat, hallitsemattomiksi kehkeytyvät mielikuvat liittyvät moniin mielenterveyden häiriöihin. Sellaisia ovat esimerkiksi pakko-oireet ja traumaperäinen stressihäiriö. Afantaasikko on ikään kuin suojassa näiltä häiritseviltä mielikuvilta. Pystytäänkö tulevaisuudessa vaikuttamaan aivojen toimintaan hillitsemällä näitä liian voimakkaaksi äityviä visuaalisia aistimuksia?

Myös rentoutuminen ja nukkuminen on helpompaa, kun  aistimukset menneestä ovat sammuksissa ja elävien kuvien maalailu tulevasta on mahdotonta, mielen on helpompi levähtää ja olla läsnä hetkessä. Mattsson toteaa, että ”kuvittelun puuttuminen saattaa auttaa minua rauhoittumaan kun menneet ja tulevat aistimukset eivät häiritse nykyhetkeä ja ikävyyksiltä voi kirjaimellisesti sulkea silmänsä”. Toiset taas kertovat, että mielikuvien avulla voi nimenomaan rauhoittua esimerkiksi laskemalla lampaita tai kuvittelemalla itsensä johonkin rentouttavaan paikkaan. Sitäkin tutkitaan, voitaisiinko esimerkiksi pienellä sähköisellä ärsykkeellä tuottaa mielikuvia?

Saas nähdä, aihe on mielekiintoinen.

Autonomous sensory meridian response (tahdosta riippumaton aistielämäys). lmiöstä on alettu kirjoittaa viime kuukausina ihmettelyn ja naureskelun sijaan vakavasti. ASMR:stä on povattu uutta hyvinvointi-ilmiötä.

Yle uutisoi viikonloppuna suomalaisesta nuoresta naisesta Sita Salmisesta, jonka tekemät ASMR-videot ovat saavuttaneet jo suurta suosiota.  Tässä linkki juttuun : ASMR ”Ensin sitä ihmeteltiin, sitten se leimattiin aivo-orgasmeiksi. Nyt siitä puhutaan seuraavana isona hyvinvointitrendinä. Mitä tapahtui? Laita kuulokkeet päähän, rentoudu ja opi uutta. Saatat jopa pitää tästä.”

Maailmalla näitä videoita on tehty jo useamman vuoden ajan ja suosio on suurta. Tähän ovat tarttuneet nuoret, ennakkoluuottomasti, luontevasti videokanavia hyödyntäen. Käyttäjistä en tiedä, mutta tekijät ovat pääsääntöisesti nuoria aikuisia. Ylen uutisessa kuvaillaan mistä ASMR:ssä  kysymys ja uutiseen on upotettu lyhyitä ääninäytteitä, kannattaa kokeilla. VAROITUS: Alkuun tuntuu hämmentävältä, mutta älä tyrmää heti. Kokeile erilaisia videoita. Kaikki eivät koe ainakaan voimakkaita ASMR aistielämyksi, mutta ne jotka kokevat hyötyvät. Rentoutumisesta ja rauhoittumisesta tässä on kyse. Niillä jotka reagoivat ASMR:ään positiivisesti syke laskee ja mieli rauhoittuu. Tässä on (mielestäni) parhaimmillaan jotakin hypnoottista.

Olin itse todella epäileväinen kun parivuotta sitten tutustuin aiheeseen, laitoin silloin tänne blogiinkin jutun. 

