Ruokasuhde….ratkaisu moniin ongelmiin?

Yle:n Vaakakapina sivustolla on syömisen psykologiaan erikoistueen psykologin, psykoterapeutin Anna Riihimäen haastatteluun perustuva teksti Löydä mutkikkaan ruokasuhteen syyt – mistä solmu oikein alkaa aueta? Riihimäki tarkastelee häiriintyneen ruokasuhteen taustalla olevia ongelmia ja  syömiseen liitettyjä merkityksiä. Erittäin hyvä kirjoitus!

Riihimäki toteaa, samalla, että syömiseen liittyvän ongelman tilalla voi olla joku muu oire; työnarkomania, päihdeongelma, mikä tahansa addiktio, jne. Perusongelman ilmitulona ja samalla ikään kuin ratkaisemispyrkimyksenä voi olla mikä tahansa oire….mutta tässä siis Riihimäki keskittyy mutkistuneeseen syömissuhteeseen.

Kirjoittaja painottaa ulkoisen oireen hoitamisen lisäksi taustalla olevien merkitysten tutkimista ja pohjaongelmien ratkaisemista, jotta perusongelma ei nouse hetken kuluttua esiin muuttuneen oireiston muodossa.

Tätä näkee suhteellisen usein, mikäli on mahdollista työskennellä henkilön kanssa pidempään…ja siis kannattaa työskennellä pidempään.  Kun merkitykset ja arvotukset todella muuttuvat, vapautuu ihminen elämään hyvinvointia tukevaa elämää. Tästä mainio kirjoitus Eevi Minkkisen Rosoista ja pehmeää blogissa, jossa lteksti,  Lihominen pelottaa – mistä siinä on oikeastaan kyse?: ”Kun on vuosia tottunut hakemaan arvoa kehostaan, on sanomattakin selvää että yhdessä yössä ei tapahdu muutosta. Minulle on ollut usean vuoden matka alkaa näkemään itseäni ihmisenä, kehon sijaan.

Ihmisenä joka tuntee.

Ihmisenä joka kaipaa.

Ihmisenä joka tarvitsee.

Ihmisenä jolla on persoona. Joka miellyttää joitakin ja joitakin ei. Ihmisenä joka on erehtyväinen.

Ihmisenä jolla on sydän. 

Ihmisenä jolla on keho.

Minkkinen jatkaa: ”Vaikeina hetkinä minun on ollut hyvä muistuttaa itseäni siitä, mitä todellinen kauneus minulle on. Kauneutta on minulle nähdä välittämistä. Sitä, että joku kuuntelee. Sitä, että joku osaa lämmöllä nauraa itselleen. Sille, että uskaltaa olla erehtyväinen. Kauneutta on antaa elämän tuntua. Koska se tuntuu.”

On kieltämättä hienoa ja todella ilahduttavaa puhua ihmisen kanssa, joka on löytänyt itsensä ja arvonsa kokonaisuutena, sen sijaan että määrittäisi itsensä esimerkiksi painolukeman tai peilikuvan kautta. Niin uhkaavalta, kuin painon kontrollointiin perustuvasta turvallisuushakuisuudesta luopuminen onkaan aikoinaan tuntunut, on häkellyttävää huomata, kuinka suuren helpotuksen sitä kautta lopulta saa.  Ihminen on muuttuvainen, onneksi!

 

Riihimäki tiivistää lopuksi:

Yleisiä syömisen kautta ilmeneviä solmuja elämässä

  • Itsetunto-ongelmat. Syömisellä vaikutetaan kehoon, ja kehonmuokkauksella pyritään vahvistamaan itsetuntoa.
  • Tunne-elämän ongelmat. Ei tunnisteta tai siedetä tunteita kuten vihaa, häpeää ja surua; syödään ne tunteet piiloon. Liian vähän syömällä voidaan pyrkiä ottamaan etäisyyttä tunteisiin. Tunnistanko milloin olen väsynyt, milloin minulla on nälkä tai jano? Tunteilla on myös tuntuma kehossa ja se voidaan sotkea nälän ja kylläisyyden tuntemuksiin: tunteista voi seurata palan tunne kurkussa tai ontto olo, joka ei kuitenkaan ole ruoalla täytettävissä.
  • Ihmissuhdeongelmat. Liian kiltti ihminen ei uskalla sanoa ei tai ilmaista muutoin mielipiteitään, vaan purkaa tunteet syömiseen. Usein, jos ei ole läheistä ihmistä, jolle purkaisi tunteitaan, haetaan lohtua jälleen ruoasta.
  • Traumat. Esimerkiksi seksuaalisia traumoja voidaan käsitellä syömisen kautta: Lihomalla kerätään alitajuisesti suojaa oman itsen ympärille; nälkiinnyttämällä sammutetaan seksuaalisuutta, jotta ei tarvitsisi miettiä vaikeaa asiaa.
  • Ajan ostaminen itselleen. Laihduttamalla koetetaan ostaa itselle aikaa: kun olen laihtunut niin ja niin paljon vasta sitten teen tuon tai tämän asian.
  • Liian isot haasteet. Ahmitaan, jotta ei tarvitsisi kohdata isoja haasteita.
  • Vireystilan säätely. Esimerkiksi henkilön, jolla on adhd-oireita, voi olla vaikeuksia pitää oma tarkkaavaisuuttaan kasassa, ja siksi syömistä säätelemällä koetetaan säädellä vireystilaa.
  • Virheiden välttäminen. Syöminen ja ruoka nähdään nykyään usein mustavalkoisesti oikeana tai vääränä. Meillä on voimakas tarve välttää virheitä, mikä näkyy joustavuuden puutteena myös syömisessä: pyrimme syömään korostuneen oikein. Perinteisesti ravitsemussuositukset ovat korostaneet mitä ei pitäisi syödä – vasta uusimmissa suosituksissa esiin on alkanut nousta positiivinen ja joustavampi mitä kannattaa syödä -ajattelu.
  • Sosiaalisuuden puute sekä syömisessä että yhteiskunnassa.Monessa perheessä yhteiset ruokahetket ovat jääneet. Ruoasta voidaan hakea sitä mikä yhteisöllisyydestä jää puuttumaan. Jos kulttuuri on kovin yksilökeskeinen emmekä saa kontaktia ihmisiltä, haemme kontaktia luontaisesti muualta.
  • Ulkonäkökeskeisyys. Median vaikutus ja kulttuuriset perinteet; naisen arvon määrittyminen ulkonäön kautta.
  • Omat päänsisäiset uskomukset. Tiedostettu tai tiedostamaton ajatus joka ei ole totta. ”Olen ahne, itsekäs ja laiska. Olen syyllinen aina johonkin, olen huonompi kuin muut.” Ihminen piiskaa itseään uskomuksilla. “On vaarallista olla nälkäinen.” ”On vaarallista olla kylläinen.” Joskus ihminen voi pitää velvollisuutenaan miellyttää muita, pitää muut onnellisina.

