Tänään päättyi yksi kolme vuotta kestänyt psykoterapiaprosessi. Terapeutin näkökulmasta katsottuna arvokas matka aitiopaikalla asiakkaan elämässä. Asiakkaan näkökulmasta katsottuna ”muutosmatka”, josta yhdessä totesimme erään aforismin sanoin:
– En ole muutunut, olen löytänyt itseni-
Matkalla on tarvittu muun muassa: Paljon rohkeutta katsoa itseä sisimpään, arvioida omia tapojaan, ajatuksiaan, asenteitaan. Uskallusta kyseenalaistaa kaikkea, minkä on tottunut pitämään ehdottomana totuutena. Malttia pysähtyä vaikean äärelle ja sitkeyttä sietää pysähtymistä. Jaksamista kulkea kohti omia pelkoja. Rohkeutta vaatia itselle oikeutta….välillä itkua ja välillä niin paljon naurua, että posket kipeytyivät =)
Asiakas halusi puhaltaa lopuksi kynttilät sammuksiin, ne joita hän oli koko kolmen vuoden ajan katsellut….. ja sitten ovi kiinni. Konkreettinen päätös psykoterapiaprosessille. Loppukahvit viehättävässä kahvilassa. Muutama pirautettu haikea, mutta iloinen kyynel ja molemmat jatkavat omiin suuntiinsa, niin asias kuin terapeuttikin. Muistot yhteisestä matkasta todennäköisesti välähtävät vielä montakin kertaa molempien mielessä, kunnes hiljalleen harvenevat ja terapiaprosessin aktiivinen tila muuttuu osaksi elettyä eleämää.
Sovitaan vielä, että kaupungilla moikataan, mutta ei ole tarvetta raportoida elämänkulusta, ei jatketa terapiaprosessia. Jätän harkittavaksi josko asiakas haluaisi kirjoittaa yhden sähköpostin kuulumisistaan joskus myöhemmin, vähintään puolen vuoden päästä tästä hetkestä. Mukavahan se on terapeutinkin kuulla kantaako työ pidemmälle, niihin pysyviin muutoksiin. En jää kuitenkaan kaipailemaan, enkä haikailemaan, jos postia ei kuulu. Elämä etenee joka tapauksessa, sekä asiakkaalla että terapeutilla.