Sittemmin olen katsastellut videoita silloin tällöin, kokeillut erilaisia, huomannut että valikoima laajenee ja samalla ihmetyskin suurenee, mutta myös löytänyt itseäni koskettavia elementtejä. Alkuun ajattelin, että minulle on keskeisintä käyttää näköaistia, katsella rauhallista liikettä, esimerkiksi hoivaavia käsiä, pyyhkeiden silittelyä, jne. Olen kääntynyt siihen, että täytyy saada korviin kuuloärsykkeitä. Videoissa käytetään erikoismikrofonia, jolla pystytään tuottamaan kuulokokemuksia eripuolille. Puhutaan välillä vasempaan korvaan, vaihdetaan oikeaan, välillä puhutaan takaa, tai ei välttämättä puhuta vaan tuotetaan erilaisia ääniä (napsuttelua, rahinaa, kahinaa) Jos puhutaan, niin usein puhutaan kuiskaamalla, ei aina, mutta aina rauhallisesti ja ystävällisesti. Aluksi olin myös ehdottomasti sitä mieltä, että haluan kuunnella englannin kielisiä videoita tai vaikka jotakin sellaista kieltä, josta en ymmärrä sanaakaan. Puheen sisältö ei ollut niinkään merkityksellistä, vaan korvaan tuotettu kokemus. Puhujan ääni on tietysti isossa osassa, kuka minkäkinlaisesta pitää. Nyt kun kuuntelin tätä Sita Salmista, niin hänen pohjoissuomlainen puhetapansa on minusta niin miellyttävä, että suomeksi puhuttu ei tunnu häiritsevältä ja Sitan puheen sisällötkin ovat fiksuja.

On tämä aika jänskä juttu, kummallista, mutta niin on maailmassa monta muutakin ihmeellistä asiaa ja ilmiötä. Kyllä tätä varmasti moni mielensäpahoittaja vieroksuu, mutta maailma muuttuu….Mikä ei muutu on se, että rauhoittumis- ja rentoutumiskeinoja tarvitaan aina ja hyvä, että on monenlaista tarjolla.

Toisilla selviytymiskykyä on luonnostaan enemmän kuin toisilla. Kaikilla se lisääntyy elämänkokemusten myötä ja sitä voi omalla kohdallaan myös kehittää.  Resilienssiin liitetään ominaisuuksia, kuten joustava palautuvuus, kestävyys ja kokemuksista oppiminen. Asiasta kirjoitetaan paljon, hyvä niin. Alla joitakin määritelmiä:

• Resilienssiin liittyy oleellisesti stressinsieto- ja ongelmanratkaisukyky, optimistisuus, omien voimavarojen tunnistaminen ja kehittäminen, sekä kyky pyytää ja ottaa apua tarvittaessa vastaan.
• Resilienssi on psyykkinen ominaisuus, jota on toisilla enemmän kuin toisilla. Resilienssi kasvaa iän myötä, kun ihmiselle kehittyy taitoja, joiden avulla useimpia jatkuvasti toistuvia vastoinkäymisiä on helpompi käsitellä. Näitä ovat esimerkiksi ongelmanratkaisukyky, joustavuus, itsesäätelykyky ja optimismi.
• Resilienteillä on sisäinen halu, motivaatio selvitä vastoinkäymisistä. He tunnistavat oman tilanteensa ja voimavarat realistisesti ja kykenevät käyttämään niitä haastavissakin tilanteissa. Lisäksi he ovat valmiita hakemaan apua muualta, tarvittaessa kääntymään ammattiauttajienkin puoleen.
• Resilienssi tarkoittaa pärjäämistä vastoinkäymisistä huolimatta.
•  Ilmiö, johon vaikuttavat ihmisen oma harjoittelu, yhteisön toiminta ja koko yhteiskunnan rakenteet.
• ”Kaikilla on jonkin verran resilienssiä, mutta määrä näyttäytyy vasta vastoinkäymisissä.

Tätä mietitään usein vastaanotollakin, miksi toiset masentuu tai romahtaa, toiset ei? Lähtökodat ovat erilaiset, mutta huomattavaa on, että vaikka olisi varustettu millä tahansa huippusietokyvyllä, ei vaikeissa tilanteissa kannata jäädä yksin. Resilienssiin kuuluukin kyky ottaa apua vastaan. Resilienssin kehittämisessä yksilollisiä ominaisuuksia muokkaamalla tarvitaan myös toisten tukea tai jollain tavalla rinnalla kulkemista, jakamista.

