0

Sisäinen puhetapasi?

Tukeeko vai latistaako sisäinen puheesi sinua? Kannustatko itseäsi, vai epäröitkö kykyjäsi? Uskotko itseesi vai luotko uhkakuvia? Abitreenit sivuilla oli kysely, jonka vastaukset kopioin tähän vaiheessa, jossa vastauksia oli annettu 896 kpl.

Lannistatko itseäsi negatiivisella sisäisellä puheella?

Päivittäin. Ajatukset eksyvät jatkuvasti ikäviin asioihin. 44% (395 ääntä)

Välillä. Saan siitä tavallaan hieman lohtua. 37% (332 ääntä)

Enpä juuri. Osaan kyllä tsempata itseni negatiivisten ajatusten yli.19% (169 ääntä)

Itseen uskominen ja itsensä kannustaminen ei ollut vahvasti edustettuna ja aikalailla sama linja taitaa jatkua kysyttäisiinpä tätä asiaa missä tilanteessa ja minkä ikäisiltä tahansa.

Kielteiset uskomukset välähtävät tajuntaan kuin salama kirkkaalta taivaalta, niitä ei tarvitse houkutella. Päinvastoin ne tulevat huomaamatta, automaattisesti ja ovat meille kuin absoluuttisia totuuksia. Emme kyseenlaista niitä. Olemme oppineet uskomaan niihin. Ylen Abitreenit sivustolla Motivaatiotreenit 1/5 aivotutkija Matti Bergsrtröm toteaa, että aivoille luulo ja tieto ovat sama asia. Luuloista, olettamuksista ja negatiivisista asenteista saa luotua helposti vääränlaisen kuvitelman, joka ei vastaa totuutta.

Usein toistuvilla ajatuksilla on suuri merkitys toimintaamme ja siihen, kuinka käyttäydymme eri tilanteissa. Positiivisiin ajatuksiin kannattaa siis panostaa, silloin niiden vaikutus vahvistuu. Positiiviset ajatukset motivoivat, auttavat luovassa ajattelussa ja ongelman ratkaisussa. Tämän seurauksena itsetunnon kehityksessä ja itsearvostuksessa. LUE lisää Tiede lehden artikkelista Sisäinen puhe säätelee käyttäytymistä

Kielteisiä uskomuksia kannattaa opetella kyseenalaistamaan ja negatiivista, latistavaa puhetta kääntämään kannustavammaksi. Tätä tehdään usein terapiassa, etenkin kotiehtävinä. Aivojumppaa parhaimmillaan. Rahistellaan lukkiutuneita rattaita, kokeillaan voisiko niitä pyörittää toiseenkin suuntaan?

”En varmasti tule valituksi tuohon työpaikkaan. Muilla hakijoilla on enemmän koulutusta, mahtavia aiempia työpaikkoja, he osaavat puhua vakuuttavasti ja markkinoida itseään, kaikki muut näyttävätkin paremmalta, ovat hienoissa vaatteissa ja itsevarmoja. Ihan turhe edes hakea”.

”Minulla on samat mahdollisuudet kuin muillakin hakijoilla. Minulla on hyvä, riittävä koulutus. Olen työskennellyt vaativissa tehtävissä hyvässä firmassa aiemminkin ja pärjännyt työssäni hyvin. En ole erityisen puhelias, mutta minulla on ihan riittävät sosiaaliset taidot ja olen opetellut kertomaan mitkä ovat vahvuuteni. Pukeudun haastattelua varten vaatteisiin, joissa minun on hyvä olla ja tiedän, että ne pukevat minua. Ilman muuta laitan paperit vetämään.”

Tämän tyyppisiä harjoituksia tehtäessä nousee yleensä paljon voimakkaita tunteita. Epäusko itseen pyrkii vahvasti pintaan, joskus alkuun jopa estämään harjoittelemisen. MUTTA, vaikka tuntuisi kuinka vaikealta, se ei tarkoita etteikö tehtävässä pystyisi edistymään. Voit luulla, että et pysty, mutta kun jatkat yrittämistä, niin huomaat pystyväsi. Muutos ajattelussa rohkaisee tekemään muutoksia myös käytännössä, joten harjoittelu jatkuu ryhtymällä tuumasta toimeen!

-Kumpaa sutta ruokit, hyvää vai pahaa?-

0

Ylikunto – työuupumus

Perinteinen hyvän kunnon merkki on nopea palautuminen. Kovan treenin jälkeen syke palaa nopsasti rauhallisille lukemille. Rankan työpäivän jälkeen kierrokset laskevat pian kotiin päästyä, ajatus kulkee ihan muissa, kuin työasioissa. Mikäli näin ei käy on hermostossa kaasu hirttänyt päälle

Ylikunto on kokonaisvaltainen rasitustila. Ihmisen fyysinen ja psyykkinen kestävyys venyy kuin kuminauha, mutta jossakin vaiheessa tulee vastaan raja. Sitten joustoa ei enää löydy. Autonomisen hermoston tasapainotila kehossa järkkyy. Sympaattinen hermosto eli kansanomaisemmin stressihermosto käy ylikierroksilla: leposyke ja verenpaine nousevat, keho erittää taistele tai pakene -hormoneja. Sama mekanismi, joka normaalisti auttaa meitä selviytymään elämästä, estääkin nyt levon ja palautumisen.

Oireet ovat moninaiset: ihminen voi olla uupunut, mutta samaan aikaan levoton. Vapina, rytmihäiriöt ja uniongelmat ovat yleisiä, samoin herkkyys infektioille. Masennus, jännittyneisyys, pelko ja ahdistus seuraavat fyysisiä oireita. Urheilija voi ajautua ylikuntoon liian kovasta harjoittelusta, mutta työelämän henkisessä loppuunpalamisessa on kyse samasta ilmiöstä: kuminauhaa on venytetty liian pitkään ja kireälle ilman löysäämistä.

