Häpeä

Psykologi Heli Heiskasen kymmenen kommenttia häpeästä:

1. Mitä on häpeä?

Häpeä on yksi ihmisen perustunteista. Se liittyy epäonnistumiseen ja virheen tekemiseen. Häpeä on läheistä sukua myös syyllisyydelle, joskin syyllisyys on helpompi tunne: syyllisyys kohdistuu tekoon tai tekemättä jättämiseen, sitä koetaan tietystä asiasta, mutta häpeä kohdistuu koko ihmiseen. Häpeässä on kyseessä oma ihmisarvo, voi tuntea koko itsensä huonoksi tai vääränlaiseksi.

2. Milloin häpeä kehittyy?

Alamme tuntea häpeää hyvin pian syntymän jälkeen elli heti vauvasta lähtien. Tutkimusten mukaan jo alle 1-vuotiailla on havaittu häpeän kokemuksia, joskaan ihan pieni lapsi ei vielä osaa nimetä ja tiedostaa niitä. Vanhemmilla on suuri merkitys siinä, että he auttavat lasta säätelemään ja tunnistamaan tunteita ja selviämään niiden kanssa. Esimerkiksi vauvalla katsekontaktiin ja tarpeisiin vastaaminen on niitä tärkeitä asioita, jotka alkavat vaikuttaa häpeän kehittymiseen.

3. Onko häpeästä mitään hyötyä?

Lievässä muodossa häpeä on hyvä tunne, se estää meitä tekemästä väärin toisille ja käyttäytymästä epäsopivasti. Ongelmia tulee silloin, jos häpeän kokemukset ovat todella vahvoja jo lapsuudesta lähtien. Silloin häpeästä voi tulla minuutta määrittelevä ongelma.

4. Miksi teinit häpeävät kaikkea – erityisesti vanhempiaan?

Hormonimyrskyyn ja kasvun muutoksiin liittyy se, että kaikki tunteet ovat voimakkaampia. Teini-iässä epävarmuus itsestä korostuu ja itsetunto on koetuksella, koska tapahtuu niin paljon muutoksia. Teinin on tarkoituskin itsenäistyä ja erottautua vanhemmista, ja se korostaa vanhempien kritisointia. Kun halutaan olla kavereiden silmissä mahdollisimman cooleja ja hyväksyttyjä, niin kaikki poikkeava on hävettävää.

5. Missä menee häpeällisen ja nolon raja?

Nolous on lievä häpeän tunne, pienempi moka. Kun esimerkiksi maitolasi kaatuu tai kompastuu kadulla, niin se nolottaa, mutta siitä selviää yli aika helposti. Kun tunne on voimakkaampi, sitä aletaan kutsua häpeäksi.

6. Miksi tunnemme myötähäpeää?

Se on osoitus myötätunnosta, siitä että pystymme eläytymään toisten tunteisiin ja se pätee häpeäänkin. Jos on itsellä kovin vahva häpeä, niin sekin voi korostaa myötähäpeän tunnetta. Vahingoniloakin voi myötähäpeässä olla mukana, sekin on inhimillinen tunne.

7. Onko häpeä tyypillistä nimen omaan suomalaiselle kulttuurille?

En liittäisi häpeää pelkästään Suomeen, se koskee kaikkia kulttuureja. Meillä on perinteisesti opetettu, että lapsi pitää kasvattaa hiljaiseksi ja tottelevaiseksi.1700-luvulla viralliset oppaat opastivat, että lapsen ei saa näkyä eikä kuulua. Sieltä on lähtenyt vähän mitätöivä ja halveksivakin lasten kohtelu. Sukupolvien ketjussa se vaikuttaa vieläkin, vaikka nykyään jo ymmärretään, että niin ei kannata tehdä.

Nyt tiedetään, että häpeästä voi tulla lapselle paha kahle, kun se alkaa määrittää ihmisen itsetuntoa. Se taas voi rajoittaa elämänvalintoja: ei esimerkiksi uskaltauduta kunnolliseen ihmissuhteeseen tai hakeuduta kykyjä vastaavaan työhön.

8. Mitä aikuiset useimmitten häpeävät?

Siinä on yksilöllistä vaihtelua. Sitä hävetään, mikä on itselle ja yhteisölle tärkeää. Aika tyypillisiä ovat oma ulkonäkö, omat luonteenpiirteet, omat puhumiset ja oma suorituminen erilaisissa tilanteissa.

