Lentopelko

Lentopelkoa ei aiheuta yksin lentäminen, vaan siihen vaikuttavat muutkin tekijät kuten ahtaan ja korkean paikan kammo. Lentokoneen hallitsemattomuus on vaikuttava tekijä, koska matkustaja ei ohjaa lentokonetta eikä voi poistua koneesta kesken lennon.

Lentäjät ja matkustamohenkilökunta ovat tottuneet auttamaan lentopelosta kärsiviä. Asiasta kannattaa rohkeasti mainita heti lennon alussa – näin henkilökunta osaa ottaa asian huomioon ja kertoo esimerkiksi erilaisista lennon aikana syntyvistä äänistä.

Norwegianin lennoilla on myös koneeseen tultaessa ohjaamon ovi auki niin, että halutessaan pelkäävä matkustaja voi käydä tervehtimässä kapteenia ja perämiestä, kertoo Norwegianin lentokapteeni Ilkka Luode. Tutustuminen voi helpottaa oloa.
Tieto ei lisää tuskaa, päin vastoin. ”Vinkkinä kehottaisin ajattelemaan faktoja, ei mielikuvia” 

Konstit on monet ja aina voi keksiä uusia. Tässä joitain lentopelkoisilta koottuja esimerkkejä: Rauhoittavat lääkkeet, lukeminen, musiikin kuuntelu, sudokujen ratkaiseminen, virkkaaminen (muovipuikkoja voi viedä koneeseen), lennon käyminen läpi etukäteen kotona tietokonesimulaattorilla, huumori, vierustoverin kanssa keskusteleminen, perusteellinen lentokoneaterioiden avaamisen taitoon perehtyminen, ja tiedon hankkiminen lentokoneen tekniikasta. Tilastotietokin auttoi joitakuita. Myös placebo toimi, eli rauhoittavien lääkkeiden mukana pitäminen ilman, että niitä varsinaisesti syö.

Lista lentopelkoa lievittävistä keinoista löytyy Suomen iIlmailupalvelujen lentopelkokurssin materiaaleista: 12 kohdan muistilista lentomatkaa varten

Pelkoihin käytetään psykoterapiassa altistushoitoa, eli kuljetaan kohti pelkoa asteittain totuttautuen. Samaa voidaan soveltaa lentopelkoon, matkalla on monta porrasta, mutta itse lentämistä ei monikaan voi tehdä niin usein, että sille ehtisi varsinaisesti altistua. Siispä, käytetään mielikuva-altistusta.  Sitä käytetään usein altistushoidossa ennen kuin ryhdytään altistamaan ns. in vivo. Lentopelossa mielikuva-altistus on koko ajan suuressa roolissa.  Kannattaa altistaa itseään konkreettisesti kaikelle mille voi ja lisää elektroniikan avulla ja lisää omissa mielikuvissa.

On olemassa verkossa toteutettavia lentopelkokursseja, esim. täältä eroonlentopelosta.fi 

On näköjään olemassa myös lentopelkokursseja, joilla lennetään, saadaan tietoa lentokoneen toiminnasta ja jopa sammutellaan ilmassa moottori ja laskeudutaan lähimmälle kentällä. Kurssi-infossa korostetaan, että kurssilla keskitytään täysin konkreetisiin asioihin, kurssilla, eli lennolla ei ole mukana ketään psykologian alan ammattilaista. En laita linkkiä tähän.

Pelottavaan asiaan tutustumisessa ja totuttelemisessa kannattaa käyttää aikaa. Shokki”hoitojakin” markkinoidaan, mutta käyttäisin aikaa.

Altistusohjelmaan jokainen miettii omat portaat. Suurin pelko / pahin tilanne on 100% ja siitä ales päin mietitään 10 prosentin välein vähemmän pelottava tilanne. Harjoittelua ei kannata tehdä alle 50 % pelolla tai ahdistuksella, eli on tarkoituksenmukaista joutua olemaan riittävästi epämukavuusalueella.  Altistaminen kannattaa ottaa ohjelmaan sännöllisesti ja kutakin altistusporrasta harjoitellaan niin kauan, että ahdistus  / pelko häviää kokonaan tai lievittyy todella oleellisesti, eli hyvinkin siedettävälle tasolle.