Ultramatkoja harrastaneen seikkailu-urheilijan, 37 vuotias Mikko Auvisen ylikunto pitkittyi ja muuttui krooniseksi. Niin käy joillekin uupuneille. Auvisen kehon ja mielen stressikynnys on edelleen hyvin matala, ja pienikin ärsyke laukaisee hälytystilan. Urheilijoiden ylikunnosta seurantatutkimuksia on tehty vain vähän, mutta henkisestä burn outista enemmän. Ne osoittavat, että kaikki loppuunpalaneet eivät toivu viiden vuoden seurantajakson aikana. LUE Mikko Auvisen tarina

Työelämäyhteyteen siirrettynä: Uupumus on hiipimällä, hitaasti ja vaiheittain kehittyvä mielen, kehon ja toiminnan häiriötilojen vyyhti, jonka oireet tulevat esille sitä selvemmin mitä pidemmälle uupumus etenee.

– Me sopeudumme ja sopeudumme. Ihminen sinnittelee ja pärjää tiukoissakin kuviossa pitkän aikaa, mutta sitten kun tulee jotain ekstraa, esimerkiksi organisaatiomuutos tai joku kriisi kotona, niin kuppi täyttyy ja menee nurin, työ- ja organisaatiopsykologi, psykoterapeutti Liisa Uusitalo-Arola kuvailee.

Kun puhuu työssään uupuneiden kanssa, he pelkäävät että liiallisen työkuormituksen tai työyhteisöongelmien esiinnostaminen on merkki henkilökohtaisesta heikkoudesta. Henkilön mielessä heikkouden paljastuminen voi viedä työpaikan ja siinä samalla sosiaalisen arvostuksen, sekä kuva itsestä pärjäävänä ihmisenä romahtaa.

Uusitalo – Arola jatkaa, että monen minäkuva rakentuu työnkuvan ja työssä pärjäämisen varaan. Se aiheuttaa aika kovan hädän, jos ei sitten selviäkään töistään. Ihminen miettii, että kuka minä sitten olen ja ymmärtääkö kukaan myötätuntoisesti tätä minun tilannettani. Ja mikä on vastaanotto, jos menen sanomaan esimiehelle, että en selviä tästä?

Asia onkin päinvastoin. Kun uskaltaa puhua tilanteestaan ja pyytää apua saakin palkaksi vahvemman itsetunnon.

– Uupumuksesta tokeentunut saattaa olla positiivisella tavalla pikkuisen hankala ihminen, joka ei enää lähde kaikkeen mukaan, toteaa Uusitalo – Arola. Itsenäisyys ja omanarvontunto kasvavat. Kun arvonsa käy kerran kunnolla lävitse ja miettii, mikä elämässä on tärkeätä, näkyy se itsenäisyytenä. Uupumuksen läpikäynyt työntekijä on myös realisti, joka ei halua enää kantaa harteillaan koko organisaation paineita ja tekemättömiä töitä. Hän ymmärtää syvällisellä tasolla, mikä on hänen tehtävänsä ja mikä ei.

LUE koko artikkeli Välttelee kontakteja, ei tule kahville, ei enää naura vitseille… – tunnistatko nämä vaaranmerkit työpaikallasi?

Aikuinen lapsi vaikeuksissa…

Miten vanhemmat reagoivat?

Vanhemmuus ei lopu koskaan. Ei myöskään syyllisyys, eikä häpeäkään, ehkä. Syyllisyydestä voi olla hyötyäkin, kunhan se ei mene liiallisuuksiin, mutta häpeästä ei ole mitään hyötyä, se vain lamauttaa. Parhaimmillaan tunne nimeltä syyllisyys voi auttaa etsimään ratkaisuja, pääpointti syyllisyydessä ei siis ole itsen ruoskiminen.

Vanhemman huolessa en puhu nyt ylisuojelevasta vanhemmasta, vaan ihan tavallisesta vanhemmuudesta, joka alkaa siitä hetkestä, kun tuleva vanhempi tietää olevansa tuleva vanhempi. Vaikka kasvattaa lapsen omille siivilleen ja on oppinut luottamaan toisen pärjäämiseen, niin silti sitä kokee lapsen vastoinkäymiset ikään kuin omanaan. Silti niitä ei kannata / tarvitse / voi ratkaista. Puolesta ei kannata tehdä.

Mitä voi tehdä? Voi kysyä onko kaikki kunnossa? Voi kertoa, että on huomannut, ettei kaikki ehkä ole ihan kunnossa? Jos tuli kysyttyä liian hätäiseen, niin on hyvä kuulla, että kaikki on ok. Ellei ole kunnossa, niin antaa mahdollisuuden jälkikasvulleen ottaa asia puheeksi. Puheeksiottaminen ei varmasti ole helppoa kummallekaan, ei aikuiselle lapsella eikä hänen vanhemmalleen.

Ongelman jatkumista ei pidä mahdollistaa, mutta voi auttaa lastansa ottamaan vastuun omista ongelmistaan. Voi auttaa konkreettisesti silloin, kun lapsi työskentelee omien ongelmiensa korjaamiseksi ja elämänsä rakentamiseksi.

Itsestään pitää huolehtia. Omasta jaksamisesta huolehtiminen ei ole koskaan itsekästä. Et voi auttaa muita, jos uuvut. Ja jo ihan itsensä takia, jokaisen kannattaa huolehtia jaksamisestaan. Ei se aikuinen lapsikaan haluasi nähdä, että äiti tai isä uupuivat hänestä huolehtiessaan tai häntä auttaessaan. LUE LISÄÄ alla olevasta linkistä:

Miten auttaa aikuista lasta, niin ettei itse uuvu? Perheterapeutti kehottaa kuuntelemaan tunteita?

