Jäljellä toivo ja luottamus

”Taivaan enkelten kyliin, Sinut luotamme lähetettiin, Pyhän Jumalan lämpimään syliin, Käsiin suuriin ja rakastaviin.” Hyvää viimeistä matkaa, rakas veljeni.

Sinä vastarannalla, minä toisella. Välissä ikävää, kaipuuta, kyyneleitä. Välissä auringonlaskuja ja auringonnousuja. Välissä tyyntä ja myrskyä. Välissä lohduttavia sanoja, huokauksia ja halauksia. Välissä sanattomuutta. Välissä hiljaisuus ja rauha.

Viisi erilaista vuotta vuodenaikoineen on tuosta kesästä kulunut. Ikävä ja kaipuu kulkevat yhä rinta rinnan, mutta suru on tehnyt kyyneleille tilaa ja tietä. Kyyneleet eivät enää kysy lupaa eikä aikaa tulla, vaan tulevat, kun ovat tullakseen.

Viha on pitänyt minua otteessaan. Olen purkanut ja purrut sitä pitkin metsiä ja teitä. Olen hukuttanut sitä musiikkiin ja paperille – sanoin, kuvin ja värein. Viha on ollut ”vihollinen”, mutta myös armelias ja anteeksi antava, ymmärtäväinen ”ystävä” ja voimavara.

Olen kiirehtinyt ja kiiruhtanut luoksesi, pelolla ja toivottomuudella ratsastaen. Olen kadottanut öitä ja aurinkoisia päiviä tuskassa maaten ja olen unohtanut ikävässäni elää omaa elämääni.

Vaikka ikävä on edelleen suuri, on sen rinnalle tullut ymmärrys ja lohtu. Ymmärrys elämän syvällisyydestä ja merkityksellisyydestä ja siitä, että meillä jokaisella on täällä aikansa ja paikkansa.

Elämä ei aina suju niin kuin suunnittelee ja toivoo. Joku kohtaa vastoinkäymisiä ja vääryyttä enemmän kuin toinen ja välillä elämä voi olla hyvinkin epäreilua. Joku ”selviää” paremmin kuin toinen, mutta moni meistä uupuu ja jää välille.

Pitkään lähtösi jälkeen elin eräänlaista unta. En ollut tässä todellisuudessa kovinkaan vahvasti läsnä. Sitten tuli aika, kun se uni loppui ja oli kohdattava kaikki ne tunteet, mitä asiaan kuului. Aloin kuvittaa tunteita rinnakkaistarinalla. Tarinalla, joka piirtyi mieleeni kauniina ja jossa oli kaunis loppu. Rinnakkaistarina eli omaa elämäänsä ja todellinen tarina omaansa. Se on ollut yksi minun tapani käsitellä poismenoasi.

Tänään sinä olet vastarannalla ja vilkutat. Kerrot, että sinun on nyt hyvä olla ja sinulla ei enää ole mitään hätää. Sinulla on kaikki hyvin. Sanot minulle, että usko ja luota, anna toivon olla läsnä ja että kaikki vielä järjestyy. Vilkutan takaisin ja tiedän, että nyt on oikea aika päästää irti – monesta. Antaa tilaa elämälle ja toivolle. Siiville, jotka minua tässä elämässä eteenpäin kannattelevat ja kantavat.’

 

-Kuunlilja-

Mistä onnellisuus alkaa….

… siitä, kun sen perässä juokseminen loppu

Onnea etsimässä. Hyvinvointia rakentamassa. Mielenterveyttä tukemassa. Kaikki linkittyvät yhteen. Saman ilmiön eri puolet, osatekijät, rakennuspalikat….miten vain.  Miten sinä määrittelet onnellisuuden, mistä sitä haet? Onko se piilossa, vai jossain kaukaisena visiona odottamassa? Usko, että se on tavoitettavissa? Pelkäätkö, ettei se ole sinulle koskaan mahdollista?

Aihe puhututtaa monia ja niin pitääkin olla. Omaa onnea ja hyvinvointia kannattaa pysähtyä ajattelemaan. Sitä kannattaa tavoitella.

Alla onnellisuustutkijan ja elokuvaohjaajan ajatuksia onnellisuudesta.

