Miten se terapeutti jaksaa?

Mitenhän se terapeutti jaksaa kuunneella päivästä toiseen näitä murheita? Voinko minä kertoa sille viikosta toiseen näitä samoja ongelmiani? Miten se jaksaa kantaa näitä asioita, pystynkö rasittamaan vielä näillä kaikkein pahimmillakin? Eikö sitä kyllästytä? Entä jos minä pelotan sitä? Mitähän se on mieltä tästäkin, muilla on varmaan paljon suurempia ongelmia? Jaksaako se oikeasti kuunnella? Saanko rahalleni vastinetta? Näitä ja varmasti monia muitakin terapeutin jaksamiseen liittyviä aatoksia on asiakkailla mielessä. Harvemmin niitä sanotaan ääneen, mutta onneksi välillä sanotaan.

Lupasin kirjoittaa siitä, miten minä työssäni jaksan. Koska olen kolmisenkymmentä vuotta jaksanut, en vain selvinnyt, niin uskallan sanoa, että olen tainnut ratkaista tämän jaksamisen haasteen riittävän hyvällä tavalla.

mde

Olen tehnyt hoito- ja terapeuttista työtä sekä suljetulla psykiatrisella osatolla, että polikliinisessa vastaanottotyössä ja viimeiset kahdeksan vuotta yksityisvastaanotolla. Karille olisi karahtanut ensimmäisen viiden vuoden jälkeen mikäli en olisi hahmottanut jotakin oleellista psykiatrisesta hoitotyöstä ja hoitajan ammattiroolista.

Listasin jo monia yksittäisiä seikkoja, jotka tukevat työkykyä. Mutta, aloitankin peruselementeillä, niillä samoilla joista jauhan asiakkailleni. Rakennuksen perusta täytyy olla riittävän kunnossa, jotta päälle voi ylipäätään jotain rakentaa. Eli perusterveet, kohtuulliset elämäntavat -Nuku riittävästi ja syö hyvin, liiku sopivasti. Sitten päälle muita tarkeitä asioita:

Rajallisuuden ymmärtäminen. Mihin hoitajana ja terapeuttina voin vaikuttaa? Mihin vuorovaikutussuhteessa kannattaa keskittyä? Mitä vaadin itseltäni ja mitä odotan toiselta? Ymmärrystä ja sietämistä sille, etten osaa kaikkea. Myös sille, että vaikka kuinka opiskelisin ja harjoittelisin, kaikkeen en taivu. Lisäksi on myös niitä kohtia, joihin minun ei edes kannata yrittää taipua.

Työn monipuolisuus yhdistettynä selkeyteen. Minulta kysytään silloin tällöin miten jaksan tehdä pelkästään vastaanottotyötä? En ymmärrä kysymystä. Kun vastassa on ihminen, niin jokaisen kohtaaminen on oma juttunsa, mikä myös jossain määrin muuntuu viikkojen vaihtuessa. Työtä ei voi vetää rutiinisetillä. Rutiinia on yleisellä tasolla ihmisten kohtaaminen ja perusperiaatteiltaan psyykkisten haasteiden tuttuus, mutta yksilötasolla ilmitulo on aina oma lukunsa. Yksilön omaleimaisuuteen keskittyminen suojaa myös kyynistymiseltä. Vaikka ei panikoi, kuulipa sitten mitä tahansa, niin kyllä se välillä tuntuu, aika paljonkin. Näin pitääkin olla, muuten kai olisi sama, jos asiakas kävisi puhumassa vaikka puulle.

Ja se, että teen ”vain” vastaanmottotyötä antaa minulle selkeän struktuurin niin päivä kuin vuositasollakin. Minua se rauhoittaa.

Itsenäisyys ja rajat. Mahdollisuus vaikuttaa omaan työhön yhdistettynä kykyyn pitää kiinni rajoista. Pelkkä mahdollisuus ei kanna, jos ei kykene pitämään terveitä rajoja. Minulle on tärkeää kokemus siitä, että voin vaikuttaa työni määrään, siihen kuinka paljon otan asiakkaita, mihin aikaan tulen töihin, kauanko siellä viivyn. Teenkö etätöitä, minkä verran, mistä käsin? Mihin kohtaan päivää laitan lounastauon ja minkä mittaisen tauon tarvitsen? Teenkö kirjalliset työt työhuoneella vai kotona?

