Uudet sivumme ovat olleet käytössä vuoden verran. Kokemukseni mukaan sivut ovat palvelleet tarkoitustaan hyvin, eli lisänneet tietoutta psykoterapiasta, tarjoamistamme palveluista ja tarjonneet tilan asiakkaille kirjoittaa omista kokemuksistaan.
Erityisen hyvilläni olen asiakkaiden teksteistä, joita on kertynyt Blogi-osioon mukava määrä. Selasin kaikki tekstit läpi ja totesin, että sieltä löytyy kirjoituksia monista erilaisista terapiaprosessiin liittyvistä seikoista: syistä aloittaa terapia, muutoksesta ja sen haasteellisuudesta, peloista, toiveista ja ennen kaikkea toivosta, jota nämä kirjoitukset mitä parhaimmalla tavalla edustavat. Toivoa, jota vain vertainen voi toiselle saman kokeneelle ja kokevalle välittää.
Jatketaan kirjoitellen. Jään mielenkiinnolla odottelemaan mitä saamme yhdessä aikaan blogiimme vuonna 2016.
Lopuksi vielä kiitosmaininta sivujemme suunnittelijalle ja toteuttajalle, paikalliselle mainostoimisto Groteskille, jonka motto osuvasti kuuluu – Sanoohan sen jälkikin –