Tunteiden viestit

Jatkoksi edelliseen…. Karita Palomäen ajatuksia tunteiden kohtaamisesta

Miten sitten löytää ne omat toiveet ja unelmat, jos on lapsesta saakka ottanut tehtäväkseen elää muiden toiveita todeksi?Ensimmäinen asia on havahtuminen, pysähtyminen tämän oivalluksen äärelle. Pysähtymisen jälkeen on tärkeää kuunnella omia tarpeita ja päivittää omat elämän arvot. Tarvitaan myös jonkin verran rohkeutta ja joskus jopa tervettä aggressiota – omien rajojen asettamista . Lue lisää Aggressio voi auttaa laittamaan rajat ja löytämään OMAN tärkeän jutun – muiden odotusten sijaan

 

Palomäki kirjoittaa myös omista kokemuksistaan tekstissä Älä jätä tunteita jumiin – Surustakin voi olla kiitollinen, kun uskaltaa ottaa sen vastaan: ”Elämäni sykliin tullut surujakso tuli opettamaan minulle erityisesti sen, että kunnioittaisin kaikkia tunteitani. Ottaisin kaikista tunteistani vastuun ja työstäisin niitä. Ymmärtäisin, että vaikeidenkin tunteiden kohtaaminen on portti uusiin elämänvalintoihin. Uskaltaisin puhua tunteistani muillekin, erityisesti heille, jotka tavalla tai toisella liittyvät asiaan. Tämä ei välttämättä ole minulle helppoa, mutta teen parhaani. Sallin itseni olla myös keskeneräinen.”

Työssä usein kohdattua on tunteiden välttäminen, kieltäminen, sivuuttaminen, häpeäminen, pelkääminen tai …tunnistamattomuus. Hallintakeinona on ollut hillitseminen, lapsuudessa opittu tai elämän varrella harjoiteltu.  Tunteet voi onnistua pitämään ikään kuin piilossa, poissa tietoisesta mielestä, mutta jollakin tapaa ne tuppaavat itsestään ilmoittelemaan. Keho voi oikutella, uni häiriintyy, mieleen nousee ihmeellisiä pelkoja vailla järkevää selitystä, jne…Taustalla on jotakin joka on jäänyt kohtaamatta, koska kohtaaminen on tuntunut uhkaavalta. Ohjeena kuitenkin on, että pysähdy kaikkien tunteittesi äärelle. Pysähdy ja tutkaile, mitä ne sinulle yrittävät kertoa, niillä on viisautta, jonka ne haluvat koituvan sinun parhaaksesi.