Kokosin tähän joitain videota, joiden kautta pääsee aistimaan lentokonetta ja lentomatkustamista.

What is it like to go to in an airplaine. Isä teki lentämistä pelkäävälle pojalleen videon koko lentomatkustamisprosessista. Mainio.

How does it feel to fly  Matkustamon ikkunasta otettua videokuvaa noususta, pilvien yläpuolella lentämisestä ja laskeutumisesta.’

Airbuss A380 fly to Emirates  Vajaa seitsemän  minuutin video  täydestä matkustamosta realistisine äänineen.

Palaatko aina tarkistamaan?

IrkkuPuut

Pakko-oireista voi oppia pois, toteaa kouluttajapsykoterapeutti Jan-Henrik Stenberg Kodin kuvalehden jutussa Palaatko aina tarkistamaan jäikö hana auki tai keitin päälle?  

Terpiatyön näkökulmasta tällainen vaiva on melko yleinen. Monessa paikassa, tuossa linkitetyssä jutussakin on omahoito-ohjeita, niitä kannattaa kokeilla. Useiden kohdalla omahoito tepsii, varsinkin jos pakkotoimintoihin lähdetään vaikuttamaan varhaisessa vaiheessa. Pitkään jatkuneisiin ja komplisoituihin pakko-oireisiin saattaa tarvita psykoterapiaa.

Vaikeaan pakko-oireistoon liittyy niin voimakasta ahdistusta, että se salpaa henkilön pysymään ritualisoinnissa. Rituaalin muuttaminen tai estäminen, tai ahdistavalle tekijälle altistuminen tuntuvat tällaisen henkilön mielestä mahdottomilta. Silti perusperiaatteet pakko-oireiston voittamiseen ovat samat kuin omahoito-ohjeissakin.

  • 1 Listaa oireesi. Havainnoi ja kirjoita paperille oireet ja rituaalit, joilla pyrit vähentämään ahdistusta.
  • 2 Käytä ajatuksen voimaa. Käy ahdistavaa ajatusta läpi, kunnes siitä tulee tavallinen. Ajatuksia tulee ja menee.
  • 3 Kohtaa pelkosi. Mene ahdistusta aiheuttaviin tilanteisiin mutta jätä niitä helpottavat rituaalit pois. Lopulta ne unohtuvat.
  • 4 Keskity muuhun. Ohjaa ajatukset muualle. Kun katsot elokuvaa tai luet kirjaa, pakko-oireet voivat unohtua.
  • 5 Vapaudu häpeästä. Ahdistus vähenee, kun hyväksyt oireesi. Häpeä lisää stressiä ja oireita.

”Ja jos tää ei viel ihan mee”… kuten ei menekään, jos on kyse vähänkään haitallisemmasta pakko-oireesta, niin oireiden poisoppimisen esteiden työstämiseen kannattaa käyttää aikaa huolella. Esimerkiksi miksi on niin turvaton olo? Miksi on vaikea luottaa juuri mihinkään? Pitääkö kaikkea pystyä kontrolloimaan….mitä tapahtuu, ellei näin toimisi? Miksi se on niin uhkaavaa? Mikä vei itsetunnon ja luoton ihmisiin? Kuinka rakentaa itsetuntoa?`Miten harjoitella luottamista? Kuinka sietää vaikeita tunteia ja tuulettaa niitä niin, että ne helpottuvat? Jne….

Ja sitten kohti pelkoa ja ahdistusta, ehkä ensin mielikuvissa ja sitten pienin, sopivin askelin ihan konkretiassa. Hyvää matkaa rennompaan elämään!