 

Voimaa!

– Tänään on ollut hyvä päivä –

Heräsin aamulla ja laitoin Ullalle viestiä, että ollaanko ulkona. Aurinko paistoi ja keväthanget olivat hiipumaan päin. Pari päivää aiemmin minulle tuli kummallinen vahva tarve siitä, että minusta täytyy ottaa kuva. Voimakuva. Sellainen, missä minä olen tällaisena kuin olen, omana itsenäni ja voimakkaana, kauniina naisena. Ihanana ja raikkaana, äitinä, ihmisenä. Kaikennäköisesti ikävästä ja raskaastakin selvinneenä.

Yleensä en pidä kameran edessä olemisesta. En yhtään. Tai jos vaikka joku kuvan minusta ottaakin, niin mieluiten en katso sitä. Tai jos katson niin en oikeastaan ole pitänyt katsomastani. Nyt olin päättänyt unohtaa itsekritiikin. Päätin, että pidän kuvistani, olenhan minä niissä.

Kävelimme Naisvuorelle. Mikäpä olisikaan parempi paikka tällaisena päivänä, jolloin tarvitsen hiukan feminististä symboliikkaa elämääni. Minusta otettiin keskustelun lomassa arviolta noin 238 kuvaa.

Huippua. Mun ei tarvitse katsoa noita kuvia. Joku tekee sen puolestani. Joku muu heittää sieltä ne tärähtäneet, silmät kierossa olevat ja hölmöt kuvat pois ja valitsee kuvat, joissa olen itseni näköinen. Mun ei tarvitse olla se, kuka arvioi, onko kuva hyvä vai huono. Itseään ei pitäisi sillä tavalla arvioida, ainakaan liikaa.

Mulla oli yllättävän hyvä fiilis olla kuvattavana. Kun tiesin, että kuvaaja tietää miksi kuva otetaan, mikä merkitys sillä on minulle, pystyin luottamaan siihen, että saan olla oma itseni. Ei mitään poseerausta, ei tekohymyjä, ei ohjeita kuvaajalta että käänny tuonne ja tänne ja kallista vähän päätä ja hymyilepä nyt kovemmin. Sain vaan olla.

Talven aikana omat prosessini ovat edenneet asteittain kohti sitä, mitä haluan. Joulukuussa jokin konkreettinen muutos, tammikuussa seuraava. Nyt konkretia meni suuren askeleen ja avioerohakemuksen verran eteenpäin. Tästä askeleesta muistona ja muistutuksena omasta voimastani halusin tallentaa tämän päivän ja itseni kameran edessä. Yhdistää tämän hetken omakuvaan, kevään voimauttavaan valoon ja fiilikseen siitä, että olen hyvä ja ihana.

Kun saan kuvat, teetän niistä pari kolme, ja ripustan kotona seinällä olevaan naruun. Nyt narulla roikkuu kuvia lapsista ja pari piirustusta. Teetän kuvat isompina, niin että ne huomaa. Että itse huomaan ne joka päivä. Katson niitä, itseäni siellä seinällä. Mietin sitten mitä mietin, mutta aina hyvää. Että olen hyvä tuollaisena kuin olen. Elämä on tehnyt minusta tällaisen. Muistan kuvista tämän päivän, kuvaushetken tunnelman, auringon lämmön ja tuulen kylmyyden. Muistan sen, että olen tässä ja nyt, elän, hengitän ja tunnen.

Tänään on ollut hyvä päivä.

-Scarlett