Särkyy, katkee / kestää, toipuu?

”Resilientit ihmiset ovat kuin nuoria puita; he ovat kyvykkäitä taipumaan myrskyjen mukana, mutta eivät missään kohdassa katkea”.

Toipumiskyky, eli resilienssi. Suhteellinen ilmiö. Kuka kokee minkäkin vastoinkäymisenä? Kuka vastuksiin mitenkin suhtautuu? Joku menee läpi sen harmaan kiven, tuntuu ettei mikään kaada. Näyttää, kuin mikään ei satuttaisi tai mikään ei suuremmin kuormittaisi. Näin se ei varmasti ole, kyllä vastoinkäymiset kuormittavat, mutta toisilla on parempi sietokyky ja kyky sallia epäonnea, jopa epäonnistumista. Kyky nähdä vastoinkäymisten hetkellä onnistumiset, myös osaonnistumiset. Asiat eivät ole pelkästään joko-tai.  Kyky surra silloin kun surettaa. Kyky ilmaista pettymystä itseen ja toisiin ihmisiin. Tuulettaa tunteita ja päästää sitten irti, uskoa, että asiat järjestyvät ja elämä kantaa.

Toisille taas ulkopuolisen silmissä mitättömän pieni takapakki katkaisee kamelin selän, musertaa itsetunnon ja uskon ihmiskuntaan, vie toivon tulevaisuudelta ja saa menneisyydenkin näyttämään pelkältä epäonnistumiselta. Melkoinen ero näiden kahden suhtautumistavan välillä. Iso ero, mutta inhimillinen

Toipumiskyky kriiseissä: Ihmisillä on hyvin erilaisia tapoja käsitellä vaikeuksia ja yrittää hallita elämäänsä kriisin keskellä. Osa näistä keinoista voi jopa lisätä pahaa oloa, kertoo psykoterapeutti, työterveyspsykologi Arto Pietikäinen. Vaikeiden tunteiden kohtaaminen ja hyväksyminen on yleensä niiden välttelyä terveellisempää.  Psykologinen joustavuus kriisessä ehkäisee masennusta

Toipumiskyky työssä: Elämme jatkuvasti muuttuvassa toimintaympäristössä, jossa ennustettavuudesta on tullut harvinaista herkkua. Tällaisessa maailmassa emme voi luottaa enää vanhoihin totuttuihin toimintamalleihin ja tehdä asioita automaationa, vaan joudumme uhraamaan paljon ajatusta toimimiseen uusissa tilanteissa. Useimmat meistä tekevät jokainen aamu samat rutiinit päivästä ja vuodesta toiseen tai juoksevat saman lenkin samaan suuntaan jokainen kerta. Näin siksi, että pystymme säästämään aivojemme energiaa monimutkaisimpien tilanteiden ratkaisemiseen.

Entä kun tutut kokonaisuudet ja ennustettavuus häviävät ympäriltämme ja joudumme jatkuvasti pohtimaan aamurutiiniemme uudelleen järjestelyä selvitäksemme muuttuneessa tilanteessa? Selviämiseen tarvitsemme resilienssin taitoa, josta on nopeasti muodostunut hektisen työelämän tähtikäsite muutoksenhallinnan rinnalle.

Resilienssi – työkalu jatkuvaan muutokseen sopeutumiseen

Sitten vielä sisututkija Emilia Lahden sanoin:

Sisun psykologiset elementit

1. Kaikki lähtee toivosta. Jo edesmennyt psykologi Shane J. Lopez on tutkinut toivoa ja summannut, että “toivo on kaiken toiminnan sytytystulppa”. Eli jos ihmisellä on pienikin toivonpilkahdus sisällään on kaikki toiminta mahdollista. Se voi olla vaikka tunne siitä, että omillä teoilla on merkitystä, mikä taas liittyy autonomiaan eli omaehtoisuuden käsitteeseen. Autonomian ytimessä taas on tunne siitä, että ihminen on vapaa päättämään itse tekemisistään.

2. Se mitä uskomme että voimme tehdä, vaikuttaa olennaisesti siihen mitä kykenemme tekemään. Eli uskomukset, mielenlaatu ja ajattelutavat (mindset), joita on tutkinut erityisesti Carol Dweck Stanfordin yliopistosta, ovat myös oleellisia ihmisen selviytymiskyvyn ja hetkessä tapahtuvan kurottautumisen kannalta. Ratkaisevassa asemassa on myös se, mitä ihmiset ympärillämme ajattelevat (sosiaalinen konteksti). Uskooko ympäristö ja läheiset kyvykkyyteeni vai ei?

3. Resilienssi, eli selviytymiskykyisyys on kykyä “tokeentua” tai pompata takaisin vastoinkäymisestä. Se on henkistä vahvuutta ja joustamiskykyä. Resilienssi ei ole ominaisuus jota joko on tai ei ole, vaan sitä voi oppia.

4. Ihminen voi myös päättää nähdä tulevaisuuden valoisana (optimismi). Se että näkee tulevaisuuden valoisana, korreloi voimakkaasti sen kanssa, että ihminen lähtee liikkeelle ja tekee tekoja, jotka sitten toisintavat sitä opitimistista elämänasennetta. Positiiviset teot ruokkivat itse itseään.

5. Lisäksi ihminen voi myös valita millaisia leimoja ja merkityksiä antaa asioille ja tapahtumille. Onko tietty tilanne täydellinen katastrofi, joka johtaa lamaantumiseen, vai onko se esim. haaste? Ihminen voi tavallaan “ajatella uudelleen” jonkun tilanteen sellaiseksi, että siitä voi kaikesta huolimatta syntyä jotakin positiivista (framing).

Miksi toiset selviävät äärimmäisistä vastoinkäymisistä mutta toiset eivät?