Duodecimin Terveyskirjastossa määritellään Keräilypakko seuraavasti: ”Pakonomaisella keräilyllä tai keräilypakolla tarkoitetaan pakottavaa tarvetta kerätä erilaisia tavaroita ja kyvyttömyyttä heittää niitä pois. Sen seurauksena koti on tupaten täynnä keräilyn kohteena olevia esineitä joskus siinä määrin, että huoneissa tai varastoissa voidaan juuri ja juuri liikkua tavarapaljouden keskellä. Monet suhtautuvat keräämiinsä esineisiin hyvin omistavasti eivätkä salli muiden lainaavan niitä tai koskevan mihinkään. Tällaisen keräilijän kodissa olevan kaoottisen epäjärjestyksen seurauksena keräilijä eristäytyy sosiaalisesti. Pakonomainen keräily voi olla pakko-oireisen häiriön muoto, mutta monilla siitä kärsivillä ei ole lainkaan muita pakko-oireiselle häiriölle ominaisia oireita”.
Syytä ja yleisyyttä ei tunneta. Vaiva on hävetty ja visusti vaiettu. Se voi alkaa missä isässä tahansa, usein jonkin trauman tai vaikean elämäntilanteen yhteydessä. Pakonomainen keräily altistaa monille ongelmille ja vaaroille. Epähygieeniset olosuhteet ja huoneiden ahtaus lisäävät sairastumisen, onnettomuuksien ja tulipalojen riskiä. Pakonomaisen keräilijän on vaikea pitää kotonaan järjestystä ja suoriutua arjen tehtävistä. Usein seurauksena ovat sosiaalinen eristäytyminen ja suhteiden katkeaminen sukulaisiin, lapsiin ja ystäviin.
Kokemuksellisesti niin hamstraaja kuin hänen läheisensä ovat keinottomia ongelman edessä. Hamstraaja ei tunnusta ongelmaa, eikä ota vastaan auttamisyrityksiä.
Pakonomaisen keräilijän sukulaisen tai läheisen kannattaa ottaa yhteyttä lääkäriin, psykiatriin, sosiaalitoimistoon tai A-klinikkaan. Joskus sukulaisen tai tuttavan on ongelman vakavuuden vuoksi pakko ottaa yhteyttä poliisiin tai paloturvallisuudesta tai eläinten suojelusta vastaaviin viranomaisiin.
Jos pakonomainen keräilijä saadaan näkemään ongelmansa, hän voi suurestikin hyötyä asiantuntevasta hoidosta. Hoitotulokset vaihtelevat paljon, ja onnistunut hoito on vaativaa ja usein varsin pitkäaikaista. Lääkehoidossa käytetään ensi sijassa serotoninergisiä masennuslääkkeitä, jotka voivat lievittää pakonomaista käytöstä samaan tapaan kuin muissa pakko-oireisissa häiriöissä.
Psykoterapiassa sovelletaan ensi sijassa kognitiivista psykoterapiaa. Terapiassa tutkitaan ajatuksia ja tunteita, jotka ovat pakonomaisen keräilyn taustalla sekä autetaan keräilijää vähitellen luopumaan osasta esineitä, pitämään kotonaan parempaa järjestystä ja opetetaan erilaisia keinoja rentoutua.
Hamstraus määriteltiin sairaudeksi: Tällaista on elämä tavaratulvan keskellä.