Väärin hoidettu uupumus

Mikä vikana, jos loma ei virkistänyt? Psykiatri Juhani Mattilan mukaan syynä voi olla uupumus, jota hoidetaan aivan väärin

Hyvä näkökulma tuossa psykiatri Mattilan haastattelussa. Mikäli uupumus otettaisiin vakavasti, olisi helpompi mieltää, että se ei meni ohi pikkulomasella tai metsäkävelyllä, kuten Mattila toteaa. Tilanteeseen tartutaan järeämmin keinoin vasta sitten, kun pahoinvointi tunnistetaan masennukseksi, jos sittenkään. Sen lisäksi, että uupunut mielletään ”vain väsyneeksi”, niin Mattilan mukaan vakava uupumus on vaikeampi sairaus kuin masennus. Hänen mukaansa depressiota on helpompi hoitaa, sillä siitä kärsivällä ihmisellä on vielä sielullisuutta mukana. Hän esimerkiksi tunnistaa olevansa masentunut. Uupuneelta sielun taso puuttuu, hän on tyhjä. Hän ei tunne edes masennusta. Tähän pisteeseen vaipuminen vie aikaa, jopa vuosikymmeniä, mikä tarkoittaa järkyttävää määrää inhimillistä kärsimystä ja voimavarojen ääretöntä venyttämistä. Psykoterapiaan tultaessa ei ole mitenkään epätavallista, että on voitu todella huonosti vuosikausia.

Syvä tunne erilaisuudesta…..

Lue Adan tarina erilaisuuden kokemisesta ja sosiaalisesta naamioitumisesta: Ada on naamioitunut vuosia, eikä enää aina tunnista millainen oikeasti on – moni autistinen peittelee piirteitään, jotta tulisi hyväksytyksi

Mikä on autismikirjon häiriö?

  • Autismikirjon häiriö on aivojen neurobiologinen kehityshäiriö, joka vaikuttaa siihen, miten ihminen on vuorovaikutuksessa muiden kanssa, sekä siihen, miten hän aistii ja kokee ympäröivän maailman.
  • Autismikirjon erityispiirteet liittyvät kommunikaatioon, vuorovaikutukseen, käyttäytymiseen, aistiherkkyyteen sekä erityisen kiinnostuksen kohteisiin.
  • Jokainen autismikirjon ihminen on omanlaisensa ja jokaisella erityispiirteet näyttäytyvät omalla tavallaan.
  • Autismikirjoa esiintyy 1–1,2 prosentilla väestöstä maailmanlaajuisesti. Suomessa arvioidaan olevan noin 55 000–66 000 autismikirjon ihmistä.
  • Autismikirjon diagnoosit ovat varsin nuoria. Ensimmäiset diagnoosit tehtiin vasta 1990-luvun alussa Suomessa. Moni aikuinen saattaa tämän vuoksi olla ilman diagnoosia tällä hetkellä. (Lähde: Autismiliiton järjestösuunnittelija Marjo Häyry)

Itsemyötätuntoharjoituksia

Myötätunto itseä kohtaan kasvaa myös arjen tekojen avulla. Tunnista hetket, jolloin on tärkeä huolehtia omasta palautumisesta ja tasapainottaa kehoa ja mieltä. Tarjoa itsellesi sopivia tapoja pitää itsestäsi huolta. Huomaa, mitä kaikkea teet jo nyt ja mitä on tärkeä kuljettaa mukana. Kiireessä ja kuormittavissa tilanteissa saatamme luopua juuri siitä tekemisestä, joka ravitsee ja rakentaa hyvinvointia.

  • Yksinkertaisuudessaan harjoitus voi olla muutaman syvän ja rauhallisen hengityksen ottaminen stressaavassa tilanteessa ja itsesi rauhoittava koskettaminen. 
  • TOVI voi toimia muistutuksena tunteiden kohtaamiseen ja tietoisena olemiseen, miten olla juurtuneena vaikeissakin paikoissa.
  • Lähde kävelylle, jossa voit tietoisesti pysähtyä ja viipyillä kauniissa asioissa ja hetkissä.
  • Myötätuntoinen kirje itselle

Harjoituksia on avattu lisää TÄÄLLÄ

Häpeä

Psykologi Heli Heiskasen kymmenen kommenttia häpeästä:

1. Mitä on häpeä?

Häpeä on yksi ihmisen perustunteista. Se liittyy epäonnistumiseen ja virheen tekemiseen. Häpeä on läheistä sukua myös syyllisyydelle, joskin syyllisyys on helpompi tunne: syyllisyys kohdistuu tekoon tai tekemättä jättämiseen, sitä koetaan tietystä asiasta, mutta häpeä kohdistuu koko ihmiseen. Häpeässä on kyseessä oma ihmisarvo, voi tuntea koko itsensä huonoksi tai vääränlaiseksi.

