Voimaa!

– Tänään on ollut hyvä päivä –

Heräsin aamulla ja laitoin Ullalle viestiä, että ollaanko ulkona. Aurinko paistoi ja keväthanget olivat hiipumaan päin. Pari päivää aiemmin minulle tuli kummallinen vahva tarve siitä, että minusta täytyy ottaa kuva. Voimakuva. Sellainen, missä minä olen tällaisena kuin olen, omana itsenäni ja voimakkaana, kauniina naisena. Ihanana ja raikkaana, äitinä, ihmisenä. Kaikennäköisesti ikävästä ja raskaastakin selvinneenä.

Yleensä en pidä kameran edessä olemisesta. En yhtään. Tai jos vaikka joku kuvan minusta ottaakin, niin mieluiten en katso sitä. Tai jos katson niin en oikeastaan ole pitänyt katsomastani. Nyt olin päättänyt unohtaa itsekritiikin. Päätin, että pidän kuvistani, olenhan minä niissä.

Kävelimme Naisvuorelle. Mikäpä olisikaan parempi paikka tällaisena päivänä, jolloin tarvitsen hiukan feminististä symboliikkaa elämääni. Minusta otettiin keskustelun lomassa arviolta noin 238 kuvaa.

Huippua. Mun ei tarvitse katsoa noita kuvia. Joku tekee sen puolestani. Joku muu heittää sieltä ne tärähtäneet, silmät kierossa olevat ja hölmöt kuvat pois ja valitsee kuvat, joissa olen itseni näköinen. Mun ei tarvitse olla se, kuka arvioi, onko kuva hyvä vai huono. Itseään ei pitäisi sillä tavalla arvioida, ainakaan liikaa.

Mulla oli yllättävän hyvä fiilis olla kuvattavana. Kun tiesin, että kuvaaja tietää miksi kuva otetaan, mikä merkitys sillä on minulle, pystyin luottamaan siihen, että saan olla oma itseni. Ei mitään poseerausta, ei tekohymyjä, ei ohjeita kuvaajalta että käänny tuonne ja tänne ja kallista vähän päätä ja hymyilepä nyt kovemmin. Sain vaan olla.

Talven aikana omat prosessini ovat edenneet asteittain kohti sitä, mitä haluan. Joulukuussa jokin konkreettinen muutos, tammikuussa seuraava. Nyt konkretia meni suuren askeleen ja avioerohakemuksen verran eteenpäin. Tästä askeleesta muistona ja muistutuksena omasta voimastani halusin tallentaa tämän päivän ja itseni kameran edessä. Yhdistää tämän hetken omakuvaan, kevään voimauttavaan valoon ja fiilikseen siitä, että olen hyvä ja ihana.

Kun saan kuvat, teetän niistä pari kolme, ja ripustan kotona seinällä olevaan naruun. Nyt narulla roikkuu kuvia lapsista ja pari piirustusta. Teetän kuvat isompina, niin että ne huomaa. Että itse huomaan ne joka päivä. Katson niitä, itseäni siellä seinällä. Mietin sitten mitä mietin, mutta aina hyvää. Että olen hyvä tuollaisena kuin olen. Elämä on tehnyt minusta tällaisen. Muistan kuvista tämän päivän, kuvaushetken tunnelman, auringon lämmön ja tuulen kylmyyden. Muistan sen, että olen tässä ja nyt, elän, hengitän ja tunnen.

Tänään on ollut hyvä päivä.

-Scarlett

Teknologiasta vielä…

Istutko metsässä, vai katsotko kuvia metsästä?

…on se näinkin päin. Eli, on siitä haittaakin, josko taannoisessa kirjoituksessa toin yhdeltä kantilta esiin hyötyjä. Mutta, mihin teknologinen kehitys suunnataan ja kuinka kokonaisvaltaisesti maailmaa hahmotetaan pelkästään teknologian kautta?  Kohtuus, sopiva soveltaminen, riittävä monipuolisuus – näin kai tähänkin asiaan kannattaisi suhtautua.

Hesarissa oli Marjukka Pajulon mielipidekirjoitus aiheesta. On onni istua sellaisen ihmisen seurassa, joka ei näprää mitään laitetta. Pajulo on tutkija ja varhaislapsuuden psykiatrian dosentti Turun yliopistosta. Hän  on huolissaan paradoksaalisesta yksinäisyydestä, joka aiheutuu ristiriidasta sinne luodun minäkuvan ja todellisuuden välillä. Ihmisille on syntynyt pakonomainen tarve jatkuvasti päivittää ulospäin tekemistään ja muistuttaa olemassaolostaan – heti ja mistä tilanteesta tahansa, muuten voi pudota jostain ulkopuolelle.

