Kun luonnolliset psykologistet ilmiöt diagnosoidaan ja medikalisoidaan (lääketieteellistetään), alkaa ihminen vieraantua siitä, mikä on inhimillistä ihmisen elämään kuuluvaa.
Clear Mind Oy:n sivuilta löytyvässä Satu Kasken blogikirjoituksessa Kun luonnollinen reaktio medikalisoituu avataan asiaa muutaman työhön liittyvän esimerkin kautta.
”Jos esimerkiksi tekee kaksitoista tuntisia työpäiviä ja vielä viikonlopusta käyttää osan työhön säännöllisesti, on varsin luonnollista, että väsyy. Kukaan ei jaksa, jos palautumista, irtipääsyä, uppoutumista johonkin muuhun ja/tai lepoa ei ole riittävästi. Näin väsymys ja siitä seuraava merkityksettömyyden puute, alentunut käsitys omasta pystyvyydestä ovat inhimillisiä seuraamuksia.
Toinen esimerkki kirjoittajan tekstistä: ”Jos esimerkiksi työyhteisössä ilman sopimusta yksi työntekijä saa tehdä mitä haluaa ja milloin vain, on luonnollista, että se koetaan epäreiluna ja herättää vihaa. Jos tilanteeseen ei puututa ja sama meno jatkuu, epäreiluuden kokemus ja vihaisuus kasvavat. Tunteet löytävät aina reittinsä, mikä voi näkyä esimerkiksi vaikeutena toimia yhdessä ja vuorovaikutustakkuina. Varsin inhimillistä”.
Sitten vielä yleisemmälle tasolle vietynä. Jos olet jatkuvasti erilaisten elektronisten ärsykkeiden vaikutuspiirissä, jotka toistuvasti vetävät huomiosi puoleensa ja katkaisevat keskittymisen sen hetkiseen, niin ei ole ihme, että tulee levoton olo. Rauhattomuus jatkuessaan pitää elimistön stressitason korkealla. Ehkä syötättää, muisti alkaa pätkiä ja arki hankaloituu. Hermot ovat kireällä ja kaikki alkaa tuntua vastenmieliseltä ja raskaalta. Ei osaa enää oikein rauhoittua aloilleen ja unikin heikkenee. Uupumus johtaa pitkittyessään masennukseen, joka on sairaus….mutta vasta aika pitkän ketjun päätteeksi.
Jos tunnistaisimme haitallisen kuormituksen ajoissa ja tekisimme tarvittavat korjaustoimenpiteet, emme ajautuisi sairastumistilanteeseen. Pahin skenaario tässä jatkumossa on se, että masennusta hoidetaan pelkästään lääkeellä, jotta jaksetaan jatkaa alkuperäistä ylikuormittumiseen johtavaa tilannetta. Niin……eipä olla tultu yhtään viisaammiksi, eikä päästä pois sairastumiseen johtavasta kierteestä.
Eli normaalin reaktion mieltäminen normaaliksi ei tarkoita, etteikö ihminen tarvitsisi tukea ja apua itselle vaikeissa tilanteissa. Se tarkoittaa avun luonteen ja laadun ymmärtämistä.