2. Milloin häpeä kehittyy?

Alamme tuntea häpeää hyvin pian syntymän jälkeen elli heti vauvasta lähtien. Tutkimusten mukaan jo alle 1-vuotiailla on havaittu häpeän kokemuksia, joskaan ihan pieni lapsi ei vielä osaa nimetä ja tiedostaa niitä. Vanhemmilla on suuri merkitys siinä, että he auttavat lasta säätelemään ja tunnistamaan tunteita ja selviämään niiden kanssa. Esimerkiksi vauvalla katsekontaktiin ja tarpeisiin vastaaminen on niitä tärkeitä asioita, jotka alkavat vaikuttaa häpeän kehittymiseen.

3. Onko häpeästä mitään hyötyä?

Lievässä muodossa häpeä on hyvä tunne, se estää meitä tekemästä väärin toisille ja käyttäytymästä epäsopivasti. Ongelmia tulee silloin, jos häpeän kokemukset ovat todella vahvoja jo lapsuudesta lähtien. Silloin häpeästä voi tulla minuutta määrittelevä ongelma.

4. Miksi teinit häpeävät kaikkea – erityisesti vanhempiaan?

Hormonimyrskyyn ja kasvun muutoksiin liittyy se, että kaikki tunteet ovat voimakkaampia. Teini-iässä epävarmuus itsestä korostuu ja itsetunto on koetuksella, koska tapahtuu niin paljon muutoksia. Teinin on tarkoituskin itsenäistyä ja erottautua vanhemmista, ja se korostaa vanhempien kritisointia. Kun halutaan olla kavereiden silmissä mahdollisimman cooleja ja hyväksyttyjä, niin kaikki poikkeava on hävettävää.

5. Missä menee häpeällisen ja nolon raja?

Nolous on lievä häpeän tunne, pienempi moka. Kun esimerkiksi maitolasi kaatuu tai kompastuu kadulla, niin se nolottaa, mutta siitä selviää yli aika helposti. Kun tunne on voimakkaampi, sitä aletaan kutsua häpeäksi.

6. Miksi tunnemme myötähäpeää?

Se on osoitus myötätunnosta, siitä että pystymme eläytymään toisten tunteisiin ja se pätee häpeäänkin. Jos on itsellä kovin vahva häpeä, niin sekin voi korostaa myötähäpeän tunnetta. Vahingoniloakin voi myötähäpeässä olla mukana, sekin on inhimillinen tunne.

7. Onko häpeä tyypillistä nimen omaan suomalaiselle kulttuurille?

En liittäisi häpeää pelkästään Suomeen, se koskee kaikkia kulttuureja. Meillä on perinteisesti opetettu, että lapsi pitää kasvattaa hiljaiseksi ja tottelevaiseksi.1700-luvulla viralliset oppaat opastivat, että lapsen ei saa näkyä eikä kuulua. Sieltä on lähtenyt vähän mitätöivä ja halveksivakin lasten kohtelu. Sukupolvien ketjussa se vaikuttaa vieläkin, vaikka nykyään jo ymmärretään, että niin ei kannata tehdä.

Nyt tiedetään, että häpeästä voi tulla lapselle paha kahle, kun se alkaa määrittää ihmisen itsetuntoa. Se taas voi rajoittaa elämänvalintoja: ei esimerkiksi uskaltauduta kunnolliseen ihmissuhteeseen tai hakeuduta kykyjä vastaavaan työhön.

8. Mitä aikuiset useimmitten häpeävät?

Siinä on yksilöllistä vaihtelua. Sitä hävetään, mikä on itselle ja yhteisölle tärkeää. Aika tyypillisiä ovat oma ulkonäkö, omat luonteenpiirteet, omat puhumiset ja oma suorituminen erilaisissa tilanteissa.