Tästä päästäänkin työn ja vapaa-ajan erottamiseen. Ihan tyystinhän ne eivät erotu, mutta minkä verran minun kannattaa näitä asioita sekoittaa, jotta siitä ei ala kertyä haittakuormaa? Jos tuntuu paremmalta tehdä jotkut työt kotona, niin se ei minusta ole työn ja vapaa-ajan sekoittamista, vaan ajan joustavaa käyttämistä. En siis mieti asiakastapauksia kotona, vaan teen esimerkiksi laskutus- ja kirjanpitotöitä. On erikseen työpuhelin. En vastaile työsähköposteihin vapaa-ajalla. En solmi ”somekaveruuksia” asiakkaiden kanssa. Pidän verkkosivustolla blogia, mutta olen poistanut blogin kommenttimahdollisuuden, koska en halua sitoa itseäni työteemoihin vapaa-ajalla. (Ajattelen, että jos halutaan kommentteja niin ne tulee noteerata mahdollisimman reaaliajassa). Suunnittelen lomat ja vapaat minulle sopivalla tavalla, sopiviin ajankohtiin ja pidän määrällisesti lomaa ihan hyvät pätkät, 5-6 viikkoa vuodessa.

Työskentelyolosuhteet: Minä tarvitsen oman rauhan ja sitä oma vastaanotto suo. Se että työskentelytila on tarkoituksenmukaisuuden ja toimivuuden lisäksi mukava ja viihtyisä on minulle hyvin, hyvin merkityksekästä. Työhuone saa mielestäni olla enemmän persoonallinen kuin neutraali, tyhjä tila. Työvälineenä on pitkälti oma persoona ja se saa näkyä myös sisustuksessa. Siis jokin puoli persoonasta, se persoonallinen työrooli. Kotona sisustetaan toisin ja se, että nuo tyylit eroavat toisistaan on myös osa työn ja vapaa-ajan erottamista.

Homman pitää toimia. Koneitten pitää pelittää. Tukipalveluita on oltava tarpeen mukaan. Taloushallintopalvelut ja kattava työterveyshuolto. Työnohjaus, minkä jo Kelakin palvelutuottajiltaan vaatii, mutta vaikka ei kukaan vaatisi, niin se kuuluu asiaan.

Työskentelyolosuhteisiin luen myös sen, että yksityisvaastaanotolla saan tehdä työtä motivoituneiden asiakkaiden kanssa. He tulevat terapiaan omasta vapaasta tahdostaan ja pääsääntöisesti riittävillä voimavaroilla varustettuina. Eli työ on mielenkiintoista, haastavaa ja tuloksellista.

Vapaa-ajan olosuhteet: Minä tarvitsen säännöllisen liikunta-annoksen ja pääsääntöisesti sen verran reippaalla tahdilla, että endorfiinit lähtevät liikkeelle. Muitakin harrastuksia, jotka tempaavat mukaansa. Luontokokemuksia, ehdottomasti. Käsillä tekemistä vastapainoksi abstraktille puhetyölle. Hiljaisuutta ja rauhaa olla vain omissa ajatuksissa ja vapautta mennä oman aikataulun mukaan, tai lähinnä ilman sen tarkempia aikatauluja.

Kiireettömyyden tuntu. Välillä on kiirettä, sille ei voi mitään, mutta pääsääntöisesti ei ole kiire. Oleellisesti tähän vaikuttaa tietysti se, minkä verran olen päättänyt ottaa asiakkaita. Kuin myös se, mihin kaikkeen haluan aikani riittävän ja mihin keskityn. Sen lisäksi kiireettömyyden tuntua vahvistan sillä, että tulen työhuoneelle ajoissa. Ehdin juoda aamukahvit, ne toiset tai kolmannet =). On siis merkityksekästä, että työpaikalla ehtii juoda kahvit ennen töiden aloittamista. Lisäksi ehtii rauhassa katsoa läpi päivän asiakkaat ja selata vielä kerran uutiset, viestit, ym.

Työpäivän päätteeksi järjestelen rauhassa työhuoneen ja huolehdin, että mitään keskeneräistä ei jää seuraavalle pävälle. Lopuksi vielä istahdan alas, kuuntelen hiljaisuutta, katselen kynttilöitä ja totean hiljaa itselleni, miten kiitollinen olen tästä työstä ja näistä olosuhteista.

Jotenkin näin se minulla menee. Muitakin jaksamista tukevia tekijöitä varmasti on. Saatan täydentää tekstiä, kunhan kuulostelen itseäni lisää tästä näkökulmasta.