Yöllä tapahtuu kummia

Painajaiset ovat varmaan kaikille jonkin verran tuttuja juttuja. Unissakävelyä ja unissa puhumista moni on kokenut tai kohdannut. Ei unihalvauskaan ihan harvinainen ole, ruumiista irtautumisen kokemus jo enemmän harvinainen. Tässä vain osa yön tai unen kummallisuuksista, parasomnioista. Ei ole kyse mistään paranormaalista, vaan normaalista unen ja valvetilan sekoittumiseen liittyvästä ilmiöistä, joka aktiovituu kovan tai pitkittyneen stressin yhteydessä. Jotkut parasomniat, kuten yölliset kauhukohtaukset ovat lapsille tyypillisiä ja tiettyyn kehitysvaiheeseen usein kuuluvia, aikuisilla taas harvinaisia. Eli, näin hyvin karkeasti määriteltynä. LUE lisää tekstin lopussa olevista linkeistä.

Keskeistä on se, että nämä kummalliset ja ymmärrettävästi pelottavatkin kokemukset eivät ole vaarallisia. Ne pitää ottaa silti vakavasti. Elämässä on tällöin usein liikaa stressiä. Varsinkin painajaisten lisääntyminen voi kertoa vertauskuvallisesti jostakin ratkaisemattomasta asiasta tai ristiriidasta .

Parasomnioita esiintyy eri univaiheissa, mutta erityisesti siirryttäessä univaiheesta toiseen. Kun siirtymä tapahtuu äkillisesti, aivoissa esiintyy pieniä säätelyhäiriöitä: mieli on hereillä, mutta ruumis nukkuu. Tai toisinpäin: ruumis on hereillä ja mieli unessa.

Kaksi ahdistavaa ja yleensä pelottavaa parasomniaa, joihin vastaanotolla törmää ovat painajaiset ja unihalvaus:

Unihalvauksessa aivot siirtyvät REM-unesta äkillisesti valveeseen, eikä lihaksisto vielä toimi. Normaalisti REM-unen aikana lihasjänteys katoaa ja ihminen on rento. Unihalvaus on tila, jossa herännyt henkilö on tietoinen ympäristöstään, mutta ei pysty liikkumaan. Tällaiseen äkilliseen heräämiseen saattaa liittyä harha-aistimuksia ja tila kestää yleensä muutaman minuutin. Yksittäiset unihalvaukset ovat normaaleja liittyen tiettyihin elämänvaiheisiin, eivätkä vaadi hoitoa.

Unihalvauksessa ruumis on REM-uneen kuuluvassa halvaustilassa, mutta mieli hereillä. Unissakävely tapahtuu vastaavasti syvän unen aikana siten, että ihmisen mieli nukkuu, mutta ruumis ei ja ihminen pystyy kävelemään.

Painajainen kehittyy yön kuluessa vähitellen. Ensin unesta nähdään versioita, joissa tunnelma on vain hiukan ahdistava. Ellei mieli kykene ratkaisemaan uneen liittyvää ongelmaa, uni muuttuu aina vain ahdistavammaksi ja lopulta painajaiseksi.

Painajaisen alkulähde voi olla kauan sitten tapahtunut järkyttävä asia, joka toistuu unissa samantyyppisenä. Painajaiset yleensä loppuvat, kun on käsitellyt trauman

Loppuun vielä psykoterapeutti Soili Kajasteen vinkit painajaisten karkotukseen:

Painajaisten karkottamiseen on kaksi tehokasta keinoa. Ennen nukahtamista voi pohtia, miten painajaista saisi muutettua ystävällisemmäksi – miten se silloin etenisi ja päättyisi. Kun kerrot tarinan itsellesi sitkeästi joka ilta, vähitellen painajainen haalenee.

Toinen tapa on mennä pelottavaa tarinaa kohti. Päätä, ettet lähde unessa pakoon, vaan katsot loppuun asti, mikä sinua uhkaa. Silloin voi käydä kuten naiselle, joka näki kammottavia unia zombiesta. Hän lähestyi uhkaajaansa ja huomasi, että jäljelle jäikin vain kasa riepuja. Itse hirviö oli kadonnut.

Soili Kajaste ja Juha Markkula: Hyvää yötä – Apua univaikeuksiin, Kirjapaja 2011

Kun yöllä tapahtuu kummia

Parasomniat

Masennuksesta kansantauti

Mikä on muuttunut, ihminen, yhteiskunta, käsitys sairaudesta ja normaalista? Kuka märää ja säätelee ja miksi? Lääketeollisuudella on ollut isosti sanansa sanottavana. Dignosointi on mennyt yli , tavallaan, mutta toisaalta diagnooseja tarvitaan, jotta saadaan hoitoa ja kuntoutusta, sekä tarvittaessa mahdollisuus olla sairauslomalla.

On paljon puhuttu siitä onko esimerkiksi suru sairaus. Pitkittynyt suru voi sairastuttaa, mutta itsessään suru on normaali tunne, ei sairas tila. Suru voi kuitenkin lamauttaa ja viedä työkyvyn, tilapäisesti jopa oman elämänhalun. Suru on siis vakavasti otettava asia, mutta tuon vakavuuden soisi ymmärrettävän muutenkin, kuin masennus- tai muun sairaussdiagnoosin kautta.

Yleisemmällä tasolla diagnoosikeskeisessä ajattelussa jää kapea kaistale ”normaalille” terveelle olemiselle. Ihmistä haastetaan olemaan yksilöllinen, mutta ei sitten kuitenkaan erilainen. Erilaisuudelle annetaan herkästi nimi, puhutaan oireyhtymistä, ellei jopa napsahda F luokan (mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöt) diagnoosi. Lisääkö se hyväksyvää itseymmärrystä, vai tuleeko paine päästä takaisin ”normalin” kirjoihi. Molempia suhtautumistapoja näkee.

”Se, mitä ennen pidettiin luonnollisena suruna elämän vastoinkäymisissä, diagnosoidaan nykyään masennukseksi. Terveyden ja sairauden, normaalin ja epänormaalin rajat muuttuvat ajan saatossa. Mielenterveyden historiaa tutkivat Annastiina Mäkilä ja Petteri Pietikäinen kertovat, miten masennuksesta tuli suomalainen kansantauti ja millaisia vaikutuksia sillä on ollut”.

”Arjessa pidettiin normaalina, että välillä kului pitkiäkin aikoja jolloin mentiin hitaammalla, oltiin synkkiä tai surtiin jotain”.― Annastiina Mäkilä

”Uusi tautiluokitus määritteli masennuksen sairaudeksi, jonka tunnusmerkkejä olivat vähintään kahden viikon ajan jatkuneet oireet, kuten väsyneisyys, unettomuus ja mielihyvän menetys”. -Annastiina Mäkilä

”Enää ei puhuttu psyykkisistä konflikteista, vaan matalista seronotiinitasoista ja masennuslääkkeistä”.― Petteri Pietikäinen

”Tunsivatko ihmiset vähemmän jotain, vaikkapa vuonna 1965, mitä nykyään pidetään masennuksena?”― Annastiina Mäkilä

”Ylidiagnosoinnin yksi ongelma on siinä, että sosiaalisista ongelmista tehdään yksilön ongelmia”.― Petteri Pietikäinen

Lue koko juttu tästä linkistä: Masennuksesta on tullut uusi kansantauti – mutta, mikä on oikeasti muuttunut?