”On onni istua sellaisen ihmisen seurassa, joka ei näprää mitään laitetta. Joka istuu kaikessa rauhassa, on utelias, kiinnostunut toisen ajatuksista, ihmettelee, keskittyy yhteen asiaan kerrallaan ja kunnolla, kuuntelee, miettii vastaustaan, ei jätä lauseita tai kontaktia kesken. Joka voi matkustaa junassa vain maisemaa katsellen, raportoimatta sitä kenellekään, olematta millään tavalla niin sanotusti tehokas. Olemalla olemassa mitä suurimmassa määrin.”

Pajulo jatkaa: ”Teknologiaa liikaa arvostamalla olemme menettämässä kyvyn havainnoida sitä ainoaa todellisuutta, joka meillä oikeasti on tässä ja nyt. Todellisuutta, jota ihmeellisempää ei mikään tekniikka voi koskaan luoda: todelliset ihmiset, heidän ajatuksensa ja läsnäolonsa, kasvit ja eläimet. Silti lapset ja nuoret käpertyvät yhä enemmän puhelimiensa ja koneidensa ympärille, köyhään virtuaalimaailmaan. On kasvamassa sukupolvi, joka ei kohta enää tiedä, mistä edes puhutaan, kun toivotaan oikeaa todellisuutta ja läsnäoloa. Jatkuva laitteella olo on pois todellisesta läsnäolosta ja tekee elämästä levotonta ja katkonaista. Kontaktit jäävät pinnallisiksi ja keskeneräisiksi.”

Pohdittavaa on!

Lapsi ja vanhemman masennus

Käsikirja lapsille ja nuorille, joiden isällä tai äidillä on mielenterveyden ongelmia.

Opas on tarkoitettu varttuneemmille kouluikäisille ja nuorille sekä luettavaksi yhdessä vanhempien tai jonkun muun aikuisen kanssa. Alle 12-vuotiaat tarvitsevat tätä opasta lukiessaan aina vanhemman vierelleen.

Opas vanhemmille, joilla on mielenterveyden ongelmia.

Kun vanhemmilla on psyykkisiä vaikeuksia, he ovat usein huolissaan lapsistaan. Tämä kirjanen opastaa käytännönläheisesti, kuinka keskustella lapsen kanssa mielen sairaudesta.

Kaivoin esiin vanhat hyvät ja monesa tilanteessa koitellut kirjaset. Hyvä kun vielä löytyivät ja ovat näköjään ladattavissa myös Pdf:nä. Lisäksi löytyi tämä mielenterveysongelmiin sairastuneen omaisille suunnattu opas.

Opas on tarkoitettu omaiselle, jonka läheinen on sairastunut tai oireilee psyykkisesti. Aiheet oppaaseen olemme koonneet käytännön omaistyön kautta Omaiset mielenterveystyön tukena, Uudenmaan yhdistyksessä. Oppaan tarkoituksena on tarjota ensitietoa ja tukea selviytymiseen vaikeassa elämäntilanteessa. Opas sisältää perustietoa psykiatrisista sairauksista sekä niiden hoidosta ja kuntoutuksesta sekä myös tärkeimmät sosiaalietuudet ja tietoa niiden hakemisesta.

Omien aivojensa vankina

On monta asiaa joita tulisi hoitaa. Pitäisi soittaa hammaslääkäriin, kirjoitella hakemuksia, lukea tärkeät sähköpostit, tarkistaa riittääkö rahat laskuihin… Tämänkaltaisten vastuiden ajattelukin tuottaa voimakasta ahdistusta, joten on helppo siirtää huomionsa muualle. Voi katsoa elokuvia, pelata tietokoneella tai vaikka tiskata, kunhan ei tarvitse tehdä epämiellyttäviä asioita.

Ahdistuneisuushäiriö ja masennus tekevät tästä ikävän kierteen – sitä välttelee niiden asioiden tekemistä jotka ahdistavat, ja niiden välttely tuottaa lisää ahdistusta. Kaikki tulee jätettyä viime tinkaan, ja kun viimein jotain tekee, niin ei se ollutkaan vaikeaa. Tästä huolimatta sama kierre jatkuu, ja tuntee syyllisyyttä ja häpeää, kun ei saa itseään hoitamaan asioita ajallaan kuten muut.

Jotkut lääkitykset poistavat ahdistuksen, mutta samalla myös muita tunteita. Vaikka en tuntisi ahdistusta, jätän silti tärkeät asiat tekemättä. En tiedä tarkoittaako se, että olen luonnostaan laiska tai en omaa itsekuria, vai että olen jo ottanut vastuiden välttelyn syvästi juurtuneeksi tavaksi. Haluaisin olla parempi ihminen joka saisi asiat hoidettua ajallaan ja loppuun asti, mutta mieleni pistää todella kovasti hanttiin.

