Vuoden vaihtuessa

sudet
KUMPAA SUTTA RUOKIT?

Kumpaa sutta sinä ruokit, hyvää vai pahaa ?

Vuosi 2016 on muutaman tunnin kuluttua eletty lopuun, inventaario paikallaan. Mitä jäi mieleen? Kai sitä jokainen jollain tavoin kuitenkin pohtii. Hyvää, huonoa, pettymyksiä, saavutuksia, ihan tavallista? Menisin sanomaan, että kaikkea tätä ihan jokaisen kohdalla. Mutta, miten itse sen näet? Tapahtuiko jotain, joka saa koko eletyn vuoden, 12 kuukautta, 365 päivää näyttämään ikävältä, jopa mustalta. Suuret surut tulevat monien kohdalle joskus ja on luonnollista murtua lohduttoman tuskan ja murheen alle niin, että se tuntuu peittoavan kaiken. En tarkoita nyt tällaisia suuria menetyksiä, vaikka niihinkin tietysti pätee se, että valoa on tunnelin päässä odottamassa, kunhan on aika katsoa eteen päin.

Tarkoitan nyt pettymyksiin painottuvaa näkökulmaa. Sen verran mollikansaa olemme me suomalaiset, että ei tarvitse pettymyksiä pinnistellä muistin sopukoista, kyllä ne paistattelevat tietoisuutemme huipulla. Mutta miten on hyvien asioiden laita? Voi joutua hakemalla hakemaan. Mikäli tuntuu siltä, ettei  mitään hyvää  ole elämässä eikä itsessä, niin sitä suuremmalla syyllä joutuin niitä etsimään! Tätä välillä harjoitellaan terapiassakin. Asiakkaasta voi tuntua, ettei pienen pientä hyvän murusta ole itsessä, ei menneessä elämässä, eikä liioin tulevassakaan. Ensin laajennetaan hyvän käsitettä, tarkastellaan toiveita ja odotuksia, muistellaan yksityiskohtaisesti mitä on tullut tehtyä tänään, kuluneella viikolla, viime kuussa ja niin vain alkaa löytyä hyvääkin. Joskus katsellaan valokuvia. Niitä aika usein otetaan hyvistä hetkistä. Muisti aktivoituu. Itsen tarkastelu alkaa sujua hieman kirkaampien lasien läpi ja kun alkaa nähdä onnistumisia itsessä alkaa positiivinen jaksamista tukeva puoli vahvistua ja tuottaa lisää hyvää. Se kasvaa, mitä ruokkii!

Miten sitten tulevaisuuden laita? Arvaako sitä hyvää odottaa, ettei vaan tulisi pettymyksiä? Kannattaako edes yrittää? No kannattaa. Se on monella tavalla antoisaa. Saa yllättävän paljon aikaan, sellaisiakin asioita, joita ei olisi koskaan uskonut tekevänsä. Kaikkihan ei aina onnistu, ei tietenkään, joten samalla saa oppia siitä, miten vastoinkäymisistä ja pettymyksistä selvitään. Ja muistakaa, kaikkea ei tarvitse tehdä, kaikea ei tarvitse haluta. Saa miettiä mitä ihan todella haluaa elämäänsä sisältyvän. Joskus se on enemmän ja joskus taas vähemmän. Onko aika kiriä vai himmata?

Sitten vielä se hyväksymisasia. Olipa tässä vuodessa 2016 sitten mitä tahansa asioita, voiko hyväksyä itsensä kanssa, että nän kävi, tämän kanssa voi elää? Jos on rankkoja tunteita, voi hyväksyä, että siltä nyt tuntuu, voi käydä tunteensa ja ajatuksena läpi jotta on valmis jatkamaan eteen päin. Jos jäi jotakin toivottua saavuttamatta, voi arvioida onko tavoite tavoittelemisen väärtti ja / tai mitä pitää tehdä toisin tai enemmän. Eli tarvitaan priorisointia, mihin haluan panostaa ensi vuonna?

Onko vuosi 2017 pullollaan uhkia vai mahdollisuuksia?

KUMPAA SUTTA RUOKIT?

Traumat

tie

Vuosittain satatuhatta suomalaista kokee trauman. ”Aika paljon jää piiloon  uutisoi Yle 27.12.2016. Artikkelissa on haastateltu terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen erikoistutkijaa Henna Haravuorta.

