Ruokariippuvuus

ruoka

Ruoka on monella tavalla esillä mediassa ja ruokaan kannattaakin kiinnittää huomiota monenlaisista näkökulmista, koska ruoan asema ja merkitys ovat niin rajusti muuttuneet viimeisten vuosikymmenten aikana. Syömishäiriöistä on puhuttu jo pitkään ja keskustelu jatkukoon, mutta nyt on rinnalle noussut ilmiö nimeltä ruokariippuvuus. Tämä ei ole täysin uusi häiriintyneeseen syömiseen liittyvä näkökulma.  Syömishäiriötutkijoissa on kauan ollut niitä, jotka ovat rinnastaneet syömishäiriöt riippuvuuksiin ja monia yhtäläisyyksiä niistä löytyykin. Uutta on se, että ruokaan liittyvästä riippuvuudesta on ottanut kopin riippuvuussairauksia hoitava Myllyhoitoyhdistys ry, joka toteuttaa hanketta nimeltä Ruoka ja riippuvuus-projekti. Projektissa nostetaan esille riippuvuussairaus, joka on erotettavissa varsinaisista diagnosoiduista syömishäiriöistä.

Ruoka ja riippuvuus-projektin sivuilla kuvataan ilmiötä näin: ”Vaikka monet syömishäiriöt saattavat johtaa riippuvuussairauden puhkeamiseen, kaikki syömishäiriöiset eivät ole riippuvaisia. Pakonomainen syöminen liittyy myös ahmintahäiriöön, joka on yleisin syömishäiriö.  Ahmintahäriötä ja ruokariippuvuutta voi olla haastavaa erottaa toisistaan, mutta muutamia eroavaisuuksia tunnistamiseen on olemassa. Ahmintahäiriö määritellään käypähoitosuosituksessa seuraavasti: Potilaalla on toistuvia ahmintakohtauksia, jolloin hän nauttii suuria ruokamääriä, jotka selvästi ylittävät muiden syömismäärät vastaavassa ajassa ja tilanteessa, tai hänellä on tunne siitä, ettei kykene hallitsemaan eikä keskeyttämään syömistään. Ruokariippuvuutta kuvaa ennemminkin jatkuva napostelu, jota riippuvainen ei saa katki yrityksistään huolimatta. Ahmintahäiriötä kuvaa myös, että ahmintakohtauksen käynnistyessä ahminta kohdistuu mihin tahansa ruoka-aineisiin. Ruokariippuvuudesssa napostelu ja syöminen kohdistuu tyypillisesti pitkälle prosessoituun ruokaan, kuten makeisiin, suklaaseen, sipseihin, pikaruokaan jne.”

”Syömishäiriöiden ja ruokariippuvuuden suurin näkemyksellinen ero on, että syömishäiriö on häiriö, jossa on mahdollista oppia syömään kaikkia ruoka-aineita kohtuudella. Ruokariippuvuus puolestaan on pysyvä sairaus, joka vaatii koko loppuelämän jatkuvaa hoitoa. Riippuvuuden kanssa oppii elämään, mutta se vaatii muutoksia elämäntavassa. Tärkeintä olisi, että jokainen syömisen ongelmien kanssa kamppaileva saisi apua!”

Ruokariippuvuudesta mediassa

Kuinka riippuvuudesta eroon

Syöminen ja tunteet liittyvät usein yhteen. Hallitsemattomalla tavalla yhdistyneinä on tarjolla ongelmia. Usein sanotaan, että ihminen tarvitsee johonkin häiriintynyttä syömistä ja mikäli ei ole muuta tilalle on ymmärrettävää, että häiriintyneestä käyttäytymisestä on vaikea luopua. Ruoka ja riippuvuus-projketin sivuilla kerrotaan toipumisesta seuraavaa:

”Riippuvuuden tunnistamisessa on tärkeää tarkastella riippuvuuden aiheuttamia fysiologisia ja psykologisia negatiivisia vaikutuksia ihmisen elämässä. Toipumisen kannalta on kuitenkin oleellista ymmärtää riippuvuuden positiiviset vaikutukset riippuvuutta sairastavan elämässä, eli ymmärtää mihin tunnetiloihin sairastunut on hakenut lohtua tai mielihyvää riippuvuutta aiheuttavasta aineesta tai toiminnasta. Ihminen voi käyttää ruokaa, päihteitä tai pelaamista täyttämään henkistä tyhjiötään, turruttamaan negatiivisia tai pelottavia tunteitaan, selvitäkseen sietämättömästä ulkoisesta tilanneesta, hoivatakseen lapsena kokemaansa traumaa tai hylkäämistä, tai auttaakseen itseään selviytymään sosiaalisissa tilanteissa. Riippuvuutta aiheuttavan aineella tai toiminnalla on siis jokin tarkoitus riippuvaiselle.”

”Jotta riippuvainen pystyy toipumaan, on hänen tunnistettava näitä syitä riippuvuutta aiheuttavan aineen tai toiminnan käyttöön ja opeteltava luottamaan että negatiivinen tai pelottavakin tunnetila on mahdollista käsitellä ilman omaa ”huumetta”. Opettelemalla muita, terveitä tapoja reagoida vaikeisiin tilanteisiin, on mahdollista elää täysipainoista ja tervettä elämää. Apua ja tukea toipumiseen saa vertaistukiryhmistä ja terapiasta.”

