Oman elämän vaaliminen

DSC_0188

Terapiajaksoni alkaa olla päätöksessään. Olen näiden kolmen vuoden aikana käynyt läpi tunteiden vuoristoradan. Helppoa ei missään nimessä ole ollut ja välissä on ollut rankempikin jakso, koska kuvittelin yhdessä vaiheessa, että nyt kaikki epämiellyttävät tunteet on tunnettu. No, loppujen lopuksi opin tuostakin kokemuksesta, että ei pidä pelätä epämiellyttäviä tai hankalia tunteita, vaan nekin kuuluvat elämään. Elämässä on välillä ylämäkiä, tasaista ja alamäkiä. Itse asiassa eikös juuri se tee elämästä mielenkiintoista ja opettavaista? Eikö olisikin tylsää, jos kaikki olisi koko ajan hyvin? Mistä olisimme enää kiitollisia tai mihin olisimme tyytyväisiä?

Koen, että olen toisaalta muuttunut ihan älyttömän paljon, mutta taas toisaalta koen, että olen sama henkilö kuin ennen. Tarkoitan tällä sitä, että nykyisin olen ja uskallan olla oma itseni, joka jäi muiden elämän, vaatimusten ja opetusten alle jo kun olin ihan pieni. Silmäni ovat auenneet. Työnsin aiemmin kultaisen valoytimeni muiden ihmisten ”elämien” alle. Nykyisin tämä ”muiden ihmisten kerros” on muuttunut tiiviistä paksusta kerroksesta hyvin ohueksi ja erittäin reikäiseksi. Ja niin se saa ollakin.

Olen oppinut hyväksymään itseni kokonaisuutena juuri sellaisena kuin olen mielipiteideni, hassutteluineni ja virheineni. Uskallan olla tarvittaessa jämäkkä ja sanoa mitä minä haluan. Muita ei tarvitse miellyttää. Olen rehellinen itselleni. Tärkeintä on kuitenkin oman elämän vaaliminen. Mielestäni sanonta ”rakasta ensin itseäsi, jotta voit rakastaa muita” on loistava sanonta. Neuvotaanhan lentokoneessakin laittamaan happinaamari ensin itselle ja sitten vasta muille.

Vaikka olenkin nyt hieman kertonut, mitä ajattelen ja olen oppinut, jatkuu näidenkin asioiden sisäistäminen ja opettelu terapiajakson jälkeen. Olen ikään kuin saanut takaisin ne omat alkuperäiset perustukset, joiden päälle sen pienen tytön ja nykyisin aikuisen naisen on hyvä rakentaa OMAA elämäänsä.

-Aurinko-