ASMR

bunaiset

ASMR on lyhenne englanninkielen sanasta Autonomous sensory meridian response. Se tarkoittaa, että joidenkin äänien kuuleminen laukaisee hyvänolon tuntemuksia, kihelmöintiä ja väristyksiä. Niitä kylmiä väreitä, jotka tuntuvatkin hyvältä. Yleensä kihelmöinti lähtee pään takaosasta ja kulkee selkärankaasi pitkin lihaksiisi. Monille on tyypillistä saada näitä rauhoittavia aistielämyksiä kuulon lisäksi myös näön ja tuntoaistin kautta. ASMR ilmenee ihmisillä myös kihelmöivänä tunteena, jonka voi tuntea sekalaisesti eri puolilla kehoa. Suomalaiset kutsuvat ASMR-aaltoja monesti myös tingleiksi (tulee englanninkielen sanasta tingle, joka tarkoittaa kutitusta).

Suomalaisten tekemiä ASMR-videoita, joista osa myös puhuttu suomeksi.

Sen lisäksi että itse ASMR tuntuu hyvälle, tulee sivussa muitakin hyötyjä. ASMR:ä käytetään pääasiassa rentoutumiseen ja tämä näkyy parhaiten ihmisillä kenellä on unensaantivaikeuksia tai vaikeuksia keskittyä. ASMR videoiden avulla nukuttavaan tilaan on helpompi päästä. Monesti myös levoton olo koulu- tai työjuttuja tehdessä katoaa, kun ASMR video pyörii taustalla. Monet muistavat lapsuudestaan jonkin tuottaneen vastaavan laisen hyvän olo ”pään kihelmöinnin”, mutta kaikki eivät saa tämän tyyppisiä kokemuksia.

Monet kansainväliset ASMR videot ovat myös käytännössä tietyn tyylisiä oppaita hallittuun meditointiin. Meditointi on tutkitusti todistettu vähentävän stressitasoa. ASMR onkin usealle ihmiselle portti sellaiseen tilaan, joka tyhjentää heidän mielen kaikista ongelmista ja huonoista asioista

Tässä esimerkkejä yhdeltä suositulta YoyuTube kanavalta Gentle Whispering ASMR  Pyyhkeiden viikkaus video (outoa!) Vielä oudompaa on, että viikkauksen katsominen vangitsee ja rauhoittaa. Kokeilkaa itse, ei tätä osaa selittää, se täytyy kokea.

Jos jotenkin yrittää avata, mitä videoilla tapahtuu, niin niissä kuiskaillaan, tehdään erinäisiä toimenpiteitä äärimmäisellä huolellisuudella ja rauhallisesti. Sitten on näitä videoita, joissa ikään kuin otetaan henkikilökohtainen kontakti  ruudun välityksellä. ASMR-artisti, kuten he itseään kutsuvat, puhuu katselijalle, kuin puhuisi reaalielämässä toiselle ihmiselle. Kampaa esimerkiksi samalla katsojan hiuksia, tuottaa hiusten kampaamisesta koituvan äänen, tekee kampausliikkeitä. Puhuttelee ystävällisesti ja rauhouttavasti. Tässä näyte samalta artistilta (Gentle Whispering) Simple pleasures

En tiedä, mitä näistä pitäisi ajatella. Mutta jos näiden avulla rentoutuu ja esimerkiksi nukahtaa, niin eihän se huono asia ole. Jotenkin vain tulee mieleen, että onko elämä kokonaisuudessaan siis todella siirtymässä verkkoon?

ASMR Suomi sivustolta löytyy lisätietoa.