Ruoka ja riippuvuus-projektin sivut, joilla paljon ilmiötä valottavaa tietoa, vertaistukea ja toipumistarinoita.

Onni ei löydy viiden kilon päästä

torso

Turha syyllisyys pilaa ruokanautinnon – onni ei löydy viiden kilon päästä toteaa Lujasti lempeä blogissaan Maaret Kallio ja siteeraa Syömishäiriökeskuksen toiminnan johtajaa, psykologi Pia Charpentieria: ”Jos meinaat herkutella, nauti siitä. Syyllisyydentuntoisena nautiskelu menee hukkaan”.

Kaksijakoinen suhtautuminen ruokaan leimaa käyttäytymistämme ja puheitamme niin syvästi, ettemme usein edes huomaa sitä. Lehdet ja blogit sekä hifistelevät herkuilla että lataavat pöytään ääriterveellisyyden vaatimuksia. Ruoka on usein keino ilmaista omaa huonommuutta tai paremmuutta: chiasiemenpuuroihminen lunastaa parhaat paikat ja korvapuustinainen katumuksen.

Optimaalisen onnellisuuden tavoittelusta on tullut monen elämän vääristynyt keskiö, Kallio jatkaa. Se näkyy myös syömisessä, jossa on harvoin kyse pelkästä ruuasta. Kun ihmisen on tarrauduttava ankariin sääntöihin oikeasta syömisestä, ongelma ei ole lautasmallin noudattaminen vaan turvattomuuden tunne ja hyväksymisen kaipuu.

Kehonkuva heijastelee suhtautumista itseen, muihin ja elämään. Tasapainoinen mieli näkyy myös joustavassa kyvyssä syödä, nauttia ja kuunnella kehon tarpeita. Charpentierin mukaan taito pitää omasta kehostaan on elintärkeä. Silloin syömistä ja toimintaa ohjaa yhteys omaan itseen, ei ulkoisiin ohjeisiin. Ihmisyyttä kun ei voi mitata hiilareissa, rasvoissa tai kiloissa. Onni ei löydy viiden laihdutetun kilon päästä.

Turvattomuus ja hyväksymättömyyden kokemus näkyvät kipeästi  psykoterapiavastaanotolla. Ihmiset tiedostavat mitä ajavat takaa. He ovat tottuneet yrittämään tavoitteeseen pääsyä laihduttamalla- He ovat ladanneet kaiken sh kuvatoivon tavoitepainolukemaan. Panokset ovat kovat, samoin laihdutuskeinot. Kaikkein kovin on usko siihen, että kunhan riittävän pitkään yrittää, niin sinnikkyyden palkintona saavuttaa levollisen itsevarmuuden, jonka varassa pystyy elämään hyvää elämää. Tämä usko on niin kova, että vaikka henkilö on jo kerran,  useammankin, saavuttanut tavoitepainonsa vain todetakseen, ettei onni sitä kautta tullutkaan, hän jaksaa  kuitenkin uskoa, että keino on hyvä, tarvitaan vain vielä muutama pudotettu kilo.

Niin, tässä ei auta tavoitteen uudelleen määrittely vaan tarvitaan kokonaan toisia keinoja. Aliravitsemus syö kannibalismin lailla lihaskudosta, mutta se syö myös psyykeä. Jatkuva laihduttaminen laskee mielialaa ja lisää ahdistuneisuutta. Äärimmilleen viritetty ruokailujen kontrollointi ja liikunnan suorittaminen muuttuvat vaakapakonomaisiksi toiminnoiksi. Pakko-oireen merkitys on ahdistuksen hallinta ja sitä kautta  edes jonkinlaisen turvallisuudentunteen kokeminen. Ihminen tiedostaa, että hän toimii pakonomaisesti ja hän kärsii siitä, mutta vielä pahemmalta ja pelottavammalta hänestä tuntuu, ellei hän toteuta sääntöjään ja rituaalejaan.  Eli kärsimystä ylläpitävistä ” selviytymiskeinoista” luopumisen esteenä ei lopulta olekaan kova usko keinojen toimivuuteen, vaan pelko siitä, mitä taphtuu jos näistä keinoista luopuu.

”Hyvinvointi ei synny kurin vaan myötätunnon voimalla”, toteaa Maarit Kallio blogitekstinsä lopussa. Keho ja mieli eivät toimi riittämättömällä ravinnolla. Ajatus ei kulje, mieli ei prosessoidu, vallalla on vain kärsimyksen ja sydämetahdistuksen tunteet. Ihminen on jumissa. Muutosta varten tarvitaan se heittäytyminen, että annetaan itselle lupa syödä riittävästi. Sitten kun voimaa ja virtaa on se verran, että ylipäätään voi odottaa toimivia kognitioita, päästään työskentelemään ajatusten ja tunteiden kanssa. Päästään kokeilemaan terveyttä tukevampia toimintamalleja.

