Häpeä

Psykologi Heli Heiskasen kymmenen kommenttia häpeästä:

1. Mitä on häpeä?

Häpeä on yksi ihmisen perustunteista. Se liittyy epäonnistumiseen ja virheen tekemiseen. Häpeä on läheistä sukua myös syyllisyydelle, joskin syyllisyys on helpompi tunne: syyllisyys kohdistuu tekoon tai tekemättä jättämiseen, sitä koetaan tietystä asiasta, mutta häpeä kohdistuu koko ihmiseen. Häpeässä on kyseessä oma ihmisarvo, voi tuntea koko itsensä huonoksi tai vääränlaiseksi.

2. Milloin häpeä kehittyy?

Alamme tuntea häpeää hyvin pian syntymän jälkeen elli heti vauvasta lähtien. Tutkimusten mukaan jo alle 1-vuotiailla on havaittu häpeän kokemuksia, joskaan ihan pieni lapsi ei vielä osaa nimetä ja tiedostaa niitä. Vanhemmilla on suuri merkitys siinä, että he auttavat lasta säätelemään ja tunnistamaan tunteita ja selviämään niiden kanssa. Esimerkiksi vauvalla katsekontaktiin ja tarpeisiin vastaaminen on niitä tärkeitä asioita, jotka alkavat vaikuttaa häpeän kehittymiseen.

3. Onko häpeästä mitään hyötyä?

Lievässä muodossa häpeä on hyvä tunne, se estää meitä tekemästä väärin toisille ja käyttäytymästä epäsopivasti. Ongelmia tulee silloin, jos häpeän kokemukset ovat todella vahvoja jo lapsuudesta lähtien. Silloin häpeästä voi tulla minuutta määrittelevä ongelma.

4. Miksi teinit häpeävät kaikkea – erityisesti vanhempiaan?

Hormonimyrskyyn ja kasvun muutoksiin liittyy se, että kaikki tunteet ovat voimakkaampia. Teini-iässä epävarmuus itsestä korostuu ja itsetunto on koetuksella, koska tapahtuu niin paljon muutoksia. Teinin on tarkoituskin itsenäistyä ja erottautua vanhemmista, ja se korostaa vanhempien kritisointia. Kun halutaan olla kavereiden silmissä mahdollisimman cooleja ja hyväksyttyjä, niin kaikki poikkeava on hävettävää.

5. Missä menee häpeällisen ja nolon raja?

Nolous on lievä häpeän tunne, pienempi moka. Kun esimerkiksi maitolasi kaatuu tai kompastuu kadulla, niin se nolottaa, mutta siitä selviää yli aika helposti. Kun tunne on voimakkaampi, sitä aletaan kutsua häpeäksi.

6. Miksi tunnemme myötähäpeää?

Se on osoitus myötätunnosta, siitä että pystymme eläytymään toisten tunteisiin ja se pätee häpeäänkin. Jos on itsellä kovin vahva häpeä, niin sekin voi korostaa myötähäpeän tunnetta. Vahingoniloakin voi myötähäpeässä olla mukana, sekin on inhimillinen tunne.

7. Onko häpeä tyypillistä nimen omaan suomalaiselle kulttuurille?

En liittäisi häpeää pelkästään Suomeen, se koskee kaikkia kulttuureja. Meillä on perinteisesti opetettu, että lapsi pitää kasvattaa hiljaiseksi ja tottelevaiseksi.1700-luvulla viralliset oppaat opastivat, että lapsen ei saa näkyä eikä kuulua. Sieltä on lähtenyt vähän mitätöivä ja halveksivakin lasten kohtelu. Sukupolvien ketjussa se vaikuttaa vieläkin, vaikka nykyään jo ymmärretään, että niin ei kannata tehdä.

Nyt tiedetään, että häpeästä voi tulla lapselle paha kahle, kun se alkaa määrittää ihmisen itsetuntoa. Se taas voi rajoittaa elämänvalintoja: ei esimerkiksi uskaltauduta kunnolliseen ihmissuhteeseen tai hakeuduta kykyjä vastaavaan työhön.

