Kuulun tuolla sosiaalisessa mediassa Psykoterapeutit-ryhmään, jonne eräs jäsen oli laittanut hyvän kysymyksen kollegoille; Millä tuette jaksamistanne ja lataatte akkujanne työn vastapainoksi?
Vastauksia tuli paljon. Suosittuja itsehuollon keinoja olivat musiikki, tanssi, liikunta yleensä, luonnossa kulkeminen, eläimet. Hevoset olivat monille keskeisessä osassa hyvinvointia ja arjesta irroittautumista. Helppo tavoittaa.
Minä lähestyn nyt aihetta vähän toisesta vinkkelistä. Yllämainittujen lisäksi haluan ottaa esiin kaksi keskeistä jaksamista tukevaa elementtiä. Työn rajaaminen ja palautteen saaminen. Jälkimmäisestä tuo otsikkokin nousi mieleen. Seurantakäynti. Pidän tapoinani tarjota asiakkaalle mahdollisuutta käydä terapian päättymistä seuraavan vuoden aikana seurantakäynneillä maksimissaan kolmesti. Ideana ei ole ollut ensisijaisesti palautteen saaminen, vaan asiakkaan muutosprosessin pysyvyyden tukeminen ja mahdollisuus tarkastella terapiaprosessia vielä välimatkan päästä. Mutta, onhan se hienoa saada nähdä asiakkaan voivan hyvin. Saada nähdä, että elämässä on pyörähtänyt käyntiin pyörä, joka tukee hyvinvointia, mennä raksuttaa eteen päin terveyttä tukevalla tahdilla. Eihän se kaikki tietenkään psykoterapian ansiota ole, mutta onpas kuitenkin ollut mahdollisuus olla mukana tuossa hyvässä muutoksessa. Mukana käynnistämässä asiakkaan tervehdyttäviä prosesseja, joita hän jatkaa parhaaksi näkemällään tavalla. Sitä katsellessa ja kuunnellessa tulee tuetuksi terapeutinkin jaksaminen.
Sitten siihen rajaamiseen. Vaikka näitä motivoituneita, sitoutuneesti työskenteleviä asiakkaita olisi tarjolla kuinka paljon tahansa, on työntekijän osattava itse asettaa rajat työmäärälleen. Lienee välillä vaikeaa, päätellen siitä, millaisia viikkotuntimääriä osa psykoterapeuteista tekee. Mikä lie kenenkin peruste työmäärälleen tai rajaamisen vaikeudelle, sitä en tiedä. Joku ehkä tuntee velvollisuudekseen auttaa ja olla käytettävissä. Joku ehkä koukkuuntuu työhön ja tuohon mainitsemaani feed backiin. Jollekin työ saattaa olla henkilökohtaisista syistä se alue, jolle haluaa antaa itsestään eniten. Joku uurastaa sinnikkäästi varmistaakseen paikkansa kilpailussa ja sote-muutoksissa. Monia syitä, kuten muillakin aloilla ja ammattilaisilla.
Toinen rajaamisen kohde ovat investoinnit. Mitä enemmän hankintoja ja muita menoja, sitä enemmän on oltava maksavia asiakkaita. Mutta kuinka paljon välttämättä tarvitsee investoida? Tämänkin suhteen on varmasti hajontaa, mutta onko kuitenkin syytä kurkata peiliin ja kysyä mitä todella tarvitsen tätä ammattia tehdäkseni? No, olipa suuri työmäärä mistä syystä tahansa kertynyt tai kerrytetty, niin myönnettävä on että ei meistä psykoterapeuteistakaan ole kenellekään kovin kauan hyötyä, jos uuvahdamme. Mikä sitten on kenellekin sopiva määrä työtä on vaihteleva määre, mutta jos jokainen kuitenkin kuulostelisi tätä kysymällä mikä tukee jaksamistani ja hyvinvointiani. Niin, se sama kysymys, jota markkinoidaan asiakkaille. Toimii kaikkialla.