0

Positiivinen ujous

– Ujo – Introvertti – Sosiaalisesti ahdistunut –

Sanojen väliin ei voi laittaa yhtäläisyysmerkkiä. Ujous ei ole käyttäytymistä, vaan tunnetila ja tyyli reagoida. Ujo haluaisi olla ihmisten kanssa tekemisissä paljonkin, haluaisi tutustua vieraisiin ihmisiin, mutta jännittää niin paljon, että ei uskalla mennä, ainakaan alkuun. Mentyään on aluksi varautunut. Joillakin henkilöillä varovainen ja varautunut vaihe voi kestää hyvinkin pitkän, mutta sitten ”varoajan” jälkeen saattaa olla hyvinkin vilkas ja puhelias. Introvertti viihtyy omassa rauhassa, ei vihaa ihmisiä, mutta karttaa joukkoja.        

Introvertti ei kaipaa ihmisjoukkoja. Ei kammoa porukoita, mutta jos saa valita, niin viihtyy parhaiten yksin tai kaksin. Kaksin puhuen asiaa, small talk ei viehätä. Täältä lisää määritelmiä: Introvertti ja ekstrovertti työpaikalla.

Sosiaalisten tilanteiden pelossa ahdistus liittyy nöyryytetyksi tulemisen ja häpeään joutumisen pelkoon. Nämä pelot voivat olla osittain  ja ne ovat lähes aina epärealistisia tai liioiteltuja. Sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsivät keskittyvät heille ahdistavissa tilanteissa korostuneesti omaan selviytymiseensä ja oireidensa seuraamiseen. LUE LISÄÄ

Tutustu alla oleviin artikkeleihin:

Ujous on osa temperamenttia

Ujous ei ole huono piirre

Pitääkö ujoudesta parantua?

 

0

Ajatuksia arvosta, turvasta ja elämästä


Viime viikkoina on mieleeni palannut muistikuvia menneestä. Noissa muistikuvissa en koskaan onnistunut
siinä, mitä epätoivoisesti silloin yritin. Mietin miksi? En sitä, miksi en onnistunut, vaan että, miksi minulla oli
niin paha olla?

Siihen on varmasti monta syytä, mutta tärkein lienee se, etten kokenut olevani minkään arvoinen – en
itselle, enkä kellekään toiselle.

Minulle esitettiin tänään kysymys: Mikä tuottaa minulle suurta iloa? Toistettuani tuon kysymyksen ääneen
toinen silmäni alkoi vuotaa ja toinen kostui kyyneleestä.

Mieleeni tuli kolme veljeni poikaa. He ovat minulle tärkeitä ja rakkaita, vaikken viime aikoina ole heidän
elämässään fyysisesti läsnä, juuri ollutkaan. Silti he tuovat, ihan vaan olemassa olollaan, minulle suurta iloa.

Olen tehnyt elämässäni vääriäkin valintoja ja elänyt tavalla, joka on sinällään jo saattanut minua vaikeuksiin
ja riistänyt melkein hengen minulta. Olen tehnyt asioita, joista en ole ylpeä, mutta niidenkin kanssa on vain
pitänyt oppia elämään, koska kaikkea ei ikävä kyllä ole voinut unohtaa, saati muuttaa.

Itsensä arvostaminen on nostanut minussa päätään sitä mukaa, kun olen alkanut ymmärtää, ettei elämä ole
vain pieleen menneitä valintoja tai sarja epäonnistumisia. Se ei myöskään ole valmiiksi pureskeltuja
vastauksia tai pelkästään sattumia, joihin ei itse voi vaikuttaa. Elämä, on enemmän.

Kun turva ja itsestään välittäminen eivät ole olleet itsestään selvyys, on niitä joutunut ja saanut rakentaa
pitkin matkaa aikuisuuteen ja aikuisena. Minulle itseni arvostaminen on viime aikoina tarkoittanut sitä, että
ei ole ihan sama, kuinka minua kohdellaan, kuinka minulle puhutaan tai kuinka puhun itse itselleni.

Itseni arvostaminen on herännyt hiljalleen. Se on rakentunut siitä, että minulla on nyt elämässä ihmisiä,
jotka arvostavat minua ja välittävät minusta. Ihmisiä, jotka eivät satuta tai kohtele minua kaltoin. Ihmisiä,
joilla minulle on merkitystä.

Ihmissuhteeni ovat usein haasteellisia, harvemmin pelkästään kepeitä tai täysin mutkattomia. Tiedostan,
että olen ihmisenä – en se maailman helpoin, mutta on minulla hyvät ja vallattoman ihanat puolenikin.

Turvan ja nimenomaan sisäisen turvan, näen pitkälle itseni arvostamisena. Ellen tekisi töitä sen
rakentamisen eteen, en välittäisi itsestäni. Sen rakentaminen ei ole aina kivaa tai kivutonta, koska siihen
liittyy paljon asioita, monella tasolla ja monenlaisia. Suurimpana ehkä irti päästäminen, luopuminen ja
minuun juurtuneet, ei rakentavat toimintamallit.

Itsensä arvostaminen ja turva, ovat tärkeä osa niitä elementtejä, joista elämän peruspilarit mielestäni
koostuvat.

Elämä itsessään on ollut jatkuvaa muutosta. Sen mukaan mitä se on tuonut tullessaan ja mitä se on vienyt
mennessään. Mitä haasteita ja millaisia kohtaamisia on matkan varrella ollut.

Olen kirjoittanut joskus, siteeraten jotain toista, että elämä on lahja ja jokainen päivä on uusi mahdollisuus.
Sitä se on, vaikka heikkoina hetkinä, sitä ei kykene niin näkemään. Kohtaamiset matkan varrella erilaisten ja
eri-ikäisten ihmisten kanssa ja aika, jonka jaat toisen kanssa, ovat arvokkaita ja lahja jo sinällään. Ja se, että
joku on sinulle merkityksellinen ja tärkeä ja että välität ja sinusta välitetään.

Ajattelen elämästä tavallaan myös siten, kuin näen itseni ja minua ympäröivän maailman kameran linssin
läpi.