Haravuoren mukaan isoa osaa trauman kokeneista ei tunnisteta ollenkaan.  ”Aika paljon jää piiloon. Meillä ei ole välttämättä itsestään selvää, kun ihmiset ovat vammautuneita ja he saavat fyysistä hoitoa, että muistetaan psyykkinen seuraaminen. Esimerkiksi moni lähisuhdeväkivallan uhri kärsii seuraukset itse kertomatta traumasta kenellekään”.

Tietoisuus on Haravuoren mukaan lisääntynyt, mutta ihmiset eivät tule palveluiden piiriin tai jos tulevat, tapahtuma nousee esille vasta hoidon aikana. Parempi näin, kuin ei ollenkaan, mutta toki tässäkin yhteydessä turha hoitoon pääsyn viivästyminen pitkittää kärsimystä ja hidastaa toipumista.

Kaikki trauman kokeneet evät  tarvitse ammattilaisen apua, mutta kaikki trauman kokeneet tarvtsevat turvallisen läheisen jonka / joiden seurassa lähdetään vetäytymisen sijaan tavoittelemaan mahdollisimman normaalia arkea.  Eristäytyminen on pahasta.  Mikäli on kyse traumamperäisestä stressihäiriöstä (PTSD) on ammattiapu suotavaa.

Traumaperäistä oireilua on lyhytkestoisesti isolla osalla trauman kokeneella, mutta noin kolmasosalla kehittyy traumaperäinen stressihäiriö.  Terveys 2000 -tutkimuksessa elämänaikainen esiintyvyys oli noin yksi prosentti nuorilla aikuisilla.Traumaperäinen stressihäiriö kehittyy, kun tavallinen toipuminen ei onnistu. Fyysiset reaktiot jäävät päälle, kun ihminen kokee trauman. Oireita ovat muun muassa välttely, ylivireys sekä tapahtuman mieleen tunkeutuminen, kuten painajaiset. Kullakin on yksilöllinen kokoelma eri oireita, ja oireet aiheuttavat kärsimystä ja toimintakyvyn laskua. Haravuoren mukaan naiset ovat herkempiä traumaattiselle stressihäiriölle. Samalla naiset ja miehet myös altistuvat erilaisille traumaattisille kokemuksille. ”Miehet ajavat pöpelikköön ja joutuvat tappeluihin. Naiset joutuvat seksuaalisen hyväksikäytön uhreiksi”.

Traumaperäinen stressihäiriö myös paranee huomattavalla osalla. ”Usein näyttää siltä, että yksi kolmasosa jää kroonisesti oireilevaksi, jos hoito ei tavoita. Tämä riippuu siitä, mitä on tapahtunut”, toteaa Haravuori. On hyvä tiedostaa, että joskus oireet tulevat esiin viiveellä traumakokemuksen jälkeen. Tapahtuma saattaa tulla jossakin muussa elämäntilanteessa erilaisista syistä, myös hyvssä ja toivotuissa elämänmuutoksissa.

Traumaperäinen stressihäiriö (Traumaterapiakeskus)

Traumaperäinen stressihäiriö (PTSD) sisältää seuraavat osatekijät:

1) traumatisoiva tapahtuma
2) tapahtuman tunkeutuva uudelleenkokeminen ja uudelleenkuvittelu (esim. takaumat, toistuvat ajatukset ja unet)
3) tapahtumasta muistuttavien paikkojen, ihmisten, keskustelujen ja muiden tekijöiden jatkuva välttely ja yleinen psykologinen turtuminen, lisäksi voi esiintyä ulkopuolisuuden tunteita, mielenkiinnon vähentymistä arkisiin toimintoihin ja tunne tulevaisuuden lyhentymisestä
4) jatkuvia ylivireysoireita, kuten keskittymisvaikeuksia, unihäiriöitä, ärtyisyyttä, kiukkua, vahvoja säpsähtämisreaktioita ja toimintakyvyn huononemista

Komplisoituneen traumaperäisen stressihäiriön oireet (Traumaterapiakeskus)

I  Tunne- ja impulssisäätelyn muuttuminen

A. Tunnesäätelytie3
B. Vihan säätely
C. Itsetuhoisuus
D. Itsetuhoajatukset
E. Vaikeus seksuaalisuhteen säätelyssä
F. Korostunut riskinotto

