Ihmisellä on valon ja vihreän tarve. Terminenkevät ei nyt huhtikuussa ole juurikaan edennyt ja vielä on odotettava vihreyttä luontoon. Sitä odotellessa pitää saada kotiin kukkia, viherkasveja, yrttejä. Helpottaa vähän. Tulppaanit vaihtuvat muihin kukkiin. Värimaailma muuttuu, silmää alkavat pehmeiden sävyjen sijaan miellyttää kaikki, mikä viittaa raikkaaseen, pastellitkin menevät.
Piti jo käydä kokeilemassa pääsisikö juoksemaan metsäpoluille. Nyt alkaa poluilta jää hellittää, mutta on siellä märkää, vielä on odotettava. No, en kokonaan malta olla poissa, pienimmätkin riittävän kuivat polkupätkät tuntuvat tarpeelliselta hyödyntää.
Entä sitten vapaa vesi! Jäitten lähtö on huimaa. Sitä jaksaa ihastella vuodesta toiseen. Huikeaa on sattua paikalle silloin, kun ”jääkellot soivat”. Kun viimeisiä vetelevä tummunut jääpeite murenee auringon lämmössä ja tuuli helisyttää jääpuikkoja. Ääni on hiljainen, mutta kantava. Helinä hentoudessaan kuvastaa auringon valtavaa voimaa.
Vappukin on jo ihan käsillä. Siitäkin huolimatta, että Vappusää on välillä räntää ja vihmovaa viimaa, niin Vappu edustaa minulle valon ja lämmön voittoa, sen on kevään juhla.
Tehkää pieniä suuria huomioita ympäristöstä, luonnosta ja ihmisistä. Niin, kyllä se kevät alkaa näkyä meissä ihmisissäkin. Katse kääntyy kohti aurinkoa, huulet kääntyvät hymyyn, saattaa jopa tulla vilkaistuksi vastaantulijaakin, hymyilisikö…kehtaako sitä? Kyllä sitä kehtaa. Hei, torikahvilatkin aukeavat toinen toisensa perään!