 

Pakko-oire

pihalle

Kaikilla ihmisillä on joskus pakonomaisia ajatuksia ja toimintoja. Monilla on pysyviäkin pikkurituaaleja, mutta ne eivät muodostu kohtuuttomiksi, niihin ei liity voimakasta ahdistuneisuutta, eikä niistä ole haittaa arkielämälle. Pakko-oireista ja pakko-oireisesta häiriöstä puhuaan silloin, kun pakko hallitsee ja kapeuttaa elämää.

Pakko-oireinen häiriö on suhteellisen yleinen, psykiatrisista diagnooseista neljänneksi yleisin. Silti jokainen pakko-oireiden takia psykoterapiaan hakeutuva kokee, että tällaista hävettävää vaivaa ei ole kenelläkään muulla. Henkilö on hyvin tietoinen ajatuskulkujensa ja rituaaliensa kummallisuudesta. Järjellä sen ymmärtää, mutta ei saa haltuun. Pakko-oireet saavat elinvoimansa tunteista, ahdistuneisuudesta. Oireista ei juurikaan puhuta ja pakko-toiminnot pyritään pitämään salassa. Tämä johtaa pahimmillaan eristäytymiseen. Hoitamattomana pakko-oireinen häiriö voi olla invalidisoiva ja aiheuttaa työkyvyn menetyksen. Hoito perustuu usein SSRI-lääkityksen ja psykoterapian yhdistelmään. Psykoedukaatio lisää tietoa,vähentää häpeää ja tukee asiakkaan toimintakykyä.

Oireistosta

Pakkoajatukset ovat toistuvia, mieleen tunkevia, epämiellyttäviä tai ahdistavia ajatuksia tai mielikuvia, jotka eivät ole luonteeltaan vain liiallista arkista huolehtimista. Pakkoajatuksista kärsivä yrittää eri tavoin torjua näitä ajatuksia, olla välittämättä niistä tai neutraloida niitä toisilla ajatuksilla, mutta ei koe siinä onnistuvansa. Tavallisia pakko-ajatuksia ovat mm. pelko tautien tarttumisesta kätellessä tai esineitä koskettaessa, itsepintainen pelko sairastumisesta, tarve pitää esineet tietyssä järjestyksessä ja seksuaaliset tai aggressiiviset pakkoajatukset.

Pakkoajatukset tuottavat voimakasta ahdistusta, jota pyritään lievittämään pakkotoiminnoilla. Pakkotoiminnot ovat toistuvaa ulkoista käyttäytymistä tai mielessä toteutettavaa toimintaa. Tavallisia pakkotoimintoja ovat käsien peseminen, esineiden järjestely, kerääminen, lukitsemisen tarkastaminen, laskeminen ja sanojen toisteleminen. Joskus pakkotoiminnoilla pyritään estämään jonkin pelottavan tapahtuman toteutuminen.

Aikuisten pakko-oireisesta häiriöstä voit lukea lisää täältä Duodecimin sivulta ja Terve.fi sivustolta.

Laukaisijana ehkä stressi

”Pakko-oireiden syyt ovat edelleen epäselvät, mutta niistä on viime vuosina muodostunut jonkinlainen kokonaiskäsitys toteaa professori Hannu Koponen Hyvä Terveys lehden artikkelissa. Kyseessä on pääosin biologinen sairaus, jonka puhkeamiseen ei voi suuresti vaikuttaa, mutta stressaava tai traumatisoiva tapahtuma voi laukaista piilevän sairauden. Aikaisemmin uskottiin, että tietynlainen kasvatus tai kulttuuri vaikuttaisivat sairauden puhkeamiseen, etenkin kun havaittiin, että muslimimaissa on enemmän uskontoon liittyviä pakko-oireita kuin länsimaissa. Epäilykset hälvenivät kun oivallettiin, että muslimienkin uskonnolliset pakko-oireet keskittyivät hygieniarituaalien ympärille.”