8. Mitä aikuiset useimmitten häpeävät?

Siinä on yksilöllistä vaihtelua. Sitä hävetään, mikä on itselle ja yhteisölle tärkeää. Aika tyypillisiä ovat oma ulkonäkö, omat luonteenpiirteet, omat puhumiset ja oma suorituminen erilaisissa tilanteissa.

Esimerkiksi ylipainoa hävetään, koska ulkonäkökeskeisyys on vahvasti esillä mediassa, ja se monesti siirtyy myös käytännön elämään. Myös työ on tosi tärkeä arvo meillä, työttömyys taas on sen vastakohta, joten siksi myös työttömyys aiheuttaa meillä usein häpeää. Mutta jos on hyvä itsetunto eikä ole häpeän koteloitumaa sisällä, niin kestää paremmin pettymyksiä, eikä määrittele koko ihmisarvoaan jonkin tietyn asian kautta.

9. Voiko häpeästä päästä eroon?

Ei siitä eroon voi päästä, vaikka kieltämisen kautta voikin hämätä itseään. Häpeä on niin vaikea tunne meille ihmisille, että useimmiten haluamme sitä välttää ja rakennamme monenlaisia suojakuoria, ettemme itsekään sitä tunnistaisi.Yksi tavallinen puolustuskeino häpeää vastaan on suuttumus tai hyökkäys toisia ihmisiä kohtaan. Toinen puolestaan se, että hyökätään itseä kohtaan, aletaan moittia omaa itseä ja sillä estetään muiden kritiikki. Tyypillistä on myös piiloutumisen ja vetäytymisen tarve. Se näkyy esimerkiksi niin, että peitämme kasvomme käsillä.

Jos häpeän tunne on sietämätön, yksi keino on kieltää häpeän olemassaolo täysin. Sehän ei vie pois häpeää, mutta se peittyy kieltämisen alle.

Häpeän kokemukseen vaikuttaa tosi vahvasti itsensä hyväksyminen, ja yleensä iän myötä ihminen hyväksyy itsensä paremmin. Siinä mielessä häpeän tunnekin voi vuosien mittaan vähentyä.

10. Miten omaa häpeää voi työstää?

Ensimmäinen askel on häpeän tiedostaminen. Toinen askel on se, että hyväksyy häpeän: vaikka se on epämiellyttävä tunne, niin se saa olla ja se on ihan normaalia. Huumorikaan ei ole pahitteeksi ja häpeän kokemuksia kannattaa myös jakaa toisten ihmisten kanssa. Silloin viimeistään huomaa, että kaikki me häpeämme eri asioita.

Omaa herkkyyttä ja haavoittuvuutta voi myös arvostaa, koska häpeä on yksi asia joka tuo inhimillisyyden esiin.

Alkoholistinaisen ihmisarvo

Kolmen alkoholistinaisen tarina

Naisen alkoholismi on hyvin piiloteltu ongelma. Nainen on mestari kompensoimaan ongelmiaan ja ne voivat pysyä kulisseissa käsittämättömän kauan. Harmi….vai onko sittenkään? Kuinka suhtaudumme naisiin, joilla on alkoholi- tai yleisemmin päihdeongelma? Jos haavansa paljastaa, saako riittävää ymmärrystä ja apua? Aina ei kuulumma saa. Miehen alkoholiongelma tiedostetaan paremmin. MUTTA, ei väärin ymmärryksen pelossa kannata jättää apua hakematta, koska kyllä tätä naisenkin kohdalla nykyisin jo ymmärretään. Tietysti pienoinenkin ohitetuksi, tyrmätyksi tai leimatuksi tulemisen kokemus tuntuu musertavalta ihmisestä, joka ei koe omaavansa  muutenkaan minkäänlaista ihmisarvoa.

On niinkin, että alkoholin kanssa kamppaileva luulee, ettei hänen ongelmaansa huomata. On se kuitenkin hyvin monissa tapauksissa huomattu, monillakin tahoilla, mutta siihen ei osata puuttua. Puuttuminen ulkopuolelta on vaikeaa, mutta onko naisen juomiseen puuttuminen vielä vaikeampaa kuin miehen juomiseen puuttuminen?

