Korona ja psykoterapiaprosessi

Korona on nyt kaikkialla ja aiheena myös vastaanottokäynneillä. Puhutaan huolesta, kuin myös harmistuksesta. Toisia pelottaa oma tilanne, suurinta osaa se, että sairastuttaisi läheisiään. Toisia taas harmittaa, jopa pelottaa viruksen aiheuttamat taloudelliset vaikutukset. Joitain taas ärsyttää tilanteeseen liittyvä hysteerisyys. Tosin hysteriointi oletus on vähentynyt päivä päivältä. kuulostaa siltä, että asian vakavuuteen ollaan todella herätty.

Psykoterapiaprosessille nykytilanne asettaa siinä määrin haasteita, että jossain kohtaa lähitulevaisuudessa varmasti jokaisella on vaihe, jolloin ei voi tulla vastaanotolle paikan päälle. Itsehän reagoin virustilanteeseen niin, että varotoimena siirryn tekemään työtäni pelkästään etänä kahden viikon ajaksi (16.-27.3.), minkä jälkeen varotoimen tarpeellisuus arvioidaan uudellen. (Jälkihuomio: Niinhän siinä kävi, että tuli useampi kuukausi, jotka tein kokonaan etänä ja sittemmin ”hybridinä” vaihdellen etä- ja lähitapaamisia. Nyt huhtikuussa 2021 voin todeta, että suurin osa asiakkaistani on edelleenkin etänä ja uskonkin etäilyn jäävän va). Eli nyt valitettavasti kaikki asiakkaani ovat siinä tilanteessa, että haastan heitä kokeilemaan etäyhteyttä. Monien kanssa tätä on toteutettu aiemminkin ja muutama terapiakontakti on koko ajan etänä toteutettava.

Realismia on varautua siihen, että lähikontaktissa tapahtuvat tapaamiset joudutaan pitämään tauolla huomattavasti pidemmän aikaa, kuin mitä tuo kaksi viikkoa. Terapiaprosessin jatkuvuus ja intensiivisyys tulisi pyrkiä kuitenkin turvaamaan.

Jälkihuomautus: Niinhän siinä kävi, että tein useamman kuukauden pelkästään etänä, sittemmin ”hybridinä” vaihdellen etä- ja lähitapaamisia. Nyt huhtikuussa 2021 enemmistö asiakkaistani on etänä ja uskon että etäily jää jatkossa vaihtoehtoiseksi tavaksi käydä psykoterapiassa.

Onneksi etäyhteys mahdollisuus on olemassa. Tosin Kela linjaa niin, että yksilöpsykoterapiaa voi tehdä videopuhelun kautta, mutta pari- ja perheterapiaa ei. Tätä en täysin ymmärrä, pidetäänhän videoteitse erilaisia ryhmätapaamisia ja kokouksia vaikka kuinka paljon. Mielestäni näissä nykyisissä poikkeusolosuhteissa olisi aika antaa mahdollisuus myös muille kuin yksilöterapioille.

Takaisin tälle omalle kentälle, eli yksilöpsykoterapiaan. Kaikille istunnon toteuttaminen etänä ei sovi, tai tällainen oletus ainakin on. Kokeilematta en kuitenkaan tyrmäisi vaihtoehtoa. Elektroniikka on harvoin esteenä, nykyiset etäyhteyssysteemit ovat yksinkertaisia käyttää ja ikään kuin toimitetaan asiakkaalle palveluntuottajan toimesta. Käytännössä lähettämällä linkki, josta pääsee osallistumaan suojattuun videopuheluun. Eli tarvitaan verkkoyhteys ja laittena voi toimia tietokone, tabletti tai puhelin.

Itselläni on käytössä terveydenhuollon palveluille rakennettu sovellust Doxy.me, joka aktivoituu asiakkaalle lähettämäni linkin kautta. Yhteyden käyttöönotossa tulee antaa lupa kameran ja mikrofonin käyttöön, tee tämä hyvissä ajoin ennen istunnon alkamista. Videotapaamiseen tullaan kirjautumalla omalla etunimellä Ullmaijan ”odotushuoneeseen”. Kirjautumisen jälkeen oman laitteen kamera aktivoituu, mutta videoyhteys ei avaudu, ennen kuin poimin asiakkaan tuosta virtuaalisesta ”odotushuoneesta”.

Käyttämäni etäyhteyslinkki on Kelan hyväksymiä. Kela on jo usean vuoden ajan mahdollistanut yksilöpsykoterapian tekemisen etäyhteydellä, mikä totta tosiaan osoittautuu tarpeelliseksi erityisesti tänä päivänä. Koronapandemian myötä Kela on hyväksynyt kuntoutuspsykoterapioissa myös tavallisen puhelun käytön.

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että etäkontaktia kannattaa hyödyntää monissa muissakin tilanteissa. Itse olen käyttänyt videopuhelua silloin, kun asiakas on muuttanut toisella paikkakunnalle tilapäisesti tai pysyvästikin. Esimerkiksi voinnin kohentuessa on tullut mahdolliseksi lähteä opiskelemaan, jolloin lähes kaikki elämässä muuttu, mutta tuttu terapiakontakti voi jatkua. Tai, työelämä heittelee ympäri Suomea, joskus kauemmaksikin. Aikaero voi tuottaa haastetta, toistaiseksi ei ole mennyt yötöiksi 😉

Mitä tulee kasvokkain tapaamisen ja etätapaamisen vertailemiseen, niin usein kuulee epäiltävän katsekontaktin heikkenemistä. Oma kokemukseni on, että se saatta jopa vahvistua. Joillekin juuri se on vaikeaa, että terapeutti katsoa napottaa jatkuvati kameraan, eli suoraan silmiin, mutta siitä voidaan sopia, että ei tarvitse kummankaan jatkuvasti silmillä toistaan naulita. Toisille on kokemuksellisesti tärkeää päästä terapiahuoneeseen, pois omista ympyröistä, joissa ei välttämättä olekaan riittävän rauhallista mahdollisuutta keskittyä hetki vain omiin asioihin. Toisille taas on rennompaa olla omassa kotona, tutulla sohvalla, kissa kainalossa. Nykyisin on myös usein se tilanne, että oman paikkakunnan terapeutit ovat varattuja pitkäksi aikaa eteen päin, jolloin terapian aloittaminen voisi ehkä aikaistua vähän laajemmalla palveluntuottajahaulla. Omalla paikkakunalla voi myös olla niin paljon tässä mielessä haitallisia verkostoja, esimeriksi terveydenhuollon ammattihenkilöillä, että terapia on tarpeen toteuttaa jossain muualla. Kela edellyttää että kaksi tapaamista tulee toteutua kasvokkain vastaanotolla, jatkon voi tehdä etänä. Omakustanne terapioissa tätä rajoitetta ei ole.

Kelan uusin ohjeistus löytyy täältä: Koronaviruksen vaikutus asiakkaiden kuntoutuspalveluihin