Aina en saa onnistuneita kuvia, en ole kuvatessa läsnä, en löydä sitä mitä haen kuvaamalla tai en saa
tyydytystä siitä mitä teen. Joskus kuvaaminen voi olla pelkästään suorittamista ja/tai fokuksen siirtämistä
pois ikävistä asioita. Välillä kuvat ovat mustavalkoisia ja välillä värillisiä. Välillä kuvaaminen tuottaa suurta
iloa ja hyvää oloa. Välillä kokee onnistumista ja luottaa täysin itseensä ja siihen mitä tekee.

Kuten elämä, niin kameran linssikin voi olla välillä sumea ja suunta hukassa. Ei arvosta itseään, eikä
elämäänsä. Silloin tulee palata perusasioihin, yrittämättä yhtään enempää. Riittää, kun vain on ja tekee sen
mihin sillä hetkellä pystyy ja kykenee.

Kuvatessa on hyvä tunnistaa ja tuntea käytössä olevat välineet. Silloin tietää, mitä tulee milloinkin käyttää,
mistä on hyötyä ja apua, ja missä tilanteessa.

Minulle kamera on eräänlainen kompassi ja turvasatama. Se näyttää usein suunnan mihin kulkea, toimii
välineenä rauhoittua ja kertoo, milloin on suotavaa pysähtyä. Kamera ja kuvaaminen on minulle myös
aikalisä.

Kaikki se mitä koen, näen, tunnen ja hahmotan kuvaamisen ja valokuvien kautta, kertoo minusta.
Kuvaaminen on minun elämääni – ei enempää eikä vähempää.

Kameran linssi toimii myös ystävänä itselle. Se opettaa lempeyttä ja armollisuutta. Ennen kaikkea, se on
ystävä, joka näkee sinut juuri sellaisena kuin olet. Arvokkaana ja yhtä elämänkelpoisena kuin kuka tahansa.
Elämä tarjoaa erilaista. On tärkeää poimia se olennainen – Ei ”ostaa” kaikkea sellaisenaan, vaan mutustella
ja muokata omannäköinen ja omanoloinen elämä.

-ToinenKevät-

0

Kuntoutuspsykoterapia tukee työssä pysymistä

Vuonna 2018 kuntoutuspsykoterapiaa sai 44 000 kuntoutujaa.

Kelan tukemaa terapiaa saavien määrä on noussut erityisesti vuodesta 2011, jolloin Kelan kuntoutuspsykoterapia muuttui harkinnanvaraisesta järjestämisvelvollisuuden alaiseksi kuntoutusmuodoksi.   Samalla terapiakorvauksen määrä nostettiin yli 26-67 vuotiaille samalle tasolle kuin 16-25 korvausosuus.

Kelan rahoittaman kuntoutuspsykoterapian tavoite on kohentaa tai ylläpitää opiskelu- tai työkykyä. Kelan toteuttamassa rekisteritutkimuksessa selvitettiin kuntoutujien työmarkkinatilannetta lakimuutoksen voimaantulon jälkeen vuosina 2011–12 hakeneiden työmarkkinatilannetta kuntoutuspsykoterapian hakemushetkestä terapian päättymiseen sekä seuranta-ajankohtaan vuoden kuluttua.

Useimmilla psykoterapiaa hakeneista oli mielialahäiriön diagnoosi (F30–F39: naisista 62 % ja miehistä 57 %) tai ahdistuneisuushäiriö (F40–F48: naisista 31 % ja miehistä 34 %). Naisista 2 % sai psykoterapiaa F50–F59-ryhmän häiriöihin, joihin kuuluvat mm. syömishäiriöt ja unihäiriöt. Miehistä vajaalla 3 %:lla oli diagnoosi F90–F98-ryhmästä, johon sisältyvät tavallisesti lapsuudessa tai nuoruusiässä alkavat käytös- ja tunnehäiriöt. Persoonallisuushäiriöihin (F60–F69) sai psykoterapiaa noin 2 % sekä naisista että miehistä. Muihin mielenterveyden häiriöihin saatiin harvoin kuntoutuspsykoterapiaa.

Yhden vuoden psykoterapiaa sai naisista 24 % ja miehistä 30 %, kahden vuoden terapiaa 27 % molemmista ja kolmen vuoden terapiaa naisista 49 % ja miehistä 43 %. Yli 60-vuotiaista suurin osa sai yhden vuoden psykoterapiajakson. Nuorten psykoterapia oli useammin pitempi kuin vuoden jakso.

Työssä hakemushetkellä olleista 26–60-vuotiaista lähes 90 % oli työssä myös kuntoutuksen päättyessä ja vuoden kuluttua siitä edelleen 85 % (Liitetaulukko 4). Opiskelijoina tässä ikäryhmässä kuntoutuksen aloittaneista yli puolet oli työssä kuntoutuksen päättyessä ja vuoden seurannassa, opiskelijoina jatkoi vain alle kymmenesosa. Sairauspäivärahalla hakemushetkellä olleista noin puolet oli työssä kuntoutuksen jälkeen. Työttömistä työllistyi kuntoutuksen päättymisajankohtaan mennessä yli kolmasosa, mutta lähes saman verran pysyi työttöminä. Noin 400 työikäistä 26–60-vuotiasta oli kuntoutustuella hakemushetkellä, ja noin kolmasosa heistä oli työssä kuntoutuksen päättyessä ja vuoden seurannassa.

Poimin tähän tekstiin tuloksia aikuisten osalta, Lääkärilehdessä julkaistussa atikkelissa Kuntoutuspsykoterapia tukee työssä pysymistä myös 16 – 25 vuotiaiden osalta.

0

Ole kiitollinen!

Ole kiitollinen. Älä ajattele niitä asioita, mitä sinulla ei ole vaan niitä mitä sinulla jo on. Muista olla kiitollinen ja kiittää. Kiitollinen ruuasta, kodista, ystävistä, perheestä, työstä tai opiskelupaikasta. Keskity kiittämiseen joka ilta ja huomaat, että omat murheet saattavat tuntua pienemmiltä kuin ajattelit.

