Aika-ajoin pyrin nostamaan tänne tekstiä siitä miten psykoterapiaan hakeudutaan, miten voi arvioida sitä, onko psykoterapia oma juttu ja onko elämäntilanne siihen sopiva. On tarpeen pysähtyä myös perusasian äärelle, siihen mitä psykoterapia on. Siihen on vähän hankala vastata, kun mieli luisuu heti psykoterapiatyön moninaisuuteen. Mitä psykoterapia konkreettisesti tarkoittaa yksilön kohdalla. Mutta, tässä kouluttajapsykoterapeutti Maaret Kallion kirjoittama erittäin hyvä yleiskuvaus:
”Psykoterapian ytimessä on vuorovaikutussuhde ja yhteistyö, jonka avulla ihminen saa tunteen toivosta ja mahdollisuudesta vaikuttaa omiin kokemuksiinsa ja ihmissuhteisiinsa. Tarkoituksena ei ole, että psykoterapiassa tulee joksikin muuksi tai sellaiseksi kuin pitäisi olla, vaan että siinä voi tulla enemmän omaksi itsekseen. Aiempia kokemuksia ei voi korjata tai muuttaa, mutta turvallisen yhteistyön avulla voidaan saada uudenlaista ymmärrystä oireiluun tai käyttäytymiseen ja löytää siedettävämpi suhde nykyiseen kriisiin tai aiemmin koettuihin vaikeuksiin.
Psykoterapeutti on apuna itsetuntemuksen ja -havainnoinnin lisääntymisessä – mitä sellaista voin oppia sietämään, mitä en aikaisemmin voinut sietää? Mitä sellaista voin ajatella, mitä en aikaisemmin voinut ajatella? Mitä taitoja voin oppia nyt, vaikka kehitykseni varrella siihen ei ollut mahdollisuutta? Miten asetun omiin läheisiin ihmissuhteisiini kohtaavasti, kun minut kohdataan?
Merkittävä osa psykoterapeutin ammattitaidosta tulee hänen itsetuntemuksensa ja työn laadun valvonnan kautta. Psykoterapeutit opettelevat omissa pitkään koulutukseen kuuluvissa psykoterapioissaan tunnistamaan omia reaktiotapojaan, mallejaan ihmissuhteista, tunteitaan, ja arvottamistaan. Jatkuva työnohjaus kokeneemman, vaitiolovelvollisen, koulutetun seniorin kanssa tarjoaa psykoterapeutille ulkopuolisen näkemyksen omasta toiminnasta, sokeista pisteistä ja terapiaprosessin etenemisestä.
Psykoterapiasuhteen yhteistyölaatuun kuuluu se, että terapeutti ja asiakas tarkastelevat yhdessä kokemusta psykoterapiassa olemisesta. Psykoterapeutin ammattietiikkaa on tunnistaa vuorovaikutussuhteen epätasapaino ja oma valta-asemansa, ja auttaa asiakasta tarkastelemaan kokemustaan ilman painostusta tai normitusta. Nykyaikaiseen psykoterapiaan kuuluu asiakaslähtöisyys, asetettujen tavoitteiden saavuttamisen tarkastelu ja ymmärrys siitä, että molemmat vuorovaikutuskumppanit vaikuttavat toisiinsa.” -Maaret Kallio
Yle Areenan Tiedeykkösen podcastissa -Mitä psykoterapiassa tapahtuu- on haastateltavana kliinisen psykologian ja psykoterapian emeritusprofessori Jarl Wahström Jyväskylän yliopistosta. Toimittaja on Pirjo Koskinen. Voit kunnella haasatattelunTÄÄLTÄ.
Tmi Helena Kaipaisella on käytössä MinduuPro tietojärjestelmä, jossa on Kantayhteys, eli kirjaukset tallentuvat suoraan Kanta-palveluun. Sekä asiakas että Kela-laskutus toteutuvat MinduuPron kautta. Tietojärjestelmän käyttäminen vaatii salasanan lisäksi tunnistautumisen ammattihenkilön toimikortilla. Rekisteröitynä käyttäjänä on pelkästään Helena Kaipainen.
Psykoterapiapalvelu Ullamaijan asiakastiedot eivät ole verkossa. Kirjaukset tallennetaan salasanasuojatulle muistitikulle ja kopiot salasanasuojatulle ulkoiselle kovalevylle. Tallennusvälineet säilytetään lukitussa tilassa. Asiakaslaskutus toteutuu laskutuspalvelu Ropo Capitalin kautta, jonka järjestelmään asiakkaan tunniste- ja yhteystiedot tallennetaan. Rekisteinpitäjänä ja tietoturvasta vastaavana tahona toimii Ropo Capital. Kelalaskutus toteutuu paperipostin välityksellä.