Mikä ei tapa se vahvistaa…ei ehkä ihan suoraan näinkään, mutta on tässä itua. Traumoissa on totuttu nostamaan esille traumoista selviytymättömyys, mutta vähemmälle huomiolle on jäänyt se, että moni kuitenkin selviää, hyvinkin selviää. Kyse ei ole pelkästään traumoista vaan myös arkisista vastoinkäymisistä, kuten myös työssä jaksamisesta. Nyt asia on nostettu resielienssi käsitteen myötä vahvasti esille. Tämän toivoisi johtavan siihen, että uskallettaisiin hellittää ylikontrollista, virheiden pelkäämisestä ja katastrofoinnista  opettelemalla siihen, että vaikeuksista voi selvitä. Turvallisuuden tunnetta, vahvuutta ja pärjäämisen tunnetta tuo kokemus, että selviää vaikeista tilanteista, ei se että yrittää välttää vaikeuksia.

Soile Poijula on kirjoittanut aiheesta ensimmäisen suomen kielisen kirjan, josta todetaan seuraavaa: Kirja sisältää keskeistä tutkimustietoa resilienssin määrittelemisestä, resilienssitutkimuksesta, stressistä, aikuisten, lasten, perheiden ja systeemien resilienssistä, resilienssistä surussa, trauman ja menetyksen jälkeisestä kasvusta, elämän tarkoituksesta, uskosta ja uskomuksista ja  lähiteorioista sekä esimerkkejä resilienssiä vahvistavista interventioista.

Poijula alustaa aiheesta näin: Elämä ja arki yllättää meidät jatkuvasti. Pienet ja suuret muutokset ja vastoinkäymiset haastavat meitä ja mieltämme. Mitä parempi on resilienssin kykymme, sitä mielekkäämmin ja menestyksekkäämmin selviydymme ja palaudumme muutoksista. Resilienssi auttaa meitä joustamaan ja orientoitumaan muutoksissa uudelleen. Omaa resilienssiään voi onneksi kehittää kaikenikäisenä. Maailmalla resilienssi kiinnostaa suuresti ja sitä hyödynnetään monilla elämänaloilla psykologiasta ja kasvatuksesta maanpuolustukseen.

Alla muutamia tekstejä aiheesta:

Resilienssi

Miksi toiset masentuvat helpommin kuin toiset? Nämä 4 seikkaa ratkaisevat paljon

”Selviät vastinkäymisistä parhaiten, kun et tavoittele kiiltokuvaelämää” selviytymiskykyä voi treenata

Olen kantanut mukanani minua tuhoavia ja satuttavia toimintamalleja, joista yksi kerrallaan olen luopunut. Viimeisimmän polku tuli tiensä päähän viime vuoden lokakuussa. Kirjoitin silloin Hyvästit -kirjeen ja kuukautta myöhemmin pidin ”hautajaiset”.

Mietin pitkään, että laitanko Hyvästit -kirjeen ja hautajaisiin liittyvän tekstin julkisesti luettavaksi, koska ne molemmat ovat minulle hyvin läheisiä ja koskettavat jokainen kerta syvälle, kun niitä tavailen.

Ajattelen nyt niin, että tekstit ovat hyvä muistutus minulle silloin, jos tulee hetki, jolloin unohdan sen,että minulla ja minun elämälläni on merkitystä. Niin minulle itselle, kuin ihmisille, jotka matkaa kanssani tekevät.

16.lokakuuta 2018

Tämä on minulle vaikeaa ja kivuliasta, mutta mennäkseni eteenpäin elämässä, välttämätöntä. Voit ajatella siitä, mitä sinulle nyt kirjoitan, että olen hyvin itsekäs ja sinusta vähät välittävä itserakas tyyppi. Se ei haittaa, sillä sinulla on siihen täysi oikeus. Toivon kuitenkin, että lopulta ymmärtäisit myös minua.

Ystäväni Nyrkki-seinä. Tänään, olen päättänyt päästää sinusta irti, luopua sinusta ja jättää sinulle haikeat hyvästit lopullisesti. En halua pitää sinua enää elämässäni mukana, enkä siten anna sinun enää satuttaa minua. En myöskään tarvitse sinua enää, vaikka kaipaan kyllä ja ehkä ikävöinkin.

Olet ollut läheinen ja rakas ystäväni kauan. Huonoina hetkinäni yksi parhaimpia. Tulit matkaani kauan, kauan sitten. Hetkeen, jolloin sain sinusta välittömästi ystävän, oman sielunkumppanin. Vuosien varrella, sinun rinnallasi, minulla on ollut useita kaltaisiasi. Heistä olen yksi toisensa jälkeen luopunut, kuten nyt luovun sinusta. Olen pahoillani rakas ystävä – sydämeni itkee ja minuun sattuu. Et tiedäkään kuinka paljon.

