Iloahan liikkumiseen saisi kuulua, ei ahdistusta.
Kaikkihan sen tietävät: liikunta tekee hyvää, parantaa elämänlaatua ja pienentää monien sairauksien riskiä. Arki voi kuitenkin olla sellaista palapeliä, ettei siihen mahdu säännöllistä liikuntaa. Tai sohvannurkka saattaa houkuttaa jumppasalia ja lenkkipolkua enemmän. Silloin huono omatunto astuu peliin. Akuutin Taloustutkimuksella teettämässä kyselyssä selvisi, että 65 prosenttia suomalaisista kokee ainakin joskus huonoa omaatuntoa liikkumattomuudestaan.
Toiset meistä harmittelevat liikkumisensa vähyyttä harvoin, toisia asia vaivaa jatkuvasti. 28 prosenttia kyselyyn vastanneista kokee huonoa omaatuntoa asiasta kuukausittain, 23 prosenttia joka viikko. 14 prosenttia vastaajista oma liikkumattomuus vaivaa peräti päivittäin. Vain noin kolmasosa vastanneista ei koe lainkaan huonoa omaatuntoa liikkumattomuudesta.
Naiset vetävät pidemmän korren tässäkin huolestuneisuudessa. Ruuhkavuosia elävät ja vanhuuteen hiljalleen kääntyvät huolestuvat eniten. Aika on tiukilla ja sitten kun olis jo aikaa, ei kykene. Voimakasta kahtiajakautuneisuutta esiintyy tässäkin asiassa, on niiitä jotka liikkuvat enemmän kuin kannattaisi. Ylikunto vaanii tavallistakin liikkujaa.
Tuntuu, että nykypäivänä ihmistä vaivaa säätelyhäiriö, jolloin joko ei tehdä ollenkaan tai tehdään ihan liikaa. Mikä siinä on, että kohtuudesta on tullut kirosana?
No, ei lipsahdeta nyt aiheen sivuun. Liikkuminen on ihmiselle hyväksi. Jotta sitä jaksaisi riittävällä tavalla harrastaa, on siihen löydyttävä sopiva kipinä. Jos ongelmana on yliliikkuminen, on löydettävä tapa levätä ja samalla on usein tarve myös löytää keinot sietää ahdistuneisuutta muutenkin kuin liikkumalla.
Liikkumiseen voi saada sykähdyksen monella tapaa: on haasteita, kuntoviikkoja, hyviä ohjeita ja ulkoista kannustusta. Hyviä keinoja tarvitaan ja niitä kannattaa olla tarjolla monessa yhteydessä. Pitkälle ei kuitenkaan pelkkä aloitus riitä, tarvitaan sisäsyntyistä motivaatiota, jotta liikkumisesta tulisi pitkäkestoista, osa elämäntapaa. Silloin kun puhutaan pitkäkestoisuudesta, saa ja kannattaa ajatella, että pienet purot kasvavat ennen pitkää valtamereksi. Yliliikkuminen ja ylikunto eivät vie pitkälle.
Kolme psykologista perustarvetta, jotka saavat ihmisen liikkumaan
Liikunnassa motivaation pitää lähteä liikkujasta itsestään. Toisin sanoen liikunnasta pitää nauttia. Muuten ei jaksa liikkua. Kuntoliikkujiakin on hyvin erilaisia. Millainen liikunta on aiemmin viehättänyt? Monella ihmisellä se on luonto- tai vähemmän intensiivinen liikunta kuten kävely tai metsässä liikkuminen. Toiselle se on itsensä haastamista ja kilpailemistakin. Mitä ja miten sitten liikutkin arvioi kokemustasi. Jos tulee usein kymppejä ja ysejä on liikkumisen jatkuvuus huomattavasti todennäköisempää, kuin jos yrität sinnitellä harrastuksessa, joka ei aidosti nappaa tai sovi sinulle.
- Ensin pitää kokea olevansa kyvykäs. Mikään laji ei maistu, jos tuntee olevansa huono siinä. Toisille melkein laji kuin laji tuntuu luontevalta, mutta toisille ei tunnu äkkiseltään löytyvän mitään lajia….mutta ei lopu lajit kesken. Valikoimaa on valtavasti ja käsite ”liikunta” on hyvin laaja. Aina kannattaa alkaa siitä, mikä tuntuu helpoimmalta, jatkossa voi halutessaan lisätä vaatimustasoa.
- Toinen perustarve on sosiaalinen yhteenkuuluvuus. On mukava kuulua porukkaan, tavalla tai toisella. Joukkuealajit tai porukkalenkit, ystävän kanssa kävely tai ryhmäliikunta. Sosiaalisuuden aste on näissäkin esimerkeissä erilainen. Ryhmäliikuntatunnilla saat tsemppiä kanssajumppaajista, mutta henkilökohtaiset tarinat tulevat jaetuiksi kävelylenkillä. Lupaus yhteisestä liiikuntahetkestä voi olla myös se tarpeellinen motivaatio saada itsensä lähtemään. Jos tunnistat itsessäsi enempi erakkoluonteen, on ehkä turha ängetä itseään porukkaliikuntaan, ainakaan pelkästään. Yksin liikkuminen on toisille keskittymisen ja hiljentymisen väylä. Voi vetää kovaakin, tuulettaa omia ajatuksiaan ja tuntojaan.
- Kolmanneksi liikunnassa pitää olla autonomiaa eli pitää saada itse päättää, mitä
tekee. Ryhmäliikunnassakin tätä voi toteuttaa tekemällä sarjoja leppoisampaan tahtiin tai kevyemmillä painoilla kuin ohjaaja määrää. Autonomiaa tarvitaan jo pelkästään aikatauluttamisessa. On aikoja ja / tai töitä joiden yhteydessä on mahdotonta toteuttaa tiukasti aikataulutettua liikuntaa. Sen ei kannata antaa masentaa, eikä se riitä perusteluksi sille, ettei mitään voi liikua. Anna itsellesi mahdollisuus kokeilla erilaisia liikkumisen tapoja, tiukka hikiliikunta on yhtä arvokasta kuin hyötyliikunta ja rentouttava liikunta. Hektisessä elämävaiheessa ei ehkä ole tarkoituksenmukaisintakaan rientää kiireellä hengästyttävälle tunnille. Metsäkävely, venyttely ja sauna voivat olla juuri sitä mitä keho ja mieli tässä hetkessä tarvitsee. Huikeintahan olisi pystyä sisällyttämään säännöllisesti näitä erilaisia liikkumisen tapoja osaksi omaa elämää….ja kyllä sillekin vielä aika tulee….jos niin haluat.