Usein kuitenkin kuulee, että nämähän ovat ihan tavallisia asioita, perus, pitäisi olla jotakin muuta kiitollisuuden aihetta. Siihen kun sitten vielä lisäät, että elämän tyytyväisyys lähtee ihan pienen pienistä huomioista. Esimerkiksi hyvät aamukahvit, kukkakimppu viikonlopun kunniaksi, lämmin kevään saapumisesta kertova tuulahdus kasvoilla, ystävällinen sana ventovieraalta ohimennen….niin, ei kuulijalla aina syty innostuksen palo silmiin.

Aina joku sanoo, että on aika vaikea iloita auringon pilkahduksesta  sadekuuron jälkeen kun työpaikka on mennyt, puoliso on jättänyt tai on juuri kuullut sairastuneensa vakavasti. Heti se ei ole mahdollista, eikä tarvitsekaan. Pettymys, torjunta ja pelko ansaitsevat oman aikansa, mutta ensijärkytyksen jälkeen juuri suuria menetyksiä tai vastoinkäymisiä kokeneet ovatkin alkaneet huomata näiden ”pienten” asioiden suuren merkityksen.

Vastoinkäymisistä selvitäkseen tarvitaan kykyä ottaa hyvä irti siitä, mistä se on saatavilla. Niin pientä asiaa ei ole, mistä sitä ei kannattaisi ottaa ja hyödyntää. Hyvinvointia ja tyytyväisyyttä ylläpitääkseen kannattaa tehdä sama!

Opettele kiitollisuutta ja hyväksyntää. Tämän hetken, elämän ja itsesi hyväksyntää.

Alla Hidastaelämää sivustolta poimitut vinkit, joilla voit harjoittaa sisäistä levollisuutta ja positiivisuutta tukevaa ajattelua.

1. Muista, että sinulla on valta.

Useimmiten meillä ei ole harmainta aavistustakaan, keitä olemme. Tai vaihtoehtoisesti kehitämme identiteettimme esimerkiksi ammatin mukaan. Olen lääkäri, olen myyjä, olen lastenhoitaja, olen kokki. Tai tunteidemme: olen kateellinen, surullinen, vihainen. Olen vain, enkä voi sille mitään.

Totuus on kuitenkin toinen. Emme ole ammattimme emmekä tunteemme. Olemme jotain paljon suurempaa. Jotain paljon hienompaa ja monisyisempää kuin mielemme antaa ymmärtää. Siksi olemme vahvempia kuin uskommekaan.

2. Valitse elämä

Ota tämä hetki omaksesi, sisälsi se sitten mitä tahansa. Älä takerru enää pikkuasioihin, vaan ala keskittyä siihen, mikä on sinulle oikeasti tärkeää. Elämässä on vain yksi ihminen joka voi muuttaa sinun olosuhteitasi – ja se olet sinä itse. Aina kun edessäsi on päätös, ajattele kehittääkö asia toteutuessaan sinua ihmisenä. Aloita heti.

3. Tosiasia on, että hallitset reaktioitasi

Todellisuutemme rakentuu niistä ajatuksista, joita ajattelemme – ei toisinpäin. Alamme nähdä ympärillämme sitä, mitä ajattelemme. Elämässä tapahtuu paljon sellaista, jota emme voi hallita (esimerkiksi sää). Ainoa asia, mitä voimme hallita, on suhtautumisemme.

4. Olet paras sinä

Kiinnitämme paljon huomiota muiden ihmisten ajatuksiin meistä. Tällä on hyvin negatiivinen vaikutus henkilökohtaiseen voimaamme. Muiden ajatuksilla ei ole mitään väliä – jos ajattelemme, että niillä ei ole mitään väliä. Opettele itse tuntemaan itsesi. Tosiasia on, että voit saavuttaa mitä tahansa, minkä eteen olet valmis tekemään töitä. Älä siis koskaan anna kenenkään mielipiteen sinusta vaikuttaa omaan mielipiteeseesi itsestäsi. (Kirjoittajan huomautus: Olen sitä mieltä, että kaikkien ei tarvitse pystyä kaikkeen, koska me ihmiset olemme keskenämmä kuitenkin aika erilaisia. Päättäväisellä asenteella varmasti pääsee suurimmassa osassa tavoitteita pitkälle, mutta se ei tarkoita, että ihminen olisi riittävästi omimmillaan ja pystyisi voimaan hyvin. Ennemminkin tavoittelisn hyväksyvää itsetuntemusta, jonka pohjalta voisi tehdä itselle riittävän sopivia valintoja.)

5. Sinä riität

Itsen vertaaminen muihin kannattaa oikeasti lopettaa. Jos emme lopeta sitä, huomaamme, että ajatuksistamme tulee totta: ajattelemme tarvitsevamme enemmän, joten tarvitsemmekin koko ajan enemmän. Noidankehä on valmis. Siitä voi murtautua vain uskomalla sydämessään, että itsellä on juuri tarpeeksi, ja että riittää, enemmän kuin mainiosti.

6. Rakasta itseäsi

Olet perillä. Huomaa, että sinussa on kaikki mitä tarvitaan onneen ja tyytyväisyyteen. Onni ei löydy ulkopuolelta, vaan se on aina ollut sisälläsi. Se on vain ollut kaiken ulkoisen stressin ja tyytymättömyyden alla. Ole siis oma itsesi, ja rakasta sitä. Muistuta itseäsi, että olet kaunis. Joka päivä.

7. Pidä malttisi

Jos joku ohittaa meidät tuplakeltaisella viivalla tai etuilee kauppajonossa, verenpaineemme nousee ja tunnemme tarvetta sanoa jotakin. Olemme kuitenkin vastuussa omasta käytöksestämme toisten temppuiluista huolimatta. Muista, että jos kykenet pitämään malttisi, olet voittaja. (Kirjoittajan huomautus: Itsensä hillitseminen vuorovaikutuksessa ei tarkoita tunteiden torjumista. Jossain se kiukkukin kannattaa purkaa, perin juurin!)