Kiitän sinua kuitenkin kaikista näistä vuosista ja niistä hetkistä, joina olit läsnä. Olen kiitollinen sinusta ja sinulle, että olen yhä täällä. Ilman sinua, en olisi ehkä jaksanut – jaksanut elää, uskoa ja toivoa. Toit
minulle aina lohtua, välitöntä sellaista. Et kyseenalaistanut tarvettani sinuun tai riippuvuuttani sinusta. Jos teit sen, teit sen tavallasi ja koin entistä enemmän janoa sinuun. Ystävänä sinut tunsin, mutta nyt en enää koe niin. Moni asia on muuttunut. Et pysty enää tarjoamaan minulle sitä, mitä minä nyt tarvitsen. En pysty ajattelemaan sinua enää ystävänä, enkä muunakaan. Et ole pettänyt minua tai loukannut minua millään tapaa, vaan olet aina kunnioittanut tavallasi minua ja minä sinua, omalla tavallani. Saatat ihmetellä, että miksi juuri nyt? En osaa sanoa muuta kuin seuraavan.

En ole paha ihminen, vaan minulle on tehty paljon pahaa. Minua on kohdeltu kaltoin ja olen tehnytsamoin itse itselleni. Olen kantanut syyllisyyttä ja tuntenut häpeää asioista, joita minun ei kuuluisi kantaa, saati tuntea. Olen ymmärtänyt sen, että vain minä voin muuttaa toimintatapojani ja opittuja malleja ja kuinka kohtelen itseäni.

Kun sinä elät minussa, on se, ikävä kyllä, minua tuhoavaa toimintaa. Saat minussa esiin sen puolen, jota itsessäni vihaan ja inhoan. Saat minut näkemään itseni elämäkelvottomana ja surkeana ihmisenä. Saat minussa heräämään menneisyyden ääniä ja lauseita, jotka minua vahingoittavat. Näen itseni ylijäämänä, jonka ei koskaan pitänyt syntyä. Kun elät minussa, en rakasta itseäni, en arvosta itseäni, en välitä itsestäni – vähääkään.

En sano tätä pahalla, mutten enää jaksa kulkea samaa polkua ja jakaa minua kanssasi. Sinä et muutu, mutta minä haluan muuttua. Minä haluan elämältä enemmän. En yksinkertaisesti vain halua tulevaisuutta, joka toistaa menneisyyttä ja vahingoittaa minua. En halua enää ”elämää”, jossa sinä hallitset minua. En halua sinun tuomaa lohtua, turvaa tai hyväksyntää. Haluan enemmän. Sinä et pysty siihen, mutta MINÄ pystyn

Tänään valmistin sinulle viimeisen aterian kyynelehtien. Tein sen kauniisti ja sinua kunnioittaen. Tein melkein kaiken minkä vaadit, mutten toteuttanut toivettasi elää minussa vielä kerran. En myöskään käyttänyt loukkaavia tai satuttavia sanoja itsessäni. Siinä kunnioitin minua, koska minä ansaitsen parempaa.

Viimeisen kerran – hyvästi, rakas ystävä Nyrkki-seinä. Minä jatkan tästä eteenpäin ilman sinua –minuna. Juuri nyt välitän itsestäni, arvostan itseäni ja rakastan itseäni, juuri tällaisena kuin olen. Yhtä matkakumppania vajaampana, mutta yhtä osaa ehyempänä minuna.

Noin kuukautta myöhemmin tuon kirjeen kirjoittamisesta, pidin siis hautajaiset. Hautajaisissa päästin lopullisesti irti kaikista näistä vuosien varrella matkassa olleista, minua tavalla tai toisellasatuttavista toimintamalleista. Hautajaiset olivat kauniit ja yksinkertaiset, juuri sellaiset kuin olintoivonut. Paikan olin valinnut ajatuksella – ympyrä sulkeutuu sinne, mistä oikeastaan kaikki alkoi. Kun kaikki aikaa sitten alkoi, olin yksin. Kun ympyrä sulkeutui, en ollut yksin, vaan minulla oli tukena yksi tärkeimmistä rinnalla kulkijoistani.