Mitenhän se terapeutti jaksaa kuunneella päivästä toiseen näitä murheita? Voinko minä kertoa sille viikosta toiseen näitä samoja ongelmiani? Miten se jaksaa kantaa näitä asioita, pystynkö rasittamaan vielä näillä kaikkein pahimmillakin? Eikö sitä kyllästytä? Entä jos minä pelotan sitä? Mitähän se on mieltä tästäkin, muilla on varmaan paljon suurempia ongelmia? Jaksaako se oikeasti kuunnella? Saanko rahalleni vastinetta? Näitä ja varmasti monia muitakin terapeutin jaksamiseen liittyviä aatoksia on asiakkailla mielessä. Harvemmin niitä sanotaan ääneen, mutta onneksi välillä sanotaan.
Lupasin kirjoittaa siitä, miten minä työssäni jaksan. Koska olen kolmisenkymmentä vuotta jaksanut, en vain selvinnyt, niin uskallan sanoa, että olen tainnut ratkaista tämän jaksamisen haasteen riittävän hyvällä tavalla.
mde
Olen tehnyt hoito- ja terapeuttista työtä sekä suljetulla psykiatrisella osatolla, että polikliinisessa vastaanottotyössä ja viimeiset kahdeksan vuotta yksityisvastaanotolla. Karille olisi karahtanut ensimmäisen viiden vuoden jälkeen mikäli en olisi hahmottanut jotakin oleellista psykiatrisesta hoitotyöstä ja hoitajan ammattiroolista.
Listasin jo monia yksittäisiä seikkoja, jotka tukevat työkykyä. Mutta, aloitankin peruselementeillä, niillä samoilla joista jauhan asiakkailleni. Rakennuksen perusta täytyy olla riittävän kunnossa, jotta päälle voi ylipäätään jotain rakentaa. Eli perusterveet, kohtuulliset elämäntavat -Nuku riittävästi ja syö hyvin, liiku sopivasti. Sitten päälle muita tarkeitä asioita:
Rajallisuuden ymmärtäminen. Mihin hoitajana ja terapeuttina voin vaikuttaa? Mihin vuorovaikutussuhteessa kannattaa keskittyä? Mitä vaadin itseltäni ja mitä odotan toiselta? Ymmärrystä ja sietämistä sille, etten osaa kaikkea. Myös sille, että vaikka kuinka opiskelisin ja harjoittelisin, kaikkeen en taivu. Lisäksi on myös niitä kohtia, joihin minun ei edes kannata yrittää taipua.
Työn monipuolisuus yhdistettynä selkeyteen. Minulta kysytään silloin tällöin miten jaksan tehdä pelkästään vastaanottotyötä? En ymmärrä kysymystä. Kun vastassa on ihminen, niin jokaisen kohtaaminen on oma juttunsa, mikä myös jossain määrin muuntuu viikkojen vaihtuessa. Työtä ei voi vetää rutiinisetillä. Rutiinia on yleisellä tasolla ihmisten kohtaaminen ja perusperiaatteiltaan psyykkisten haasteiden tuttuus, mutta yksilötasolla ilmitulo on aina oma lukunsa. Yksilön omaleimaisuuteen keskittyminen suojaa myös kyynistymiseltä. Vaikka ei panikoi, kuulipa sitten mitä tahansa, niin kyllä se välillä tuntuu, aika paljonkin. Näin pitääkin olla, muuten kai olisi sama, jos asiakas kävisi puhumassa vaikka puulle.
Ja se, että teen ”vain” vastaanmottotyötä antaa minulle selkeän struktuurin niin päivä kuin vuositasollakin. Minua se rauhoittaa.
Itsenäisyys ja rajat. Mahdollisuus vaikuttaa omaan työhön yhdistettynä kykyyn pitää kiinni rajoista. Pelkkä mahdollisuus ei kanna, jos ei kykene pitämään terveitä rajoja. Minulle on tärkeää kokemus siitä, että voin vaikuttaa työni määrään, siihen kuinka paljon otan asiakkaita, mihin aikaan tulen töihin, kauanko siellä viivyn. Teenkö etätöitä, minkä verran, mistä käsin? Mihin kohtaan päivää laitan lounastauon ja minkä mittaisen tauon tarvitsen? Teenkö kirjalliset työt työhuoneella vai kotona?