Esimerkiksi ylipainoa hävetään, koska ulkonäkökeskeisyys on vahvasti esillä mediassa, ja se monesti siirtyy myös käytännön elämään. Myös työ on tosi tärkeä arvo meillä, työttömyys taas on sen vastakohta, joten siksi myös työttömyys aiheuttaa meillä usein häpeää. Mutta jos on hyvä itsetunto eikä ole häpeän koteloitumaa sisällä, niin kestää paremmin pettymyksiä, eikä määrittele koko ihmisarvoaan jonkin tietyn asian kautta.

9. Voiko häpeästä päästä eroon?

Ei siitä eroon voi päästä, vaikka kieltämisen kautta voikin hämätä itseään. Häpeä on niin vaikea tunne meille ihmisille, että useimmiten haluamme sitä välttää ja rakennamme monenlaisia suojakuoria, ettemme itsekään sitä tunnistaisi.Yksi tavallinen puolustuskeino häpeää vastaan on suuttumus tai hyökkäys toisia ihmisiä kohtaan. Toinen puolestaan se, että hyökätään itseä kohtaan, aletaan moittia omaa itseä ja sillä estetään muiden kritiikki. Tyypillistä on myös piiloutumisen ja vetäytymisen tarve. Se näkyy esimerkiksi niin, että peitämme kasvomme käsillä.

Jos häpeän tunne on sietämätön, yksi keino on kieltää häpeän olemassaolo täysin. Sehän ei vie pois häpeää, mutta se peittyy kieltämisen alle.

Häpeän kokemukseen vaikuttaa tosi vahvasti itsensä hyväksyminen, ja yleensä iän myötä ihminen hyväksyy itsensä paremmin. Siinä mielessä häpeän tunnekin voi vuosien mittaan vähentyä.

10. Miten omaa häpeää voi työstää?

Ensimmäinen askel on häpeän tiedostaminen. Toinen askel on se, että hyväksyy häpeän: vaikka se on epämiellyttävä tunne, niin se saa olla ja se on ihan normaalia. Huumorikaan ei ole pahitteeksi ja häpeän kokemuksia kannattaa myös jakaa toisten ihmisten kanssa. Silloin viimeistään huomaa, että kaikki me häpeämme eri asioita.

Omaa herkkyyttä ja haavoittuvuutta voi myös arvostaa, koska häpeä on yksi asia joka tuo inhimillisyyden esiin.

Mitä minulle / sinulle kuuluu?

Kokeile harjoitusta: MITÄ MINULLE KUULUU?

  1. Istu jalat tukevasti lattialla ja sulje hetkeksi silmäsi. Kädet voivat levätä sylissä.
  2. Aloita kuuntelemalla tuntemuksia kasvoilla, hellitä lihasjännityksiä otsalta, silmien ympäriltä, poskilta ja leuoista.
  3. Jokaisella uloshengityksellä voit hellittää uudelleen. Jatka samaa hellittämistä rintakehän yläosan alueella ja anna vähitellen koko vartalon etupuolen rauhoittua. Ei tarvitse tehdä tai osata mitään, olla vain.
  4. Pane merkille erilaisia kehon aistimuksia ja tuntemuksia, ja anna niiden vain olla. Jos mieli alkaa hätääntyä jostain tuntemuksesta tai ajatuksesta, voit rauhoittaa itseäsi sanomalla mielessä ”ei ole mitään hätää”.
  5. Kuuntele hetki hengityksen rytmiä tai painon tunnetta jalkapohjien päällä. Pienen hetken jälkeen voi liikutella sormia ja varpaita, kiskotella ja haukotella.
  6. Näin voit vähitellen oppia kuulostelemaan omia olotiloja ja tuntemuksia: kuin pysähtyisit sen äärelle, mitä itselle oikeastaan kuuluu.

Tuntuuko kummalliselle? Turhalle? Liian yksinkertaiselle?

Mitä menetät, jos kokeilet?

Ihmisiä kuunnellessa on tullut käsitys, että pysähtyminen ja itsen kuunteleminen ei ole ollenkaan liian helppoa, päin vastoin, monille täysin vierasta. Em. kaltaisen harjoituksen toteuttaminen ilman pyrkimystä ratkaista ja saada jotakin merkittävää, konkreettista aikaan, on usein vaikeaa. On myös hankalaa vain olla, ilman, että tekee mitään ”oikeasti tärkeää” tai tuottavaa. On myös oma haaste saada kiinni omista kokemuksista, koska niitä ei olla totuttu kyselemään, saatikka kuuntelemaan.