8. Elämä on matka

Muista, että elämä on matka ja nimenomaan matka on tärkeämpi kuin perille pääsy. Itse asiassa olemme jo perillä. Nauti siis perilläolosta äläkä lykkää onnea johonkin sellaiseen hetkeen, kun jotakin suurta tapahtuu. Matkasta nauttiminen vaatii työtä.

0

Hyvään keskittyminen

 

Positiivisuuteen, mahdollisuuksiin ja onnistumisiin keskittyminen ei ole epärealistista ruusunpunaa, vaan realistista optimismia, johon toisten aivot ovat lähtökohtaisesti valmiimpia, kuin toisten, mutta kaikki voivat sitä harjoitella. Huomion suuntaaminen myönteisiin asioihin vaatii kielteisyyteen taipuvaiselta alkuun tahdonvoimaa. Miksi kannattaa harjoitella?

Onnistumisten näkeminen menneisyydessä ja mahdollisuuksien näkeminen tulevaisuudessa kehittää kykyä selviytyä vastoinkäymisistä. Jotta positiiviseen olisi helpompi keskittyä, täytyy opetella erkaannuttamaan itseään negativismista. Apuna voivat toimia tietoisuustaidot (mindfulness). Tietoisuustaidot ohjaavat itsehavainnointiin, omien tunteiden tunnistamiseen, auttavat kohtaamaan ja sietämään hankalia tunteita. Kun tunteet kohdataan, ne rauhoittuvat. Mindfulnessin ansiosta lisääntynyt itsemyötätunto ehkäisee itsekriittisyyttä, liiallista murehtimista ja ikäviin asioihin kiinnijäämistä. Kun itsemyötätunto on hyvä, joustavuus lisääntyy. Joustava asenne pehmentää pettymyksiä. Mieleltään joustava ihminen ymmärtää, että jokainen tekee virheitä mutta virheistä voi oppia ja suunnata eteenpäin kokemusta rikkaampana. Linkin takaa lisää asiaa.  Resilienssi ei ole pelkkää sopeutumista. 

Asiaa voi tarkastella myös toksisen positiivisuuden näkökumasta. Päivitin tekstiin Hesarissa olleen mainion kannaoton yltiöpositiivisuudesta:  Jatkuva hyvä päivä voi olla merkki toksisesta positiivisuudesta. Ei sitä pelkässä duurissa….

Se mihin keskityt, lisääntyy. Vaaroihin ja epäonnistumisiin keskittyminen on raskasta. Negatiivisuus lisää negatiivisuutta entisestään. Irtiottoja arjesta blogissa kirjoittaja pohtii hyvään keskittymistä lukemansa neuropsykologi Rick Hansonin kirjoittaman teoksen Sisäsyntyinen onnellisuus. Tyytyväisyyden, tyyneyden ja itseluottamuksen uusi neurotiede (Hanson R. 2006) pohjalta. Kirjassa todetaan, että aivomme ovat oppineet keksittymään uhkiin ja vaaroihin, piirre liittyy  esi-isiemme tuikitarpeelliseen eloonjäämisviettiin. Nykyisin elämä on paljon vaarattomampaa, mutta aivot toimivat ikään kuin olisimme alati saalistajien väyjymiä. Evoluutio etenee hitaasti, mutta aivoja voi itse kouluttaa.

”Aivot ovat oppiva elin. Ne on suunniteltu siten, että kokemukset muuttavat niitä. Tätä on nylypäivänä tutkittu jo paljon ja tähän perustuu myös neuropsykologi Rick Hansonin teos. Keskittymällä hyvään, pysähtymällä hyvän asian äärelle vaikka vain 10 sekunniksi, muokkaamme aivojamme, jotta ne oppisivat myös jatkossa keskittymään hyvään. Kun saamme aivomme pääosin pysymään vihreällä, pieni vaara, ei pieni määrä punaiselle siirtymistä aiheuta turhaa negatiivisuutta. Kestämme elämän kolhut ja epäonnistumiset paremmin, kun olemme jo oppineet keskittymään hyvään. Emme voi poistaa kaikkea pahaa ympäriltämme, emmekä edes mielestämme. Meidän tulee hyväksyä negatiivinen ja viljellä positiivista.”

Nykypäivänä keksittymiskyvyllä ei monikaan voi kehuskella. Kaikkialla kannustetaan keskittymään hyvään, mutta keskittyminen ylipäätään mihinkään ei ole ihan helppoa. Yle Akuutissa viime vuoden puolelle psykologi Toni Dundefelt lanseerasi nopsan kolmivaiheisen harjoitteen jolla voi laskea aivojen stressitasoa, eli ottaa iisimmin.  Puolen minuutin keskittyminen riittää – mielenrauhaa voi treenata.

Dunderfeltin mukaan ihminen voi treenata mieltään ottamaan iisimmin ja ajattelemaan positiivisemmin. Dunderfeltin kehittämällä, kolmivaiheisella psykotreenillä aivoja on mahdollista opettaa tunnistamaan, että haluaa voida paremmin. Harjoitusta tulisi Dunderfeltin mukaan toistaa 5-10 kertaa viikon tai parin aikana, jotta tuloksia syntyy.

Lomat ja lepopäivät ovat oivallinen tilaisuus ottaa iisimmin, mutta tämä istualtaan tehtävä 30 sekunnin harjoitus sujuu kiireiseltäkin ja on helppo tapa rentoutua esimerkiksi keskellä kiireistä työpäivää.

  • Istu alas, tunne miten kroppa painautuu tuolia vasten. 
  • Hengitä syvään sisään ja ulos.
  • Voit joko sulkea silmäsi tai pitää ne halutessasi auki.
  • Kuljeta happea hengittäessäsi hissin lailla nenästä alas sisälle kehoosi.
  • Tunne, miten vartalo lämpenee.
  • Salli itsellesi lämmin, hyvä, ankkuroitunut tunne.
  • Nauti, siitä, että sinulla on lämmin ja hyvä olla – että olet lämpimästi elossa.