Tästä päästäänkin työn ja vapaa-ajan erottamiseen. Ihan tyystinhän ne eivät erotu, mutta minkä verran minun kannattaa näitä asioita sekoittaa, jotta siitä ei ala kertyä haittakuormaa? Jos tuntuu paremmalta tehdä jotkut työt kotona, niin se ei minusta ole työn ja vapaa-ajan sekoittamista, vaan ajan joustavaa käyttämistä. En siis mieti asiakastapauksia kotona, vaan teen esimerkiksi laskutus- ja kirjanpitotöitä. On erikseen työpuhelin. En vastaile työsähköposteihin vapaa-ajalla. En solmi ”somekaveruuksia” asiakkaiden kanssa. Pidän verkkosivustolla blogia, mutta olen poistanut blogin kommenttimahdollisuuden, koska en halua sitoa itseäni työteemoihin vapaa-ajalla. (Ajattelen, että jos halutaan kommentteja niin ne tulee noteerata mahdollisimman reaaliajassa). Suunnittelen lomat ja vapaat minulle sopivalla tavalla, sopiviin ajankohtiin ja pidän määrällisesti lomaa ihan hyvät pätkät, 5-6 viikkoa vuodessa.
Työskentelyolosuhteet: Minä tarvitsen oman rauhan ja sitä oma vastaanotto suo. Se että työskentelytila on tarkoituksenmukaisuuden ja toimivuuden lisäksi mukava ja viihtyisä on minulle hyvin, hyvin merkityksekästä. Työhuone saa mielestäni olla enemmän persoonallinen kuin neutraali, tyhjä tila. Työvälineenä on pitkälti oma persoona ja se saa näkyä myös sisustuksessa. Siis jokin puoli persoonasta, se persoonallinen työrooli. Kotona sisustetaan toisin ja se, että nuo tyylit eroavat toisistaan on myös osa työn ja vapaa-ajan erottamista.
Homman pitää toimia. Koneitten pitää pelittää. Tukipalveluita on oltava tarpeen mukaan. Taloushallintopalvelut ja kattava työterveyshuolto. Työnohjaus, minkä jo Kelakin palvelutuottajiltaan vaatii, mutta vaikka ei kukaan vaatisi, niin se kuuluu asiaan.
Työskentelyolosuhteisiin luen myös sen, että yksityisvaastaanotolla saan tehdä työtä motivoituneiden asiakkaiden kanssa. He tulevat terapiaan omasta vapaasta tahdostaan ja pääsääntöisesti riittävillä voimavaroilla varustettuina. Eli työ on mielenkiintoista, haastavaa ja tuloksellista.
Vapaa-ajan olosuhteet: Minä tarvitsen säännöllisen liikunta-annoksen ja pääsääntöisesti sen verran reippaalla tahdilla, että endorfiinit lähtevät liikkeelle. Muitakin harrastuksia, jotka tempaavat mukaansa. Luontokokemuksia, ehdottomasti. Käsillä tekemistä vastapainoksi abstraktille puhetyölle. Hiljaisuutta ja rauhaa olla vain omissa ajatuksissa ja vapautta mennä oman aikataulun mukaan, tai lähinnä ilman sen tarkempia aikatauluja.
Kiireettömyyden tuntu. Välillä on kiirettä, sille ei voi mitään, mutta pääsääntöisesti ei ole kiire. Oleellisesti tähän vaikuttaa tietysti se, minkä verran olen päättänyt ottaa asiakkaita. Kuin myös se, mihin kaikkeen haluan aikani riittävän ja mihin keskityn. Sen lisäksi kiireettömyyden tuntua vahvistan sillä, että tulen työhuoneelle ajoissa. Ehdin juoda aamukahvit, ne toiset tai kolmannet =). On siis merkityksekästä, että työpaikalla ehtii juoda kahvit ennen töiden aloittamista. Lisäksi ehtii rauhassa katsoa läpi päivän asiakkaat ja selata vielä kerran uutiset, viestit, ym.
Työpäivän päätteeksi järjestelen rauhassa työhuoneen ja huolehdin, että mitään keskeneräistä ei jää seuraavalle pävälle. Lopuksi vielä istahdan alas, kuuntelen hiljaisuutta, katselen kynttilöitä ja totean hiljaa itselleni, miten kiitollinen olen tästä työstä ja näistä olosuhteista.