Liikunta tuo minulle paljon toivoa. Pitkän urheilusuorituksen aikana keho tuottaa endorfiineja ja sitä tuntee kaiken olevan hyvin. Ajattelen että nyt parannan tapani sekä hoidan kaiken keskeneräisen, mutta kotona suihkussa tuo tunne jo hiipuu. Se kuitenkin auttaa tiedostamaan, että tuo ajattelutapa ja mieliala on minussa itsessäni olemassa. Nyt tarvitsee vain pyrkiä saavuttamaan se arjessa.

 

-Vitkuttelija

Teknologia apuna

”Kehittäisivät jonkun sovelluksen masennuksen hoitoonkin” totesi asiakas tässä eräänä päivänä. Muistelin, että kyllä niitä jonkinlaisia onkin tehty, lupasin vähän tutkailla. Ei nämä ihmeentekijöitä ole, mutta ihan  varteenotettavia työkaluja taistelussa mielen ongelmia vastaan. Kulkevat mukana kaikkialla, toimivat muistukkeena ja auttavat pitämään työstämisprosessia yllä.

Ensimmäisenä nousivat eteeni  nämä englanninkieliset kännykkäsovellukset, jotka voi ladata Android-laitteelle. Boost Me, Worry Not ja My Mantra…. Lue lisää seuraavasta Hesarin artikkelista:

Tutkimus: Kännykkäsovellukset voivat auttaa masennukseen – kannustavat samoilla keinoilla kuin terapia

On näitä kehitetty Suomessakin. Suomen mielenterveysseuran mielen hyvinvointia tukeva Mun Mieli -sovellus koululaisille

Mun Mieli

Oiva on ohjelma, jonka harjoitukset auttavat keskittymään, olemaan läsnä, tunnistamaan itselle tärkeitä asioita ja käsittelemään ikäviä ajatuksia ja tunteita. Harjoitusten teko ei vaadi kirjautumista palveluun, mutta kirjautuneena voit merkitä suosikkiharjoituksesi muistiin ja pitää päiväkirjaa etenemisestäsi.

Oiva on ladattavissa myös kännykkään. Katso lisää Oivamieli.fi

Ohjelmia erilasiin tarpeisiin: Headsted

  • Jännä juttu: Esiintymisjnnityksen ja sosiaalisten tilanteiden pelon lievittämiseen
  • Hyvän elämän kompassi: Etäisyyttä alakuloon ja ahdistukseen
  • Levollinen Uni: Apua uniongelmiin

Näitä kannattaa kyllä kokeilla. On yksilöllistä, mistä kukin sen eteenpäin vievän sykäyksen saa, mutta niin tärkeää, että sen jostain löytää.

 

Monia keinoja

Monta tapaa elää oikein, monia keinoja selviytyä.

Mistä sitä tietää mikä on juuri minun oikea tapani? Kuka, tai mikä määrittää valintojasi? Miksi toimit niin kuin toimit, ajattelet niin kuin ajattelet?

Voiko tietää ellei pysähdy tietämättömyyden tilaan kuulostellakseen miltä tuntuu ja mitä saattaisin haluta? Voiko tällä tutkimusmatkallaan päästä eteen päin, ellei heittäydy kokeilemaan? Mielestäni ei voi.

Aika moni meistä ajattelee, että eihän tällaisia kokeilla, pitäisi tietää. Ei saa ajatella, ettei muka tietäisi. Eikä ainakaan saisi pysähtyä, pysähtyminen on tuho. Pitää mennä ja edetä, vaikka ei tuntuisi omalta. Onko ihme, että olo on levoton, ahdistus painaa rinnassa ja on epämääräisen eksynyt olo. Ei ole ihme.

Mutta hei, tuo levottomuus ja ahdistus eivät ole paha juttu, jos sen ottaa ikään kuin merkkinä siitä, että nyt on tarve höllätä tehdäkseen päivitystä omasta voinnista ja elämästä ylipäätään. Välillä elämä vie sellaista vauhtia, ettei voi ”pysähtyä”, niin se vain on, mutta aika ajoin stoppi tarvitaan…ja tavalla tai toisella se tulee eteen. Näitä hetkiä ei ole syytä tulkita epäonnistumisiksi, vaan mahdollisuudeksi tehdä sellainen päivitys, joka tukee parempaa jaksamista, selkeyttää arvoja ja niiden mukaisia valintoja.

Jos ja kun tuntuu siltä, ettei olemassa olevilla eväillä pysty jatkamaan tai halua jatkaa, niin on aika alkaa selvitellä ja selviytyä. Tässäkään ei ole yhtä oikeaa tai toistaan parempaa tapaa, vaan jokainen tyylillään.

