Lyhythoito

Joskus lyhytkin hoito tepsii, kuten todetaan Katariina Keinosen väitöskirjatutkimuksessa. Käy lukemassa Keinosen tutkimuksesta kertova artikkeli em. linkistä. Keinosen tutkimuksessa käytettiin kognitiivisen terapiasuuntauksen osa-aluetta Hyväksymis- ja omistautumisterapiaa (HOT), josta tarkemmin seuraavassa blogitekstissä, kuten myös psykologisesta joustavuudesta, jota HOT:n avulla pyritään kehittämään.

Lyhythoidolla ei tarkoiteta ihmetekoja, vaan osaavan henkilön tekemää riittävän aikaista, oikein kohdennettua interventiota. Kukaan ei täysin pysty ennalta arvioimaan kuka pystyy hyötymään lyhythoidosta. Käsitys hoidon sopivuudesta ja riittävyydestä täytyy osata tehdä muutaman tapaamisen aikana.

Kysymys kuuluukin minkä verran on riittävä koulutus? Keinonen toteaa, että psykologian ja mielenterveyden hoidon alalla koulutukset ovat pitkiä ja raskaita, psykoterapían osalta kalliitta. Eli tekijöitä on vähän suhteessa tarpeeseen. Voisiko suhteellisen lyhyellä koulutuksella luoda valmiudet psykologisen lyhythoidon toteuttamiseen ja millaiset tuki- ja seurantamenetelmät olisivat tarpeellisia….

Tämä on kehittämisen arvoinen ajatus, sillä kaikki eivät todellakaan tarvitse pitkää psykoterapiaa, mikäli apu on saatu ajoissa. Luonnollisesti katse kohdistuu pitkälti työterveyshuollon puoleen, kuten myös oppilasterveydenhuoltoon ja perusterveydenhoidon akselille. Siinä vaiheessa, kun ollaan ”erikoishoidon piirissä” ja lähdetään suunnittelemaan Kelan kuntoutuspsykoterapiaa, on vettä virrannut jo melkoisesti…

Ei sillä etteikö Kelan tukemia pitkiä terapioita tarvita, niitä tarvitaan ehdottomasti monestakin syytä, mutta niihin joutuu odottamaan paikkaa pitkään. Tilanne on sama koko Suomessa. Osa näistä terapiaa jonottavista henkilöistä olisi varmasti saanut riittävän avun aikoinaan, jos tilanteeseen olisi tartuttu tuoreeltaan.

Realismia on myös se, että aina ei voi tarttua tuoreeltaan ja kaikki henkilöt eivät hyödy lyhyistä hoidoista. Esimerkiksi Kelan terapiaan tullaan aina vapaaehtoisesti, mutta näistä motivoituneistakaan henkilöistä vain n. 20 % on valmiita muutostyöskentelyyn heti terapian alusta. Muutosvastarinta on luonnollinen ilmiö, jonka kanssa toisten kohdalla on tarpeen työskennellä pitkään, toisten kohdalla päästään vähemmällä. Pitkittynyt huonovointisuus ei ainakaan paranna tilannetta, vaikka voisi luulla juuri päinvastoin. Ihminen kun tottuu mihin vain, kun tarpeeksi pitkään totuttelee.