…saatko ajoittain itsesi kiinni ajattelemasta näin? Oikeasti en osaa mitään ja on vain ajan kysymys, milloin muutkin sen huomaavat.
Psykoterapeutti Tiina Ekman kirjoitti kirjan siitä, miltä tuntuu, kun ajattelee jatkuvasti olevansa huono ja surkea. Hesarin artikkelissa Kohta kaikki huomaavat, että oikeasti en osaa mitään – asiantuntija kertoo, miten huijarisyndroomasta voi päästä eroon, avataan asiaa lisää.
Riittämättömyys tässäkin muodossa näkyy usein psýkoterapiavastaanotolla. Henkilö on aikaansaapa, menestynyt, ammatissaan tuottelias, ahkera, hyvin koulutettu, jne. mutta näillä tekijöillä ei ole painoarvoa henkilön itsearvioinnissa. Huijarisyndroomaa esiintyy erityisesti naisilla. Seurauksena tällaisesta ajattelusta, henkilö joko alisuoriutuu vältellessään vaativampia tehtäviä ja tilanteita tai ylivalmistautuu. Hän pelkää epäonnistumista ja tyhmyyden paljastumista. Hän arvioi selviävänsä ilman potkuja vain, koska on pystynyt välttelemään tehtävät, joissa osaamattomuus olisi paljastunut. Tai, koska on tehnyt valtavasti töitä, valmistellen ja varmistellen, ettei mikään mene pieleen.
Tiina Ekman kertoo, miten huijarisyndroomasta pääsee eroon:
1. Kun saa tehtävän, joka virittää ahdistuksen, on tärkeää muistuttaa itseään siitä, että ahdistukselle ei ole todellista syytä vaan se johtuu omasta virheellisestä ajattelutavasta.
2. Itselle kannattaa tehdä hyvä työsuunnitelma ja aikataulu. Jos projekti tuntuu heti liian isolta, voi miettiä, tarvitseeko siihen kumppanin. Sitten suunnitelmasta on pidettävä kiinni. Jos ajatukset uhkaavat ajautua vanhaan ahdistuskierteeseen tai aikataulut venyvät, se pitää tiedostaa ja pysäyttää.
3. Pitää opetella luottamaan muiden arvioon. Jos esimies hyväksyy työn, se tarkoittaa, että työ on hyvä. Jos itsellä on muita ajatuksia, on syytä muistuttaa itseään, että ajatukset eivät ole totta vaan johtuvat syndroomasta.