Mielenterveysseuran sivuilla on psykoterapeutti Ofra Ayalonin listaus erilaisista selviytymistyypeistä. Ihmisellä on mahdollisuus käyttää useaa erilaista selviytymiskeinoa kerrallaan eli hän voi olla yhtä aikaa esimerkiksi tunteellisesti suuntautunut selviytyjä ja fysiologisesti suuntautunut selviytyjä. Mihin selviytymistyyppeihin sinä kuulut?

Älyl­li­ses­ti suun­tau­tu­nut sel­viy­ty­jä

Älyllisesti suuntautunut selviytyjä keskittyy selviytymään tilanteesta pohdiskelemalla. Hän kerää tietoa tapahtuneesta, pohtii tapahtunutta ja ongelmaa monelta eri suunnalta ja yrittää löytää uusia näkökulmia siihen. Hän listaa asioita tärkeysjärjestykseen ja pohtii, mitä voisi seuraavaksi tehdä, mitä jättää tekemättä ja mikä on juuri nyt tärkeää.

Tun­teel­li­ses­ti suun­tau­tu­nut sel­viy­ty­jä

Tunteellisesti suuntautunut selviytyjä ilmaisee tunteitaan esimerkiksi itkemällä ja nauramalla ja kertoo tunteistaan muille ihmisille. Hän näyttää tunteensa ja käyttää tunteiden ilmaisuun myös ei-kielellisiä keinoja, kuten piirtämistä, soittamista ja tanssimista.

So­si­aa­li­ses­ti suun­tau­tu­nut sel­viy­ty­jä

Hakee tukea muilta ihmisiltä esimerkiksi osallistumalla ryhmään. Hän saattaa keskittyä organisoimaan asioita. Sosiaalisesti suuntautunut selviytyjä ottaa vastaan muiden tuen ja antaa myös itse muille tukea ja käsittelee vaikeuksia yhdessä toisten kanssa.

Luo­va sel­viy­ty­jä

Luova selviytyjä käyttää mielikuvitustaan joko tapahtumasta muistuttavien ajatusten välttelemiseen tai sitten löytääkseen ratkaisun ongelmiinsa.  Hän yrittää ajatella positiivisia asioita, tulkitsee uniaan, luottaa intuitioonsa ja luo selviytymistä tukevia mielikuvia.

Hen­ki­ses­ti suun­tau­tu­nut sel­viy­ty­jä

Henkisesti suuntautuneelle selviytyjälle antaa tukea ja merkitystä elämään uskonto, sosiaalinen vastuunkanto, arvojärjestelmä tai ideologia.

Fy­sio­lo­gi­ses­ti suun­tau­tu­nut sel­viy­ty­jä

Fysiologisesti suuntautunut selviytyjä hakee tukea ja voimaa selviytymiseen fyysisestä toiminnasta, kuten liikunnasta, yrittää rentoutua, syö ja nukkuu paljon. Fysiologisesti suuntautuneelle selviytyjälle myös luonnossa liikkuminen on usein tärkeää.

Valoa kohti!

Tätä tarvitaan, valoa. Onneksi sen määrä lisääntyy nyt vauhdilla. Vaikka näitä vuosia  on itsellä jo aika monta takana, niin silti joka kevättalvi jaksaa ihmetellä ja ihastella valon lisääntymistä. Ehkä se johtuu siitä, että valon tarve on olemassa ympäri vuoden, vaikka valon kaipuu ei olekaan ajatuksissa pinnalla syksyllä. Tuolloin tietoisuudessa on vahvasti realiteetti siitä, että pimeää aikaa kestää monta kuukautta ja oman ideologian mukaisesti sitä ei kannata itkeä, mitä ei ole. Vuoden pimeimpään aikaan otetaan ilo irti hämystä.

Vuoden vaihteen jälkeen sitten päästää itsensä ajattelemaan, että nyt mennään jo valoisuutta kohti ja sitten, kun aurinko alkaa näyttäytyä, tuntuu että ei voi missata hetkeäkään. Aurikoisilla hangilla ollessa tuntuu, että joka solu imee valoa. Bonuksena päälle vielä lämpö. Ei tuolla vielä hikoile, mutta se pienikin lämmön vivahde kasvoilla hellii ja rentouttaa. Niin, en tiedä, jos meillä ei olisi pimeää talvea, niin tuntuisiko aurinko näin hyvälle? Kontrastit vahvistavat kokemusta. Paljon on niitäkin ihmisiä, jotka hakeutuvat talveksi etelään ja tällä tavoin nauttivat valosta ympäri vuoden ja ovat erittäin tyytyväisiä.

Aurinko on maapallon lämmön, energian ja valon lähde. Tuota määritelmää voisi vaikka jatkaa niin, että auringon valo ja lämpö ovat ihmisen hyvinvoinnin edellytys.