Onneksi voi myös todeta, että nykyisin moni jo osaa pysähtyä ja näkee siinä arvon itsessään, sekä merkityksen itsetuntemuksen lisääjänä ja hyvinvoinnin tukijana. Nämä henkilöt ovat yleensä opetelleet pysähtymisen taidon psyykkisen muutosprosessinsa yhteydessä.

KIRJOITA, KIRJOITA….

…….kirjoittamasta päästyäsi kirjoita lisää…..

Ulla Järvi siteeraa kolumnissaan professori ja kirjailija Jussi Valtosta: ”Omista kokemuksista kirjoittaminen voi olla – muun muassa – omien tekojen rehellistä jäsentelyä, moraalista arviointia ja psykologisten, eksistentiaalisten, sosiaalisten, eettisten, hengellisten, poliittisten tai esteettisten oivallusten etsimistä. Tämä ei ole vain keino edistää mielenterveyttä, se itsessään on mielenterveyttä. Kirjoittaminen on, kuten kaunokirjallisuuden tarkka lukeminenkin, tapa elää hyvin.”

Paneutunut kirjoittaja saa omiin elämäntapahtumiinsa ja kokemuksiinsa sekä otteen että etäisyyden, mikä ei ilman kirjoittamista samalla tavalla onnistuisi. Jussi Valtonen kuitenkin huomauttaa, että monista tutkimuksista huolimatta vielä ei tiedetä, miten ja miksi kirjoittaminen vaikuttaa. Yksimielisyys on vain siitä, että se todella vaikuttaa.

Lue Ulla Järven kolumni TÄÄLTÄ

Ujoudesta voimaa….

….. tätä ei moni ujo usko, varsinkaan suhteessa sosiaalisiin paineisiin. Sisimmässään moni ujompi henkilö saattaa kuitenkin tunnistaa omia sosiaalisia vahvuuksiaan, mutta ei pääse vahvistamaan näkemystään ulospäinsuuntautuneisuutta ihannoivassa ympäristössä.

Artikkelissa Ujoudessa on voimaa Liisa Keltikangas-Järvinen toteaa, että monet ujojen vahvuuksista liittyvät – vallitsevien mielikuvien vastaisesti – sosiaalisiin taitoihin. Hän muistuttaa kerta toisensa jälkeen, että sosiaalisuus ei ole sama asia kuin sosiaaliset taidot.

Sosiaalinen taitavuus on esimerkiksi havainnoinnin tarkkuutta ja herkkyyttä ottaa toiset ja toisten tunteet huomioon. Tilan antaminen toiselle vuorovaikutustilanteessa on tärkeää ja kuunteleminen on viestinnän ydintaitoja.

Näissä taidoissa moni ujo on luonnostaan hyvä, kun taas yksin se, että tykkää olla paljon tekemisissä toisten kanssa – eli on sosiaalinen – ei kerro mitään ihmisen taidoista sosiaalisissa tilanteissa.

Eli hyväksyntää ja harjoittelua:

Harjoittele, hyväksy ja opettele näkemään ujous uudessa valossa

1. Harjoittele toisten ihmisten kohtaamista turvallisissa tilanteissa

Ujon ei tarvitse heittäytyä heti syvään päähään harjoittelemaan luontevaa kanssakäymistä toisten kanssa. Jos olet niin ujo, että jo toista silmiin katsominen tuntuu haastavalta, aloita vaikka kaupan kassasta.

Työpaikan kahvitunnilla voi mennä istumaan toisten seuraan aktiiviseksi kuuntelijaksi, vaikka ei itse juuri puhuisikaan. Naapurille voi hyvin huikata tervehdyksen rappukäytävässä kohdatessa.

2. Sano ääneen, että jännittää tai ujostuttaa

Jos myönnät heti – esimerkiksi esitelmää aloitellessasi – että nyt kyllä jännittää, voimavarasi eivät sen jälkeen kulu jännityksen piilotteluun. Ujouttaan ei tarvitse salailla, kun sen on tunnustanut ääneen.

3. Kirjoittamallakin voi välillä keskustella

Joskus jonkin asian sanominen ääneen voi yksinkertaisesti tuntua ylitsepääsemättömän vaikealta. Silloin voi ihan hyvin turvautua kynään tai näppäimistöön ja kirjata ajatuksensa ylös  kaikessa rauhassa.

4. Muista, että muut eivät todennäköisesti ajattele sinua

Ihmiset – niin ujot kuin rohkeat – murehtivat todella usein, mitä muut heistä ajattelevat. Todellisuudessa me kaikki ajattelemme kuitenkin niin paljon itseämme ja omaa elämäämme, että meillä on harvoin aikaa tai kiinnostusta märehtiä toisten ihmisten asioita sen syvällisemmin.