Seuraavassa linkissä on juttu, jossa avataan sitä, kuinka alkoholin kanssa ongelmissa olevilla naisilla on yhteisenä piirteenä kokemus hyväksyvästä kohtaamattomuudesta ja rakkaudettomuudesta. Päihdeterapeutti paljastaa: ”Alkoholistinaisilla on yksi yhteinen tekijä”

”Alkoholiongelmaiset naiset ovat hyvin erilaisia, mutta yksi yhteinen tekijä toistuu usein. He ovat kokeneet lapsuudessaan hyvin vaikean, traumaattisen kokemuksen, kuten vanhempien avioeron, vanhemman alkoholismin, seksuaalisen hyväksikäytön tai väkivaltaa.  Naiset uskovat tyypillisesti, että kaikki vika on heissä: huono, ei osaa mitään ja ei ansaitse parempaa elämää. Osa naisista erakoituu ja juo yksikseen, itsesäälissä rypien. Seksuaalisuus ja naiseus ovat hukassa. Naiset eivät edes ymmärrä, mitä ihmisarvo tarkoittaa, koska he eivät ole koskaan saaneet kokea sitä.”

Tissuttelijan täyskäännös. ”Kaikki ystäväni eivät kestäneet raitistumistani”

Helpoksi tätä ei ole tehty. Jos uskallat hakea apua ja saat sitä, sekä onnistut muutoksessasi, niin moni kertoo, että osa ihmissuhteista meni samalla, kun juominen loppui. Kertonee jotakin meidän ajastamme, jossa alkoholi kuuluu ikään kuin  normaalina osana elämään ja ainakin ”rentoutumiseen”.  Ehkä joutaakin irrottautua seurasta, joka koostuu alkoholin käytön ympärille. Mutta vastustusta voi tulla ihan lähipiiristä, omasta perheestäkin. ”Voinko itse juoda, jos yksi meistä ei juo?” Eli ympärillä olevat joutuvat vaastatuksin oman alkoholiasenteensa kanssa. Mikäli siinä ei ole ongelmaa, ei liene ongelma sekään, että yksi joukosta raitistuu. Ongelma saattaa tulla siinä, että tämä raitiustunut osoittaa omaa tahtoa ja jämäkkyyttä muullakin tavalla ja sihen ei lähipiirissä olla totuttu. Siihen voi totutella.

Yhdessä kokoNAINEN tukena päihdehaittoja kokeville naisille  

Vuonna 2018 käynnistynyt Yhdessä kokoNAINEN -hanke (2018 – 2020) kehittää naiserityistä työtä ja tarjoaa tukea ja apua arjen hallintaan päihteitä käyttäville ja päihteiden käytöstä toipuville naisille. ”Kohtaamme naisen ensisijaisesti naisena, ei äitinä tai päihteidenkäyttäjänä.”

Hanke on alussa ja materiaaleja ei sivuilla juurikaan vielä ole, mutta sinne niitä tulee ajallaan. Nettikirjepalvelu on hyvä juttu ja toivottavasti madaltaa kynnystä ottaa oma ongelma puheeksi!

Pakko-oire

pihalle

Kaikilla ihmisillä on joskus pakonomaisia ajatuksia ja toimintoja. Monilla on pysyviäkin pikkurituaaleja, mutta ne eivät muodostu kohtuuttomiksi, niihin ei liity voimakasta ahdistuneisuutta, eikä niistä ole haittaa arkielämälle. Pakko-oireista ja pakko-oireisesta häiriöstä puhuaan silloin, kun pakko hallitsee ja kapeuttaa elämää.