Jotenkin näin se minulla menee. Muitakin jaksamista tukevia tekijöitä varmasti on. Saatan täydentää tekstiä, kunhan kuulostelen itseäni lisää tästä näkökulmasta.
Psykoterapiaa tarvitaan ja sitä suositellaan paljon. Yksi terapeutti ei määräänsä enempää pysty tekemään. Eli psykoterapeutteja on tarpeeseen nähden ihan liian vähän ja ongelma lienee kuta kuinkin koko Suomea koskeva. Kiinnostusta psykoterapeuttiopintoihin on paljon, mutta pullonkaula on koulutuksen hinta, puhutaan viisi numeroisista luvuista. Tilanteeseen on yritetty saada muutosta saattamalla psykoterapeuttikoulutus osaksi normaalia yliopistojen tutkinto-opiskelua, mutta tavoite on vielä kaukana.
Terapian hakijan kannalta tilanne on vaikea. Pääsääntöisesti psykoterapiaa haetaan kiireettömästi, mutta harva osaa varautua puolen vuoden jonoon, pidenpäänkin voi joutua odottamaan. Tässä tilanteessa ei voi muuta ohjeistaa, kuin että toimi hyvissä ajoin! Kaikkea ei voi ennakoida, mutta niissä puitteissa kun voi, niin laita terapeutin hakuprosessi käyntiin heti kun tuntuu, että psykoterapia voisi olla sinun juttu. Itsellä on juuri nyt tilanne, että tutustumis- ja arviointikäynneissä mennää jo tähtäimenä syksy-21.
Psykoterapeutit työllistyvät pääsääntöisesti Kelan kuntoutuspsykoterapioista, jotka ovat pitkäkestoisia. Vuosi kerrallaan, mutta usein se maksimi, eli kolme vuotta. Asiakkaiden vaihtuvuus on hidasta. Omalta osaltani laskin vapatuvat paikat ensi vuodelle ja vuonna 2021 tulee vapautumaan 9 paikkaa, joista nyt on jo varattu 4. Minä teen vastaanottotyötä kokopäiväisesti viitenä päivänä viikossa …..mitä vaihtuvuus on terapeuteilla, jotka toimivat osa-aikaisina?
PItäisikö terapioissa kiriä ja kiirehtää? Ei kuitenkaan. Tarpeenmukainen ja tehokas pitää olla, mutta liialla kiirehtimiselä ei saavuteta mitään hyvää, kestävästä muutoksesta puhumattakaan. Sitä voidaan kyllä kysyä, että pääsevätkö asiakkaat Kelan kuntoutuspsykoterapiaan liian myöhään ja vastaus on, että liiaksi pitkittyy. Terapiaan vaaditaan diagnoosi, eli sairastuminen. Jos terapiaan pääsisi mahdollisimman pian oirehtimisen alkaessa, niin selvittäisiin lyhyemmillä terapioilla. Paljon on vielä tehtävää……
Täältä linkistä pääset tutustumaan Kelan kuntoutusterapian hakuprosessiin ja arvioimaan, olisiko psykoterapia sinun kohdalla sopiva ja oikea-aikainen apu. Psykoterapiaan hakeutujan opas
Huijarisyndrooma on ajatusvääristymä, jota moni tietämättään potee. Huijari-ilmiöstä kärsivä kokee itsensä täysin aiheetta osaamattomaksi ja pelkää paljastuvansa, mikä lisää ahdistuksen tunnetta. Todellisuudessa henkilö on täysin kyvykäs vaativiinkin tehtäviin, mutta ei itse pysty näkemään sitä.
Pohdi, onko sinulla huijariajatuksia ja mieti, voisivatko muiden myönteiset kommentit olla sittenkin totta.
Jos olet suorittaja, opettele rajaamaan työtäsi ja tekemään sitä säännönmukaisella tavalla, ettet ylikuormita itseäsi.
Opettele vastaanottamaan myönteistä palautetta. Hengitä syvään ja hyväksy, että tekemäsi työ onkin hyvä. Opettele myös tunnistamaan hyvän työn tunnusmerkit omasta tekemisestäsi.
Tarkastele osaamistasi ja mieti, mitä aidosti osaat ja mitä et oikeasti osaa. Käy esimiehesi kanssa läpi osaamisesi ja taitosi sekä kurssi- tai opiskelutarpeesi.
Älä jää ajatuksinesi yksin, vaan puhu niistä muille.
Mikäli huijariuskokemus on mennyt syvälle identiteettiin, niin em. asioiden työstäminen saattaa edellyttää psykoterapiaprosessia.