5. Käännä huomioisi itsestäsi toisiin ihmisiin

Helppo keino lakata miettimästä itseäsi ja omaa ujouttasi on kääntää huomio itsestä toisiin. Näin tehdessään ujo pääsee myös näyttämään kyntensä oivallisena kuuntelijana.

6. Yritä hyväksyä ujoutesi osana ainutlaatuista sinua

Jos sinussa ei olisi ujoutta, et enää olisi se ainutlaatuinen itsesi, joka nyt olet. Hyväksymisen kautta ujouden piilottelukin käy tarpeettomaksi, mikä vapauttaa voimavaroja muuhun elämässä.

Jos ujous kaventaa elämää liikaa, terapia usein auttaa.

Estynyt persoonallisuus

  • riittämättömyyden tunteita
  • liiallista herkkyyttä kritiikille
  • pelkoa ja ahdistusta siitä, että sanoo tai tekee jotain väärin
  • tarvetta olla pidetty
  • sosiaalisten tilanteiden välttelyä
  • läheisten ihmissuhteiden välttelyä
  • hylätyksi tulemisen pelkoa
  • henkilökohtaisten tunteiden piilottelua
  • uusista haasteita kieltäytymistä
  • jämäkkyyden puutetta
  • itsensä pitämistä muita huonompana
  • vaikeutta luottaa toisiin ihmisiin
  • aloitteellisuuden puutetta yhteydenpidossa toisiin
  • päätöksenteon välttelyä
  • yliherkkyyttä tulkita toisten sanalliset ja sanattomat viestit negatiivisesti
  • loukkaantumista helposti toisten sanomisista ja tekemisistä
  • olemuksesta heijastuvaa pelokkuutta ja jännittyneisyyttä

Tuntuuko tutulta? Onko elämäsi kapeutunut? Kärsitkö tilanteesta? Tuntuuko elämäsi epäonnistumiselta? Ihminen voi olla eristäytyvä ja tyytyväinen elmäänsä, mutta estynyt henkilö ei haluaisi olla estynyt ja yksin. Estynyt persoona on usein ollut ujo lapsesta lähtien, mutta on myös muistettava, että ujouskaan ei ole aina ongelma, vaan se voi olla myös voimavara. Kts. Ujoudessa on voimaa.

Lue lisää: Estynyt persoonallisuus – jatkuvaa huonommuuden ja riittämättömyyden tunnetta

Tuimakan tarina kainosta henkilöstä, myös parisuhteen näkökulmasta: Kaino – eli estynyt persoonallisuus

Persoonallisuuden piirteistä häiriöksi

  • Persoonallisuushäiriöitä luonnehtivat poikkeavasti korostuneet persoonallisuuden piirteet, joihin liittyy merkittävä haitta yksilölle tai muille.
  • Häiriö on potilaan paras yritys sopeutua perimänsä, kasvuympäristön ja niiden yhteisvaikutuksen haasteisiin.

”Yksinkertaistaen persoonallisuushäiriöt voidaan käsittää poikkeavalla tavalla korostuneiksi persoonallisuuspiirteiksi, jotka aiheuttavat olennaista haittaa yksilölle itselleen tai muille. Piirteet ja niihin liittyvä käyttäytyminen ovat korostuneen jäykkiä, ja persoonallisuushäiriötä sairastavien on vaikeaa tunnistaa piirteiden ja niihin liittyvien ongelmien yhteyttä. Häiriöt ovat tyypillisesti kehityksellisiä ja pitkäaikaisia”.

Mistä johtuu ja mikä vaikuttaa häiriön kehitykseen ja mahdolliseen vaikeutumiseen? Perimä – kiintymyssuhde – kasvuympäristö, kuten myös se, missä vaiheessa häiriö on tunnistettu ja onko saatu sopivaa hoitoa. Perinteisesti personallisuuhäiriön diagnosointia tehdään vasta aikuisella iällä, vaikka nykyisin teiedetään, että häiriö puhkeaa usein nuoruusvuosina. Ollaanko diagnoosin kanssa liian varovaisia persoonallisuuhäiriöiden kielteisen stigman takia? Vahvana on edelleen näkemys, että perssoonallisuuhäiriö on pysyvä negatiivinen leima ja piirre, jolle ei voi tehdä mitään.

