”Jotkut ihmiset tarvitsevat paljon yksinoloa palautumiseen ja rauhoittumiseen ja ovat ilman sitä kiukkuisia. Se on heille perustarve ihan kuin uni ja ruoka”, sanoo psykologi ja psykoanalyytikko Anna Collander Kodinkuvalehden jutussa: On kolme asiaa, jotka jokaisen pitäisi pystyä tekemään yksin
Nukkuminen – Itkeminen – Nauttiminen
Ihminen tarvitsee molempia, yhteyttä ja ykseyttä. Toiset nauttivat yksinolosta, mutta heillekin, joille yksin oleminen ei ole houkutteleva asia on hyödyllistä opetella olemaan yksin, ehkä juuri etenkin heille.
Collander jatkaa: ”Kun osaa nukkua yön yksin, ei ole niin riippuvainen muista. Kun osaa itkeä yksin, antaa hankalillekin tunteille tilaa ja pystyy lohduttamaan itseään. Kun osaa nauttia omasta seurastaan, ei aina tarvitse muita tekemään itseään onnelliseksi”.
Tähänkin asiaan taitaa päteä se yleistynyt odotus, että pitäisi tuntua kivalta. Niin, kyllä pääsääntöisesti pitäisikin, elämä ei ole pelkkää kärsimystä, ei jatkuvaa haastamista, eikä kirvoittelu ja kilvoittelu tee ihmisestä jalompaa sen kummemmin kuin elämästä parempaa. Mutta suhteellisuudentajua tässäkin, ei aina tarvitse tuntua kivalta. Riittää kun onnistuu olemaa yksin itsensä kanssa. Voi olla, että lopulta tuntuukin kivalta, mutta toisella tavalla, mitä on osannut alkujaan odottaa. Tuntuu kivalta, kun huomaa, että oppii tuntemaan itseään kokonaisuutena, kuulee omat ajatuksensa, HUOM! todellakin omat ajatuksensa. Enkä tarkoituksella kirjoita että, ”vain omat ajatuksensa”. Nimenomaan omat, ne jotka kumpuavat minusta, juuri sillä hetkellä, sillä tunnetilalla, sillä aktiivisuuden tasolla missä nyt sattuu kulloinkin olemaan.
Yksin olemisen harjoittelua pienin askelin, pienin tavoittein. Altistusharjoittelua….sopii siis moneen. Moni vaan ajattelee, ettei yksin olemista pidä tavoitella, päinvastoin pitää ehkäistä kaikin tavoin. Yksin ololle annetaan niin kielteisiä merkityksiä. Rinnastetaan yksinäisyyteen, mikä on negatiivinen määre. Itsenäinen, omassa rauhassa viihtyvä, introvertti ovat parempia, mutta ei niitäkään yleisesti hehkuteta, ovat ikäänkuin luvanvaraisia. Vaatii vähän pokkaa sanoa, että viihtyy yksin. Ajatellaanko sellaisesta ihmisestä, että onpa omahyväinen, kun ei tarvitse muita….Vai ajatellaanko, että onpa sinut itsensä kanssa….? Varmaan molemmin tavoin ja mitä muuta sitten ajatellaankaan, mutta onkos sillä niin merkitystä, mitä muut ajattelevat? Kunhan antaisi itselleen oikeuden opetella olemaan yksinkin.
Sanon asiakkaille usein samaa, mihin Collanderkin tämän lehtijutun lopussa viittaa. Voisi opetella yksin olemista jo siitä syytsä, että siitä hyötyvät myös läheiset. Siis siitä, että ihminen oppii olemaan sinut itsensä kanssa ja on ehkä rennompi, mutkattomampi, jaksavampi, jne. toistenkin seurassa. Siis hyvä alkumotivaatio tehdä muutos toisten takia, jatkojalostuksessa alletaan tehdä muutoksia sitten ihan itsen hyvinvoinnin vuoksi =).