KEHO-MIELI osa 8. Tipp-taidot

TIPP-taidot apuna akuutissa ja voimakkaassa ahdistuksessa

TIPP-taidoilla (temperature, intense exercise, paced breathing, paired muscle relaxation) tarkoitetaan ahdistuksenhallintakeinoja, joita voidaan käyttää silloinkin, kun ahdistus tuntuu lamauttavan suurelta. Ensimmäinen kirjain, T, tarkoittaa kehon lämpötilan muuttamista. Tämä voi olla esimerkiksi kasvojen upottamista kylmään veteen, jääpalan pitämistä kädessä, ulos menemistä vähissä vaatteissa tai kylmässä suihkussa käymistä. Kehon lämpötilan muutos auttaa rauhoittamaan elimistöä.

I eli intensiivinen liikunta on mitä tahansa liikuntaa, joka selkeästi nostaa sydämensykettä. Liikunta voi tarkoittaa esimerkiksi reipasta kävelylenkkiä tai toisaalta 1 minuutin ajan tehtäviä x-hyppyjä. Hyvin voimakkaan tunnetilan ollessa päällä voi hyvin hengästyttävä, lyhyt liikuntapyrähdys laukaista pahimman tunnetilan ja auttaa pohtimaan seuraavia hallintakeinoja.

P eli tarkoittaa hengityksen rauhoittamista, eli esimerkiksi sisäänhengitys laskien viiteen ja uloshengitys laskien seitsemään. Nenän kautta sisään ja suun kautta ulos hengittäminen voi auttaa hengityksen tahdistamisessa. 

Viimeinen P tarkoittaa lihasryhmien jännittämistä sisäänhengityksellä ja tietoista rentouttamista uloshengityksellä. Tämän harjoituksen voi aloittaa esimerkiksi ensin ylä- ja sitten alakropan lihaksia jännittämällä ja rentouttamalla opetellen sitten pienempiin lihasryhmiin siirtymistä.

Voi lukea lisää täältä

Ahdistuksen hallinntakeinot

Hallitse stressiä ja ahdistusta

KEHO-MIELI osa 7. Äänimaljarentoutus

Rentouttava vaikutus perustuu värähtelyyn

Äänimaljarentoutus vaikuttaa meihin usealla eri tasolla: auditiivisesti eli kuuloaistin kautta, aivojen kautta, anatomisesti sekä energiatasolla. Äänimaljat tuottavat värähteleviä ja luonnollisia ylä-ääniä, jotka voimme tuntea tai aistia kehossamme.

Värähtely etenee kehon nesteessä, jota kehossamme on 45-75 % riippuen henkilön iästä ja rasvan määrästä. Ääni etenee vedessä yli neljä kertaa nopeammin kuin ilmassa ja siksi äänimaljarentoutus on niin helppo tapa rentoutua solutasolta alkaen.

Jokainen kokee äänten värähtelyn omalla tavallaan. Meillä kaikilla tunteet (kuten stressi) kerääntyvät kehoon ja saattavat luoda voimakkaitakin lukkoja. Kun keho ja mieli rentoutuvat, saattavat nämä kehon ja mielen lukot purkautua. Osalla se voi tarkoittaa kehon nytkähtämistä (aivan kuten nukahtaessa) tai esimerkiksi tunnereaktioita. Niitä ei tarvitse säikähtää. Äänimaljarentoutus on jokaiselle kokijalle omanlaisensa matka kehon rentoutumiseen, tunteiden purkamiseen ja omaan sisimpään eli siihen kysymykseen, mitä minulle kuuluu.

Äänimaljarentoutuksen vaikutuksia ovat myös verenpaineen lasku, hengityksen syveneminen, rentoutumisen tunteen lisääntyminen, unen laadun parantuminen, levollisuuden ja tasapainoisuuden tunteen lisääntyminen sekä lihasjännitysten helpottuminen.

Äänimaljarentoutuksen vaikutuksia:

  • Rentoutumisen tunteen lisääntyminen.
  • Stressihormonitason laskeminen.
  • Kivun lievittyminen.
  • Verenpaineen lasku ja sydämen sykkeen hidastuminen.
  • Hengityksen syveneminen.
  • Unen laadun parantuminen.
  • Virkeyden lisääntyminen.
  • Lihasjännitysten helpottuminen.

Aivojen sähköistä aktiviteettia voidaan mitata EEG-laitteilla. Mitä hitaammat aivoaallot, sitä syvempi on rentoutumisen tila. 

  • Beta-aallot 14-33 Hz: tavanomainen valvetila, aktiivinen tarkkailu
  • Alfa-aallot 7-14 Hz: ajatuksissaan oleminen, rauhallinen keskittyneisyys
  • Theta-aallot, 3,5-7 Hz: syvä meditaatiotila, uni
  • Delta-aallot; 0,1-3,5 Hz: syvä uni, hypnoosi 

Äänimaljahoidon aikana asiakkaan aivoaallot laskevat tyypillisesti beta- tasolta alfa-tasolle. Alfa-tasolta beta-tasolle siirtyminen tarkoittaa sitä, että arkiajattelu antaa tilaa alitajunnalle, joista voi kummuta uusia oivalluksia. Vaikutus on sama, olipa kyse äänimaljahieronnasta tai sointukylvystä.  LUE LISÄÄ TÄÄLTÄ

Ei sovi sydämen tathdistin voi laukaista migreenini, ei vakaviin psyykkisiin häiriöihin (psykoosi)

Jos sairastat syöpää ja sinulla syöpähoidot vielä käynnissä. Äänihoitoja ei suositella, koska ei ole tarkkaa tietoa äänen värähtelyjen vaikutuksista syöpäsoluihin. Jos sinulla on sydämentahdistin ja voimakkaat äänet vaikuttavat sydämesi toimintaan.

Tutkimus äänimaljarentouksesta työnohjauksen ohessa