”Taivaan enkelten kyliin, Sinut luotamme lähetettiin, Pyhän Jumalan lämpimään syliin, Käsiin suuriin ja rakastaviin.” Hyvää viimeistä matkaa, rakas veljeni.
Sinä vastarannalla, minä toisella. Välissä ikävää, kaipuuta, kyyneleitä. Välissä auringonlaskuja ja auringonnousuja. Välissä tyyntä ja myrskyä. Välissä lohduttavia sanoja, huokauksia ja halauksia. Välissä sanattomuutta. Välissä hiljaisuus ja rauha.
Viisi erilaista vuotta vuodenaikoineen on tuosta kesästä kulunut. Ikävä ja kaipuu kulkevat yhä rinta rinnan, mutta suru on tehnyt kyyneleille tilaa ja tietä. Kyyneleet eivät enää kysy lupaa eikä aikaa tulla, vaan tulevat, kun ovat tullakseen.
Viha on pitänyt minua otteessaan. Olen purkanut ja purrut sitä pitkin metsiä ja teitä. Olen hukuttanut sitä musiikkiin ja paperille – sanoin, kuvin ja värein. Viha on ollut ”vihollinen”, mutta myös armelias ja anteeksi antava, ymmärtäväinen ”ystävä” ja voimavara.
Olen kiirehtinyt ja kiiruhtanut luoksesi, pelolla ja toivottomuudella ratsastaen. Olen kadottanut öitä ja aurinkoisia päiviä tuskassa maaten ja olen unohtanut ikävässäni elää omaa elämääni.
Vaikka ikävä on edelleen suuri, on sen rinnalle tullut ymmärrys ja lohtu. Ymmärrys elämän syvällisyydestä ja merkityksellisyydestä ja siitä, että meillä jokaisella on täällä aikansa ja paikkansa.
Elämä ei aina suju niin kuin suunnittelee ja toivoo. Joku kohtaa vastoinkäymisiä ja vääryyttä enemmän kuin toinen ja välillä elämä voi olla hyvinkin epäreilua. Joku ”selviää” paremmin kuin toinen, mutta moni meistä uupuu ja jää välille.
Pitkään lähtösi jälkeen elin eräänlaista unta. En ollut tässä todellisuudessa kovinkaan vahvasti läsnä. Sitten tuli aika, kun se uni loppui ja oli kohdattava kaikki ne tunteet, mitä asiaan kuului. Aloin kuvittaa tunteita rinnakkaistarinalla. Tarinalla, joka piirtyi mieleeni kauniina ja jossa oli kaunis loppu. Rinnakkaistarina eli omaa elämäänsä ja todellinen tarina omaansa. Se on ollut yksi minun tapani käsitellä poismenoasi.
Tänään sinä olet vastarannalla ja vilkutat. Kerrot, että sinun on nyt hyvä olla ja sinulla ei enää ole mitään hätää. Sinulla on kaikki hyvin. Sanot minulle, että usko ja luota, anna toivon olla läsnä ja että kaikki vielä järjestyy. Vilkutan takaisin ja tiedän, että nyt on oikea aika päästää irti – monesta. Antaa tilaa elämälle ja toivolle. Siiville, jotka minua tässä elämässä eteenpäin kannattelevat ja kantavat.’
-Kuunlilja-