Jep, mikäli paniikista ei pääse kokonaan irti, sitä voi oleellisella tavalla hillitä ja sen kanssa voi pärjätä. Kun tulee tunne, että tämänkin asian kanssa voi todella pärjätä, niin oireiston uhkaavuudesta on puraistu iso osa pois. Liiallinen kontrollin tarve on lievittynyt, katastrofointi vähentynyt, ymmärrys ja hyväksyntä itseä kohtaan ovat lisääntyneet ja ihminen on jälleen itse elämänsä ohjaksissa.
Suurin osa ihmisistä on kokenut paniikkikohtauksen tai lähes paniikkikohtauksen kerran elämässään. Tällöin ei kuitenkaan puhuta paniikkihäiriöstä. Paniikkihäiriötäkin ilmenee varsin paljon, sitä on eriasteista ja esiintyvyys on suurempaa naisilla. Paniikkihäiriön yksi oire on paniikkikohtaus ,joka kertaluontoisenakin voi olla niin karmiva kokemus, että se johtaa välttämiskäyttäytymiseen ja/tai pyrkimykseen välttää tietynlaisia sisäisiä kokemuksia. Paniikkikohtaus voi siis liittyä tiettyihin tilanteisiin tai kohtaus voi tulla täysin spontaanisti. Molemmat ovat kokijalleen vaikeita, mutta ehkä tuo ennakoimaton kohtaus on vieläkin pelottavampi, varsinkin kun paniikkihäiriöstä kärsivällä henkilöllä on tyypillisesti ylikorostunut kontrolloinnin ja hallinnan tarve, sekä herkkyys tunnistaa kehon ja mielen tuntemuksia.
Paniikista kärsivän vallitsevin oire on usein paniikkikohtauksen pelko. Kokemuksissa on ehkä yksi pelottavia fyysisiä oireita sisältävä kohtauksellinen tila, jonka jälkeen vallalle jää pelko tuon tilan toistuvuudesta tai pelko sekoamisesta, ”hulluksi tulemisesta”, eli kontrollin menettämisestä.
Panikkioireiston hoidossa, jos missä korostuu kognitiivisen käyttäytymisterapian keskeinen teesi ”kohti pelkoa”. Kamala ajatus monelle, niin kamala, että juuri sen takia elämä onkin kapeutunut, pahimmillaan neljän seinän sisään. On muistettava, että huomattavasti vähempikin oirekuva tuottaa kokijalleen suurta kärsimystä ja voi nousta esteeksi keskeisissä elämän osa-alueissa. Ei siis ole ihme, että paniikkioireistoon liitty usein masennusta ja ahdistuneisuusherkkyyshän siellä on jo valmiiksi taustalla. Pitkittyneenä vaikea oirekuva voi johtaa jopa työkyvyttömyyteen.
No milloin on syytä huolestua? Sehän tässä niin hurjaa on, että ei tarvitsisi huolestua ollenkaan. Niinpä niin, ongelmaa ei olisi, jos henkilö ei reagoisi tuntemuuksiinsa tai ajatuksiinsa pelolla ja katastrofitulkinnoilla. Olen tavannut niitäkin henkilöitä, jotka kokevat selkeitä fyysisiä ja psyykkisiä paniikkioireita, mutta he eivät lähde katastrofoimaan kokemaansa, vaan pelkästään seuraavat kiinnosstuneena mitä tapahtuu ja mihin tämä johtaa. Heille ei tule paniikkikohtausta, mutta kokemukset voivat silti epämiellyttävyydessään tai lähinnä hyväksymättömyydessään johtaa tiettyjen tilanteiden välttelyyn.
Palataan siihen huolestumiseen. Omasta kärsimyksestä ja elämän rajoittuneisuudesta tulee olla huolissaan ja kannattaa hakea apua tai kannattaa hyödyntää itsehoito-ohjelmia. Esim. Mielenterveystalon Paniikin omahoito
Nimimerkki Paniikista selvinnyt? on kirjoittanut paniikkioireistoa koskevan tarinansa eräälle keskustelupalstalle. Tällaisia arkirealistisia ja toivoa ylläpitäviä tarinoita tarvitaan. KANNATTAA LUKEA: Paniikkikohtauksista selvinnyt
Paniikkihäiriö (laajempi katsaus)