Kurkkaan Dunderfeltin tekstistä, mitkä ne kaksi muuta vaihetta ovat.

Sitten vielä sovellus, johon voit listata saamasi kehut ja listaa ihmeessä myös itse itsestäsi tekemät hyvät huomiot.

Kehu- opi tuntemaan vahvuutesi

0

Lemmikit tuovat onnea

 

Lemmikistä huolehtiminen vaikuttaa mielialaa nostavasti lisäämällä empatiaa, tarjoamalla sosiaalista tukea, vähentämällä riskiä sairastua sydänsairauksiin, laskemalla stressitasoja. Muutama minuutti lemmikin seurassa laskee kortisolitasoja ja rauhoittaa sekä kehoa että mieltä. Lemmikin kanssa eläminen vähentää riskiä sairastua sydän- ja verisuonisairauksiin.  Jos ja kun jossain vaiheessa lemmikin omistajakin sairastuu, niin eläinten läsnäolo auttaa toipumaan nopeammin. Lemmikin omistajat elävät pidempään. Tiedekin sen vahvistaa: Lemmikin omistaja olet onnellisempi.… ja Presidentitkin sen tietävät!

Ihmiset kokevat, että he saavat lemmikeiltä enemmän kuin ihmisiltä ehdotonta rakkautta, hyväksyntää, luotettavuutta, rehellisyyttä, aitoutta, uskollisuutta ja pyyteettömyyttä. Tämä ei tarkoita sitä, että lemmikin omistajat omistautuvat pelkästään lemmikeille. Hyvä suhde lemmikkiin heijastuu monin tavoin ympäristöön ja vaikuttaa suhtautumiseen muihin ihmisiin. Lemmikinomistaja kokee elämän positiivisena, on vähemmän masentunut, vähemmän yksinäinen ja sosiaaliset suhteet ovat yleensä parempia.

Näillä mainospuheilla luulisi lemmikkien kysyntä olevan taattu ja paljonhan me olemme lemmikkien kanssa liittoutuneetkin. Ikävää, että kaikki eivät voi pitää lemmikkejä, vaikka haluaisivatkin. Allergia estää, tai elämäntilanne ei vain salli hyvää eläimen pitämistä. Silloin on oikea ratkaisu olla hankkimatta omaa lemmikkiä, mutta löytyy tapoja olla tekemisissä eläinten kanssa. Käy löytöeläintalolla, siellä tarvitaan apukäsiä koirien ulkoiluttamiseen ja syliä kissoille. Tarjoa naapurille koiran ulkoilutusapua tai päivähoitopaikkaa lemmikille. Tämä ei tietysti ole mahdollista ainakaan voimakkaasti allergisoituneelle, mutta tekniikka apuun. Verkko on pullollaan eläinvideoita ja moneen kertaan on todennettukin, että jo pieni hetki esim. kissavideon katselua laskee stressitasoja, sekä kohentaa mielialaa. Video ei vastaa ihmisen tarpeeseen saada pitää omaa lemmikkiä, mutta mahdolistaa kuiten eläimen positiivisen vaikutuksen hyödyntämisen.

Ylen uutisartikkelissa Lemmikki – ystävä ja kumppani vai ihmisen vallan alle alistettu vanki? Psykiatri Nilsson Kälviäinen toteaa, että ”yksi merkittävä motiivi lemmikin ottamiselle on varmasti yksinäisyyden poistaminen. Vaikka ei kokisikaan itseään yksinäiseksi, lemmikki lisää ihmisen turvallisuuden tunnetta.  Toinen selkeä motiivi on hoivan tarve ja tarve hoitaa. Mielikuva siitä, että tulee rakastetuksi ja hyväksytyksi. Meillähän on ajatus, että lemmikkimme hyväksyvät meidät sellaisina kuin me olemme”. Lisäksi Nilsson-Kälviäinen arvelee, että ”tarve pitää lemmikkejä kumpuaa myös ihmisen tarpeesta eritasoiseen suhteeseen kuin ihmisten välillä on mahdollista solmia. Ihmisen ja lemmikin välinen suhde on aivan eri tavalla yksityinen, lemmikin ja omistajan jakama todellisuus, jota kenenkään on vaikea arvioida tai kyseenalaistaa”. Edelleen psykiatri jatkaa huomiomaana asian toisin päin. Kun ihminen ottaa lemmikin vastaamaan omiin tarpeisiinsa, on huomioitava myös eläimen tarpeet.

Eläimiä koskeviin eettisiin kysymyksiin erikoistunut filosofi Elisa Aaltola kertoo, että ”olemme tottuneet ajattelemaan, että ainoastaan ihmisellä on mieli, mutta yhä enemmän tutkimus osoittaa, että näin ei todellakaan ole. Eläimistä löytyy valtava määrä erilaisia kognitiivisia kykyjä, joita me alamme vasta nyt kunnolla hahmottaa,” Eläimellä on mieli, kuten ihmiselläkin. Eläin kokee tunteita, eläimillä on erilaisia persoonallisuuksia, toiset eläimet ovat kipuherkempiä kuin toiset, kuten ihmistenkin kohdalla on, jne. Eläintä ei kannata kuitenkaan yrittää tulkita ihmisyyden kautta, vaikka se kuinka hauskaa ja somehoukuttavaa olisikin. Eläimen arvostaminen on eläimen näkemistä ainutlaatusena, monitasoisena  olentona yhdistettynä  lajityypillisten tarpeiden toteuttamisen mahdollistamiseen. Lemmikin toimintakentä kuitenkin rajautuu ihmisen tahdon alle. Eläintenkouluttaja Tuire Kaimio antaa tuossa samaisessa artikkelissa vinkkejä, kuinka koiralle ja kissalle voi tarjota lajityypillisä tarpeita vastaavia aktivitetteja yksin olon ajalle.