Onnea etsitään vääristä paikoista. Ihmisille kerrotaan, että kun rahaa, tutkintoja ja menestystä on riittävästi, tullaan onnelliseksi. Sitten kun rahaa on riittävästi, sitä halutaan lisää. Tutkijan mukaan me juoksemme koko ajan jonnekin tullaksemme onnelliseksi. Näin puhuu onnellisuustutkija Emma Seppälä artikkelissa Onnellisuus alkaa, kun juokseminen sen perässä loppuu

Ne ihmiset, jotka ovat aidosti onnellisia, ovat sitä, koska heidän elämällään on tarkoitus. Se ei Seppälän mukaan tarkoita, että onnelliseksi tullakseen täytyy lähteä kehitystyöhön Afrikkaan. Riittää, kun hymyilee vastaantulijoille ja päättää, että auttaa ja kannustaa aina muita. Amerikkalaiset puhuvat palvelemisesta, mutta tuo sana istuu huonosti suomeksi käännettynä.

Seppälän onnellisuuden ja menestymisen suhdetta käsittelevä menestyskirja The Happiness Track ilmestyi Yhdysvalloissa alkuvuonna. Nyt se on käännetty suomeksi.

 

Markku Pölönsen Fb-postaus toukokuulta 2016:

KUN ALOIN RAKASTAA ITSEÄNI

Kun aloin rakastaa itseäni, huomasin että ahdistus ja henkinen kärsimys ovat vain varoitusmerkkejä; elän vastoin omaa totuuttani.
Tänään tiedän sen tarkoittavan REHELLISYYTTÄ

Kun aloin rakastaa itseäni, ymmärsin kuinka syvästi joku voi loukkaantua siitä että suuntaan häneen toiveitani väärään aikaan, kun hän ei ole vielä valmis, vaikka tuo ”hän” olisinkin minä itse.
Tänään kutsun sitä KUNNIOITUKSEKSI

Kun aloin rakastaa itseäni, lakkasin kaipaamasta toisenlaista elämää, ja näin, että kaikki ympärilläni kutsui minua kasvamaan.
Tänään kutsun sitä KYPSYYDEKSI

Kun aloin rakastaa itseäni, ymmärsin olevani kaikissa olosuhteissa aina oikeassa paikassa, oikeaan aikaan, ja että kaikki tapahtuu täsmälleen oikealla hetkellä. Se rauhoitti minua.
Tänään kutsun sitä ITSELUOTTAMUKSEKSI

Kun aloin rakastaa itseäni, lakkasin varastamasta omaa aikaani, lakkasin suunnittelemasta huikeita projekteja tulevaisuuteen. Tänään teen vain sitä mikä tekee minut iloiseksi ja onnelliseksi, asioita joita rakastan, jotka saavat sydämeni riemuitsemaan, ja minä teen ne omaan tapaani, omalla rytmilläni.
Tänään kutsun sitä YKSINKERTAISUUDEKSI

Kun aloin rakastaa itseäni, luovuin kaikesta mikä ei ole hyväksi terveydelleni – ruuasta, ihmisistä, tavaroista, tilanteista, kaikesta mikä masensi minua ja loitonsi minua itsestäni. Ensin kutsuin tätä asennetta terveeksi itsekkyydeksi.
Tänään tiedän sen olevan ITSENSÄ RAKASTAMISTA

Kun aloin rakastaa itseäni, lakkasin yrittämästä olla aina oikeassa; siitä lähtien olen ollut vähemmän väärässä.
Tänään ymmärsin sen olevan VAATIMATTOMUUTTA

Kun aloin rakastaa itseäni, en suostunut enää elämään menneisyydessä ja olemaan huolissani tulevaisuudesta. Nyt elän vain tätä tapahtuvaa hetkeä varten.
Tänään elän jokaisen päivän, päivän kerrallaan ja kutsun sitä AUTUUDEKSI

Kun aloin rakastaa itseäni, huomasin, että mieleni voi satuttaa minua ja tehdä minut sairaaksi. Mutta kun kytkin sen sydämeeni, tuli mielestä arvokas liittolainen.
Tänään kutsun tuota liittoa SYDÄMEN VIISAUDEKSI

Meidän ei enää tarvitse pelätä riitoja, yhteenottoja ja ongelmia, ei omia eikä muiden; törmääväthän tähdetkin joskus ja niiden pirstaleista syntyy uusia maailmoja.
Tänään tiedän, SE ON ELÄMÄÄ!