12.11.2018

Rakas Ystäväni, Tramal, Panacod, Gabrion, Norgesic ja teidän lajitoverinne
Rakas Ystäväni, Temesta, Sirdalud, Diapam ja teidän lajitoverinne
Rakas Ystäväni, Viiltely ja
Rakas Ystäväni, Nyrkki-seinä

– Musiikki 1. Kesytetty – Hector

Jokainen teistä, on tehnyt tehtävänsä elämässäni. Jotkut teistä kauan aikaa sitten ja jotkut vielä, aivan muutamia hetkiä sitten. Jokainen teistä, on palvellut minua parhaan kykynsä ja taitonsa mukaan. Olette olleet uskollisia ja rakkaita ystäviä, sekä matkakumppaneita. Jokaiselle teistä, olen kiitollinensiitä, että olen yhä täällä – että elän ja hengitän.

– Musiikki 2. Tunnen tämän ikävän – Mikko Kuustonen

On kuitenkin tullut lopun aika. En tarvitse teitä, enkä myöskään halua teitä enää elämääni. Hyvästit sattuvat, mutta tiedän, että näin minun on parempi. Rakkaudella, hyvästi.

– Musiikki 3. Toinen elämä – Yö

Lopuksi vielä muutama ajatus.

Olen ihminen, joka vaatii konkretiaa. Minulle asioiden prosessoiminen ja loppuun saattaminen tuo turvaa ja turvallisuutta, sekä auttaa jäsentämään asioita. Turva ja turvallisuus puolestaan antaa puitteet tunteiden
tunnistamiselle ja siten niiden näkeväksi tekemiselle. Näin olen kokenut ja siten voin punnita mikä tunne vaatii tarkastelua enemmän ja mikä taas ei, mille tunteelle on hyvä antaa aikalisä ja mitä on hyvä kuunnella juuri nyt. Ja toisaalta, mitä tunnetta voi sietää, ilman että se tekee kipeää liiaksi.

Joka tapauksessa, minun elämäni jatkuu oppien uutta ja uusia asioita. Kaikkea vanhaa en ole jättänyt taakseni, mutten palaa itseäni satuttaviin tai tuhoaviin toimintamalleihin ja -tapoihin. Se, mikä vanhassa on hyvää, sitä jalostan. Ja mikä vanhassa ei toimi, sen tilalle rakennan uutta. En suuna päänä, vaan itseäni kuunnellen ja turvallisella tavalla hetkeen heittäytyen.

-Unikukka

….eli jatketaan siitä, mihin viime vuonna jäätiin. Tunteet pinnassa. Niin, siihen kai tässä työssä pitkälti pyritään, että saataisiin tunteisiin kosketus. Jotta kosketus olisi mahdollinen, on tunteet tunnistettava ja niitä on uskallettava tuntea. Jotta tunteita uskaltaa tuntea, on koettava, että tunteita on turvallista kuunnella ja ilmaista tässä ympäristössä, ne ovat normaaleita ja sallittuja, eikä ilmaisemisesta koidu haittaa. On myös oltava keinoja säädellä ja sietää ”liian” voimakkaalta tuntuvia tunteita. Tunteet ottavat voimille ja niiden armoilla oleminen ei edesauta tunteiden käsittelyä.

Joku saattaa ajatella, että onpa monta edellytystä, ei kannata edes yrittää, pieleen menee kuitenkin. Nyt puhun tunteiden kohtaamisesta psykoterapiassa ja voin sanoa, että turvallisessa, rauhallisessa, kannustavassa ja hyväksyvässä vuorovaikutuksessa on turvallista kohdata kaikenlaiset tunteet. Aikansa harjoiteltua näissä turvalliselta tuntuvissa olosuhteissa onnistuu varmasti muuallakin.

