Masennuksesta kansantauti

Mikä on muuttunut, ihminen, yhteiskunta, käsitys sairaudesta ja normaalista? Kuka märää ja säätelee ja miksi? Lääketeollisuudella on ollut isosti sanansa sanottavana. Dignosointi on mennyt yli , tavallaan, mutta toisaalta diagnooseja tarvitaan, jotta saadaan hoitoa ja kuntoutusta, sekä tarvittaessa mahdollisuus olla sairauslomalla.

On paljon puhuttu siitä onko esimerkiksi suru sairaus. Pitkittynyt suru voi sairastuttaa, mutta itsessään suru on normaali tunne, ei sairas tila. Suru voi kuitenkin lamauttaa ja viedä työkyvyn, tilapäisesti jopa oman elämänhalun. Suru on siis vakavasti otettava asia, mutta tuon vakavuuden soisi ymmärrettävän muutenkin, kuin masennus- tai muun sairaussdiagnoosin kautta.

Yleisemmällä tasolla diagnoosikeskeisessä ajattelussa jää kapea kaistale ”normaalille” terveelle olemiselle. Ihmistä haastetaan olemaan yksilöllinen, mutta ei sitten kuitenkaan erilainen. Erilaisuudelle annetaan herkästi nimi, puhutaan oireyhtymistä, ellei jopa napsahda F luokan (mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöt) diagnoosi. Lisääkö se hyväksyvää itseymmärrystä, vai tuleeko paine päästä takaisin ”normalin” kirjoihi. Molempia suhtautumistapoja näkee.

”Se, mitä ennen pidettiin luonnollisena suruna elämän vastoinkäymisissä, diagnosoidaan nykyään masennukseksi. Terveyden ja sairauden, normaalin ja epänormaalin rajat muuttuvat ajan saatossa. Mielenterveyden historiaa tutkivat Annastiina Mäkilä ja Petteri Pietikäinen kertovat, miten masennuksesta tuli suomalainen kansantauti ja millaisia vaikutuksia sillä on ollut”.

”Arjessa pidettiin normaalina, että välillä kului pitkiäkin aikoja jolloin mentiin hitaammalla, oltiin synkkiä tai surtiin jotain”.― Annastiina Mäkilä

”Uusi tautiluokitus määritteli masennuksen sairaudeksi, jonka tunnusmerkkejä olivat vähintään kahden viikon ajan jatkuneet oireet, kuten väsyneisyys, unettomuus ja mielihyvän menetys”. -Annastiina Mäkilä

”Enää ei puhuttu psyykkisistä konflikteista, vaan matalista seronotiinitasoista ja masennuslääkkeistä”.― Petteri Pietikäinen

”Tunsivatko ihmiset vähemmän jotain, vaikkapa vuonna 1965, mitä nykyään pidetään masennuksena?”― Annastiina Mäkilä

”Ylidiagnosoinnin yksi ongelma on siinä, että sosiaalisista ongelmista tehdään yksilön ongelmia”.― Petteri Pietikäinen

Lue koko juttu tästä linkistä: Masennuksesta on tullut uusi kansantauti – mutta, mikä on oikeasti muuttunut?