Asiakkaiden blogi

image

Haluamme varata blogitilaa asiakkaillemme. Niin usein keskusteluja käydessä tulee tunne, että tämänkin huomion kun voisi jakaa suuremmalle joukolle, niin siitä varmasti hyötyisi moni. Toinen saman elänyt voi luoda toivoa vertaiselleen ihmeellisen paljon. Vaikuttamisen tunne on myös omia ajatuksiaan jakavalle usein voimaannuttava kokemus. Kirjoittaminen jo omana prosessinaan on terapeuttista ja esimerkiksi keino jäsennellä ajatuksia, sekä saada tarvittavaa etäisyyttä omiin ongelmiin.

Toivomme elämänmakuisia tekstejä, joiden tekeminen on sinulle mieluisaa ja vahvistavaa. Voit kirjoittaa pidempiä tarinoita tai esimerkiksi runoja. Kirjoitukset julkaistaan nimimerkillä ja teksti käydään yhdessä läpi ennen julkaisua. Lähetä tekstit sähköpostilla joko Helenalle tai Ullalle.

 

Kissan päiviä

Kissan päivistä mallia meille ihmisille. Liikkeelle lähdetään venytellen, ei kipeästi vääntäen, vaan mukavasti suurimmat lihasryhmät vetreytellen. Unta  aina silloin kun tarpeelliselta tuntuu, pienissä mukavissa erissä päivään ripotellen. No, emmehän me työssä käyvät ihmiset pysty pitkin päivää nukkumaan, mutta pieniä levähdyshetkiä sinne  tänne. Hetki ajatukset irti työstä, silmät kiinni, mielikuvamatkalle jonnekin kauas, kauas, tai kuka minnekin. Pieni jaloittelu, pieni hetki rauhallisesti hengitellen. Ruokaa, monesti päivässä, pienissä erissä sekin. Ei koskaan liian täyteen, mutta niin, ettei tule välillä nälkä. Vettä tuon tuostakin, pikkuisen, virkistykseksi.

Sitten se aika tärkeä juttu, kysytään itseltä mitä minä tarvitsen, mikä on minulle sopivaa, mikä minua miellyttää….ja toimitaan sen mukaisesti. Kissa ei taida tehdä mitään muita miellyttääkseen, itsestään se osaa pitää huolen. Antaa se kissa huomiota toisellekin kissalle ja ihmiselle myös. Puhdistaa kaverin turkin, tulee ihmisen syliin, kun se tuntuu sopivalta. Puskee, kehrää, nuolee ja painautuu tiukasti kainaloon nukkumaan. Leikkii kun leikittää, lepää kun laiskottaa. Pikkuisen jäynääkin tekee, kaikella rakkaudella kuitenkin. Onnelliselta nuo näyttävät, kissat. Samaa toivoisi meille ihmisillekin. Kohta on edessä monella loma, jos vaikka kokeeksi yksi kissamainen päivä…