II Huomio- ja keskittymiskyvyn muutokset

A. Amnesia
B. Tilapäiset dissosiaatioepisodit ja depersonalisaatio

III Muutokset minäkäsityksessätie2

A. Tehottomuus
B. Pysyvä vahingoittuminen
C. Syyllisyys ja vastuu
D. Häpeä
E. Kukaan ei voi ymmärtää
F. Vähättely

IV Muutokset rikoksentekijän havaitsemisessa

A. Vääristyneiden uskomusten omaksuminen
B. Rikoksentekijän ihannointi
C. Rikoksentekijän vahingoittamisen ajatteleminen

V Muutokset suhteissa toisiin

A. Kyvyttömyys luottaa
B. Reviktimisaatio
C. Todistajana toimiminen

VI Somatisointi

A. Ruuansulatusjärjestelmä
B. Krooninen kipu
C. Sydän- ja keuhko-oireita
D. Konversio-oireet
E. Seksuaaliset oireet

VII Merkitysjärjestelmien muutokset

A. Epätoivo ja toivottomuus
B. Aikaisempien uskomusten menetys

Post-traumaterapia (Traumaterapiakeskus)
Jos on kyse II-tyypin traumasta ja henkilö kärsii traumaperäisestä stressihäiriöstä, kompleksisesta traumaperäisestä stressihäiriöstä tai dissosiaatiohäiriöstä, hoitona on traumapsykoterapia, joka on tavallisimmin pitkäkestoinen hoito. Hoidossa integroidaan erilaisia hoitomuotoja ja traumaterapiatekniikoita voidaan käyttää osana psykoterapiaa. Hoito voidaan jakaa neljään vaiheeseen:

1. Aloitusvaihe
Aloitusvaiheen tärkeä tehtävä on luoda turvallisuuden tunne sekä terapian ulkopuolella että terapiasuhteessa ja terapiatilanteessa. Asiakkaan täytyy tuntea, että edes jotenkin kykenee hallitsemaan sisäistä maailmaansa. Etsitään resursseja ja vahvistetaan niitä. Aikaa tähän voi kulua 5-10 istuntoa tai joskus jopa 2-3 vuotta.

2. Traumatyöskentely
Trauma kohdataan uudelleen, jolloin huomio kiinnitetään turvalliseen muistamiseen. Autetaan asiakasta rekonstruoimaan traumamateriaali siten, että siitä voidaan keskustella ja se voidaan liittää uudelleen persoonallisuuteen. Apuna voidaan käyttää traumaterapiatekniikoita.

3. Voimavaraistamisen vaihe
Henkilön omat selviytymiskeinot ja voimavarat saadaan käyttöön, luodaan uusi uskomusjärjestelmä sekä kehitetään sosiaalisia taitoja ja emotionaalista läheisyyttä. Uhrista tulee selviytyjä.

4. Arviointi, integrointi ja lopetus
Suunnataan tulevaisuuteen. Sisäinen kypsyminen ja spirituaalisuuden herääminen. Terapiaprosessi päätetään.

toivo

Joulua ja lomaa!

photogrid_1481455600721_resized_20161211_012723885

Pystyykö laittamaan samaan pakettiin hyvän Joulun ja hyvän loman?

Vaara vaanii, tahtoo olla molemmat niin paljoilla odotuksilla ladattuja, mutta toisaalta, jos yrittää näitä yhteen ujuttaa, niin joutuu väkisinkin tarkastelemaan odotuksiaan.  Tapahtuuko sitä? Tarkastelemmeko odotuksiamme vai ajaudummeko päätä pahkaa vuodesta toiseen samaan uuvuttavaan sumppuun? Hakusessa olisi lepo, mutta tekemättömiä juttuja on niin paljon, ettei ehdi levätä. Pilapiirtäjä Jouko totesi joskus viime vuosituhannella sarjakuvassaan osuvasti:

”Nyt on jouluvalmistelut muuten tehty, mutta vielä pitäisi vouhottaa, hössöttää ja touhottaa”.

Perinteistä kannattaa pitä kiinni, mutta kai niillä perinteillä tarkoitetaan jotakin muuta, kuin raatamista. No, monet ovat syyt, miksi tuntuu välttämättömältä valmistautua Jouluun juuri sillä tavoin, kuin on aina ennenkin tehnyt,mutta juuri tämän automaation vuoksi olisi ihan paikallaan tarkastella omia tottumuksiaan, sekä tarkistaa läheisten odotuksia.

Pfizer Animal Healthin jouluilmoituksen Eläinlääkäri-lehteen.

hyva-joulu

Täältä Työ Terveys ja Turvallisuus lehdestä sitten aivotutkija Minna Huotilaisen  ohjeet hyvään lomaan.

Edellä manittuja ohjeita kun yhdistelee, niin eiköhän se Hyvä Joululoma ole mahdollinen.

Kaikilla ei ole lomaa Joulun aikaan, joten oikein hyvää  Joulua myös teille, jotka työssänne aherratte Joulun pyhät!

Hyvää Joulua!
Hyvää Joulua!