Eka viikko takana tätä erikoista aikaa. Viikko sitten tein oman päätöksen jäädä etätyöhön ja heti maanantai-iltana tuli Kelan linjaus kaiken lähikuntoutuksen kieltämisestä toukokuun loppuun saakka, ainakin. Nämä meidän hommat voi siirtää etäyhteyksiin, hyvä niin. Onhan se ollut osalle asiakkaista varsin kummalinen ja epämiellyttävä tilanne, mutta joustavasti ja rohkeasti heittäytyen ihmiset ovat siirtyneet virtuaaliterapiaan.
On se vaatinut kyllä ahkeraa informointia, ohjeiden kirjoittamista ja kannustamista ainakin kokeilemaan. Peruutuksia on onneksi tullut todella vähän ja jokunen uusikin on ehtinyt sopia etätutustumistapaamisesta. Niin, Kela joustavoitti säännöksiään, kuten edellisessä blogiekstissä mainittiin. Uudet terapiat voi aloittaa suoraan etänä ja ihan tavan puhelintakin saa käyttää.
Kiirettä on siis pitänyt tämän ensimmäisen viikon ajan. Kiireestä osa on juuri työn uudelleen järjestämistä. Siinä sivussa on ehtinyt ihmettelemään elämän muuttumista ja on pitänut koettaa sisäistää, mitä se minun kohdalla tarkoittaa. Tämä haastehan se on meillä kaikilla ja vaatii harjoittelua.
Mielenkiinnolla odotan miten ihmiset reagoivat näiden kevätkuukausien aikana. Nyt otetaan jo asia vakavasti, mutta ei sitten kuitenkaan ihan täysin vakavasti. Vakavan ja vastuullisen asennoitumisen kilpakumppaneitä ovat omat tavat ja tottumukset, turvalliset rutiinit. Kilpajuoksua joudutaan käymään myös itsemääräämisoikeuden kanssa. Itse kun ollaan totuttu omista menoistamme vastaamaan, niin ei ole helppo ottaa vastaan yleisluontoisia ohjeita ja suosituksia. Nyt ei vielä puhuta käskyistä ja kielloista, mutta voihan olla, että jatkossa puhutaan.
Onhan sitä hyvääkin jo huomatta, aika paljonkin, ensimmäisellä viikolla. Ollaan luovia ja etänä pystytään tekemään melkein ihmeitä. Kyllä monet ovat luopuneet henkilökohtaisista rutiineista ja mieltymyksiään yhteisen hyvän eteen. Saa nähdä miten tämä etenee…..
Huomenna kuitenkin alkaa tiiviin tuntein työviikko. Tarkoitus on pitää työpäivärutiinit entisen kaltaisina, kuten on neuvottukin. Verkot ovat kovilla, kun etätyöläisiä on paljon. Toivotaan, että internet toimii. Korvatkin ovat kovilla, kun ei ole tottumusta pitää kuulokkeita tunti tolkulla päässä, mutta siihen kyllä tässä varmasti ehtii tottua.