Pakko-oireinen häiriö on suhteellisen yleinen, psykiatrisista diagnooseista neljänneksi yleisin. Silti jokainen pakko-oireiden takia psykoterapiaan hakeutuva kokee, että tällaista hävettävää vaivaa ei ole kenelläkään muulla. Henkilö on hyvin tietoinen ajatuskulkujensa ja rituaaliensa kummallisuudesta. Järjellä sen ymmärtää, mutta ei saa haltuun. Pakko-oireet saavat elinvoimansa tunteista, ahdistuneisuudesta. Oireista ei juurikaan puhuta ja pakko-toiminnot pyritään pitämään salassa. Tämä johtaa pahimmillaan eristäytymiseen. Hoitamattomana pakko-oireinen häiriö voi olla invalidisoiva ja aiheuttaa työkyvyn menetyksen. Hoito perustuu usein SSRI-lääkityksen ja psykoterapian yhdistelmään. Psykoedukaatio lisää tietoa,vähentää häpeää ja tukee asiakkaan toimintakykyä.

Oireistosta

Pakkoajatukset ovat toistuvia, mieleen tunkevia, epämiellyttäviä tai ahdistavia ajatuksia tai mielikuvia, jotka eivät ole luonteeltaan vain liiallista arkista huolehtimista. Pakkoajatuksista kärsivä yrittää eri tavoin torjua näitä ajatuksia, olla välittämättä niistä tai neutraloida niitä toisilla ajatuksilla, mutta ei koe siinä onnistuvansa. Tavallisia pakko-ajatuksia ovat mm. pelko tautien tarttumisesta kätellessä tai esineitä koskettaessa, itsepintainen pelko sairastumisesta, tarve pitää esineet tietyssä järjestyksessä ja seksuaaliset tai aggressiiviset pakkoajatukset.

Pakkoajatukset tuottavat voimakasta ahdistusta, jota pyritään lievittämään pakkotoiminnoilla. Pakkotoiminnot ovat toistuvaa ulkoista käyttäytymistä tai mielessä toteutettavaa toimintaa. Tavallisia pakkotoimintoja ovat käsien peseminen, esineiden järjestely, kerääminen, lukitsemisen tarkastaminen, laskeminen ja sanojen toisteleminen. Joskus pakkotoiminnoilla pyritään estämään jonkin pelottavan tapahtuman toteutuminen.

Aikuisten pakko-oireisesta häiriöstä voit lukea lisää täältä Duodecimin sivulta ja Terve.fi sivustolta.

Laukaisijana ehkä stressi

”Pakko-oireiden syyt ovat edelleen epäselvät, mutta niistä on viime vuosina muodostunut jonkinlainen kokonaiskäsitys toteaa professori Hannu Koponen Hyvä Terveys lehden artikkelissa. Kyseessä on pääosin biologinen sairaus, jonka puhkeamiseen ei voi suuresti vaikuttaa, mutta stressaava tai traumatisoiva tapahtuma voi laukaista piilevän sairauden. Aikaisemmin uskottiin, että tietynlainen kasvatus tai kulttuuri vaikuttaisivat sairauden puhkeamiseen, etenkin kun havaittiin, että muslimimaissa on enemmän uskontoon liittyviä pakko-oireita kuin länsimaissa. Epäilykset hälvenivät kun oivallettiin, että muslimienkin uskonnolliset pakko-oireet keskittyivät hygieniarituaalien ympärille.”

Kognitiivisessa käyttäytymisterapiassa altistus ja rituaalin ehkäisy on havaittu hyvin tehokkaaksi hoitomuodoksi pakko-oireiden hoidossa. Siinä lähdetään yhteistyössä terapeutin kanssa tarkastelemaan oireiden esiintymistä ja asteittain lähestymään ahdistusta herättäviä tilanteita ja ajatuksia ja sietämään ahdistusta ja epävarmuutta. Tämä tapahtuu sekä antamalla potilaalle häiriöön liittyvää tietoa, että toteuttamalla varsinainen hoito siten, että potilas on kaiken aikaa perillä siitä, mitä ja miten tehdään, jotta hän pystyy myöhemmin itse käyttämään hänelle toimiviksi osoittautuneita keinoja. Kognitiivinen työskentely kohdistetaan virheellisiin ajatuskulkuihin ja uskomuksiin.