Syöminen pelottaa, mutta ilman syömistä ei voida korjata syömishäiriötä.

Hakusessa kohtuus, kokonaisvaltaisuus, pitkäjänteisyys ja normaalijärki …

rrrr

… uups…. vierasta, tylsää, ehkä pelottavaakin.?  Eihän näillä periaatteilla tule  nopeasti mahtavia tuloksia. Markkinavoimien näkökulmasta täysin kannattamatonta.  Osta pikavalmennus, lisäravinteet, ravinto-ohjeet ja ruoan korvikkeet… osta, osta, osta! Kohtuus ja pitkäjänteisyys eivät ole muodissa ja näitä tavoitellessa joutuu vastustamaan joka puolella vellovia pikahoukutuksia. Dietit, liäsravinteet, kuntokuurit, kaikki määräaikaisia ja määräkohteisia

Liikunta-alan moniosaaja Jarno Härkönen totesi tässä eräänä aamuna Ylen Aamu TV:ssä, että ” lepo on paras lisäravinne, sitten vettä ja normaaliruokaa sopivasti”, nämä asiat on ensin oltava kunnossa, sitten vasta kannattaa miettiä tarvitseeko liikunnan kyytipojaksi erikoistuotteita, palautusjuomia, ym. Ravitsemusasiantuntija Patrik Borg on jo vuosia kouluttanut laittamaan ensin kohdalleen ruokailun perusasiat: monipuolista ruokaa, riittävästi ja tasaisin väliajoin. Kun nämä asiat on korjattu, katsotaan liittyykö syömiseen ongelmia. Mikäli, niin  paneudutan niihin syvällisesti…mutta siis nuo perusasiat ensin kuntoon. Ei kai alkoholiongelmaakaan voida korjata ilman, että asiakas on motivoitunut pysymään selvinpäin!

Ohjeistuksia tarvitaan. On hyvä liikkua kolmesti viikossa reippaasti, mutta se ei riitä, jos muun ajan elämästä kököttää tietokoneella. Tämän päivän 70-vee ihmiset ovat meihin verrattuna käyttäneet kehoaan niiiiiiin paljon enemmän elämänsä aikana, ettemme taida  yltää samaan millään aktiivitreeniohjelmilla, mikäli liikkumisemme keskittyy vain noihin treenihetkiin.

Mikäpä avuksi? Esimekiksi työmatkalla enenmmän jalkaa toisen eteen tai fillari alle. Hissit pannaan ja portaikkoon. Istuttavan ruohonleikkurin tilalle työnneltävä malli ja kaupan päälle hyvä määrä askeleita.  Ruumiillisen työn puutteen paikkaamiseen löytyy monia keinoja. Nyt joku sanoo, ettei ole aikaa, kun kone tekee nopeammin ja auto vie nopsasti. On ne tehokkaita, mutta sitten se toinen ”yllätystieto”:Luomme itse kiireemme ja itse voimme siihen myös vaikuttaa!

Laihdutuksesta luopuminen

Patrik Borg kirjoittaa Pöperöproffa blogissaan Laihduttamisen aloittamisesta – ja jos ei aloittaisikaan laihtumiseen liittyvistä ”systeemeistä” seuraavaa:

– jos systeemi kieltää sinulta jonkin syömisen mitä haluat syödä niin systeemi on todennäköisesti huono
– jos joku systeemi saa sinut stressaamaan tai jopa ahdistumaan enemmän syömisestä niin se on huono
– jos joku systeemi saa sinut himoamaan herkkuja tai ruokaa niin se on huono
– jos joku systeemi laukaisee sinulla enemmän ahmimisia niin se on huono
– jos systeemi ”pakottaa” sinua johonkin mitä et haluaisi tehdä niin se lienee huono
– jos systeemi kehottaa tekemään juuri kuten he sanovat se lienee huono. Hyvä systeemi antaa raamit, joiden sisällä asioita voi tehdä monella tavalla ja etsiä itselle sopivan
– jos systeemi puhuu nopeista tuloksista niin se todennäköisesti ei puhu pysyvistä tuloksista. Valmistaudu laihtumaan jatkossa uudelleen
– jos jokin systeemi luo syömiseesi tunnelman, jossa alat kokemaan syyllisyyttä syömisestä tai liikkumattomuudesta niin se on todennäköisesti huono
– jos systeemissä ei syödä ruokaa niin voi olla vaikea oppia syömään fiksua ruokaa fiksulla otteella
– jos systeemi ei puhu jaksamisesta, unesta, stressistä osana painonhallintaa niin se on lienee huono
– jos systeemi sanoo että sinun pitää tsempata ja ne tsemppaajat on niitä onnistujia niin se lienee huono

Voisiko psyykkisen ja fyysisen terveyden kohentamisessa olla kyse sittenkin aivan pienistä teoista – sellaisista, jotka tarjoavat välittömän onnistumisen tunteen ja vaikuttavat pikku hiljaa myös pysyvämpiin muutoksiin?

Tutustu vaikkapa tähän:  Pieni Päätös Päivässä kannustaa tekemään asioita, jotka saavat juuri sinut voimaan hieman paremmin!