Esimerkiksi ylipainoa hävetään, koska ulkonäkökeskeisyys on vahvasti esillä mediassa, ja se monesti siirtyy myös käytännön elämään. Myös työ on tosi tärkeä arvo meillä, työttömyys taas on sen vastakohta, joten siksi myös työttömyys aiheuttaa meillä usein häpeää. Mutta jos on hyvä itsetunto eikä ole häpeän koteloitumaa sisällä, niin kestää paremmin pettymyksiä, eikä määrittele koko ihmisarvoaan jonkin tietyn asian kautta.

9. Voiko häpeästä päästä eroon?

Ei siitä eroon voi päästä, vaikka kieltämisen kautta voikin hämätä itseään. Häpeä on niin vaikea tunne meille ihmisille, että useimmiten haluamme sitä välttää ja rakennamme monenlaisia suojakuoria, ettemme itsekään sitä tunnistaisi.Yksi tavallinen puolustuskeino häpeää vastaan on suuttumus tai hyökkäys toisia ihmisiä kohtaan. Toinen puolestaan se, että hyökätään itseä kohtaan, aletaan moittia omaa itseä ja sillä estetään muiden kritiikki. Tyypillistä on myös piiloutumisen ja vetäytymisen tarve. Se näkyy esimerkiksi niin, että peitämme kasvomme käsillä.

Jos häpeän tunne on sietämätön, yksi keino on kieltää häpeän olemassaolo täysin. Sehän ei vie pois häpeää, mutta se peittyy kieltämisen alle.

Häpeän kokemukseen vaikuttaa tosi vahvasti itsensä hyväksyminen, ja yleensä iän myötä ihminen hyväksyy itsensä paremmin. Siinä mielessä häpeän tunnekin voi vuosien mittaan vähentyä.

10. Miten omaa häpeää voi työstää?

Ensimmäinen askel on häpeän tiedostaminen. Toinen askel on se, että hyväksyy häpeän: vaikka se on epämiellyttävä tunne, niin se saa olla ja se on ihan normaalia. Huumorikaan ei ole pahitteeksi ja häpeän kokemuksia kannattaa myös jakaa toisten ihmisten kanssa. Silloin viimeistään huomaa, että kaikki me häpeämme eri asioita.

Omaa herkkyyttä ja haavoittuvuutta voi myös arvostaa, koska häpeä on yksi asia joka tuo inhimillisyyden esiin.

Mitä minulle / sinulle kuuluu?

Kokeile harjoitusta: MITÄ MINULLE KUULUU?

  1. Istu jalat tukevasti lattialla ja sulje hetkeksi silmäsi. Kädet voivat levätä sylissä.
  2. Aloita kuuntelemalla tuntemuksia kasvoilla, hellitä lihasjännityksiä otsalta, silmien ympäriltä, poskilta ja leuoista.
  3. Jokaisella uloshengityksellä voit hellittää uudelleen. Jatka samaa hellittämistä rintakehän yläosan alueella ja anna vähitellen koko vartalon etupuolen rauhoittua. Ei tarvitse tehdä tai osata mitään, olla vain.
  4. Pane merkille erilaisia kehon aistimuksia ja tuntemuksia, ja anna niiden vain olla. Jos mieli alkaa hätääntyä jostain tuntemuksesta tai ajatuksesta, voit rauhoittaa itseäsi sanomalla mielessä ”ei ole mitään hätää”.
  5. Kuuntele hetki hengityksen rytmiä tai painon tunnetta jalkapohjien päällä. Pienen hetken jälkeen voi liikutella sormia ja varpaita, kiskotella ja haukotella.
  6. Näin voit vähitellen oppia kuulostelemaan omia olotiloja ja tuntemuksia: kuin pysähtyisit sen äärelle, mitä itselle oikeastaan kuuluu.

Tuntuuko kummalliselle? Turhalle? Liian yksinkertaiselle?

Mitä menetät, jos kokeilet?

Ihmisiä kuunnellessa on tullut käsitys, että pysähtyminen ja itsen kuunteleminen ei ole ollenkaan liian helppoa, päin vastoin, monille täysin vierasta. Em. kaltaisen harjoituksen toteuttaminen ilman pyrkimystä ratkaista ja saada jotakin merkittävää, konkreettista aikaan, on usein vaikeaa. On myös hankalaa vain olla, ilman, että tekee mitään ”oikeasti tärkeää” tai tuottavaa. On myös oma haaste saada kiinni omista kokemuksista, koska niitä ei olla totuttu kyselemään, saatikka kuuntelemaan.

Onneksi voi myös todeta, että nykyisin moni jo osaa pysähtyä ja näkee siinä arvon itsessään, sekä merkityksen itsetuntemuksen lisääjänä ja hyvinvoinnin tukijana. Nämä henkilöt ovat yleensä opetelleet pysähtymisen taidon psyykkisen muutosprosessinsa yhteydessä.