Kognitiivisessa käyttäytymisterapiassa altistus ja rituaalin ehkäisy on havaittu hyvin tehokkaaksi hoitomuodoksi pakko-oireiden hoidossa. Siinä lähdetään yhteistyössä terapeutin kanssa tarkastelemaan oireiden esiintymistä ja asteittain lähestymään ahdistusta herättäviä tilanteita ja ajatuksia ja sietämään ahdistusta ja epävarmuutta. Tämä tapahtuu sekä antamalla potilaalle häiriöön liittyvää tietoa, että toteuttamalla varsinainen hoito siten, että potilas on kaiken aikaa perillä siitä, mitä ja miten tehdään, jotta hän pystyy myöhemmin itse käyttämään hänelle toimiviksi osoittautuneita keinoja. Kognitiivinen työskentely kohdistetaan virheellisiin ajatuskulkuihin ja uskomuksiin.

Paniikkihäiriö

karikot

Paniikkihäiriö kuuluu ahdistuneisuushäiriöihin. Se on melko yleinen (miehillä 1.5 %, naisilla 2.5 %) psykiatrinen ongelma, jonka tyyppioire on ns. paniikkikohtaus. Sairaus on yleisin nuorilla aikuisilla, ja siihen liittyy usein muitakin psykiatrisia ongelmia kuten masennusta(jopa 50 %:lla), ahdistuneisuutta ja päihdeongelmia. Naisilla paniikkihäiriö on kaksi kertaa yleisempää kuin miehillä. Paniikkikohtaus voi tulla odottamatta ilman laukaisevaa tekijää (spontaani kohtaus) tai se voi olla tilannesidonnainen kohtaus, jolloin kohtaus alkaa jonkin tietyn ärsykkeen laukaisemana.

Paniikkihäiriön hoito perustuu luottamukselliseen hoitosuhteeseen ja sairausvalistukseen eli potilaalle annettuun asianmukaiseen ja selkeään informaatioon paniikkihäiriöstä. Hoitava lääkäri on useimmiten yleislääkäri tai psykiatri. Varsinaisena hoitona käytetään kognitiivista ja behavioraalista psykoterapiaa sekä lääkehoitoa. Hoidon tulee olla pitkäjännitteistä, sillä paniikkihäiriö on pitkäaikainen sairaus, jolla on taipumusta kroonistua. LUE LISÄÄ Terve.fi sivustolta

Paniikkihäiriön hoidossa on tärkeää tunnistaa ongelman kehämäinen luonne, katastrofiajatukset ja välttämiskäyttäytyminen. Yksittäisistä asioista nämä ovat yleensä tärkeimpiä. Itsensä liiallinen tarkkailu yhdistettynä katastrofaalisiin tulkintoihin ja välttämiskäyttäytymiseen muodostavat kehän, joka vahvistaa itseään: ”En pystynyt menemään luennolle, koska siellä tuli viimeksi paniikkikohtaus. Pysyn siis kotona. Koska en pystynyt menemään edes luennolle, tilanteeni on erittäin huolestuttava. Se kuvaa sitä kuinka ylipääsemätön ongelmani on. ” Oire siis vahvistaa käyttäytymistä, joka vahvistaa oiretta. Tämä kehä on terapiassa muutettava. On rakennettava erilaisia teitä ulos tästä kehästä. Tämä tapahtuu hahmottamalla vaihtoehtoisia ajattelu- ja toimintamalleja. Ihmisen on myös opittava tunnistamaan tyypilliset positiot, joista käsin hän toimii ja joita hän ihmissuhteissaan ottaa. Myös koko elämäntilanteen arviointi on usein tarpeellista. Onko elämässä jotain akuutteja tai pitkään jatkuneita liian kuormittavia asioita, joita olisi muutettava? Myös ajatukset omasta tulevaisuudesta ovat tärkeitä. Mihin suuntaan olen menossa? Jos suunta on kateissa, voi sekin lisätä alttiutta paniikkikohtauksille.