Potilaan lääkärilehdessä Max Karukiven ja Maaria Koiviston katsauksessa Persoonallisuuden piirteistä häiriöksi – kliinikon näkökulma todetaan:”Osa vahvoistakin persoonallisuuspiirteistä saattaa olla suhteellisen ongelmattomia. Eristäytyvän persoonallisuuden omaava voi viettää mielestään varsin laadukasta elämää ja suoriutua työstään huolimatta erittäin vähäisistä sosiaalisista kontakteista. Tässäkin on kyse yksilön ja ympäristön yhteensopivuudesta. Persoonallisuushäiriöiden oirekuvalle on luonteenomaista vaihtelu ajan mittaan. Seurantatutkimusten perusteella valtaosa myös toipuu, toisin kuin usein luullaan. Yksilön ikääntyessä impulsiiviset piirteet keskimäärin vähenevät ja ystävällisyys ja luotettavuus lisääntyvät. Ongelmallisimmat piirteet muuttuvat keskimääräisesti eniten, mutta yksilötasolla häiriö saattaa olla hyvinkin pysyvä.”

Eli persoonallisuus ei hyvälläkään hoidolla muutu, mutta voidaan saada aikaiseksi hienosäätöä, jonka vaikutus yksilön elämänlaatuun on merkittävä. On aika tyypillistä, että pitkittyneen masennuksen ja sitkeiden ahdistuneisuushäiriöiden taustalla on persoonallisuuden korostunut, joustamoton piirteisyys, johon psykoterapiassa pyritään saamaan aikaan joustoa, samalla kun pyitään lisäämään henkilön itseymmärrystä ja itsehyväksyntää.

ADHD aikuisella

Aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriötä pidetään kehityksellisenä häiriönä, joka ilmenee jo lapsuudessa. Osa ADHD-oireisista henkilöistä saa diagnoosin kuitenkin vasta aikuisena, kun oirekuva alkaa haitata selvästi enemmän elämää. Aikuisen ADHD-diagnoosi edellyttää useimmiten kattavaa psykiatrista tutkimusta ja muiden oireilua aiheuttavien tekijöiden poissulkemista. Diagnosointia hankaloittaa usein ADHD:n kanssa samanaikaisesti esiintyvät muut häiriöt, jotka ovat voineet kehittyä itsenäisesti tai ADHD:n seurauksena. Näitä liitännäishäiriöitä voivat olla esimerkiksi masennus, ahdistuneisuus, käytöshäiriöt, uniongelmat ja päihdeongelmat.

Tämä todellakin näkyy vastaanotolla ja mietityttää. Väillä asiakkaan kanssa aletaankin käydä keskustelua siitä, voisiko hänen oireilussaan pohjimmiltaan ola ainakin jossain määrin kyse adhd:stä? Mikä johtuu mistäkin, syytä- seurausta, vaikea sanoa. Melko paljon tätä piirteisyyttä jo aikuisillakin tutkitaan ja melko paljon sieltä osumia löytyy. Kuten alla olevassa tekstissä mainitaan, niin aikuisten kohdalla kyse on useimmiten tarkkaavaisuuteen liittyvistä vaikeuksista. Ylivilkkausoireet näkyvät ulos päin selvemmin ja hyperaktiiviset henkilöt tunnistetaankin paremmin. Joskin, edelleen adhd liitetään herkästi pelkästään lapsiin ja nuoriin. Toinen vinouma tuntuu olevan se, että jos on menestynyt koulussa suhteellisen hyvin, ei voi olla kyse adhd:stä. Mutta, motivaation merkitystä ei pidä unohtaa. Jos koulunkäynti on kiinnostanut kovasti, on se voinut sujua mainiosti, oireilu on näkynyt muualla. Varsinkin add-piirteiset henkilöt ovat usein niitä vaivattomia, rauhallisia koululaisia, jotka saavat olla kaikessa rauhassa piirteineen, kun eivät häiritse muita.

ADHD-oireisen aikuisen arkea haittaavat yleensä eniten tarkkaavaisuuden haasteet. Käytännössä nämä saattavat näkyä vaikeutena keskittyä olennaisiin asioihin, vaikeutena keskittyä pitkään ilman ajatusten harhailua, lisääntyneenä hajamielisyytenä sekä vaikeutena suorittaa tehtäviä määrätietoisesti ja tehokkaasti. Lisäksi ajanhallinnassa on usein ongelmia. LUE lisää täältä ADHD tutuksi.fi