Irti riippuvuuteen perustuvista ihmissuhteista

– Kuvien tyypit eivät liity mitenkään tekstiin –

Herkät ja överiempaattiset aistivat sanattomasti toisten tunteita ja tarpeita ja kantavat niistä vastuuta oman hyvinvointinsa kustannuksella. He kokevat haastavimmat suhteensa yleensä henkilöihin, jotka ovat emotionaalisesti etäisiä ja ulkoistavat tiedostamattaan vastuun omista tunteistaan muille, kirjoittaa Marika Vepsäläinen Hidasta elämää blogissa. Koko teksti löytyy TÄÄLTÄ

Riippuvuuden taustalla oleva yleinen uskomus on esimerkiksi:

– Olemme lähtökohtaisesti arvottomia ja siksi meidän täytyy olla jotain muuta kuin mitä pohjimmiltamme olemme, jotta kelpaamme muodostamaan suhteita toisiin ihmisiin.

-Luulemme, että pystyöksemme olemaan suhteessa muihin, meidän täytyy tehdä itsestämme sopeutuva, omat tunteensa ja tarpeensa sivuuttava, helppo, vaivaton, herkkyyttään muiden ihmisten tunnetilojen tasaamiseen ensisijaisesti käyttävä, yhteisönsä pyyteetön tukipilari, jonka toiveille on tilaa vasta sitten, kun muut ovat saaneet haluamansa – jos silloinkaan.-

 

Miten voit luoda eheämmän yhteyden itseesi ja päästä irti riippuvuudesta?

Työstämällä tunnelukkojasi ja -haavojasi.

”Metodeja tähän on monia erilaisia. Emotionaalisen tuskamme työstäminen on kuitenkin ratkaisevaa itsetuntemuksemme kasvattamisessa, hyvinvoinnissamme ja “valaistumisessamme”. Oman tunnekehomme ja sen kipupisteiden kieltäminen ja kiertäminen pitää meidät jumissa samoissa tuskallisissa kaavoissa, joita käytämme välttääksemme kohtaamasta arvottomuuden ja häpeän tunteitamme”, kirjoittaa Vepsäläinen ja jatkaa:

”Kun on herkkä, ylivastuullinen ja itsesyyllistävä, on huonoa kohtelua kokiessaan helppo alkaa mollaamaan itseään ja sanomaan, että tämä on jollain tapaa omaa syytäni ja itseni aiheuttamaa.

Kuten lasten kanssa yleensäkin, tämä lähestyminen ei tuo toivottuja tuloksia. Se vaan syöksee lapsen yhä syvemmälle huonommuuden syövereihin ja pitää yllä sukupolvelta toiselle siirtyvää häpeän ja arvottomuuden taakkaa. Sinä voit vapauttaa sisäisen lapsesi tästä taakasta vaihe kerrallaan. Silloin sisäinen lapsesi voi kokea sitä rakkautta, huolenpitoa, turvaa ja nähdyksi tulemista, jota vaille se on jäänyt. Silloin myös lapsenomainen ilo ja luovuus voivat virrata vapaammin.

Kun työstät tunnehaavojasi, niiden ote sinusta höllenee. Pakottavat yhteydet aikaisemmin haastaviksi kokemiisi ihmisiin laimenevat, kun käsittelet niitä kipukohtia, joita sinussa on noussut pintaan heidän seurassaan. Kun kohtaamme itsemme rehellisesti ja olemme teeskentelemättä kaikkea sitä, mitä olemme, kokemuksemme omasta elämästämme ja suhteistamme muuttuu tunnetasolla kypsemmäksi ja vapaammaksi. Ymmärrämme, että tunteita on eri syvyisiä ja eri lähteistä. Kipuilevassa tilassa olevan tunnekehon tuottamat kokemukset eivät todellakaan ole se ainoa taso, jolla meidän on mahdollisuus olla suhteissa toisiimme.

Se, että hyödynnämme haastavien, riippuvuuteen perustuvien suhteiden antamat kasvumahdollisuudet kohtaamalla ja purkamalla niissä pintaan nousevat tunnemallimme, on merkittävää sekä itsellemme että muille. Kun mallit tulevat tiedostetuiksi ja puretuiksi, ne eivät siirry enää samalla tavalla omille lapsillemme ja muille seuraavien sukupolvien edustajille – ja näyttävät vaihtoehdon toisenlaisesta suhtautumisesta myös aikuisille, joiden kanssa olemme tekemisissä. Se on merkittävä panos koko ihmiskunnan kehitykseen ja hyvinvointiin. Sen meistä jokainen voi antaa oman kypsymisensä, eheytymisensä ja itsensä arvostavan rakastamisen kautta.”