Mitä se lopullinen konsensus ihmisen ja eläimen liitossa sitten tarkoittaakaan? Välillä lemmikin omistajat kokevat suunnatonta ahdistusta ja syyllisyyttä siitä pystyvätkö he olemaan riittävän hyviä lemmikin pitäjiä. Tavallaan kai kyse on molemminpuolisesta ”opettelusta”, josta molemmat saavat jotain hyvää, mutta molemmat joutuvat myös joustamaan….Lemmikin omistaja ja lemmikki sopeutuvat toinen toisiinsa. Eläinten kouluttaja Kaimio toteaa  vielä lopuksi: ”Sekä kissa että koira ovat itse lyöttäytyneet olemaan ihmisen kanssa. Vaikka ne juoksisivat tuolla vapaana, olisi niillä silti joku perhe tai tietty ihminen, jota ne seuraisivat. Että sinällään en tiedä lähtisivätkö ne vangit lopulta mihinkään, vaikka me ne vapauttaisimmekin”.

0

Introvertti ja ekstrovertti työpaikalla

Kaikenlaisia persoonallisuuksia tarvitaan, myös työpaikoilla, mutta onko se käytännössä näin?  Eikö työn haussa korosteta ekstroverttiutta? Kaivelin blogiasrkistostani vuoden 2016  syyskussa kirjottamani lyhyen tekstin  Introverttijossa kuvataan tuota rekrytoinnissa vallalla olevaa ekstroversio suosintaa….ja olen edelleen samaa mieltä.

Oikotien työpaikat sivustolla terveyspsykologian apulaisprofessori Taina Hintsa puhuu aiheesta artikkelissa Erilaiset persoonat kuuluvat elämään – ja siten myös työelämään. Vaikka omaa persoonaa ei voi eikä tarvitse muuttaa, erilaisten ominaisuuksien ja ihmisten kanssa voi oppia elämään. 

Hintsa aloittaa piirteisyyksien kuvailulla.

Introverttia voi kuvailla näin:

– tutkailee mielellään omia ajatuksiaan

– saa voimaa/energiaa sisältäpäin

– viihtyy itsekseen

– nauttii läheisten ystävien seurasta

– vähä-ärsykkeinen ympäristö on ok

Ekstrovertti on taas ulospäinsuuntautunut, haluaa jakaa ajatuksiaan ja kokemuksiaan muiden kanssa ja saa energiaa toisista ihmisistä. Hän:

– nauttii seurasta, innostunut porukassa, on puhelias

– tylsistyy yksin ollessaan tai vähä-ärsykkeisessä ympäristössä

– kokee sosiaalisissa tilanteissa runsaammin positiivisia tunteita kuin introverti

Olen ehdottomasti samaa mieltä siitä, että erilaisia persoonallisuuksia tarvitaan työpaikoilla ja parhaimmillaan erilaiset tyypit ovat rikkaus työyhteisössä, sekä voimavara toiminnassa. Keskeistä on, onko eri persoonallisuuksia pystytty hyödyntämään optimaalisella tavalla? Introvertiti ja ekstrovertiti molemmat osaavat paljon samoja asioita, heillä on myös samoja taitoja, mutta miten heidän on mahdollista tuoda osaamistaan esille? Omaa sietokykyä voi ja jossain määrin kannattaakin kasvattaa, mutta rajansa kaikella. Todennäköisesti ekstrovertti henkilö ei kukoista eristyksissä, eikä introvertti loista viihdytysjoukoissa. Hintsan haastattelussa on hyviä käytännön vinkkejä sekä ulospäin että sisäänpäin suuntautuneille.

Muutkin kuin minä näyttävät olevan sitä mieltä, että ekstrovertit ovat automaattisesti niitä joita töihin halutaan. Näin voi päätellä niistä ohjeista, joita introverttien ymmärtämiseksi ja työssä hyödyntömiseksi on runsaastikin julkaistu. Vai tarvitaanko näitä rohkaisemaan meitä introvertteja? Hyviä ohjeita joka tapauksessa =) Duunitorilla on listattu 4 asiaa joiden avulla on helpompi ymmärtää introverttia kollegaa Samalla sivustolla annetaan introverteille 5 ohjetta, kuinka he menestyvät paremmin työnhaussa joskin minä olisin varovainen tuon vitos kohdan kanssa, koska kaikki eivät todellakaan sovellu kaikkiin tlöihin, eikä tarvisekaan.

Sitten ääneen professori Liisa Keltikangas-Järvinen, joka muistuttaa Yle:n Akuutissa ettei ihmisiä saa arvioida pelkästään temperamenttipiirteiden valossa Ekstrovertti ei aina ole itsevarma selviytyjä eikä introvertti epäsosiaalinen älykkö

Ihminen on sen verran moniulotteinen olento, että lähemmin tutustumatta ei kannata tehdä päätelmiä siitä millainen kaveri tai työkaveri on kyseessä. Mutta täytyy sanoa, että Keltikangas -Järvisen kommentti työpaikan struktuurista ja tenperamenttipiirteisiin liittyvisstä ongelmista kyllä kuulostaa kovalle ja sallittakoon mielipiteeni, vanhanaikaiselle. Keltikangas-Järvisen mukaan temperamentin merkitys on sitä suurempi, mitä strukturoimattomammassa, vapaammassa tilanteessa me kohtaamme. Kun me strukturoimme tiukasti – tähän aikaan tulette töihin, tämä kokous, nämä asiat hoidetaan, silloin me emme anna tilaa temperamentille. Ihmiset toimivat juuri näin riippumatta siitä, kuinka erilaisia he ovat.

Okkei, okkei, ihminen ei ole temperamenttinsa vanki, eikä sen taakse saa (liiaksi) mennä….mutta, eikä jo eletä sellaisessa maailmassa, että omaa luontaista piirteisyyttä saisi kuulla….ainakin välillä….ehkä….jookos?