Terapian kuluessa on rakennettava kykyä havainnoida itseään mahdollisimman vapaasti. Myös oma avuttomuuden tunne, joka usein paniikkihäiriöön liittyy, on otettava tarkasteluun. Vähitellen toiminta- ja ajatusmalleja muuttamalla avuttomuus muuttuu toimijuudeksi. Tätä toimijuutta vahvistavat myös palleahengityksen opettelu (veren happo-emästasapainon säätelyä varten), liikunta ja ravinto, unirytmi, rentoutuminen sekä mielekäs vapaa-aika ja ihmissuhteiden rakentaminen. LUE LISÄÄ Psyktoerapia.com sivustolta

Tässä vielä psykoterapeutti Ari Marjovuon kokoamia keskeisiä itsehoidon ja psykoterapeuttisen hoidon elemenettejä paniikkihäiriöstä kärsivälle:

  • Pohdi elämäntilannettasi, onko siinä jotain isompia kuormittavia asioita? Näitä ei aina ole helppoa havaita, koska niihin on saattanut omalla tavallaan tottua pitkän ajan kuluessa. Jos havaitset näitä, mieti miten muuttaisit niitä ja tee sitten jotain konkreettista, vaikka aluksi pientäkin?
  • Mihin suuntaan elämäsi on menossa? Liittyvätkö paniikkikohtaukset kokemukseen siitä, että olet eksyksissä koko elämäsi kanssa? Mihin suuntaan haluaisit kulkea ja mitä voit tehdä tämän hyväksi
  • Miten tunnistat ja ilmaiset tunteitasi? On eri asia tunnistaa omat tunteensa ja eri asia ilmaista ne. Jos olet taipuvainen raivostumaan, on ehkä hillintä paikallaan. Jos olet liian alistuva, yritä muuttaa tuota taipumustasi pienin konkreettisin muutoksin
  • Kirjaa paniikkikohtausta edeltävät ajatuksesi ylös? Tunnistatko niissä katastrofitulkinnan? Opettele muuttamaan se.
  • Pyri syömään ja nukkumaan säännöllisesti. Vältä alkoholia, kofeiinia ja kiihdyttäviä aineita. Pidä verensokerisi tasapainossa syömällä 3-4 tunnin välein.
  • Opettele palleahengitys: tällä voit vaikuttaa fyysisiin oireisiin
  • Ennen kaikkea: pyri altistamaan itseäsi tilanteille, joiden pelkäät aiheuttavan paniikkikohtauksen (esim. kaupassa käynti, luento, julkiset tilat tms.). Välttämällä ja vetäytymällä luot prosessin, jossa elintilasi kapenee ja vahvistat käsityksiäsi siitä, ettet pysty menemään tiettyyn tilanteeseen. Jos tavarataloon meneminen on ylivoimaista, mene aluksi pienempään kauppaan, sitten vähän suurempaan jne. Voit myös rentona ollessasi aluksi kuvitella itsesi vaikkapa katselemassa tavarataloa.
  • Altista itseäsi asioille, joita pelkäät, mutta tee se riittävän pienin askelin. Moni yrittää loikata kerralla monta askelta, mutta vaarana on kompastuminen ja takapakki
  • Paniikkikohtauksen aikana älä yritä työntää sitä väkisin pois. Muistuta itseäsi siitä, ettei se ole vaarallista, se menee itsestään ohitse, että se on luonnollinen reaktio joka nyt tulee väärässä yhteydessä, pyri ”kellumaan” paniikkikohtauksen aallolla sen sijaan että vastustat sitä, anna adrenaliinikuohun asettua ja muistuta itseäsi siitä, että adrenaliini hajoaa elimistössäsi muutamien minuuttien kuluttua, jonka jälkeen olosi helpottaa
  • Opettele rentouttavia keinoja
  • Jos oma-apu ei riitä, niin muista, että apua on tarjolla. Lääkärin kanssa voit keskustella psykoterapiasta tai mahdollisesta lääkityksestäkin. Netistä voit etsiä myös mahdollisuuksia ilmaiseen apuun.