Onnellisuus

Helksingin Sanomissa 23.12.2020 julkaistussa jutussa Muista hengittää” suomalaistaustainen onnellisuustutkija, psykologian tohtori ja Standsfordin yliopiston tutkimusjohtaja Emma Seppälä toteaa, että luutuneet käsitykset hyvästä elämästä todennäköisesti romuttavat onnellisuutemme.

Onnellisuus on verrannollinen kulttuuriin.  Pohjois-Euroopassa sitä on totuttu selittämään protestanttisella etiikalla, jonka mukaan olemme mitattavissa sen kautta, mitä teemme. MUTTA, jatkuva suorittaminen saa ajatukset vaeltelemaan ja vaikeuttaa hetkessä elämistä. Se vie meitä kauemmas onnellisuudesta. Kun olemme läsnä nykyhetkessä eli ajattelemme sitä, mitä parhaillaan teemme, olemme tutkimusten mukaan onnellisimmillamme riippumatta siitä, tuoko tekeminen iloa vai ei. 

Onnellisuus vaatii myös tietoista kiitollisuutta. Tutkimukset ovat osoittaneet, että vaikka päivässä tapahtuu kolme kertaa enemmän myönteisiä kuin kielteisiä asioita, aivot kääntävät huomion helpommin ikäviin sattumuksiin. Tästä on kyse niin sanotussa negatiivisessa vinoumassa. Sillekin on syynsä evoluutiossa, sillä esi-isät ja -äidit pysyivät helpommin etäällä saalistajista, kun he muistivat aiemmat vaaralliset kohtaamiset.

Seppälä kertoo:”Tämän takia minunkin pitää tietoisesti miettiä päivittäin asioita, joista voin olla kiitollinen ja onnellinen. Ne voivat olla niinkin pieniltä tuntuvia asioita kuin oma sänky ja seuraava ateria, josta ei tarvitse kantaa huolta. Tai sitten jotain suurempaa, kuten perheeni.”

Kiitollisuudenlisäksi toinen yksinkertainen keino vaikuttaa onnellisuuteen on keskittyä hengittämiseen. Seppälä on työssään todistanut, kuinka hengitysharjoitukset auttavat jopa Yhdysvaltain sotaveteraaneja, jotka ovat kärsineet ahdistuksesta, masennuksesta ja unettomuudesta vuosikausien ajan.

”Kun ihminen on todella ahdistunut, peloissaan tai vihainen, on selvää, etteivät rationaaliset ja loogiset neuvot auta”, Seppälä korostaa. ”Kun iso tunne ottaa vallan eikä sitä voi puhua pois, kannustankin keskittymään hengittämiseen. Tällöin parasympaattinen hermosto aktivoituu ja olo helpottuu.”

Eri hengitystavat yhdistyvät eri tunnetiloihin. Seppälän ja kollegoiden tutkimukset ovat osoittaneet, että hengityksellä voi vaikuttaa suoraan tunteisiinsa. Hidas hengitys aktivoi vagus- eli kiertäjähermon, joka on yhteydessä sydämeen, keuhkoihin ja ruoansulatusjärjestelmään, jolloin taistele tai pakene -reaktio rauhoittuu.

Jos pääset Hesarin juttuihin, niin suosittelen lukemaan koko artikkelin. Lisäksi alla linkit

Onnellisuusprofessori Markku Ojasen haastatteluun Yle Areenalla ja

Ylen uutisartikkeliin On hankala nauttia elämästä, jos koko ajan pitää miettiä, miten olisi onnellisempi, sanoo filosofi Frank Martela – ”Meidän kulttuurista on tullut liian onni-keskeistä”

Kriisin kokeminen ja varautuminen

Sota Euroopassa, uhkaava naapurimaa ja epävarmuus tulevasta on nyt monen mielessä. Lisäksi jaksamista kuormittaa kaksi vuotta jatkunut koronatilanne.

Kriisin etenemisen ensimmäinen vaihe on nimeltään shokkivaihe. Venäjän hyökkäys Ukrainaan tuli monelle suurena yllätyksenä ja järkytyksenä. Tähän liittyi voimakas epäusko: tämä ei voi olla totta, tällainen ei voi tapahtua uudestaan tämän päivän Euroopassa.

Tämän jälkeen seuraa reaktiovaihe. Siinä keskeistä on selvittää, mitä on tapahtunut. – Monet ovat alkaneet seurata uutisia todella herkeämättä, ja se liittyy juuri tähän. Niiden seuraaminen on myös hyvin koukuttavaa, koska tietoa on niin hyvin saatavilla.

Seuraavaksi vuorossa on käsittelyvaihe. Siinä keskeistä on miettiä, miten tapahtuneesta selvitään. Ja juuri tässä yhteydessä tulevat esille yksittäisten ihmisten omat varautumissuunnitelmat, varmuusvarastot ja erilaisten tarvikkeiden hamstraaminen. Muita varautumistapoja ovat esimerkiksi väestönsuojien sijainnin ja kunnon selvittäminen, passien uusiminen tai hankkiminen, käteisen rahan nostaminen ja säästäminen, maanpuolustuskurssille hakeutuminen ja suunnitelmat siitä, mihin perhe voisi muuttaa, jos sota syttyy. Varautumisrkäyttäytymistä voi olla myös lahjoittamisen ja auttamishalun lisääntymisen sekä uutisten tiiviin seuraamisen.

Tällä hetkellä (maaliskuussa 2022) ollaan suunnilleen reaktiovaiheen ja käsittelyvaiheen välissä. Edelleen yritetään selvittää, mitä nyt tapahtuu, mutta samaan aikaan pohditaan keinoja siihen, miten tästä selvitään.

Jossain tulevaisuudessa siintää neljäs vaihe, joka on tapahtumiin uudelleen suuntautuminen. Siinä olennaista on tapahtumien henkinen hyväksyminen ja tilanteen tasaantuminen. Tapahtunut hyväksytään osaksi elämää ja samalla tiedostetaan, että kukaan ei ole ennallaan tapahtuneen jälkeen, mutta elämä kuitenkin jatkuu.

Varautuminen on siis normaalia ja jokainen toimii koetun elämän ja persoonansa ohjaamalla tavalla. Toiselle se on mittavia toimia, jollekin toiselle huomattavasti vähemmän. Normaalius ylittyy silloin, jos kriisi ja uhka valtaavat mielen kokonaan ja vievät kaiken huomikyvyn, ehkä jopa toimintakyvyn.

Psyyke reakoi kriisiin, vaikka se ei akuutisti juuri meitä, juuri nyt, uhkaakaan. Samalla on hyvä tiedostaa, että kriisivalmiudessa ollaan Suomessa hyvällä tasolla ja varautumistyötä on tehty taustalla pitkään. toteaa Turvallisuuskomitean pääsihteeri Petri Toivonen.

Informaation määrä on nykyisin ennen kuulumattomalla tasolla. Laatu vaihtelee laidasta laitaan. On hyvä olla tietoinen mitä maailmassa tapahtuu, mutta jatkuvalta tietotulvalta tulee itseään suojata. Tässä pätee nyt vanha viisaus, että LIIALLINEN tieto lisää tuskaa. Nyt viimeistään on opeteltava rajaamaan informaatiolle altistumista, sekä opeteltava mediakriittiseksi.

Kriisin kestävyys voi olla nyt monella koetoksella – asiantuntija: Emme ole vielä kunnolla palautuneet koronasta ja uutta kriisiä tulee silmille.

Jodin hamstraus ja pakoreitin suunnittelu ovat tapoja varautua pahimpaan – Kysyimme asiantuntijoilta, miksi me toimimme näin?