Anna Salmi kirjoittaan Väestöliiton blogissaan Millaiset ”kehykset” maailmaan haluat antaa lapsellesi seuraavasti:
” Myös ihmissuhteisssa me pyrimme oman historiamme kautta luomaan käsitystä siitä, miten toiset ihmiset käyttäytyvät ja millä tavalla meidän kannattaa olla suhteessa heihin. Luomme myös mielikuvan siitä mikä oma arvomme on suhteessa muihin.” Käsitykset ja uskomukset itsestä ja toisista syntyvät tunteiden kautta. Ne eivät ole tietoisen aktiivisen ajattelun tulosta, vaan toistuvien tapahtumien ja niiden herättämien tunnetilojen yhdistelmä. Turvallinen ja hyväksyvä suhde vanhempaan luo lapselle uskon itseen ja toisiin. Lapsi, joka jää vaille hyväksyvää katsetta ja emotionaalista tukea, näkee maailman hylkäävänä ja itsensä arvottomana. Lapsuudessa muodostuneet ”kehykset” maailmalle ja itselle jatkavat elämäänsä aikuisuudessa. Kielteiset kehykset voivat näkyä siinä, että on vaikea uskoa toisten kauniita sanoja, vaikea uskoa omaa arvoa tai vaikea uskoa omaan mahdollisuuteen saavuttaa asioita”.
Olen samaa mieltä Salmen tekstin kanssa, mutta blogin otsikon ”haluta” verbin tilalle muuttaisin verbin”pystyä”. Moninaiset ovat syyt sen takana, miksi vanhempi ei yllä kasvatuksessaan sille tasolle, että hän loisi lapselleen itsearvostusta ja riittävyyttä tukevan kasvualustan. En nyt keskity näihin syihin, vaan siihen että tämä riittävän tukevan ja turvallisen kasvauympäristön vaje näkyy usein psykoterapiavastaanotolla.
Vaje voi ilmetä esimerkiksi riittämättömyydentunteena, jota korvatakseen ihminen haluaa tehdä koko ajan enemmän ja paremmin saavuttaakseen hyväksyntää. Silti hyvänkin palautteen vastaanottaminen, kuten Salmi toteaa, on vaikeaa, ellei mahdotona, koska itseen liittyvä uskomus puoltaa vahvasti kokemusta omasta arvottomuudesta. Ihminen vaatii itseltään entistä enemmän ja mitä enemmän hän vaatii, sen vajaammaksi kokemus itsestä jää.
Työterveyspsykologi Hirvonen ilmaisee asian näin Ylen haastattelussa /Työterveyspsykologi: Kehujen puute lapsuudessa voi johtaa yliyrittämiseen aikuisena
”Lapsuudessa saamatta jääneet kehut ja hellyys voivat näkyä aikuisella heikentyneenä itsetuntona ja vääristyneenä minäkuvana. Tilannetta ei helpota se, jos työpaikalla tai parisuhteessa joutuu saman kolkkouden eteen – positiivista palautetta ei tipu ja ihminen pahimmillaan vaietaan näkymättömäksi. Jos vanhemmat eivät ole kehuneet lastaan, voi se olla suuri painolasti myöhemmin. Kehujen puute lapsuudessa saattaa johtaa riittämättömyyden tunteen vuoksi yliyrittämiseen esimerkiksi työelämässä. Hirvonen muistuttaa, että huono itsetunto ei ole mikään tuomio tai parantumaton sairaus, vaan asia, jota voimme kehittää oppimisen ja oivaltamisen kautta. Uusi harrastuskin antaa usein onnistumisen tunteen. Kun tunnemme, arvostamme ja luotamme itseemme, uskallamme elää omannäköistä elämää omia tarpeita kuunnellen. Meidän ei tarvitse ylisuorittaa, miellyttää tai uhrautua jotta riitettäisiin”.
Kasvatuksellinen vaje voi ilmetä myös pyrkimyksenä hallita ja kontrolloida kaikkea mahdollista ja itseasiassa mahdotontakin. Hallita, jotta elämä tuntuisi enustettavammalta ja turvallisemmalta ja ettei ihminen jotuisi kokemaan epäonnistumista. Virheet ja kritiikki vahvistavat henkilön käsitystä itsestä epäonnistujana ja uppoavat vastaanottavaan maaperään herkkääkin herkemmin.
Yksi keskeinen askel terveyttä ja hyvinvointia tukevan itsearvostuksen rakentamisessa on tulla tietoiseksi kasvatuksellisesta vajeesta, siitä kumpuavista itseä koskevista uskomuksista sekä niiden vaikutuksesta itseen ja toisiin suhtautumisessa. Tämä näkemys siis vastakohtana uskomukselle, jonka mukaan henkilö toteaisi toistuvasti itselleen ”olen vain huono ja riittämätön”.
Psykologi, psykoterapeutti Anne Karinkanta Ylen haastattatelussa / Tunnista tunteesi ja irrottaudu vääristyneistä ajatusmalleista ”Se on opittavissa oleva taito” kannustaa tavoittelemaan ymmärrystä siitä, millä tavalla omat ajatusmallit ovat menneisyyden leimaamia tapoja toimia. ”Ajatusmallit heijastuvat tapaan, jolla toimii ihmisten kanssa. Tavat voivat olla aika sopeutumattomia tapoja, jotka voivat johtaa toistuviin hankaliin tilanteisiin ihmissuhteissa. Ellei vääristyneitä ajatusmalleja onnistu ratkaisemaan ja muuttamaan toimintatapojaan, saattaa se Karinkannan mukaan kerryttää ahdistusta, masennusta ja monenlaista epätoivoa.
Karinkanta jatkaa: ”Menneisyyttään ei silti kannata pelätä. Keskeistä on, miten hyvin kestää tunteitaan. Se taas on kiinni siitä, miten hyvin lapsena tai nuorena on oppinut kohtaamaan ja käsittelemään omat tunteensa. Voi olla, että jos ei ole ollut ketään silloin auttamassa tunteiden kestämisessä, niin silloin saattaa mieluummin vain yrittää selvitä kaikista tilanteista ja ohittaa tunteet sekä ajatukset, joita tilanteisiin liittyy.
”Ratkaisevaa on se, että uskaltautuu ajattelemaan omaa elämäänsä ja omia asioitaan”, tarvittaessa ammattiauttajan kanssa.