Harjoitteluun pääsemiseksi tarvitaan tunteet hyväksyvä asenne. On hämmästyttävän yleistä, että ihminen kieltää itseltään useat tunteet, ehkä ne on torjuttu tai suoraan kielletty jo lapsuudessa, tai sitten on matkan varrella opittu pitämään tietyt puolet piilossa. Tunteissa on kuitenkin kyse tavallisesta ilmiöstä ja huolimatta siitä miten tunteet luetelleen, ne kaikki kuuluvat ihan jokaisen ihmisen normaaliin kokemusmaailmaan.  Väestöliiton blogissa Tunteet polkuna itsetuntemukseen psykoterapeutti Sanna Nojonen kirjoittaa hyvin:  ”Auttaa, jos tunteet voi nähdä vain luonnollisena vasteena johonkin sisäiseen tai ulkoiseen ärsykkeeseen, kuten ajatukseen, muistoon, tilanteeseen, asiaan, ihmiseen, sanaan tai äänensävyyn ja ymmärtää, että havaintojemme lisäksi myös tulkintamme vaikuttavat tunteiden syntymiseen”.

Koska tunteet ovat reaktioita johonkin, ne siis viestivt jostakin ja siksi tunteita kannattaa pysähtyä tutkimaan. Vähän niin kuin unet, eivät nekään tule ihan mistä sattuu, joskin joskus niin kummallisessa muodossa, että on sangen mutkikasta päästä kärryille. Eivät tunteetkaan ole aina selkeitä, tai ne voivat olla kerroksellisia. Kuten Nojonenkin tekstissään toteaa, voi esimerkiksi vihan alla olla hyväksymättömyyttä, pettymystä, pelkoa tai jotakin muuta haavoitavaa tunnetta.

Oletko valmis heittämään viime vuodesta tarpeettomat pois mukana kuleksimasta?

Uskallallatko visioida positiivisesti vuoden päähän …mitä elämään kuuluu 2020 tammikuussa?

Joku kirjoittaa paperille viime vuoden pääotsakkeet ja polttaa huonot. Kirjaa alkaneelle vuodelle tavoitteet, unelmatkin ja uskoo, että tiedostamalla haaveet alkaa kulkea vähitellen niitä kohti. Joku toinen tekee uuden vuoden lupaukset, joku taas nimeää itselleen teemavuoden. Osa ihmisistä ei uskalla ajatella mitään, tulevaisuus näyttäytyy uhkakuvina.

– Kumpaa sutta ruokit, hyvää vai pahaa? –

Mitä haittaa siitä on, jos annat itsesi unelmoida, sekä ajatella konkreettisia toiveiden mukaisia tavoitteita? Jos ne eivät toteudukaan? Mitä sitten, eivät toteudu kaikki uhkakuvatkaan, kumpiin kannattaa keskittyä?

Ihan varmasti kaikki haaveet eivät toteudu, mutta niistä ei toteudu yksikään, ellei anna itselleen mahdollisuutta kulkea niitä kohti. Sekin on varmaa, että tavoitellakseen jotakin itselle tärkeää joutuu luopumaan jostakin muusta, ehkä hyvinkin tärkeältä tuntuneesta, mutta ei kuitenkaan niin tärkeästä, kuin mitä haave on.

Niin se taitaa olla, että suurimmat esteet ovat usein meidän omissa päissämme. Oma mieli ei anna lupaa tavoitella hyvää, ei jaksa uskoa mahdollisuuksiin, syöttää lamaavia ajatuksia ja keskittyy uhkiin. Mieltä voi työstää, todellakin!

Jos kuunnellaan ihmisä, jotka ovat toteuttaneet haaveitaan, on heillä kerrottavana paljon tarinoita epävarmuudesta, pettymyksistä, virheistä, monen moisista tunteista, hyvistä ja huonoista hetkistä, hyvistä ja huonoista ihmisistä, jne. Eivät he ole ikään kuin ihmeen kaupalla kulkeneet voitosta voittoon. He ovat hyväksyneet sen, että tekevälle sattuu ja tekijäänkin sattuu välillä. Toisia ei saa tarkoituksellisesti satuttaa, mutta väistämättä joskus joutuu tuottamaan pettymystä ja pahaamieltä toisillekin. Senkin kanssa on opittava elämään.

Hyvää alkanutta vuotta!